19. joulukuuta 2012

Luukku 19

Uskollisin kaikista


Uskollisin kaikista

Lainasin eilen kirjastosta kirjan Uskollisin Kaikista, jonka on kirjoittanut Jukka Kauppinen. Kauppinen käsittelee kirjassa koiran kulttuurihistoriaa lähinnä vanhan kirjallisuuden avulla. Kirjassa on katkelmia koirista kerrotuista jutuista 1800 -luvun lopulta ja 1900 -luvun alulta. Suosittelen kaikille, todella viihdyttävää lukemista. Tässä muutamia hauskoja pätkiä kirjasta:

"Koira on arvaamaton ja hämmästyttävä siinä, mihin kaikkeen se vihkiytyy ja mitä se keksii ajateltavakseen - mielikuvitus on loppumaton."

Koira selostus (Millainen koira on?)
"Uskollisin kaikista; ihmisen huonekumppani; heiluttaa häntää isäntänsä lähestyessä; ei salli häntä lyötävän; juoksee edellä, kun hän kävelee; katsoo taakse tienhaarassa; oppivainen: hakee kadotettya, vahtii yöllä, ilmottaa lähestyviä, vartioi tavaroita, estää eläimiä peltoon pääsemästä, pitää poroja koossa, suojelee karjaa ja lampaita pedoilta..."

Koiran lumouksesta:
"Koiran lumooja sai koiran haukkumattomaksi monin eri keinoin. Sille annettiin kolme keritsimellä leikattua leipäpalasta tai palanen jalan päältä. Suolajärvellä syötettiin iilimato leivässä tai pullassa, jolloin koira ei auringon laskun jälkeen haukkunut ollenkaan."

Miksi koira nostaa jalkaa
"Koira laski vettä kerran puunjuurella, mutta puu sattuikin kaatumaan koiran päälle. Siitä lähtien tuli koira niin varovaiseksi, että se aina nostaa koipensa ylös siltä varalta, että jos puu rupeaisi kaatumaan, voisi se heti jalallaan painaa sitä takaisin (Valkeala)"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti