Agility on parhaimmillaan niin saumatonta yhteistyötä koiran kanssa. Vauhti tekee lajista haastavan ja hurmaavan. Sitä tunnetta, kun koira saapuu maaliin puhtaan ja onnistuneen treenipätkän tai radankin jälkeen, ei vain voi kuvailla. Se on itsensä ylittämistä parhaimmillaan. Hienoa on myös nähdä, miten pennusta kasvaa rataa lukeva agilitykoira, miten pienestä pennusta saadaan putkiin sujahtava ohjus ja miten pienestä pennusta kehittyy nopea ja ketterä. Toisaalta on myös hienoa nähdä, miten arasta koirasta kuoriutuu agilitykentällä tarkka ja kuuliainen. Miten kotona vähän laiska koira innostuu heiluttamaan häntäänsä ja haukahtelemaan, ihan vain koska agility on niin kivaa.
Entä se tunne, kun kuulet koirasi olevan hyvä, nopea, erityinen. Jokainenhan pitää oman lapsensa kehumisesta. On mahtavaa kuulla, että koira on erityisen nopea ja ketterä ikäisekseen ja se erityisen hyvin irtoaa ja hakee esteitä kauempaakin.
On mahtavaa, että lajissa pystyy kehittymään nopeasti hyvässä valmennuksessa. Ei tarvita satoja tai tuhansia toistoja, että koira oppii. Koira osaa jo valmiiksi, toistoja tarvitaan, että omistajakin oppisi. Kunto nousee, vauhti kasvaa ja radat voivat olla yhä haastavampia. Koiran silmissä olevaa paloa ei vain voi selittää. Kaikki koirassa kertoo rakkaudesta lajiin ja vauhtiin. Koira vinkuu päästessään hallin pihalle, tärisee vuoroa odotettaessa ja tuijottaa silmä kovana toisten koirien suorituksia ja kentälle päästyään se tekee kaikkensa, vaikka yli-intoilu välillä kostautuukin. Hienot pätkät ovat aina upeita.
Siksi agility on niin hauskaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti