1. elokuuta 2012

Mökkikuulumiset kännykällä

Oltiib eileb siellä mätsäreissä ja Wilson keskittyi kuumasta ilmasta huolimatta hämmästyttävän hyvin. Saatiin pelkästään sininen nauha, mutta pienenä puolustuksena sanoisin, että tuomari oli jo lävelemässä meidän luokse punaisen nauhan kanssa, ennen kuin Wilson päätti jököttäneensä hienosti riittävän pitkään... Kuitenkin olen niin ylpeä mamman muotovaliosta, ravit meni älyttömän rennosti, eikä koikka loikkia tullut kuin yksi. Pöydällä Wilson antoi tuomarin tunnustella kaikki paikat, kurkata vampaat jne. Ei siis mitään isompia ongelmia, ainoastaan malttia tuohon seisomiseen


No kuitenkin, ollaan tällä hetkellä mökkeilemässä  juukassa ja kirjoittelen postausta kännykällä kynttilän valossa, wilson vetää sikeitä vieressä. Wilson on saanut täältä kaksi uutta kaveria, tai ainakin tutustunut kahteen uuteen koiraan; suomenlapinkoira Iinaan ja labradorinnoutaja Melliin. Wilsonia varsinkin Melli jännitti aluksi hirveästi, kun toinen on niin iso. Illan mittaan ne ovat tulleet kivasti juttuun vaikka Mellin leikkiyrityksiin Wilson ei vastaakaa ... Tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Katsotaas sitten antaako tämä lisätä kuvi tältä päivältä; 




No ei näköjään onnistunut, lisään sitten kun pääsen koneelle.

Tässä näitä nyt sitten vihdoin on:

Ensin vähän näytelmistä:

Odottelua...


Kiki oli mukana henkisenä tukena...
 Sitten myös Juukasta möksältä:


Tämmönen peto (eli Iina) odotteli meitä...

Ja tää toinen mörkö (eli Melli)
Täs kattelen maisemii...

Täs oon merisairas...


Täs nostan taimenta ylös veneeseen...

Täs otan pikku tirsat, et jaksan taas kalastaa...

Tässä tutustun viholliseeni... :D

Täs oon selättänyt ne...
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti