Feisbuukin Feimi!

Moi vaan kaikki fanit, täällä kirjoittelee itse FB-Wilson! 

Vaikka tietysti tiedän miten valloittava ja ihana olen, niin olihan saamani suosio vähän yllättävää, varsinkin kun näytän kuvassa vähän pöhköltä. Mamma ei sitten yhtään osannut kuvata minua ja kieleni näyttää kuvassa ainakin kolme kokoa liian isolta, nenästä puhumattakaan. Toki olen otettu saamastani huomiosta, mutta mietin vain, että onko tämä sittenkin sitä turhaa julkisuutta, josta niin paljon on vouhotettu... No oli miten oli, hurjan hauskaa kevään odotusta kaikille, toivottavasti nähdään tänä vuonna kisoissa. Saa tulla moikkaamaan ja saatan antaa myös tassukirjoituksen ja märän pusun pitkällä kielelläni! Pusujne määrää ei ole muuten rajoitettu, niitä riittää ihan kaikille!

xoxo FB-Wilson

Ps. Kauniit tytöt saa erityismärkiä pusuja ja paljon!

Kännykän kätköistä

Blogger ei ollut jostain syystä julkaissut tätä julkaisua silloin kun sen tein, joten tulee nyt samalla kertaa treenipostauksen kanssa! 

Kuvia kännykän ja kameran kätköistä kuluneilta viikoilta!

22012014

Kun sujuu, niin antaa sujua. Meillä oli keskiviikkona oikeat flow treenit. Koira kulki, ohjaajan jalat rullasi, esteet löytyi ja oikeastaan kaikki toimi. Päästiin koko 1-18 esteen rata puhtaasti, vaikka puomin alastulolta Wilson karkasikin ja sen sitten siinä korjasin. Se olikin ainut huomautettava asia koko radalla.

Tuntuu, että ihan parin kuukauden aikana koira on kasvanut älyttömästi henkisellä tasolla ja into kohdistuu kokoajan paremmin itse tekemiseen. Toisaalta koiran estehakuisuus on parantunut huimasti ja tämän takia minulla on enemmän aikaa esteiden välillä, jolloin en olekaan enää kokoaikaa myöhässä. 

Saatiin tällä kertaa suunnitella itse ohjausmoovsimme ja Harri vain lähinnä haastoi meitä valitsemaan vähän haastavampia, vähän nopeampia ja muutenkin fiksumpia ohjauskuvioita. Harri tsemppasi meitä luottamaan koiraan ja ymmärtämään, että vaikeatkin ohjaukset on tehty voitettaviksi ja kannattaa uskaltaa, sillä ilman sitä, ei voi myöskään onnistua. Riskinotto on välttämätöntä, jos haluaa pärjätä ja koiraan on pakko luottaa! 

Vaikka osa ohjauskuvioista tuntui lähinnä heprealta, Wilson toimi, osasi ja ymmärsi! Renkaalle tultiin esimerkiksi niin, että ohjaaja seisoi selkä kohti rengasta ja koira jaakotettiin takaisin putken suunnalle. En alkuun uskonut, että se voisi onnistua, sillä Wilson on ollut renkaalla vähän niin ja näin, mutta tänään vahvasta ohjauksesta huolimatta se teki sen jokaisella kerralla ja helpommalla ohjauskuviolla oltaisiin vain annettu muutama sekunti kanssakilpailijoille.

Kaiken kaikkiaan hyvän mielen treenit ja haluaisin vielä kaikille sanoa, että uskokaa itseenne, uskokaa koiraanne ja uskaltakaa yrittää epäonnistumisenpelosta huolimatta. Koiranne kyllä osaavat ja niitä pystyy aina kouluttamaan lisää! 

Anatomiaa koiralle sen sijaan on vaikeampi opettaa, koska siinä tuppaa käymään näin!

Agilitytreenit 15.1.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka tulevat treenit jo kolkuttelevat ovella huomenna, paneudun hetkeksi viime viikkoisiin ohjattuihin. Tehtiin taas kahta erilaista pätkää joista ensimmäinen merkattu piirrokseen vihreällä ja toinen oranssilla. 

Vihreä pätkä tuotti paljon enemmän päänvaivaa ja sitä tehtiinkin pidempään kuin tuota toista. Ensimmäinen ongelmakohta oli heti kolmosesteen jälkeen, sillä siinä olisi pitänyt ehtiä tehdä valssi. Huom. olisi pitänyt ehtiä. Koira oli jo menossa jossain tuolla muurin ja putken välissä, kun tämä täti sai itsensä käännettyä valssiin. Onneksi Wilson haki kakkosesteen hyvin, niin sain siinä lopulta sen verran etumatkaa, että ehdin survoa sen valssin sinne kolmosen ja nelosen väliin. 

Puomi oli tänään super hieno. Niin hieno, etten meinannut edes uskoa sitä todeksi. Aikaisemmin Wilson on kyllä juossut puomin lujaa ja pysähtynytkin päähän suunnilleen oikeaan kohtaan. Tänään kaiken tämän lisäksi Wilson kesti minun liikettäni ja odotti vapautuskäskyä, mikä teki tästä kerrasta niin superia! Koira siis piti jättää puomille odottamaan ja mennä itse pakkovalssaamaan seiskalle. Kerran Wilson lähti mukaani ilman vapaa-käskyä, mutta korjauksen jälkeen napotti siellä niin hienosti. Tehtiin puomilla tällä kertaa töitä melko pitkään ja toistoja tuli viidestä kymmeneen. Jokaisella kerralla Wilson teki edellistä kertaa paremman puomin ja minä pääsin kokoajan irtoamaan paremmin. Huippua!

Toinen päivän yllätys tuli oranssilla radalla. Siellä oli oikeastaan kaksi yllätystä, nimittän ne kepit ja taas kerran tuo A. Minun pitäisi ehkä pikkuhiljaa alkaa uskoa, että Wilson ihan oikeasti kepittelee ja handlaa myös nuo kontaktit. Tehtiin keppejä tänään ensimmäistä kertaa radan osana, kepit olivat kuitenkin vain ykkösesteenä. Wilson kesti hyvin vedätyksen ja pääsin juoksemaan edeltä keppien päähän odottamaan lähtöä seuraavalle esteelle. Pujottelu alkaa jo pikkuhiljaa näyttää pujottelulta, eikä hiipimiseltä. Wilson on alkanut löytää rytminsä ja nopeutensa, eikä enää etene niin varovasti kuin aikaisemmin. 

Ja kuten mainitsin, myös A oli hieno. A:lla 2on-2off pysähdys meinasi tulla väkisin liian myöhään, koska vauhti oli niin hurja. Jarrujen puutteellisuudesta huolimatta Wilson kesti taas liikettä, eikä singonnut suoraan edessä olevaan putkeen. A:n kanssa on ehkä syytä pysähtyä joku päivä pohtimaan juoksu aan mahdollisuuksia, sillä kovasta vauhdista 2on-2off rasittaa koiran etutassuja melkoisesti. 

Este numero 14 tuotti yllättävän paljon päänvaivaa, vaikka se olikin vain perus takaakierto. Vaikeaksi este tulee, jos koira keksii, että siitä pääsee nopeammin juoksemalla sen ali. Ja se juoksee yhä uudestaan ja uudestaan sen ali, myös silloin, kun esteen korkeutta on pudotettu 10cm, ettei se mahtuisi sieltä ali. Onneksi koirat unohtavat tällaiset keksinnöt yleensä yhtä nopeasti kuin ovat keksineetkin ne. Lopulta ongelma korjaantui, kun hypytin esteen kerran toisesta suunnasta. Pitänee kuitenkin varailla aikaa koirahierontaan, ihan vain varmuuden vuoksi, sillä hyppäämättömyys ei ole Wilsonille yhtään tavanomaista. Toki esteet olivat tänään 40cm ja tällä korkeudella se on hypännyt vasta muutamia kertoja, että vähän saattoi myös puntit tutista ja estekorkeus jännittää pientä koiraa.

Jos vielä mainitsisin yhden onnistuneen pätkän radalta, olisi se ehdottomasti este nro. 16 ja siinä tehty takanaleikkaus. Jos katsotaan meidän treenejä vähän taaksepäin, ovat nuo takanaleikkaukset olleet aina niin ja näin. Koira on aikaisemmin suihkinut minne sattuu tai ainakin jäänyt käteen kiinni räyhäämään. Tänään takanaleikkaukset kuitenkin onnistuivat ja näyttivät jopa ihan sujuvilta. 

Tämmöinen treeni tältä erää, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Näkymisiin!

Tavoitteita

Blogi on siitä näppärä vekotin, että sinne tallentuvat vuoden mittaan kaikki onnistumiset kuin myös epäonnistumiset. Silloin kun epätoivo iskee ja treenit junnaavat paikoillaan, on hauska katsoa muutama kuukausi takaperin olleita treenejä.. Osa asioista sujuukin jo paremmin kuin silloin ja kriteerit hyvin onnistuneelle treenille ovat olleet paljon matalammalla. Myös tavoitteiden kirjaaminen on hauskaa puuhaa, kunhan sitä ei ota liian vakavasti, mutuiluahan tämä parhaimmillaankin on!

 

Tässä olisi nämä viime vuonna kirjatut tavoitteet: 

1. Tavoitteista ensimmäisenä olen miettinyt möllikisoihin pääsyä. Wilson on kisaikäinen vasta syyskuussa joten aikaa on ja kisalisenssiä en muutaman kuukauden takia aio ostaa. Joten loppuvuodesta jos korkattaisiin kisaura mölleissä, niin olisin tyytyväinen.

Check! Mitäpä muuta tähän voi sanoa, kuin että check. Kolmet möllit vaihtelevilla tuloksilla.

 

2. Luoksetulo. Siitä pitää saada varmempi ja nopeampi. Nyt Wilson tulee tai jättää tulematta, riippuu muuttujista. Ensi vuonna ei enää riipu!

Riippuu yhä ja edelleen, kuitenkin tarpeeksi napakalla käskyllä tulee luokse varmasti. Ehkä tässäkin on edistystä tapahtunut tai sitten aika kultaa muistot...

3. Tanssia... koirantanssin alkeiskurssi ja ehkä itsenäistä jatkojalostusta.

Tanssin alkeiskurssilla käytiin, jatkokurssille ei olla ainakaan vielä keritty. Omaksi iloksi tanssia ollaan kuitenkin välillä puuhaitu! 

4. Näyttelyitä. Outokummussa ja Kuopiossa ainakin. 

Ei käyty, muutamassa mätsärissä, mutta ei missään virallisissa. Kuopion ja Outokummun näyttelyiden aikaan koira oli turkiton ja muutenkin hassun näköinen... Nyt sitä voisi taas pikkuhiljaa miettiäkin.

Uudet tavoitteet vuodelle 2014!

1. No ne viralliset, viralliset ja taas kerrab viralliset. Mahdollisesti jo tässä kevään aikana!

2. Kepit itsenäisiksi ja keppikulmat varmoiksi, myös ne hankalammat! 

3. Kontaktit, mahdollinen juoksukontaktin opetus, kunhan osaisi nyt päättää mikä on paras tapa suorittaa.

4. Perusasento edes jonkinlaiseen kuosiin. Minulle riittää, että koira istuu ja napottaa vieressä ja seuraa, kun ei me tokoa koskaan tulla harrastamaan... Tai ehkä huono sanoa ei koskaan, mutta ei ainakaan just nyt!

5. Kirjoitetaan nyt tännekin, mutta oman kestävyyskunnon ja lihasvoiman kohotus. Lenkkeillen ja salilla käyden.

6. Ja lopuksi vielä tottakai, terveenä ja onnellisena pysyminen sekä Wilsonin kanssa hauskan pitäminen!

Näistä jos toteutetaan edes osa, niin ollaan tyytyväisiä! Voimia uuteen vuoteen kaikille!

Kännykän aarteita

Hauskoista ja mukavista tilanteista tulee aina otettua kuvia kännykällä. Vaikka laatu ei olekaan paras mahdollinen, näissä on yleensä enemmän tunnetta kuin tarkoituksella poseeratuisaa kuviassa. Tässä muutama kuva viime päiviltä, meidän real life! 

Onko tällaiset postaukset teistä ihan turhia, vai teenkö jatkossakin tällaisia pikapostauksia?

Putkeen vaiko sittenkin Kiipee?

Keskiviikkona oltiin pitkästä aikaa oman ryhmämme ohjatuissa ja Harri ja Sanna olivat kehitelleet meille aika kinkkisen radan. Lähinnä tänään harjoiteltiin kontakti-puomi-erottelua.

Ratapiirros (c) Sanna / Harri Katainen

Aluksi tehtiin Wilsonin kanssa oranssilla merkittyä pätkää, jossa vaikein kohta oli mielestäni vitosputken jälkeinen sylkkäri kutoselle. Kun oma vauhtini pysähtyi siinä sylkkäriä varten, Wilson kävi todella kuumana, eikä meinannut hoksata hypätä estettä. Lisäksi Wilson pyörähtää mielummin vasemman kautta ympäri, joten tämän takia sylkkärin pyörähdys meinasi väkisin tulla väärään suuntaan. Liekkö jotain ohjaajan toispuoleisuutta, koiran jumeja vai ihan jotain muuta tuo pyörimisongelma. Ilman esteitä Wilson kuitenkin pyörii molempiin suuntiin tosi livakasti, mutta kaipa sitä voisi treenata vähän lisääkin.

Plussaa koira saa tällä kertaa (jälleen) putkihakuisuudesta. Kertaakaan putkikäskyn kuullessaan se ei paahtanut putkesta ohi, vaikka jouduin radalla lähettämään sen tosi kaukaakin niille. Ja putkissa mennään älyttömän lujaa, niin kuin putkiaivon kuuluukin! Putkihakuisuus meinasi kuitenkin kostautua seuraavalla pätkällä (vihreät pallerot), kun välillä olisi pitänyt putkien sijasta osua A:llekin.

Aa ei ole vielä Wilsonin varmojen esteiden joukossa, eikä siksi ylety koiran top 3 esteisiin. Ja kun putki kärkikolmikkoon mahtuu, ei liene kenellekään yllätyksenä, että putkeenhan se koira menee, huuti siinä mitä tahansa. Koira meni putkeen jopa silloin, kun etutassut oli jo menossa aalle. Onneksi homma rupesi loppuakohti jo toimimaan huomattavasti paremmin ja Wilson jopa kerran karkasi putkikäskystä huolimatta kontaktille, joka tässä tapauksessa ei ollut huono ollenkaan.

Kaiken kaikkiaan koira toimi hyvin, minä ohjasin yllättävän hyvin ja joulutauosta huolimatta Wilsonin herneet pysyivät maltillisina, eikä ylimääräistä intoa huomannut muusta kuin palkan ja uuden suorituksen välillä tapahtuneesta haukkupomppuhaukkupomppu-kombosta.

Loppuun haluan vielä jakaa yhden kuvan niille lukijoille, jotka eivät seuraa meitä istagramissa (renjawilson). Tässä kuvassa Wilsonilla oli kovat leikit joululahjapehmo Kutkan kanssa!

LSD-Wilson

Lomailen, siis ajattelen.

Tänään oli vuorossa pitkän agilitytauon (huikeat kolme viikkoa) jälkeen ensimmäiset treenit ja oikeastaan myös ensimmäinen kerta, kun edes mietittiin koko agilitya. Otettiin irtovuoro Pro Perrolta, kun muka oma treenikerta tällä viikolla ei pelkästään riittänyt. Ja onneksi otettiinkin, sillä satuttiin olemaan treenissä ainokaisia, joten saatiin ihan huippua yksityisopetusta. Parasta tässä oli kuitenkin se, että päästiin rauhassa pureutumaan meidän keppeihin.

Kepit on tällä hetkellä suurimpana esteenä meidän ja virallisten välillä, sillä mielestäni virallisiin ei kannata lähteä, ennen kuin koira kepittelee kaikki 12 itsenäisesti. Ennen lomaa oltiin siinä pisteessä, että saatettiin löytää ensimmäiseen väliin ihan mallikkaasti ja jos sinne osuttiin, niin sitten saatettiin päästä myös ihan näppärästi loppuunkin asti. Minä juoksin koiran tasalla ja palkka oli hyvin lähellä keppien päätä.

Onneksi Wilson ei näköjään ollut ainoastaan lomaillut, vaan oli myös pohdiskellut keppejä pienessä päässään. Herneet olivat kolahtaneet yhteen selvästi useampaankin kertaan ja tämän takia pieni sininen pääsi todella yllättämään mamman. Ensimmäinen yrityis, Wilson löysi heti oikean kolon ja kepitteli päähän saakka. Jo tämä yllätti minut, sillä olin varma, ettei Wilson olisi agilityhepuleiltaan osunut yhtään mihinkään väliin. Kävipä mielessä pieni tuuri-ajatuskin. Toinen kerta kuitenkin onnistui yhtä hyvin ja oikeastaan myös seuraavat. Se ei siis sittenkään ollut tuuria vaan tehtävä oli jo liian helppo. Seuraavaksi pienen tauon jälkeen aloimme harjoitella irtoamista. Minä juoksin Wilsonin rinnalla, mutta samalla poistuin kauemmaksi etuviistoon, jolloin Wilson jäi yksin keppeilemään. Ensimmäisellä kerralla Wilson ampaisi perääni, toisella kerralla kepitti nätisti targetille. Vau! Kepittelikö juuri minun koirani ihan aikuisten oikeasti yksinään loppuun saakka...

Hurmos jatkui seuraavalla kierroksella pienen huilitauon jälkeen. Otettiin kuvioon yksittäinen hyppy ennen keppejä. Ensimmäisellä kerralla sinisen vauhti oli niin hurja esteen jälkeen, että kakkosväli ja auttamattomasti pujottelematta. Toisella yrityksellä Wilson jo tajusi ihan itse hidastaa ja kepitteli taas mallikkaasti. Koirani oli näköjään oppinut lomaillessaan niinkin helpon tempun kuin kepit. Tehtiin paljon hyviä onnistuneita toistoja ja vaikka väliin tulikin välillä onko-pakko-kokeiluja, niin kaiken kaikkiaan treenit olivat todella antoisat ja nyt tuntuu, että olemme taas piirun verran lähempänä kisailmoja. Kiitos siis Sannalle ihan hirmuisesti jälleen kerran, ehkä meistä vielä jotain tulee!

Ajattelin käydä nyt aina kun vain mahdollista noissa päiväryhmissä, tehotreenaamassa keppejä sekä kontakteja, jotta saataisiin nekin nyt nopeasti hanskaan. Huomenna jatketaan, ja silloin on vuorossa ihan ratatreenit... nähtäväksi jää miten tämän kinkkumahan kanssa enää juostaan.

Terkuin väsynyt Wiikku!

Muutoksessa.

Viimeiset kuulumiset ajoittuvat siis lokakuun alkuun ja ehkäpä kaamosmasennus vei meiltä kokonaan kirjoittamisinnon mennessään. Nyt kuitenkin uuden vuoden myötä into on taas palannut ja me ei Wilsonin kanssa malteta odottaa treenitauon päättymistä!


Mitä meille sit tällä hetkellä oikein kuuluu?

Lokakuun lopulla saatiin kuulla aika järisyttäviä uutisia, kun meidän treenipaikan koutsit ilmoittivat lähtevänsä ACE:lta. Uutta matoa laitettiin sitten koukkuun heti marraskuun alusta, kun aloitettiin Pro Perron (properro.fi) siipien hellässä huomassa Musti ja Mirri Areenalla. Meidän "omat" koutsit siis pistivät perheyrityksen pystyyn ja me lähdettiin Wiikkiksen kanssa hurjalla tohinalla perässä...
Treenit sujuivat koko loppu syksyn mainiosti ja tuntui, että edettiin isoilla harppauksilla kohti tämän vuoden tavoitetta eli virallisia! Joulukuun alusta Sanna ja Harri pakkasivat laukkunsa ja lähtivät jonnekin päin Intiaa joulun ja uudenvuoden viettoon. Wilson siis piti joulukuussa ensimmäistä kertaa taukoa agilitysta sitten neljän kuukauden iän. Nähtäväksi jää, mitä tauon aikana on ehtinyt tapahtua. Omistaja tottakai toivoo ihmettä keppien suhteen sekä tietysti oman juoksunopeutensa paranemista! Treenit starttaavat jälleen ensi viikolla jolloin aksaillaan huimat kaksi kertaa ohjatuissa!


Entäs sitten muualla kuin agilityssa?
Syksy oli kaiken kaikkiaan muutosten aikaa, kun päädyin pitkän harkinnan päätteeksi jättämään vanhan ratsastuspaikkani, lopettamaan tuntien pidon sekä Iriksen ratsastamisen. Päätös oli kyllä ehdottomasti tämän syksyn vaikein, mutta toisaalta myös hirmuisen helpottava. Mitenhän se ihminen jääkin junnaamaan paikalleen, vaikka kaikki ulkopuoliset näkevät, ettei ole enää hyvä olla.


Hevosrintamalla on tullut muutamia uusia tuttavuuksia ja jotkut vanhat ovat tulleet lähemmäksi. En nyt näistä viitsi puhua julkisesti, mutta hevosia on joilla ratsastaa ja harrastus on kaikkea muuta paitsi vähentynyt ensi arviosta huolimatta. Onneksi on olemassa mukavia ihmisiä ja ennen kaikkea mukavia hevosia, joiden kanssa heppailua on päässyt jatkamaan päätöksistä huolimatta!

 Tämän kaiken muutoksen lisäksi me ollaan lenkkeilty, treenattu ihan pikkirillin verran tokoa, omistaja on ahkerasti kasvattanut lihaksiaan salilla ja Wilson on käyttänyt lomansa lähinnä vain pitämällä hauskaa, syömällä hyvin ja leikkimällä toisten koirien kanssa!

-Renja ja Wilson-

HuHuu!

Olemme niin sanotusti back. Postausintoa etsittiin parin kuukauden ajan ja paljon on ehtinyt tapahtua. Saatte kuitenkin vähän myöhemmin, ehkäpä jo huomenna, vähän kattavamman koosteen siitä, mitä me nyt ollaan oikein puuhattu hiljaiselon aikana. Nyt kuitenkin vähän uutta ulkoasua ja innolla uutta vuotta kohti!