31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ajattelin minäkin, kun kaikki muutkin, listata vähän tämän vuoden saavutuksia, onnistumisia ja muita merkittäviä juttuja. Merkittävintä meidän tämän vuoden elämässä oli Wilsonin syntymä, sillä ilman sitä meitä ei olisi, me emme olisi onnistuneet missään, saavuttaneet mitään tai tehneet yhtään mitään. Kaikki siis alkoi 10.3.2012 suunnilleen ilta yhdeksän maita. 


Tästä seuraava merkkietappi oli se, kun Wilson vihdoin muutti meille vapun päivänä 1.5.2012. 


Tästä alkoi meidän yhteinen taival ja saavutuksena pidän sitä, miten hyvä käytöksinen tuosta pienestä riiviöstä on kasvanut. Wilson tulee toimeen kaikkien kanssa, se ei ole missään mielessä aggressiivinen tai pidättyväinenkään. Siitä on melkein vuodessa kasvanut melkoisen komeakin, ainakin mamman mielestä.



Heinäkuussa päästiin sitten vihdoin tekemään sitä, mihin me tähdätään tulevaisuudessakin. Rokotukset kuntoon ja aksaamaan! Alku tuntui todella vaikealta, kun molemmilla oli intoa enemmän kuin taitoa ja tuntui ettei ohjaamisesta tullut yhtään mitään. Sieltä se vain silti kehittyi. Kun pentukurssista on nyt aikaa vajaa puoli vuotta, voin sanoa kehityksen olleen huimaa. Wilsoninsta on kasvamassa taitava ja lahjakas agilitykoira. Puolessa vuodessa me ollaan päästy esteisiin tutustumisesta aina ykkösten helppoihin ratoihin saakka. Tuntuu epätodelliselta miten pienestä pallerosta on kasvanut hyvin irtoava estehakuinen koiran alku. Ja vielä enemmän kummastuttaa, että minä olen oppinut ainakin jossain määrin hillitsemään ja hallitsemaan Wilsonin loputonta energiaa.


Pikkuhiljaa pörröinen pikkupentumme alkoi kasvaa. Ensin kasvoivat jalat ja häntä. Ja sitten vasta koko muu keho. Vähitellen myös karva alkoi kasvaa ja pikkuhiljaa vauva alkoi näyttää jo ihan koiraltakin...


 Marraskuussa meillä oli edessä vähän toisenlainen koitos, minulle vielä agilityäkin vieraampi. Sillä Jyväskylä ja sen kansainväinen koiranäyttely kutsui meitä pentuluokkaan. Ahkerasta treenaamisesta ei oikein voi puhua, sillä käytiin tasan yhdissä mätsäreissä ja kahdissa näyttelyharkoissa ennen itse tapahtumaa. Lähdettiin hakemaan kokemusta, mitä muutakaan kun pentuluokkaan oltiin menossa. Wilson esiintyi loistavasti, ei tietoakaan jännityksestä, vaikka paikalla oli yli 2000 koiraa. Uusi tuomaritäti ei jännittänyt, turkki oli sopivasta ojennuksessa ja ilme kohdillaan. Lähdettiin kotiin VSP-pentuna kunniapalkinnon kanssa. Ensimmäinen konkreettinen saavutuksemme ja ensimmäinen palkintomme yhdessä.


Mutta kun mietitään vuotta kokonaisuutena, Wilsonista on kasvanut hieno koira, vaikka paljon opiskeltavaa on vielä edessä. Paljon saavutuksia saavuttamatta ja paljon uusia valloituksen kohteita valloittamatta! Toivottavasti seuraava vuosi tulee olemaan yhtä hyvä kuin tämäkin ja nousu suhdanne jatkuu edelleen.


Vielä loppuun muutamia tavoitteita ensi vuodelle.

1. Tavoitteista ensimmäisenä olen miettinyt möllikisoihin pääsyä. Wilson on kisaikäinen vasta syyskuussa joten aikaa on ja kisalisenssiä en muutaman kuukauden takia aio ostaa. Joten loppuvuodesta jos korkattaisiin kisaura mölleissä, niin olisin tyytyväinen.

2. Luoksetulo. Siitä pitää saada varmempi ja nopeampi. Nyt Wilson tulee tai jättää tulematta, riippuu muuttujista. Ensi vuonna ei enää riipu!

3. Tanssia... koirantanssin alkeiskurssi ja ehkä itsenäistä jatkojalostusta.

4. Näyttelyitä. Outokummussa ja Kuopiossa ainakin. Käydään metsästämässä ainakin se Hyvä, jos ei muuta.  Mitään ei ole pois suljettu ja näyttelyitä käydään enemmänkin, jos menestystä näyttää tulevan. 










29. joulukuuta 2012

itsenäisiä...

Käytiin eilen vähän vajuttelemassa kinkkua ja laatikoita ns. hyvän mielentreeneillä hallilla. Meillä ei siis keskiviikkona ollut ohjattuja joten käytiin sitten nyt itsenäisesti molempien koirien kanssa. Lähinnä lähdin treenaamaan Ennin kanssa vähän putkea ja siihen menoa erikulmista ja sitten Wilsonin kanssa vain purkamaan ylimääräistä virtaa. Meillä oli mukana pikkuveljeni Roope, joka ohjasi Wilsonia hienosti (tai sitten Wilson osasi radan ulkoa).

Enni oli eilen jotenkin todella hyvin mukana. Jaksoi juosta ja innostui retuuttamaan leluakin oikein tosissaan. Ehkä se lämpeneminen tuolle lajille alkaa pikku hiljaa! Putket alkoivat löytyä kivasti eri kulmista, eikä Enni mennyt enää niihin yhtä vastahakoisesti kuin viikko takaperin - se jopa irtosi putkelle tosi kivasti. Koska Enni tuntui näin hyvältä ajattelin kokeilla sen kanssa muutamia keppejä, tein ensin kuusi ja kun se meni ongelmitta nostin määrän kahteentoista ja tsädääm... sekin puhtaasti ihan itsenäisesti. Tämän jälkeen hirveästi namia ja sitten taas tuota pienempää määrää, että tulee koiralle osaava olo.

Wilsonin kanssa hallilla oli sopivasti kolmen esteen putkiralli. Putki, hyppy ja putki, ei mitään ihme ohjaamiskuvioita niin Roopekin pääsi hyvin tekemään. Roopelta meinasi unohtua putki käsky, mutta eipä se näyttänyt Wilsonia haittaavan kun paahtoi vain menemään... Itse tein Wilsonin kanssa lähinnä irtoamista ja jäin tarkoituksella vähän "jälkeen" tuolla samalla rallipätkällä ja hyvin irtosi ja haki viimeisen putkenkin ihan ite.

Lopuksi tein vielä Ennin kanssa tätä samaa, mutta nyt niin päin, että juoksin niin kovaa kuin kintuista pääsi, jotta Enni olisi hullaantunut vauhdista. Ja se hullaantuikin. Meni ihan täysillä putkiin ja hyppyllekin ja kerrankin se oli oikeasti innokasagiliitäjä, eikä vain väkisin hallille pakotettu sohvaperuna!

27. joulukuuta 2012

Tammi tanssit

Satuin siis löytämään Kuopiosta koirakoulum jossa järkättään koiratanssi kursseja. Heti oli pakko ilmoittautua ja siis tammikuussa tanssahdellaan neljän viikon verran! Onpahan jotain muutakin kuin aksaa ja saadaan mukavaa yhdessä tekemistä ja tietty uutta puhtia temppujen treenaukseen!

Joululahjoja

Joulu on nyt juhlittu ja sekä omistaja että koira on syönyt ihan kiitettävästi (eli liikaa). Joulun pyhät menivät laiskotellessa ja vähän myös lenkkeillessä. Kerrankin oli aikaa puuhastella koiran ja kihlatun kanssa, kiire ei ollut minnekään, eikä tarvinnut tehdä itse kertaakaan ruokaa. Oltiin oltu selvästi kiltteinä sillä pukki toi aivan ihania paketteja. Tässä osa meidän joululahjoista!

Tämmöinen pyyhe setti tuli työnantajalta. 

Koska niitä ei voi olla koskaan liikaa... 7 paria erilaisia sukkia!

Itsetehdyt converse villasukat <3

Seppälän yökkäri

Wilsonille täyttämätön agilitylelu "Jänö"

Yllärilahjana Wilson sai Rukan toppatossut, koska fleece kuluu tosi nopeasti puhki. Toimivat tosi hyvin noilla paukkupakkasillakin. 

Ja vaikka mitä hyvää, tällä kertaa Wilsonille.

Taas yksi treenilelu "Tikutaku", josta lähtee vinkeä ääni!

Lisäksi tuli lahjakortti Cittarille ja Cubuksella, sekä tietty rahaa ja vähän muitakin vaatteita. 
Isältä saamillani joululahjarahoilla kävin hakemassa tänään kotiin meidän personaltrainerin, eli Polarin TF40 sykemittarin. Kerron tästä lisää kunhan ehditään testailla!

24. joulukuuta 2012

Luukku 24

Joulukiireiden takia luukut 22 ja 23 jäivät avaamatta, mutta hyvää joulua kuitenkin ihan kaikille neli- ja kaksijalkaisille! Syökää paljon kinkkua ja suklaata (Huom! Ei koirat), pitäkää hauskaa ja lenkkeilkää paljon sään salliessa!


21. joulukuuta 2012

Luukku 21

Kolme yötä jouluun on ja meillä on Kuopiossa niin ihanan talvista. Aurinko paistaa, eikä pakkanenkaan haittaa, kun on oikeanlainen varustus molemmilla!Meillä oli eilen äitin kanssa hieman erimielisyyttä siitä, onko shelttiä mitään järkeä pukea, jos se ei näytä palelevan. Äiti oli sitä mieltä, että takki ja tossut ovat turhaa hifistelyä, eikä turkkikoira semmoisia tarvitse, sanoipa niitä jopa koiran kiusaamiseksi.

Minä olin yllätys yllätys eri mieltä... Mielestäni Wilson näyttää tyytyväiseltä vaatteissaan. Tänään pakkasta oli 22 astetta ja tarettiin silti hyvin käydä tunnin reippaalla kävelylenkillä. Wilson ei nostanut kertaakaan tassujaan kylmästä ja näytti muutenkin rennolta kylmästä ilmasta johtuen. Enni taas nostelee näillä pakkasilla tassujaan eikä kunnon lenkille oikein voi lähteä, vaikka eihän se sinänsä palele kuin tassuistaan. Eihän Wilsonkaan varmaan tarvitsisi takkia tai siis että se pärjäisi kyllä ilmankin, mutta ainakin minusta on ikävää mennä pihalle vähän liian vähissä vaatteissa. Vaikka ei sinänsä olisi kylmäkään lenkin mukavuutta vähentää, jos on edes vähän vilu. Tästä syystä Wilson käyttää nyt tuota tänään saatua Back On Trackin manttelia, eikä ollut alkujärkytyksen jälkeen moksiskaan siitä!

JIIHAA!!
Mitä mieltä te muut olette, niin sheltti ihmiset kuin muutkin? Näyttääkö tyhmältä, jos paksuturkkinen koira käyttää takkia ja tossuja? Käytättekö takkeja omilla shelteillänne? Millaisessa säässä? Onko se teistä koiran kiusaamista vai arjen pieniä mukavuuksia?



"Oon vähän järkyttynyt... en vaan muista mistä!"


koko 43



20. joulukuuta 2012

Luukku 20

Treeni postaus

Tänään tultiin korkealta ja kovaa... alaspäin. Kun mikään ei sujunut niin ei sujunut, tehtävä oli liian vaikea, toisella koiralla liikaa energiaa ja toisella ei nimeksikään, ohjaaja haihatteli miten sattui. Törmättiin Wilsonin kanssa niin että Wilson pyöri pitkin hallin lattiaa, ei onneksi sattunut. Wilson rikkoi meidän kevythäkin, kun ei muka osannut istua siellä nätisti. Tässä näin lyhykäisyydessään... kai minä jotain muutakin voisin kertoa... ehkä.


Ensimmäinen pätkä sisälsi seitsemän estettä. Ykköseltä neloselle sujui ihan kivasti. Kolmonen piti tehdä takaakiertona, jonka molemmat koirat hanskasivat ihan kivasti. Enni tosin ei meinannut aluksi päästä kakkosestettä pidemmälle, koska putken päässä oli palkka ja sinne pääsi suorinta tietä kakkosen jälkeen. Ennin rata koostui siis pari ensimmäistä kertää 1,2 ja 7. Ei toiminut, namia ei tippunut. Vaikeudet oikeastaan alkoivat tuosta pituuden jälkeen, pituus sujui vielä ihan mallikkaasti, jos vain Ennillä oli riittävästi vauhtia. Vitoselle olisi pitänyt tehdä pakkovalssi... olisi pitänyt. Entä jos itse olit sekaisin siitä miten päin siellä kuului olla, koira oli vuoroin väärällä ja vuoroin oikealla puolella, hyppäsi takaakiertona, ei hypännyt ollenkaan, oli jaloissa ja huiteli omia teitään. Ei siis sujunut, ei sitten millään. Minä pyörähdin liian paljon koiran suuntaan, jolloin en ehtinyt enää ohjata tuonne kutosen takaakierrolle ja sitten oltiin Wilsonin kanssa päällekäin. Okei... saatiin me muutama ihan ok pätkäkin, mutta ei kyllä montaa. 

Ennin kanssa ongelmana oli tänään se, että siltä loppui vauhti ihan kokonaan. Koutsi Maarika sanoikin, että sen vireystaso laskee heti, jos tehtävä on yhtään haastava. Millähän sitä saisi innostettua? Helpot pätkät meni tosi hyvällä tempolla ja sitten haastavissa ravaili ja hyvä ettei kävellyt esteiden välissä. Wilson taas kaahotti, koska meni hankalaksi eikä palkkaa tippunut. Räkytiräkyti vuhvuh. Kyllä sekin muutaman kivankin radan pätkän teki... tai oikeastaan me tehtiin. Minulla oli omankin keskittymisen kanssa ongelmia ja olin jo melkein luovuttanut kun käytiin tutustumassa rataan. Ei me olla noita koskaan osattu!


No, jos ensimmäinen pätkä sujui vielä jotenkin, niin tämä toinen ei sitten enää ollenkaan. Tehtävässä oli kuusi estettä... päästiin niistä kakkoselle. Tuo kolmonenkin radalla on vain näön vuoksi, ei me sitä kertaakaan hypätty Wilsonin kanssa, kerran Ennin kanssa. Koira istumaan ykkösen taakse ja itse kakkosen viereen tekemään pakkovalssia. Kuulostaa helpolta ei tarvitse edes juosta. Enni juoksi melkein jokainen kerta suoraan ykköseltä kakkoselle, mitään turhia kiertämättä. Vaikka yritin ohjata sitä miten, niin ei joka kerta katse suoraan kakkosessa, ei tietoakaan minun ohjauksestani. Aivot narikkaan ja toivotaan parasta. Jouduin palkkaamaan Ennin muutaman kerran ihan vain tuohon esteen viereen, että se tajusi minne ollaan menossa. Sitten tulikin muutama ihan mukiin menevä pätkä ja sitten aika tottakai loppui. 

Wilson kyllä tuli nätisti kiertämään kakkosen. Minusta tuntuu, että Wilson pyörähtää itsensä ympäri noin nanosekunnissa ja siksi se tulikin aina kakkosen myös väärään suuntaan... aikaa menee turhaan jos kiertää johteen. Maarika lopulta palkkasi sen tuohon kakkosen johteen taakse, että Wilson hoksasi, ettei takaisin päin hypätä vaan kierretään. Tätä siis tahkottiin ja tullaan tahkoamaan edelleen. Eilen olin vielä masentunut ja koko agility tuntui ikävältä... tänään olotila on lähinnä suivaantunut - kyllä me se vielä tehdään! Ajattelin käydä ensi viikolla joku päivä itsenäisesti hallilla ja tiedän kyllä jo valmiiksi mitä tullaan hiomaan. Tuota esteen kiertoa voidaan kyllä harjoitella ihan kotioloissakin ja niin myös tehdään! Wilson ei enää hyppää ensi kerralla esteitä takaisin päin vaan osaa kiertää ne... PISTE.

Valoa elämään, Wilson saa viimeistään 4.1 oman BOTtinsa! 


19. joulukuuta 2012

Luukku 19

Uskollisin kaikista


Uskollisin kaikista

Lainasin eilen kirjastosta kirjan Uskollisin Kaikista, jonka on kirjoittanut Jukka Kauppinen. Kauppinen käsittelee kirjassa koiran kulttuurihistoriaa lähinnä vanhan kirjallisuuden avulla. Kirjassa on katkelmia koirista kerrotuista jutuista 1800 -luvun lopulta ja 1900 -luvun alulta. Suosittelen kaikille, todella viihdyttävää lukemista. Tässä muutamia hauskoja pätkiä kirjasta:

"Koira on arvaamaton ja hämmästyttävä siinä, mihin kaikkeen se vihkiytyy ja mitä se keksii ajateltavakseen - mielikuvitus on loppumaton."

Koira selostus (Millainen koira on?)
"Uskollisin kaikista; ihmisen huonekumppani; heiluttaa häntää isäntänsä lähestyessä; ei salli häntä lyötävän; juoksee edellä, kun hän kävelee; katsoo taakse tienhaarassa; oppivainen: hakee kadotettya, vahtii yöllä, ilmottaa lähestyviä, vartioi tavaroita, estää eläimiä peltoon pääsemästä, pitää poroja koossa, suojelee karjaa ja lampaita pedoilta..."

Koiran lumouksesta:
"Koiran lumooja sai koiran haukkumattomaksi monin eri keinoin. Sille annettiin kolme keritsimellä leikattua leipäpalasta tai palanen jalan päältä. Suolajärvellä syötettiin iilimato leivässä tai pullassa, jolloin koira ei auringon laskun jälkeen haukkunut ollenkaan."

Miksi koira nostaa jalkaa
"Koira laski vettä kerran puunjuurella, mutta puu sattuikin kaatumaan koiran päälle. Siitä lähtien tuli koira niin varovaiseksi, että se aina nostaa koipensa ylös siltä varalta, että jos puu rupeaisi kaatumaan, voisi se heti jalallaan painaa sitä takaisin (Valkeala)"

18. joulukuuta 2012

Luukku 18



Tossu postaus!


Tässä tämä Annan toivoma tossupostaus tulee. Tein siis Wilsonille talven kovimmille pakkasille fleecestä hyvin yksinkertaiset tossut. Ohjeet tossuihin löytyi Kädenjälkiä -blogista. Hintaa näille Wilsonin tossuille tuli 1,90€, kun käytin vanhaa fleecevilttiä kankaana. Kankaaksi kannattaa valita paksu fleece, niin eivät kulu puhki niin nopeasti.



Wilsonia ei paljoa naurattanut kun ensimmäisen kerran puin ne sille päälle. Toisaalta sisällä fleece on melkoisen liukas materiaali, joten senkin takia olivat epämiellyttävät. Wee tottui tossuihin kuitenkin tosi nopeasti, eivätkä näyttäneet hetken päästä häiritsevän ollenkaan. Tässä vähän kuivaharjoittelua:

Pihalla tossut pääsivät sitten tosi toimiin. Vastaantulijoiden huvittuneista katseista huolimatta Wilson kantoi tossujaan ylpeästi ja urheasti koko tunnin lenkin. Ulkona tossut eivät enää luistaneet eivätkä myöskään kastuneet, mitä ajattelin niiden tekevän. Tassu tossun sisällä siis pysyi yllättävän kuivana, kunhan vain ilma oli pakkasen puolella. Loskakeleille pitäisi melkein ollakin kumpparit. ;D

Ensimmäisellä lenkillä tossuja testattiin myös ääriolosuhteissa, nimittäin syvässä hangessa. Ajattelin Wilsonin vapaaksi päästäessäni, että sinne hävisivät. Onneksi tarrakiinnityksestä johtuen kaikki tossukat olivat pysyneet vauhdissa mukana vaikka olivatkin vähän makkaralla. Kesken lenkin sitten vähän nosteltiin popoja ylemmäs ja matka jatkui taas. Tavallisella tiellä normaalilla vauhdilla tossut eivät juurikaan edes valuneet vaan pysyivät kivasti paikallaan.

Kotona sitten nähtiin tossujen todellinen merkitys, ei yhden yhtä lumikikkaretta tassuissa kiinni. Ja eikä tässä vielä kaikki, kuivat ja lämpimät tassut pitkänkin lenkin jälkeen. Wilson ei myöskään kertaakaan lenkillä jäänyt nostelemaan tassujaan tai nakertamaan lumia tassunpohjista irti, joten melkolailla tyytyväinen koirakin.

Suunnittelin itse käyttäväni noita tossuja Wilsonilla noin 15 asteen pakkasista ylöspäin ja varsinkin pidemmillä remmilenkeillä. Jostain luin, että varsinkin maantie suola kuivattaa anturoita, joten nämä nyt sitten ehkäisevät senkin. Suosittelen siis lämpimästi, jos muiden mielipiteet karvaisen koiran pukemisesta eivät hetkauta!

Tässä vielä kuva heräteostoksesta, joka sopii oikeastaan aika hyvin tossuihin ja remmiin:

Koska se sopii Wilsonin silmien väriin :D

17. joulukuuta 2012

Luukku 17

Näistä kuvista näkee paljonko näillä on älliä päässä:



16. joulukuuta 2012

Luukku 16

Vähän talvista puuhastelua videon muodossa...




15. joulukuuta 2012

Luukku 15

 Ajattelin tänään kirjoittaa tällaisen arvostelun pätkän. Wilsonilla siis tassut on olleet tosi kuivat ja ihan halkeilleet pakkasten takia. Ompelin Wilsonille fleecestä ensin tossut ja kävin sitten apteekista kysymässä apua. Siellä suosittelivat talvitassuille Maxim tassuvahaa. Tuubin takana lukee näin:

Maxim tassuvaha 50 ml"Suojaava tassuvaha koirille. Voitele Maxim Tassuvahaa koiran anturoihin. Tassuihin muodostuu vahva filmimäinen kalvo, joka suojaa anturoita vedeltä ja lumelta. Suojaa myös suolalta, soralta ja muilta teräviltä esineiltä, jotka voivat tehdä pienen mutta kiusallisen naarmun anturaan. Koostumus: Adua, Cera Alba, Propylene Glykol, Dimethicone, PEG-40 Hydrogenated Gastor Oil, Sodium Carbomer, Benzyl Alcohol Methylchloroisothiazolinone, Methylisothiazolinone"

Olen nyt Wilsonin kanssa laittanut tuota tassuihin aamuisin ja illalla sitten tavallista bepanthenia halkeamiin. Tämä vaha ei kostuta tassua vaan pelkästään suojaa. En ensin huomannut vahan käytöllä mitään vaikutusta, halkeamiin tuntui auttavan enemmän bepanthen, kuin tuo itse vaha. Tänään olin kuitenkin sekä Ennin että Wilsonin kanssa hankilenkillä ja sieltä takaisin tullessani huomasin eron. Ennin tassuihin (joissa ei ollut vahaa) oli jäänyt hirveät lumipaakut kaikkien varpaiden väliin sekä anturoihin. Wilsonilla taas ei ollut kuin vähän kintereiden karvoissa, tassuihin siis ei oikeasti ollut jäänyt kiinni lunta. Voin siis suositella, jos koiralle jää tassuihin lunta paakuiksi!

Hintakaan ei ollut kovin tyyris ja tuntuu ihan riittoisalta aineelta. Apteekissa taisi olla vähän vajaa 9€ tuo 50 ml tuubi. Emme siis tarvitse niitä tekemiäni tossuja ainakaan näillä pienemmillä pakkasilla.

14. joulukuuta 2012

Luukku 14



Lapsuuteni koirat: 

Kuten olen monesti jaksanut toitottaa, en ole omistanut ennen Ennin tuloa yhtäkään lemmikkiä. Jos kaloja ei lasketa. Silti elämääni on kuulunut moniakin koiria ja muutama kissakin vuosien saatossa ja löysin niistä kuvia kun siivoilin kaappeja joulua varten. Tässä niitä tulee!


Tämä kuva on yksi mun ehdottomista lemppareista kun mietitään lapsuusajan kuva kavalkadia. Miten onnellisen näköinen voi olla lapsi... ja koira. :D Kuvassa siis nöffi tyttö Jade, joka oli meillä muutamaan otteeseen hoidossa. Tästä koirasta en muista muuten juuri mitään muuta, kuin mitä äiti on kertonut. Jade oli todella kiltti koira ja antoi minun roikkua miten sattuu sen turkissa (vaikka minähän toki vain paijasin ja hoidin sitä). Se oli kerran yöllä mennyt meillä sängyn alle ja jäänyt sinne jumiin. Äiti oli joutunut nostamaan koko sängyn ylös, että koira pääsi pois piilostaan. 


Tiibetinspanieli Tintsu. Tintsusta en muista oikeastaan mitään muuta kuin että se oli ahne ja kauhean kiltti. Vanhakin se jo oli, silloin kun minä olin vasta ihan pieni. Rapsutuksistakin se tykkäsi kovasti ja sillä oli kaverina chihu, jonka nimeä en muista, mutta se osasi pomppia kauhean korkealle... tai sitten se oli pinseri... En kyllä yhtään muista.


Tästä koirasta olin niin kateellinen. Kaverini sai koiran ja minä en tietenkään, jouduin tyytymään kaloihin. Tyhmät kalat! Tämä tyttönen oli cottoni ja nimeltään Pörrö, nimetty tietty Harry Potterin Pörrön mukaan. Aivan ihana koira, jota käytettiin ihan älyttömästi lenkillä. 

Muista lapsuuden koirista en löytänyt kuvia. Liekkö ne jossain äidin piilossa tai sitten niitä ei yksinkertaisesti ole edes otettu. Muita elämääni ns. vaikuttaneita koiria olivat ainakin isäni naisystävän suomenlapinkoira Emma, joka oli hurjan kova karkailemaan ja taisipa se kerran päätyä koiraputkaankin omistajiaan odottelemaan. Isän luota lähteminen oli aina tosi kova paikka nimen omaan Emman takia, viikonlopun ajan sai aina leikkiä omistavansa koiran. Emman ja isäni toisen lappalaisen Iinan takia minulle on iskostunut päähän hurjan vahvasti ajatus, että haluan joskus ihan omankin lappalaisen... ehkä joskus.

Toinen aina elämässäni ollut koira on Essi. Tallin omistajan samojedi, joka on ollut tallilla aina kun minä olen siellä käynyt. Suunnilleen kaksitoista vuotta siis. On hassua ajatella, ettei se joskus siellä enää olekaan... ainahan se on ollut. Se on siis taustalla vaikuttanut aina elämääni, olemalla vain olemassa. En sen kanssa ole koskaan mitään puuhaillut, aina lähinnä komentanut pois roskiksilta tai kissan ruuilta... siitä huolimatta se on tärkeä osa tallia.

Sitten on vielä satunnainen liuta koiria, joiden nimiä en nyt satu muistamaan. Lähinnä naapureiden koiria, joita kävin melkein päivittäin lenkkeilyttämässä. Yksi taisi olla jonkun sortin seisoja ja toinen sekarotuinen. Ne olivat kaikki tosi kilttejä ja pikkutyttönäkin pystyin taluttelemaan niitä ihan itse. Ja se se vasta olikin hienoa. Aina jos olimme kylässä jossain missä oli koira, halusin käyttää sitä ulkona... taluttaa sitä ihan itse. Halusin aina taluttaa koiraa, jos vain mahdollista... ihan kuin omistaisin koiran. Nykyään saatan jo antaa Wilsonin välillä muillekin talutettavaksi... ehkä. 




13. joulukuuta 2012

Luukku 13

Eilisen treenipostaus

Meillä oli siis eilen treenit molempien koirien kanssa. Ajattelin aluksi, että ihan hyvin jaksan juosta kahden koiran kanssa, kun Enni on muutenkin hitaampi ja Wilson tekee niin paljon omia kuvioitaan. No entäpäs jos Enni juoksikin kovaa ja Wilson vielä kutakuinkin puhtaasti... Kyllä jaloissa tuntuu tänään ja tuntui jo oikeastaan eilenkin. Hetkeäkään en silti vaihtaisi. Eiliset treenit olivat niitä ns. hyvän mielen treenejä, vaikka kaikki ei ihan sujunutkaan kympillä, molemmat koirat ylittivät itsensä, minä ylitin itseni ja tehtiin juuri niin hienosti kuin tällä hetkellä osataan. No alkuhehkutuksesta itse treeniin:

Kerron ensin kokonaisuudessaan Ennin treenin ja sen jälkeen Wilsonin treenin, vaikka tosiasiassa humppasin molempien kanssa vuorotellen. Me harjoiteltiin tänään kisaamista, oli ajanottolaitteet ja kaikki. Esteitä kaksitoista, mikä on minimi ykkösluokan rata. Rata oli muutenkin tehty vastaamaan ykkösluokan rataa. Aluksi koko ajanotto vähän kauhistutti, kun eihän me ikinä edes päästä radan viimeiselle esteelle asti. Ensin Ennin kanssa räpellettiin rata läpi, mentiin ohi melkein jokaisesta ja törmäiltiin ja oltiin päällekkäin ja missä sattuu. Tämän jälkeen Harrin kanssa mietittiin yhdessä ongelmakohtia, jotka Ennillä olivat: 1. Heikko estehakuisuus  2. Putkiin menon jännittäminen. Näitä sitten treenailtiin, muutettiin ohjausta helpottamaan koiraa ja mentiin uudestaan. Tällä kertaa jo vähän paremmin, mutta edelleen osa oikeastaan melko helpoista esteistä jäi hyppäämättä. Tämän jälkeen jäätiin vähäksi aikaa tauolle miettimään mistä edellinen johtui. Harri tuli siihen päätökseen muiden koirien aikana, että minulla ei ole tarpeeksi intensiteettiä ohjata Enniä, ohjaan vähän sinne päin ja suunnilleen. Tästä suivaantuneena se sitten tapahtui. Mentiin täysillä ja puhtaasti koko ykkösluokan rata. Harri kehui kisapäätäni ja totesi, että minua pitää vähän potkia ennen kuin teen parhaani.

Tästä Ennin osiosta ei voi muuta sanoa, kuin että MIELETÖNTÄ! Koira on ollut nyt kaksi kertaa mukana trainigs ryhmässä, sitä ennen vähän kepitellyt ja pitänyt mammalomaa. Enni on vain niin fiksu ja tänään se vielä etenikin, mikä on yleensä ollut vähintäänkin puutteellista. Ai niin... meidän nolla-aika oli n. 30sekuntia ja kohta tiedätte miksi tämä pitää mainita. Ihan tunnin lopuksi tehtiin Ennin kanssa vielä vähän putkea, sillä tavalla, että en liikaa auttanut sitä sinne, vaan yritin vahvistaa Putki käskyä ja sen oma aloitteisuutta. Tämä jäi meille kotiläksyksi ja ehkä se sieltä pikkuhiljaa.

No sitten illan suurimpaan yllättäjään Wilsoniin. Ajattelin ensimmäiselle radalle lähtiessäni, ettei tästä tule kyllä yhtään mitään. Wilson ei vaan voi pysyä lapasessa ja minä sen perässä. No siltä tuo aluksi näyttikin. Kaksi ekaa estettä hyvin, ohi putkesta, uudelleen putkeen sieltä kohtuu hyvä tie seuraavalle ja hieno irtoaminen putkeen. Sitten ohi ja vähän räkyttämistä ja hyppimistä, hieno takaakierto, mutta siivekkeen kierto unohtui ja Wilson hyppäsi esteen uudestaan erisuunnasta, sitten putkeen ja sitten kaksi seuraavaa estettä miten sattuu ja viivana maaliin. No ihan hyvinhän se meni....kai? Harri taas analysoi radan, muutti ohjausta (on muuten hankalaa ohjata kahta koiraa samalla radalla ihan eritavalla) ja sitten ei ku uudestaan. Mentiin rata yhteensä kuusi kertaa, kaksi kertaa ensimmäisellä kierroksella ja NELJÄSTI toisella. Kokoajan Wilson vain parani ja parani ja tämä neljäs kierros oli tällainen "Haluaisin nähdä sen vielä kerran, jaksaisitko juosta. Otan aikaa miten nopea se on." "No kai minä vielä jaksan." "Ai niin, jotta tää näyttää koiran nopeuden, sen radan pitäisi olla puhdas, ei paineita" "Okei..."


Viimeinen rata ei ollut ihan puhdas, sinne tuli yksi kiemura, joka tosiaan rokotti vähän aikaa. No maalissa sain kuulla melko (!?!?!) lämmittäviä uutisia. Rataan oli mennyt n. 24 sekuntia, koiran nopeus oli ollut 3,5 m/s, kiemurasta huolimatta ja ilman sitä reilu 4m/s. Harrin mukaan kokemuksen kasvaessa päästään helposti 5m/s ja sivuhuomautuksena hän mainitsi, että maailman huippujen koiran painaa suunnillen 5,5m/s... Fiilis oli suoraan sanottuna huikea, oli huikeaa kuulla taitavalta valmentajalta, että koirani on lahjakas ja nopea ja siitä voi tulla vaikka mitä! Ehkä siitä tuleekin joskus muutakin kuin mammanmuotovalio. Hyvää joulukuun kolmattatoista päivää!

12. joulukuuta 2012

Luukku 12




Kampanjan ideana on, että jokaisesta kuvan ja linkin sisältävästä postauksesta lahjoitetaan barffi sapuskaa kodittomilla koirille ja kissoille. Ja tottakai mekin halutaan olla mukana auttamassa!

11. joulukuuta 2012

Luukku 11

Wilsonin temppukoulu: (huomaa takana olevat maisemat)


Istu....

... ja LÄPY!

10. joulukuuta 2012

Luukku 10

Kuvia Puijolta. Käytiin eilen lenkkeilemässä Puijolla ihanan raikkaassa talvisäässä ja kyllähän siellä taas sielu lepäsi, kun katseli noita maisemia. Ja ehkä tota koiraakin :D Meillä oli muuten testissä tänään Enniltä ylimääräiseksi jääneet valjaat. Ne on y:n malliset ja niissä on paksu fleece kauttaaltaan remmien ympärillä. Wilson ainakin tuntui viihtyvän myös näissä.

Hei kuuraparta!

Maisemia Puijon hyppyrimäkien juurelta.


Mamma, leikitään jo!


Mähän vaan ravistelen itseäni...