hauhau hauskaa haukkua...

Kuka se on joka pöhisee, puhisee, haukkuu, haukahtelee, murisee ja purisee? Meidän Wilson tietty. Toisille koirille, toisten koirien äänille, rappukäytävän äänille, vastaantuleville ihmisille, kiville ja oikeastaan ihan kaikelle, pitää nykyään pöhistä häntä töttöröllä. Olen tässä koittanut miettiä mistä tuo pöhinä nyt sitten johtuu, onko se ohimenevää vai paheneeko se ajan kanssa. Ihmisiä tai toisia koiria kohtaan Wilson ei ole missään nimessä agressiivinen, mutta ainainen haukkuminen on ennen muuta rasittavaa ja tosi noloa. Olen yrittänyt kitkeä tuota tapaa pois syöttämällä namia ja ottamalla kontaktia. Ikävä kyllä maailman paraskaan herkku ei kelpaa, kun toinen koira tulee näköpiiriin. Edes takuuvarma majavavinku ei aiheuta kuin vilkaisun. Epäilen vahvasti Wilsonin käytöksen johtuvan loppupeleissä yli-innostumisesta, se ei mielestäni ole pelkoa eikä epävarmuutta ja toisaalta se on vielä niin nuori matchoilemaankaan. Miten tuollaista yli-innostumista sitten kitketään? Ei mitään hajua.

Meidän pentukurssi meni vähän samoissa tunnelmissa ja haluan pohjustaa sitä vähän tällä videolla:

Eli kuten joku saattoi videota katsoessaan aavistaa, ei mennyt hirveän hyvin. Wilson on ollut yleensä tosi keskittynyt treenaamiseen, eikä sen huomion saamiseen ole tarvittu mitään kummallisia poppaskonsteja, eilen olisi tarvittu. Wilson tuntui häiriintyvän ihan kaikesta, se yritti päästä leikkimään jopa koko alkukurssin pelkäämänsä leonbergin pennun kanssa. Aiheena meillä oli näyttelyt ja meidän vahvinkin osa-alue, eli liikkeiden esittäminen, meni ihan pipariksi. Ensin tuli askel ravia, sitten hyppy, sitten pari askelta laukkaa ja sitten piti pysähtyä nuuskimaan hajuja ja sitten koko kuvio otettiin alusta. Yksinkertaista eikö?

Kun harjoiteltiin paikalla oloa ja luoksetuloa, minun piti olla tosi topakkana. Wilsonin katse harhaili minne sattuu ja varmasti myös ajatus sen mukana. Asiaan perehtymätön olisi varmaan sanonut Wilsonin pään kumisevan tyhjyyttä. Yllättävän hyvin poika kuitenkin odotti, vaikka katse harhailikin milloin toisissa koirissa, milloin pyöräilevissä pojissa, milloin kentän pikkukivissä jne. Käsky on siis sisäistetty melkolailla mallikkaasti!

Loppua kohden Wilson jaksoi taas jo keskittyä paremmin ja olla ns. oma itsensä. Tehtiin vielä loppuun muutama kerta paikalla oloa rivissä. Kaikki koirat siis jäivät istumaan riviin ja omistajat kävelivät kauemmaksi koirasta. Tässä sitten hetki odoteltiin ja palattiin palkkaamaan koiraa. Uskomatonta kyllä, Wilson ei kertaakaan edes vilkaissut naapurikoiria ja hävisi paikkakäskystä vasta siinä tilanteessa, kun norjanharmaan pentu hyppäsi omalta paikaltaan haistelemaan Wilsonia. Kehityskelpoinen yksilö siis.

Puijolla

Tänään käytiin tsekkaamassa tämän uuden asunnon lenkkimahdollisuuksia, jotka osoittautuivat laajemmiksi kuin kuvittelin. Tai tiesin tuossa lähistöllä olevan mahtavat lenkkipolut Puijolla, mutta yllätyin siitä, miten lähellä ne olivat. Vain 15 minuutin kävely hautuumaan poikka ja pling, perillä oltiin. Puijolla on paljon ihan luonnonpolkuja ja sitten on noita kuntopolkuja. Opastettuja luontopolkuja taitaa olla joku 10km ja kuntopolkuja varmaan rutkasti enemmän. Veikkaisin, ettei 50km mene kamalan kauaksi totuudesta. Nämä kuntopolut ovat tietty talvisin latuina, mutta uskoisin noilla luontopoluille pääsevän myös talvella. Huippua, että voi asua näin lähellä keskustaa, mutta silti niin lähellä mielettömiä valaistuja metsälenkkejä.

Ei uskoisi, että moottoritie näkyy tästä suoraan oikealla...