4. tammikuuta 2013

Naksuttelusta

"Vadille"
Me ollaan siis tässä nyt muutama päivä naksuteltu ahkerasti. On meillä aina ollut naksu jossain määrin käytössä, mutta jotenkin se on aina tuntunut turhalta. Ajattelin aluksi, että eikö ole sama työntää se nami suuhun kuin ensin naksauttaa ja työntää se vasta sitten sinne. Eihän se näköjään ole. Wilson on nyt parissa päivässä oppinut liudan uusia temppuja ja ihan kokonaan naksun avulla. Peruskäskyt toki voi opettaa ilman naksuakin, mutta kun halutaan koiran tekevän jotain haastavampaa, eikä niin luonnollista sille, niin naksu on mainio! Wilson on ehdollistunut naksulle tosi kivasti, häntä alkaa heilua ja temppuja löytyä heti kun naksu otetaan laatikosta esille. Koirastakin on kivaa naksuilla.
"UPP"
Wilson on siis oppinut nyt kuolemaan, nousemaan takajaloilleen, pujottelemaan jalkojen välistä ja nousemaan vadille. Vati on ehkä sen suosikki, sillä se on heti siellä kun otan naksun esille. Ei se siinä vielä osaa pyöriä, kuin silloin kun minäkin kierrän kehää, mutta alku on jo lupaava. En vain ole vielä keksinyt, miten saisin sen pyörimään itsenäisesti. Naksuttimen parhaus on ehkä se, että koira alkaa tarjota omia temppujaan, joista voi sitten niin halutessaan palkata ja oppia taas uutta. Jos jollain on vinkkejä tuohon pyörimiseen tai sitten tuohon ylösnousemiseen (miten koiran saa jäämään ylös kahdelle tassulle vähän pidemmäksi aikaa) niin otetaan kiitollisina vastaan!

"PAM"

2 kommenttia:

  1. Ylösnousemisessa kannattaa käyttää kosketuskeppiä apuna ja palkata siitä kun koira löytää tasapainonsa. Silloin asennon pitämistä voi alkaa vaatia pidempään.
    Ja vadilla se oma liike pitää vaan pikkuhiljaa häivyttää, naksaus pienimmästäkin itsenäisestä liikkumisesta johonkin suuntaan, alussa jopa painonsiirrosta tai ihan mistä vain liikahtelusta vadilla. Ja koita tehdä siitä omasta liikehdinnästä niin minimaalinen kuin mahdollista. Jos Wilson ei liiku ilman sun liikettä niin koita esim että vain nojaat hieman koiraan päin ja heti jos se liikkuu niin naks. Pikkuhijaa vaaditaan enemmän ja enemmän. Meillä Luna ainakin hoksasi todella nopeasti että se voi liikkua myös ilman minun liikettä, joten tuskin Wilsonillakaan kauaa nokka siinä tuhisee :D

    Harmi kun en osaa selittää kunnolla :DD

    VastaaPoista
  2. Kosketuskeppi meidän on pitänytkin ottaa käyttöön jo pidemmän ajan, ehkä nyt saisin vihdoin tehtyä sen. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista