On noi koirat vaan niin ihmeellisiä. Ollaan harjoiteltu Wilsonin kanssa enemmän tai vähemmän tosissaan paikka käsky. Onnistumis prosentti ei ole päätä huimannut ja pisin matka minkä olen päässyt pois Ween luota on ollut kaksi askelta. Tuntui ettei koira oikein tajunnut koko touhua ja namit kädessäni veivät voiton joka kerralla. Tässä on ollut viikon verran sellaista lentoa, ettei olla yksinkertaisesti ehditty treenailla minkäänlaisia temppuja, jos lenkkien yhteydessä luoksetulo harjoituksia ei lasketa. Asia on siis hautunut Wilsonin pienissä aivoissa ja näköjään ne kaksi hernettä ovat tainneet osua yhteen mietiskellessä.
Tänään kokeilin paikka käskyä pitkästä aikaa, ensin kahdella askeleella. Wee napittaa paikallaan ja odottaa että tuon sille namia. Wee odottaa kolmen askeleen, sitten neljän, viiden ja lopulta kuuden askeleen päässä. W vaihtoi vielä istuma-asentoakin niin, että on helpompi pönöttää paikallaan. Ilme näytti suorastaan siltä, että "niin mitä ihmeellistä tässä nyt muka on". Kuvasin viimeiseltä kerralta kännykälläni videonkin. Ihmeen kaupalla Wee jaksoi vieläkin odottaa, vaikka väsy alkoikin jo painaa ja haitata keskittymistä. HUIPPU PISKI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti