Meillä oli eilen agilitytreenit tuttuun tapaan ACE:lla. Wilsonin ja Ennin kasvattaja Maarika veti treenit tällä kertaa ja tokihan se aina jännittää vähän enempi kuin tavalliset treenit. Vielä enemmän alkoi jännittää, kun tutustuttiin rataan, kolme eri pätkää, kolme harjoitusta, kaikissa sama teema: häiriöputket! Putkia ei siis ollut itse radalla missään pätkässä, mutta niitä oli ripoteltu häiriöksi vähän sinne tänne. Koiran piti siis kuunnella ohjaajalta hyppykäsky, sen sijaan, että se olisi toiminut helpoimman kautta, helpon olisi ollut siis kaikissa tehtävissä putkeen meno.
Wilson tunnettuna putkiaivona jännitti kaikista eniten. Olin ihan varma, että se juoksee ainakin kaikkiin putkiin suunnileen tällaisella ilmeellä 8D. Ennillä saattaisi vaikka onnistuakin, jos vain vauhti ei loppuisi kokonaan. Enni oli tähän mennessä hypännyt minikorkeuksilla, mutta tänään rimoja sitten nostettiinkin jo medeiksi. Ajatuksena oli tottakai - aina niitä saa alaspäin, jos ei suju. Wilson "hyppää" siis edelleen nanoja, eli rimat ovat pikkuisen ilmassa.
No mutta itse treeneihin. Kerron aina yhden treenin kerrallaan molempien koirien kanssa.
Pätkä numero ykkösen oli tarkoitus mennää kuta kuinkin näin: Koira ykkösen taakse istumaan, itse kakkoselle pakkovalssaamaan. Kolmosen yli normaalista ja sitten kaukaa lähetys neloselle hyppykäskyllä. Lopuksi vielä paljon ongelmaa ja harmaita hiuksia tuottanut rengas. Ja tosiaan kolmoselta oli koiralle suora näkyvyys putken suulle. Ennin kanssa vaikeinta oli yllättävästi kakkosen pakkovalssi, joko minä käännyin liian aikaisin, joko Enni ei muistanut kuunnella, tai sitten ohjaus oli myöhässä. Kun päästiin kakkosesta hyvin yli tuo kolmonen ja nelonen eivät aiheuttaneet ongelmia. Enni ei tainnut kertaakaan juosta vahingossa tuolle putkelle. Rengasta sen sijaan jouduttiin vahvistelemaan aika tavalla, koska Enni oli tehnyt sitä viimeksi pentukurssilla. Siinä ei siis ollut mitään sen kummempaa ongelmaa, kuin hyppykokemattomuus. Lopulta saatiinkin ihan puhdaskin radan pätkä. Enni hyppäsi hienosti mediäkin, jopa innokkaammin kuin minejä!
Sitten putkiaivo putkihullu Wilson. Wilsonilla viittaan tuossa otsikossa. Yllättävä onnistuminen. Heti ekalla yrittämällä nelosen yli ilman putkea, renkaasta mentiin taas ohi, kun kaarros meni vähän pitkäksi. Wilsoninkin kanssa isoin probleema oli tuo kakkosen pakkovalssi, ajoitus on niin pirun tarkka. Ensin liian myöhässä, sitten liian ajoissa, sitten ei ollenkaan ja lopulta myös ihan nappiin. Wilson on siitä erilainen kuin Enni, ettei se malta jäädä odottamaan ollenkaan, jos käsky ei tule oikeaan aikaan tai liian myöhässä, se alkaa kieppumaan ja räkyttämään omiaan. Vastaavasti Wilson reagoi todella voimakkaasti liian ajoissa tehtyihin ohjauskuvioihin ja tekee siis just niinku mami käskee! Mutta siis putkihullu jaksoikin kuunnella yllättävän hyvin.
Kakkospätkä oli takaa kiertoa, koko homman ajan koiraa ohjattiin vasemmalla kädellä ja ohjaajan oli tämä kamalan vaikea aluksi sisäistää. Pienen kuivaharjoittelun jälkeen onneksi tyhmempikin tajusi. Tässä pätkässä Ennillä meinasi olla vähän vauhtiongelmia, ei kovin paljon. Tämä saattoi kuitenkin johtua minun liikkumattomuudestani. Tässä kohtaa Ennikin hairahtui muutamaan kertaan tuolle otolliselle putkelle. Toistettiin pätkää sen aikaa, että koira ymmärsi kokeilla jotain muutakin kuin putkea ja sitten heti palkka ja hirmuiset kehut. Ei mennyt enää tämän "oivalluksen" jälkeen ja teki tosi superisti.
Wilsonilla ei vauhtia puuttunut (ylläri) ja kaaho kaahottikin muutamaan otteeseen putkeen, ennen kuin tajusi edes miettiä muita hommia. Mistä olen tässä harjoituksessa erityisen onnellinen, Wilson ei kertaakaan hypännyt estettä takaisin päin vaan kiersi aina siivekkeen. Kotitreeneistä on näköjään ollut apua. Mikä tuohon putkiongelmaan oli sitten ratkaisu? Minun piti jäädä vähän kauemmaksi kierrättämään Wilson ja mennä lähemmäksi hypyn ulkoreunaa, jolloin Wilson teki kierron tosi tarkasti, vilkaisemattakaan putkeen. (Tai saattoi se vilkaista ja vähän haikailla putkirallista)
Viimeinen pätkä oli sitten näistä kolmesta se hankalin. Tai ei ehkä muuten olisi ollut, mutta Wilson ei vielä ihan irtoa riittävän hyvin (irtoaakohan ne koskaan?). Ennille isoin suden kuoppa oli tuo kakkoseste. Ruokakippo odotti jo tuolla pätkän lopulla ja vielä niin huippu kasvistätikin seisoi siellä, sinne vielä pääsi kivasti tuosta putken ja esteen välistä, tai sitten putken läpi. Sain ihan tosissani komentaa Enniä kuuntelemaan, että ohjautui kakkoselle ja vielä sen jälkeen tuonne kolmostakin kohti. Kolmonen ja nelonen meni tosi kivasti, eikä tuo kaariputki houkutellut yhtään. Enni on muutenkin aina niin hassu, että ne vaikeat paikat ei yleensä tuota ongelmaa, mutta joku perus helppo ohjausjuttu on sitten ylivoimaisen vaikea.
Wilsonilla ongelma oli juurikin tuo kolmonen. Ykköseltä kakkoselle sujui kuin ajatus ja kolmosta ei enää hoksannut hakea. Jäi räkyttämään käteen ja ei muka ymmärtänyt. Sitten kun hoksasi minne sen halusin, niin livahti hypyn jälkeen putkeen. Saatiin me muutama ihan onnistunutkin pätkä, mutta se edellytti minulta tosi nopeaa reaktiota. Heti kun Wilson lukitti hypyn, minun piti olla jo menossa neloselle.
Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä mieli, tehtävä ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta mielestäni molemmat koirat selviytyivät yli odotusten. Olen erityisen tyytyväinen Enniin, jonka vire pysyi tosi hyvänä läpi treenien, se jopa hyppi ja haukkui päästessään radalla... ja yritti jopa varastaa lähdössä! Tietenkään nämä eivät ole kovin positiivisia juttuja, mutta jos koira on ollut alunperin flekmaattinen niin kyllä tämmöinen käytös saa hymyn huulille... vaikka varastaa ei saakaan!
Ai niin Wilson täyttää tänään 10 kk ja yritän huomenna ehtiä ottaa siitä vähän tuoretta kuvaa. Turkkia on tullut ihan hirweesti ja uhmaikä on juuri nyt pahimmillaan!
Niin ja vielä, haluatteko te lukea myös näitä Ennin juttuja, vaikka päätähti blogissa onkin Wilson?
on kiva kuulla myös ennistä:)
VastaaPoista