Luukku 13

Eilisen treenipostaus

Meillä oli siis eilen treenit molempien koirien kanssa. Ajattelin aluksi, että ihan hyvin jaksan juosta kahden koiran kanssa, kun Enni on muutenkin hitaampi ja Wilson tekee niin paljon omia kuvioitaan. No entäpäs jos Enni juoksikin kovaa ja Wilson vielä kutakuinkin puhtaasti... Kyllä jaloissa tuntuu tänään ja tuntui jo oikeastaan eilenkin. Hetkeäkään en silti vaihtaisi. Eiliset treenit olivat niitä ns. hyvän mielen treenejä, vaikka kaikki ei ihan sujunutkaan kympillä, molemmat koirat ylittivät itsensä, minä ylitin itseni ja tehtiin juuri niin hienosti kuin tällä hetkellä osataan. No alkuhehkutuksesta itse treeniin:

Kerron ensin kokonaisuudessaan Ennin treenin ja sen jälkeen Wilsonin treenin, vaikka tosiasiassa humppasin molempien kanssa vuorotellen. Me harjoiteltiin tänään kisaamista, oli ajanottolaitteet ja kaikki. Esteitä kaksitoista, mikä on minimi ykkösluokan rata. Rata oli muutenkin tehty vastaamaan ykkösluokan rataa. Aluksi koko ajanotto vähän kauhistutti, kun eihän me ikinä edes päästä radan viimeiselle esteelle asti. Ensin Ennin kanssa räpellettiin rata läpi, mentiin ohi melkein jokaisesta ja törmäiltiin ja oltiin päällekkäin ja missä sattuu. Tämän jälkeen Harrin kanssa mietittiin yhdessä ongelmakohtia, jotka Ennillä olivat: 1. Heikko estehakuisuus  2. Putkiin menon jännittäminen. Näitä sitten treenailtiin, muutettiin ohjausta helpottamaan koiraa ja mentiin uudestaan. Tällä kertaa jo vähän paremmin, mutta edelleen osa oikeastaan melko helpoista esteistä jäi hyppäämättä. Tämän jälkeen jäätiin vähäksi aikaa tauolle miettimään mistä edellinen johtui. Harri tuli siihen päätökseen muiden koirien aikana, että minulla ei ole tarpeeksi intensiteettiä ohjata Enniä, ohjaan vähän sinne päin ja suunnilleen. Tästä suivaantuneena se sitten tapahtui. Mentiin täysillä ja puhtaasti koko ykkösluokan rata. Harri kehui kisapäätäni ja totesi, että minua pitää vähän potkia ennen kuin teen parhaani.

Tästä Ennin osiosta ei voi muuta sanoa, kuin että MIELETÖNTÄ! Koira on ollut nyt kaksi kertaa mukana trainigs ryhmässä, sitä ennen vähän kepitellyt ja pitänyt mammalomaa. Enni on vain niin fiksu ja tänään se vielä etenikin, mikä on yleensä ollut vähintäänkin puutteellista. Ai niin... meidän nolla-aika oli n. 30sekuntia ja kohta tiedätte miksi tämä pitää mainita. Ihan tunnin lopuksi tehtiin Ennin kanssa vielä vähän putkea, sillä tavalla, että en liikaa auttanut sitä sinne, vaan yritin vahvistaa Putki käskyä ja sen oma aloitteisuutta. Tämä jäi meille kotiläksyksi ja ehkä se sieltä pikkuhiljaa.

No sitten illan suurimpaan yllättäjään Wilsoniin. Ajattelin ensimmäiselle radalle lähtiessäni, ettei tästä tule kyllä yhtään mitään. Wilson ei vaan voi pysyä lapasessa ja minä sen perässä. No siltä tuo aluksi näyttikin. Kaksi ekaa estettä hyvin, ohi putkesta, uudelleen putkeen sieltä kohtuu hyvä tie seuraavalle ja hieno irtoaminen putkeen. Sitten ohi ja vähän räkyttämistä ja hyppimistä, hieno takaakierto, mutta siivekkeen kierto unohtui ja Wilson hyppäsi esteen uudestaan erisuunnasta, sitten putkeen ja sitten kaksi seuraavaa estettä miten sattuu ja viivana maaliin. No ihan hyvinhän se meni....kai? Harri taas analysoi radan, muutti ohjausta (on muuten hankalaa ohjata kahta koiraa samalla radalla ihan eritavalla) ja sitten ei ku uudestaan. Mentiin rata yhteensä kuusi kertaa, kaksi kertaa ensimmäisellä kierroksella ja NELJÄSTI toisella. Kokoajan Wilson vain parani ja parani ja tämä neljäs kierros oli tällainen "Haluaisin nähdä sen vielä kerran, jaksaisitko juosta. Otan aikaa miten nopea se on." "No kai minä vielä jaksan." "Ai niin, jotta tää näyttää koiran nopeuden, sen radan pitäisi olla puhdas, ei paineita" "Okei..."


Viimeinen rata ei ollut ihan puhdas, sinne tuli yksi kiemura, joka tosiaan rokotti vähän aikaa. No maalissa sain kuulla melko (!?!?!) lämmittäviä uutisia. Rataan oli mennyt n. 24 sekuntia, koiran nopeus oli ollut 3,5 m/s, kiemurasta huolimatta ja ilman sitä reilu 4m/s. Harrin mukaan kokemuksen kasvaessa päästään helposti 5m/s ja sivuhuomautuksena hän mainitsi, että maailman huippujen koiran painaa suunnillen 5,5m/s... Fiilis oli suoraan sanottuna huikea, oli huikeaa kuulla taitavalta valmentajalta, että koirani on lahjakas ja nopea ja siitä voi tulla vaikka mitä! Ehkä siitä tuleekin joskus muutakin kuin mammanmuotovalio. Hyvää joulukuun kolmattatoista päivää!