Kaikki loppuu aikanaan...

...niin myös meidän pentukurssi. Hurjaa miten nopeasti nämä kuusi viikkoa ovat menneet. Wilson on kasvanut tuona aikana niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kun mentiin ensimmäisen kerran kurssille, se oli vielä täysin vauva ja nyt se on jo iso poika. Kasvaminen tuli todettua tänään treeneissä. Meillä oli ns. loppurata, jossa testattiin peräkkäin kaikki kurssilla harjoitellut jutut. Ensin piti istua, käydä makuulle ja vapauttaa, kontaktikävelyssä seuraavalle paikalle, siellä luoksetulo, josta kontaktikävelyssä uuteen paikkaan, jossa paikalla olo, lopuksi vielä kontaktikävelyssä ohjaajan luokse ja siinä joku oma "temppu". Ajattelin, ettei Wilson jaksa keskittyä näin pitkä kestoisesti yhtään mihinkään... toisin kävi. Wilson teki kaikki hommat tosi mallikkaasti ja yllätyin positiivisesti varsinkin paikallaan olosta ja luoksetulosta. Muistatte varmaan kun kirjoitin, että Wilson pysyy maksimissaan kuusi askelta paikallaan ja ryntää sitten namin toivossa luokseni. Ei tänään, sain kääntyä selin Weehen ja poika napotti paikallaan. Kävelin muutaman kymmenen metriä kauemmas, käännyin ja odottelin kauempana hetken aikaa, ennen kuin kutsuin koiran luokse. Wilson ei edes näyttänyt tänään siltä, että olisi meinannut kyseenalaistaa käskyä.

Paikkakäskyn perille menon on huomannut nyt myös agilityssä, sillä vaikka kierrokset ovat siellä huimat paikalla pysytään kuin nakutettu siihen saakka kun vapautus tulee. Siellä tosin vähän kyseenalaistetaan ja pylly meinaa ihan väkisinkin pikkaisen nousta ilmaan. Onhan lähtö silloin nopeampi, jos vain häntä koskettaa maata... Mamma on ihan tyhmä kun ei tajua, ettei Boltkaan lähde sataselle pylly maassa.

Pentukurssin vetäjältä eli Lintalta saatiin kuitenkin hyvä loppupalaute, jossa hänkin sanoi Wilsonin kasvaneen ja keskittymiskyvyn parantuneen viikkojen aikana. Hän myös sanoi, että Wilsonin kanssa voi harrastaa ihan mitä ikinä minä haluankin, sillä se nauttii yhdessä tekemisestä olipa se tekeminen mitä tahansa. Ja tottahan se on, Wilson on aina kaikesta yhtä innoissaan. Olipa kyse huumekoiran hommista (kahvin etsintä), agilitystä tai vaikka vaan lenkkeilystä, aina tehdään täydellä sydämellä.

Wilsonilla on aina tämä sama ilme!!

Täällä me lenkkeilemme.

Ajattelin tehdä tällaisen vähän erikoisemman postauksen siitä, missä me nykyään lenkkeilemme. 

(C)  http://www.toinenlinja.fi

Puijo on ehkä Kuopion tunnetuinta aluetta, Puijon torni Kuopion sydän ja Puijon metsä sen keuhkot. Puijo käsittää noin 208 hehtaarin alueen, joka on lähes kokonaan luonnonsuojelu aluetta. Iso osa Puijosta kuuluu EU:n Natura ohjelmaan. Alueeseen kuuluu lehtoja, kuusikoita sekä muutaman hehtaarin kokoinen aarnimetsä alue. Ulkolumahdollisuudet ovat rajattomat, valaistuja lenkkipolkuja, luontopolkuja sekä ihan vain luonnonvaraisia pikkupolkuja kulkee ristiin rastiin. Tavallinen lenkkeilijäkin huomaa Puijon historian havinan. Puut ovat todella paksuja ja massiivisia ja muutenkin koko metsä huokuu vanhuutta ihan eritavalla kuin muut metsät missä olen käynyt. 

Tässä polku kartalla, kierretään tämä siis vastapäivään.

No mutta, sitten vähän siihen, millaisella reitillä me yleensä lenkkeillään. Lenkki alkaa sillä, että kävellään Kuopion ison hautausmaan poikki ja moottoritien ali Puijon puolelle. Meitä lähimpänä oleva lenkki on nimeltään Puijon polku ja sillä on pituutta kaksi kilometriä. Nyt kaikki ajattelevat, että kaksi... eihän se ole mitään. Niin minäkin ajattelin ekan kerran, kun tätä lenkkiä lähdin Wilsonin kanssa kiertämään. Pari kilometriä pitäisi mennä suunnilleen puoleen tuntiin. Meillä menee reilu tunti koko lenkkiin, johon otetaan mukaan myös sinne kävely ja sieltä pois kävely. Lenkki koostuu kahdesta osasta, ensin noustaan ja sitten lasketaan. Nousu kestää suunnilleen puolitoista kilometriä ja lasku sitten loput. Puijo nousee noin 200 metriä Kallaveden pinnasta ja käytännössä koko tämä matka noustaan myös tällä meidän lenkillä.

Voiton puolella...

Varsinainen Puijon polku alkaa 70 rappusen kiipeämisellä, jolla taataan hyvä syke ja lihasten lämmittely. Heikompi kuntoiselle (kuten minä) tuli ihan shokkina tuo nouseminen. Kun portaat oli vihdoin selätetty, pystyi huokaisemaan helpotuksesta... tai sitten ei. Nousu jatkuu ja jatkuu... välillä on loivempaa nousua ja välillä taas jyrkempää, ei kuitenkaan missään välissä tasaista tai laskua. Kun melkein jo luopuu toivosta nousun loppumisen suhteen, se loppuu ihan yhtäkkiä. Lasku on vielä nousuakin jyrkempi ja välillä tuntuu että pitää ihan tarkasti katsoa minne astuu, ettei rupea liukumaan alaspäin. Wilson saa tässä "liukumäessä" aina hyvät vauhdit hepulillensa, eikä meinaa sitten saada vauhtia pysähtymään ollenkaan. 

"Miks pitää poseerata tyhmän jättikannon kanssa?"

Vaikka lenkki on tosi rankka ja haastava, on se myös sen arvoista. Jalat ja varsinkin takareidet huutavat hallelujaa, mutta tietääpä tehneensä. Rasvaa palaa varmaan aika kiitettävästi, eikä salillekaan täydy lähteä ainakaan jalkoja treenaamaan. Koira nauttii eikä sen jaloissa nuo mäetkään taida painaa tippaakaan... onhan niitä neljä.

hauhau hauskaa haukkua...

Kuka se on joka pöhisee, puhisee, haukkuu, haukahtelee, murisee ja purisee? Meidän Wilson tietty. Toisille koirille, toisten koirien äänille, rappukäytävän äänille, vastaantuleville ihmisille, kiville ja oikeastaan ihan kaikelle, pitää nykyään pöhistä häntä töttöröllä. Olen tässä koittanut miettiä mistä tuo pöhinä nyt sitten johtuu, onko se ohimenevää vai paheneeko se ajan kanssa. Ihmisiä tai toisia koiria kohtaan Wilson ei ole missään nimessä agressiivinen, mutta ainainen haukkuminen on ennen muuta rasittavaa ja tosi noloa. Olen yrittänyt kitkeä tuota tapaa pois syöttämällä namia ja ottamalla kontaktia. Ikävä kyllä maailman paraskaan herkku ei kelpaa, kun toinen koira tulee näköpiiriin. Edes takuuvarma majavavinku ei aiheuta kuin vilkaisun. Epäilen vahvasti Wilsonin käytöksen johtuvan loppupeleissä yli-innostumisesta, se ei mielestäni ole pelkoa eikä epävarmuutta ja toisaalta se on vielä niin nuori matchoilemaankaan. Miten tuollaista yli-innostumista sitten kitketään? Ei mitään hajua.

Meidän pentukurssi meni vähän samoissa tunnelmissa ja haluan pohjustaa sitä vähän tällä videolla:

Eli kuten joku saattoi videota katsoessaan aavistaa, ei mennyt hirveän hyvin. Wilson on ollut yleensä tosi keskittynyt treenaamiseen, eikä sen huomion saamiseen ole tarvittu mitään kummallisia poppaskonsteja, eilen olisi tarvittu. Wilson tuntui häiriintyvän ihan kaikesta, se yritti päästä leikkimään jopa koko alkukurssin pelkäämänsä leonbergin pennun kanssa. Aiheena meillä oli näyttelyt ja meidän vahvinkin osa-alue, eli liikkeiden esittäminen, meni ihan pipariksi. Ensin tuli askel ravia, sitten hyppy, sitten pari askelta laukkaa ja sitten piti pysähtyä nuuskimaan hajuja ja sitten koko kuvio otettiin alusta. Yksinkertaista eikö?

Kun harjoiteltiin paikalla oloa ja luoksetuloa, minun piti olla tosi topakkana. Wilsonin katse harhaili minne sattuu ja varmasti myös ajatus sen mukana. Asiaan perehtymätön olisi varmaan sanonut Wilsonin pään kumisevan tyhjyyttä. Yllättävän hyvin poika kuitenkin odotti, vaikka katse harhailikin milloin toisissa koirissa, milloin pyöräilevissä pojissa, milloin kentän pikkukivissä jne. Käsky on siis sisäistetty melkolailla mallikkaasti!

Loppua kohden Wilson jaksoi taas jo keskittyä paremmin ja olla ns. oma itsensä. Tehtiin vielä loppuun muutama kerta paikalla oloa rivissä. Kaikki koirat siis jäivät istumaan riviin ja omistajat kävelivät kauemmaksi koirasta. Tässä sitten hetki odoteltiin ja palattiin palkkaamaan koiraa. Uskomatonta kyllä, Wilson ei kertaakaan edes vilkaissut naapurikoiria ja hävisi paikkakäskystä vasta siinä tilanteessa, kun norjanharmaan pentu hyppäsi omalta paikaltaan haistelemaan Wilsonia. Kehityskelpoinen yksilö siis.

Puijolla

Tänään käytiin tsekkaamassa tämän uuden asunnon lenkkimahdollisuuksia, jotka osoittautuivat laajemmiksi kuin kuvittelin. Tai tiesin tuossa lähistöllä olevan mahtavat lenkkipolut Puijolla, mutta yllätyin siitä, miten lähellä ne olivat. Vain 15 minuutin kävely hautuumaan poikka ja pling, perillä oltiin. Puijolla on paljon ihan luonnonpolkuja ja sitten on noita kuntopolkuja. Opastettuja luontopolkuja taitaa olla joku 10km ja kuntopolkuja varmaan rutkasti enemmän. Veikkaisin, ettei 50km mene kamalan kauaksi totuudesta. Nämä kuntopolut ovat tietty talvisin latuina, mutta uskoisin noilla luontopoluille pääsevän myös talvella. Huippua, että voi asua näin lähellä keskustaa, mutta silti niin lähellä mielettömiä valaistuja metsälenkkejä.

Ei uskoisi, että moottoritie näkyy tästä suoraan oikealla...

Pallosalama ja Pikkumusta

Vihdoin netti toimii ja saatte lupaamani päivityksenkin. Aloitan vaikka perjantain agility treeneistä, jotka meni aika kivasti molempien koirien kanssa. Molemmilla koirilla oli kurssinsa viimeinen tunti ja Wilson jatkaa nyt ensi kuun alussa basic kurssille ja Enni kuun puolessa välissä keppikurssille. Laitoin myös kyselyä KPSH:lle (Kuopion palvelus ja seurakoira harrastajat) heidän agilitykursseistaan ja lupasivat siellä pistää meidät jonoon. Ennin kanssa päästään aloittamaan siellä heti kun paikkoja vapautuu ja Wilsonin kanssa kunhan ukkeli täyttää vuoden. Siihen asti treenaillaan Acen hellässä huomassa.

No mutta itse tuntiin. Ensin mentiin Ennin kanssa yhdeksän esteen rataa ja se rupesi loppua kohden tuntumaan jopa siltä, että minähän osaan. Koiran osaamisesta ei ole ollut missään vaiheessa epäilystä. Itseltäni puuttuu silmät selästä ja taito juosta takaperin, sivuttain ja välillä etuperinkin, saati sitten että pitäisi ohjata koiraakin. 

En nyt ole ihan satavarma noista esteitten paikoista, kun treeneistä on jo monta päivää. Kuitenkin jotakuinkin noin. Tämä rata mentiin siis Ennin kanssa. Pallosalamalle tämä luonnollisesti olisi vähän turhan vaikea. Ensin siis koira hypyn taakse josta vasemmalla kädellä ohjaten kaksi hyppyä ja putkeen. Koiran ollessa putkessa piti itse juosta jo kohta seuraavaa putkea ja ohjata koira sinne oikealla kädellä. Koiran mukana ei saanut (tai oli täysin turhaa) juosta putken suuntaan vaan piti mennä näyttämään koiralle seuraavaa estettä. Siitä taidettiin puhua merkkaamisena? Merkkaus oikealla kädellä jonka jälkeen rintamasuunta vasemmalle ja koira vasemmalla kädellä putkeen. Vitos esteen merkkaus ja sitten nuo kaksi viimeistä estettä niin että väleissä tuli valssit. Nuo kaksi estettä ovat tuossa yllä olevassa kuvassa väärin, koska niiden väliin on vähän vaikea valssata... Noh, joka tapauksessa.

 

valssia

  Enni toimi hyvin, ongelmia ei oikeastaan esiintynyt kuin omassa liikkumisessa, joka olisi saanut olla sujuvampaa. Muutaman kerran käänsin itseni liian nopeasti putkella uuteen suuntaan, jolloin Enni seurasi minua eikä mennyt putkeen. Samoin meinasin aina jäädä liian pitkäksi aikaa odottelemaan koiraa putkesta, ennen kuin siirryin merkkaamaan uutta estettä, jolloin jouduin pinkomaan takaperin niin lujaa kuin vain pääsin, melko rankkaa. Viimeisen kerran rata sujui tosi mallikkaasti, koira ja jopa ohjaajakin tiesi minne päin sitä ollaan menossa ja päästiin puhtaasti maaliin saakka. Hyvä me! Enni sai paljon kehuja hyvästä suorittamisesta ja tarkkuudesta, vähän vielä vauhtia pitäisi saada kuulemma lissee.

Melko kovaa...

täpinä

Wilsonilta sitä vastoin puuttui lähinnä ohjaustehostin, vauhtia oli riittävästi, jollei liiaksikin. Tehtiin Wilsonin kurssilla tuota samaa rataa tuonne kasi esteelle asti, mutta sillä tavalla ettei ohjauksissa tullut valsseja vaan viimeisen kerran kun mentiin putkeen ohjattiin kaksi viimeistäkin estettä vasemmalla kädellä. Alku sujui tosi hienosti, Wilson malttoi jopa odottaa esteen takana ennen liikkeelle lähtöä, hyppäsi hypyt ja haki itse putkelle. No sitten tuli se vauhtiongelma. Mitä muuta suorassa pitkässä putkessa voi mennä kuin täysiä? Wilson meni tuon kakkos putken aina niin lujaa, ettei ehtinyt kääntyä tarpeeksi nopeasti, osuakseen tuolle seuraavalle hypylle. Kouluttaja pyysi minua käyttämään "shhh" käskyä ennen toista putkea, jotta Wilson vähän hiljentäisi ja ainakin keskittyisi paremmin. No... eipä auttanut vielä tämäkään täysin (tai siis tätä pitää vielä harjoitella paljon), lopulta ongelma ratkesi sillä, että rupesin huutamaan Wilsonin nimeä ja täällä käskyä heti kun poika oli hävinnyt putkeen. Koira siis ehti huimasta vauhdista huolimatta ajatella putkiaivoillaan muutakin kuin putkea ja oli valmistautunut käännökseen jo hyvissä ajoin. Ihan aina ei tämäkään toiminut, mutta useita kertoja kuitenkin. 

Tältä meistä tuntui aina vähän väliä...

Loppurata olikin sitten melko fiasko. Wilsonin kierrokset sen kuin kasvoivat tunnin edetessä. Piti haukkua ja komentaa, eikä asiaa ainakaan auttanut, että ohjaaja sinkoili minne sattuu. Yritin väen vänkään tehdä samaa rataa kuin Ennin kanssa ja tämän takia tuli sitten auttamattomasti kiire ja sekaannus ja koiran turhautuminen. Tehtiin vielä loppuun tuo alkuradan pätkä, että päästiin muutaman viikon tauolle hyvin mielin. Agilitystä matkattiin sitten suoraan mökkeilemään ja sen ajattelin esittää muutamana kuvana, koska siellä ei tapahtunut mitään "ihmeellistä". 

Pentukurssista taidan kirjoitella vaikka huomenissa ja kerron samalla vähän meidän pienestä haukkuongelmasta!

Netitön

Netittömän elämä on tylsää. Olisi vaikka mitä mistä kirjoitta, mutta meillä ei ole juuri nyt muutosta johtuen nettiä käytössä. Sen pitäisi saapua viimeistään huomenna. Toivottavasti huomenna olisi sitten tekstiä mm. Agilitystä, pentukurssista, sheltti lenkistä ja mökkeilystä... Ja ehkä nyös muutosta! Nettiä odotellessa...

Vieras koreuttako?

Yleensä kuulee sanottavan, että koira muuttuu täysin korvattomaksi, kun se viedään esimerkiksi jonnekin harjoituksiin. Kaikki sujuu aina kotona, mutta ei koskaan harjoituksissa. Tuttu tunne varmaan monille, vaan ei meille. Wilson pistää aina parastaan silloin kun ollaan jossain taitojamme näyttämässä. Näyttelyissä se jaksoi seistä pöydällä ja juosta vierellä kehässä, vaikka näistä kumpikaan ei sujunut kehuttavasti kotona. Tänään se taas todettiin. Oltiin Wilsonin kanssa äsken pentukurssilla ja aiheena oli  paikallaan olo ja luokse tulo... ei niitä Wilsonin vahvimpia puolia siis.

Ensin tehtiin paikka-tänne harjoitusta, joka sujui paljon paremmin kuin olin odottanut. Normaalisti kotona paikallaan olo jaksaa kiinnostaa n. 6 sekuntia, jos sitäkään. Tänään paikallaan kuitenkin napotettiin tosi hienosti ja tosi pitkään, näytti siltä, että oltaisiin oikein hyviäkin siinä... Suuremman yllätyksen Wilson järjesti omistajalleen pelkän paikka käskyn kanssa. Ideana oli siis se, että koiralle annettiin paikka käsky, jonka jälkeen ohjaaja käveli kauemmas ja tuli takaisin vapauttamaan ja palkkaamaan koiran. Kotona viimeistään siinä kohdassa, kun minä olen pysähtynyt hetkeksikään pallosalama on ampunut luokseni namin toivossa... mutta ei tänään. Tänään sain pysähtyä, kääntää selkäni, ottaa juoksuaskeleita ja pysähtyä uudelleen, ilman että Ween pylly edes värähti maassa. Mistähän tämän motivaation saisi hankittua myös kotitreeneihin...

Ai niin kaikki maitolegot ovat nyt sitten virallisesti lähteneet ja kenkien tuhoamisvimmakin on selvästi laantunut kuten puremisvimma yleensäkin. Wilsonista alkaa tulla järkevä (?) teini. Muutenkin alkaa pikkuhiljaa tuntua, että kyllä siitä vielä koira tulee, oppi alkaa mennä paremmin perille ja suoritusvarmuus lisääntyy kerta kerralta. Keskittymiskyky on ainakin agiradalla edelleen hyvin rajoittunut, mutta kasvu suunnassa. Onneksi.

Anteeksi taas tällainen kuvaton postaus. Olen ilmeisesti pakannut kamerani jonnekin noista miljoonasta laatikosta, joten saatte Wilsonista uutta kuvaa heti kun saamme muuton muutettua. Viisi kuukautis kuvatkin on ottamatta, vaikka Wilson on ollut 5kk jo kolme päivää!!

Agiliitoa

Wilsonin kanssa agility on nimen omaan agiliitoa, eikä mitään muuta. Koko koira käy kierroksilla ja vauhti on niin hurja, että heikompaa hirvittää. Jo kentän laidalla pitää käydä kierroksilla, haukkua ja hyppiä. Sitä hetkeä odotetaan kun ohjaaja joskus pysyisi perässä tai pystyisi hallitsemaan tuota mieletöntä energiaa. No meillä oli siis tänään aksatreenit ja viime kerrasta poiketen kävin Wilsonin kanssa pitkällä metsälenkillä ennen treenejä purkamassa enimpiä paineita... auttoi vähäsen. Viime kerralla Wilson vielä teki kunnia kierroksia ympäri kenttää ja tänään se vain ei malttanut odottaa paikallaan, vaan kävi kiitämässä parit putket aina tilaisuuden saatuaan.

ratapiirros, jossa 3. kohta meinaa kahden esteen linjaa...

Itse tehtävään, tänään meillä oli tarkoitus mennä kahdeksan esteen rataa, joka meidän kohdalla lyheni seitsemään, koska en itse ehtinyt ajoissa paikalle ohjaamaan pallosalamaa oikealle esteelle. Jaettiin rata kahteen pienempään pätkään, jotka ensin treenattiin kuntoon ja sitten lopuksi yhdistettiin. Mentiin ensin esteen numero 1,2,3 ja 4. Hyppy, josta suoralle putkelle, josta kahden hypyn kautta mutkaputkeen. Tämä sujui aika kivasti, vaikka aluksi Wilson meinasi ensimmäisen putken jälkeen singota liian suurella kaarella ohi tuosta kolmosen ensimmäisestä osasta. Täällä käskyn sai huutaa melkoisen kovasti, ennen kuin korvat vihdoin löytyivät. Toinen vaihe olisi ollut 3,4,5 valssi 6 ja 7. Seiskaa en kuvaan piirtänyt koska ei sinne asti koskaan päästy, mutta se olisi tullut tuohon kutosen "yläpuolelle". Valssi oli siis se meidän masterongelma tänään. Jouduin kulkemaan Wilsonin mukana tosi pitkälle tuon putken jälkeen, että se hoksasi hypätä tuon vitos esteen, jolloin minulla olisi ollut suunnilleen nanosekunti aikaa valssata ja vaihtaa koira vasempaan käteen, jotta olisin saanut sen ohjattua myös sinne seiskalle. Tyydyttiin siis tänään unohtamaan valssi ja ohjaamaan koira oikealla kädellä myös tuonne kutoselle. Ilman valssia toimi kivasti ja myös rata onnistui melkolailla mallikkaasti. Hieno pentu, hidas ohjaaja.

Vielä pakko hehkuttaa, että Wilson osaa kontaktikävelyn melkolailla mallikkaasti. W malttaa ohittaa niin pyöräilijät kuin kävelijätkin mallikkaasti sivulla katse minussa päin. Koirat ovat vielä vähän turhan mielenkiintoisia, jos ne osuvat ihan suoraan kohdalle. Vähän kauempana niidenkin ohitus onnistuu kivasti. Meillä on tällä hetkellä treenissä kontaktin ottaminen ennen kuin kavereita pääsee moikkaamaan. Wilsonin täytyy siis joko istualtaan tai kävellessään ottaa kontakti minuun, ennen kuin se pääsee "vapaa" käskyllä tervehtimään vastaantulijaa. Isoin ongelma tässä on se, että vastaantulijat päästävät koiransa suoraan meidän luokse tai vastaavasti tulevat kysymättä lirkuttelemaan Wilsonille. Sano siinä sitten koiralle, että se tekee väärin, kun vieras ihminen tai koira antaa sille täysin toisenlaisen palautteen. Vain yksi rapsuttamaan tullut henkilö on malttanut odottaa, että Wilson ensin istuu ja vilkaisee minuun, ennen kuin sirkutus on alkanut. Onhan se söpö, mutta pitäisi ihmistenkin tajuta, että sitä koulutetaan. ARGH!

Muutto

Meillä olisi ensi viikolla muutto edessä lähemmäksi keskustaa. Tuntuu vain, ettei tämä tavarapaljous voi mahtua mitenkään yhtään mihinkään. Banaanilaatikot täyttävät olohuoneen, eteisen ja keittiön, Ikean sinisiä kasseja lojuu ympäri asuntoa täynnä lakanoita, pyyhkeitä ja ruokatavaroita... Wilson tonkii roskiin heitettyjä tavaroita ja levittelee niitä ympäri asuntoa minkä kerkeää. Kaaos! Muuttaminen on kuitenkin huippua, sillä asunnonsijainti on mitä loistavin, asunnossa on oma sauna eikä neliötkään vähene kuin yhdellä. Heti takapihalla näkyi menevän jonkun sorttinen hiekkapolku, jossa on hyvä käyttää Wilsonia pissalenkillä. Kävelymatkan päässä Puijon metsät, joissa ei ainakaan lenkkipolut lopu kesken.

PS. Wilson on jo monta päivää tehnyt kaikki tarpeensa pihalle! Saan ehkä loput matotkin uuteen asuntoon lattialle saakka!

Viikonloppu mökillä

Wilsonin myötätunto krapula

Agilitya

Eilen käytiin taas pitkästä aikaa aksaamassa. Ennillä alkoi juoksut, joten se piti tämän kerran taukoa. Wilson oli alusta asti tosi väsyneen oloinen, mökkireissu verotti pienen voimia. Mentiin ensin rengasta, jonka Wilson hyppäsikin oikein kivasti, mutta ongelmaksi muodostui haahuilu, jota tapahtui aina esteen jälkeen. Muutama kierros hallinympäri, toisen koiran haistelu ja kierros hallin ulkopuolellakin... Lelu palkka ei tänään kelvannut, mutta onneksi lihapullat maistuivat ihan hyvin, niin saatiin poika edes jotenkin pysymään ruodussa.

Toisena hypättiin pituutta, yhdellä palikalla tottakai. Tämäkään ei tuottanut sen suurempia ongelmia, mutta Wilsonin esitys oli silti vähän vaisu. Moneen muuhun koiraan nähden siinä oli paljonkin vauhtia, mutta Wilsoniksi se meni melko hitaasti. Viimeiseksi tultiin "rataa" joka sisälsi neljä estettä. Alla kuva siitä. Tässä vaiheessa Wilson skarppasi oikein kunnolla, vauhtia piisasi siinä määrin, että minä en enää pysynyt mukana ja sain hienkin pintaan. Ensin palkattiin putken jälkeen ja Wilson haki tosi kivasti putkeen. Kun kolmas hyppy otettiin mukaan kuvioihin, homma sujui edelleen tosi kivasti. Neljännen hypyn kohdalla minä olin itse aina vähän jäljessä, kun en ehtinyt niin nopeasti kolmannelle hypylle ohjaamaan kuin olisi pitänyt, Wilson siis kävi kunniakierroksen yleisön luona ja jatkoi vasta sitten radan loppuun. Viimesellä kerralla tultiin vain kaksi viimeistä hyppyä, jotta Wilson tuli kunnolla ohjattua ja minä ehdin vielä tehdäkin sen. Hieno, mutta väsy poika!

Mamman mökkivaatteiden päällä on paras nukkua!

Mökkikuulumiset kännykällä

Oltiib eileb siellä mätsäreissä ja Wilson keskittyi kuumasta ilmasta huolimatta hämmästyttävän hyvin. Saatiin pelkästään sininen nauha, mutta pienenä puolustuksena sanoisin, että tuomari oli jo lävelemässä meidän luokse punaisen nauhan kanssa, ennen kuin Wilson päätti jököttäneensä hienosti riittävän pitkään... Kuitenkin olen niin ylpeä mamman muotovaliosta, ravit meni älyttömän rennosti, eikä koikka loikkia tullut kuin yksi. Pöydällä Wilson antoi tuomarin tunnustella kaikki paikat, kurkata vampaat jne. Ei siis mitään isompia ongelmia, ainoastaan malttia tuohon seisomiseen


No kuitenkin, ollaan tällä hetkellä mökkeilemässä  juukassa ja kirjoittelen postausta kännykällä kynttilän valossa, wilson vetää sikeitä vieressä. Wilson on saanut täältä kaksi uutta kaveria, tai ainakin tutustunut kahteen uuteen koiraan; suomenlapinkoira Iinaan ja labradorinnoutaja Melliin. Wilsonia varsinkin Melli jännitti aluksi hirveästi, kun toinen on niin iso. Illan mittaan ne ovat tulleet kivasti juttuun vaikka Mellin leikkiyrityksiin Wilson ei vastaakaa ... Tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Katsotaas sitten antaako tämä lisätä kuvi tältä päivältä; 




No ei näköjään onnistunut, lisään sitten kun pääsen koneelle.

Tässä näitä nyt sitten vihdoin on:

Ensin vähän näytelmistä:

Odottelua...

Kiki oli mukana henkisenä tukena...

 Sitten myös Juukasta möksältä:

Tämmönen peto (eli Iina) odotteli meitä...

Ja tää toinen mörkö (eli Melli)

Täs kattelen maisemii...

Täs oon merisairas...

Täs nostan taimenta ylös veneeseen...

Täs otan pikku tirsat, et jaksan taas kalastaa...

Tässä tutustun viholliseeni... :D

Täs oon selättänyt ne...