Agility

Eilen oli taas tuttuun tapaan humpat molempien koirien kanssa. Päivän rata oli kaikkea muuta kuin helppo ja mukava. Vaikka kenttää oli käytössä millä mitalla, koko kymmenen esteen rata pyöri yhdellä neljänneksellä. Miksi, no tottakai siksi, että tulisi mahdollisimman paljon kimurantteja ohjauskuvioita. Teemana oli oikeastaan valssaus ja noh.. kuulostaahan se helpolta, mutta valssista saisi ainakin tuhat kertaa helpompia ratoja kuin mitä tämä meidän oli.

Tehtiin aluksi esteitä 1-5 ja sitten 6-10. Lopuksi yhdistettiin kokonaiseksi radaksi. Nopea selostus mitä siis oli tarkoitus tehdä. Koira ykkösen taakse istumaan, siitä sitten hyppy ja kakkoselle piti tehdä, joku sana hirviö (oisko ollut kulmavekki jaakotuksella tai sitten takavekki jaakotuksella). Kuitenkin tämän sanahirviön ideana oli kuitenkin parantaa koiran hyppylinjaa, eikä päästää sitä suoraan tuonne kakkoselle. Itse siis seisomaan tuohon kakkosen toiseen päähän ja siitä koiran heitto selän taakse vasemmalla kädellä. Koira kiertää siivekkeen ja ohjaus jatkuu vasemmalla kädellä. Sieltä okserille ja tekemään valssi. Kuvassa neloselle menevä viiva on näköjään missä sattuu, mutta kolmoselta neloselle ja sitten koiran pitäisi irrota putkeen. Esteet olivat tosiaan niin tiiviissä rykelmässä, ettei koiraa päässyt viemään putken suulle asti, tai edes lähellekään sitä (ja kuulemma ihan tarkoituksella). 

Putkelta jatkui siis seuraava pätkä. Kutonen normaalisti ja siihen valssi. Sitten kovaa kyytiä seiskalle ja tekemään tuon seiskan vieressä olevan hypyn viereen valssi. Koira on siis seiskalle mentäessä vasemmassa kädessä ja valssataan sitten oikeen käteen. Sitten piti pyöriä koiran kanssa kokonaan ympäri, koira kokoajan oikeassa kädessä ja hypyttää kasi ja irrottaa putkeen. Lopuksi kilpajuoksua koiran kanssa kympille ja palkka. Todennäköisesti ette saaneet mitään tolkkua selostuksesta, mutta teinpä ainakin itseäni varten. 

Tuolla tavalla siis olisi pitänyt mennä ja seuraavaksi sitä, miten ME mentiin. Enni aloitti ja Ennillä oli kamalasti intoa. Paljon enemmän kuin koskaan ennen ja se jopa HAUKKUI odottaessaan käskyjä. Mistähän lie viirannut.?!? No neloselle asti tosi kivasti ja sitten ylläripylläri, ei irtoa, ei sitten millään, ihan kuin tervassa juoksisi. Harrin kanssa sitten namipalkan avulla vahvistettiin irtoamista ja vasta sitten yritettiin uudestaan putkea. Koska koirani on ahne, niin sehän tottakai meni. Sitten muutaman kerran koko pätkä uudestaan ja vauhti sen kun kasvoi. Enni on selvästi pääsemässä tähän agilitykoiran mielentilaan (Oli se sitten hyvä tai huono asia)

Toinen pätkä oli meille odotuksista huolimatta vielä helpompi. Enni teki jopa tuon vaikean valssin hienosti ja Harrilta tuli kommentti "täyden kympin suorituksesta". Helppo oli hymyillä, vaikka ensin ei taas luotto meinannut riittää itseeni tai koiraan. Rataan tutustuessa Harri oli kuitenkin sanonut, ettei äkkiseltään keksi mitään vaikeampaa valssikuviota, kuin tuo mikä tuossa radalla oli... Ja me onnistuttiin siinä! 

Kokoradan teko onnistui hyvin siihen saakka kun kuppi ei ollut näkyvissä. Harri sanoi toisella kerralla jättävänsä sen tarkoituksella siihen. Enni kävikin aina sopivissa kohdissa radalla tarkistamassa josko namia olisi ilmaantunut. Ei ilmaantunut ei... ja tämä oli kuulemma ärsykekontrollia, jota Ennin pitäisi treenata myös kotona. Syynä tällaiseen käytökseen oli kuulemma naksuttelu ja vähän vääränlainen palkkaus. On toki hienoa, että koira tarjoaa temppuja naksun kanssa oma-aloitteisesti, mutta kuulemma pitäisi muistaa viedä kaikki temput loppuun asti. Siihen asti, että koira ei saa palkkaa tehdessään tempun, vaan vasta kun naksuttelija on pyytänyt koiraa tekemään tempun ja sitten se tekee sen. Tiedän syyllistyväni säälipalkkaukseen noiden molempien kanssa. Kun koira ei tiedä mitä se tekee, se näyttää kaikki valmiiksi osaamansa temput... sitten kun säälistä on pakko palkata... yrittäähän se niin kovasti. EI ENÄÄ! Ja pitää yrittää iskostaa tämä myös muille koirien käsittelijöille.

Sitten Willipoika Wilson estradille. Räkyräky ja vuhvuh... mutta se malttoi keskittyä silti. Kakkosella oli meillä _vähän_ ongelmia, kun koira meinasi hypätä takaisinkin päin eikä malttaa kiertää siivekettä. Aika kun siinä jankutettiin niin sekin onnistui tosi pienellä tiellä. Kolmoselle valssi ja megaloikka aina okserille... ihan vain varmuuden vuoksi. Myös Wilsonilla oli irtoamisongelmia putkelle ja sitä sitten taas namilla vahvistettiin. Ja sitten irtosi, irtosi hienommin kuin koskaan... Mamin ei tarvinnut edes jäädä vahtimaan, että menikö vaan ehti jo pinkoa uuteen suuntaan. 

Toinen pätkä oli myös Wilsonille helpompi... tai sitten se oli vain minulle. Wilsonillehan mikään ei ole vaikeaa, minä vain ohjaan miten sattuu. Noh... kerran Wilson meni seiskasta ohi ja ihan vain sen takia, että vauhti oli niin kova. Harri käski juosta yhtä kovaa, mutta vilkaista sitä estettä minne koiran haluan menevän. Ja se meni, ilman ylimääräisiä huitomisia, pelkästään katseen korjauksella. Wilsonille tuo vaikea valssi oli vaikeampi. Oikeastaan vain siitä syystä, että vauhtia oli enemmän ja minä sen takia vähän myöhässä valssaamassa... kertaakaan ei kuitenkaan tullut väärin päin estettä. Aina viime hetkellä sain sen napattua oikeaan käteen ja pyöräytettyä oikein päin. Sitten taas irrotus putkelle ja hienosti irtosi. Niin hienosti, että olin yhtä aikaa koiran kanssa kympillä kiljumassa onnesta. 

Sitten koko rata. Kakkosella edelleen vähän ongelmia, pientä ympäri pyörimistä jne. Sitten koko loppu rata, niiin hienosti, ettei tosikaan. Ihan täysillä, ihan upeasti, upea pieni koira! Ehkä vähän upea ohjaajakin! Mahtava koutsi jne... lista on loputon. Mutta sanomatta selvää, tyytyväisiä voidaan olla ja treeni into sen kun kasvaa!