14. tammikuuta 2013

Tanssii tähtien kanssa...

Tai oikeastaan yhden tähden. Meillä oli siis tänään ensimmäiset koiratanssi harkat. Kurssi järjestetään Ponderalla Neulamäessä ja se kestää yhteensä neljä kertaa. Tänään oli tarkoitus harjoitella perusliikkeitä kuten pyörähdyksiä, seuraamista, jalkojen välistä pujottelua jne. Lisäksi päästiin näyttämään muutama oma temppu, sekä harjoittelemaan paria ihan uuttakin temppua.

Wilson oli ollut Ennin kanssa leikkimässä koko eilispäivän ja tämän aamun, joten se oli vähän väsynyt. Kyllä sen hallilla huomasikin, kun hajut veivät miestä. Onneksi hetken haistelun jälkeen pystyi taas keskittymään, kun nami oli niin hurjan hyvää. Ei oltu ikinä tehty pyörähdyksiä, mutta onneksi Wilson pätevänä oppi ne tosi nopeasti. Jouduin toki auttamaan kädellä oikeaan suuntaan, mutta uskon, että siitäkin päästään nopeasti eroon. Pyörähdys harjoitusten jälkeen harjoiteltiin kosketuskepin käyttöä ja totesin että pitää käydä huomenna kaupasta sellainen hakemassa kotiinkin. Wilsonista kosketuskepin päässä oleva pallo oli suorastaan hurmaava, joten pääsin heti kehumaan sitä kosketuksesta.

Kosketuskepin jälkeen oli vuorossa Talentti. Jokaisen piti näyttää muutama temppu, joita koira osaa ja joista muut sitten voisivat ottaa vinkkejä. Wilson näytti kuolemisen pienen alkukankeuden jälkeen ja meidän bravuurin läpyn. Ohjaaja sanoi näitä hyviksi aloitus ja loputus tempuiksi ja että läpyn tekeminen ohjelman välissä palkkaisi koiran, koska se tykkää tempusta niin kovasti. Saatiin tältä kiekalta kivoja ideoita varsinkin pujotteluun ja seuraamiseen.

Lopuksi harjoiteltiin vielä vähän uusia juttuja, joihin kuului jalkojen läpi hyppääminen ja jalkojen välissä käveleminen. Wilson oli tuossa hyppäämisessä oikea luonnonlahjakkuus (Ylläri) ja jalkojen välissä kävelykin alkoi näyttää jo ihan hyvältä. Aikaisemmin Wilson ei ole tykännyt olla yhtään jalkojeni alla, vaan on aina livahtanut vain jalkojen välistä. Onneksi ohjaajalla oli hyvät niksit tähän niin saadaan sekin varmaan pikkuhiljaa haltuun. Jalkojen välistä hyppely tosiaan sujui kuin rasvattu, samoin kuin jalan yli hyppääminen ja jalan alta ryömiminen. Agilitykoira mikä agilitykoira... kierrokset alkoivat nousta kummasti kun mukaan tuli käsky "hyppy". Oikeastaan koko olemus muuttui ja Ween ilme alkoi näyttää taas tältä 8D.

Meidän pitäisi ensi kerraksi miettiä musiikkia meidän viimeisen kerran ohjelmaan (n. 1 minuutin mittainen pätkä). Pää lyö ihan tyhjää, mitähän sitä keksisi. Pitää inspiroitua ja kuunnella vähän sitä sun tätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti