28. toukokuuta 2012

Juukassa


Nyt onkin ollut monta päivää hiljaiseloa, mutta meillä on siihen hyvä syy. Oltiin pidennetyllä viikonloppulomalla Juukassa. Isäni mökki sijaitsee siellä Pielisen rannalla. Sielu lepää kun pääsee oikeasti luonnon helmaan. Wilson nautti reissustaan täysin siemauksin. Ainoana miinuspuolena oli W:n silmään sattunut joku, joka aiheutti sen että silmä näyttää tulehtuneelta. Olen koittanut pyyhkiä sitä keitetyllä vedellä ja jos se ei ole mennyt ohi rokotuksiin mennessä (jotka ovat tämän viikon perjantaina) pyydän eläinlääkäriä vilkaisemaan silmääkin samalla.


Juuka, 26.5.2012




Mutta sitten takaisin mökkeilyyn. Heti mökin vieressä oli lahdukka, jossa oli nopeasti laskettuna 70 joutsenta ilmeisesti pesimässä tai ainakin paria muodostamassa. Voi sitä loilotuksen määrää, mutta hienoja ne kyllä ovat. Niin isoja ja arvokkaan näköisiä. Wilson ensin pelkäsi joutsenien laulua, eikä meinannut uskaltaa tulla mökistä pihalle ollenkaan, kun aloittivat. W tottui niihin kuitenkin nopeasti, kun oltiin käyty niitä vähän laiturilta tuijottelemassa.



"Äiti, täällä on joku ötökkä!"
 Saatiin viikonlopun aikana myös tosi kivasti hiottua luoksetuloa ja se toimii jo paljon paremmin kuin lähtiessämme. Ei Wilson vieläkään tule, jos jotain kiinnostavaa ilmaantuu, mutta muuten hirveällä vauhdilla kanaa hakemaan. Parasta mökkielämässä opetuksen kannalta oli se, ettei koiraa ihan oikeasti tarvinnut ottaa kertaakaan kiinni, vaan pääsi palkkaamaan ja jatkamaan sitten touhuilua vapaana. Vapaana touhuiluun kuului mm. ampiaisen metsästystä, josta omistaja ei ollut erityisen innoissaan, tassujen kastumisen välttämistä hirmuisilla loikilla, nuuskuttelua, floristin hommia ja aivot narikassa juoksua. Kaikesa päätellen W oli maailman onnellisin koira ja myös ehkä maailman väsynein kotiin palatessamme.


Wilsonille tuli jo muuten 11 viikkoa ikää ja sen kunniaki otettiin hieno seisomiskuva:

2 kommenttia: