Swau mölliagility

Ei kai tässä muuta tarvii sanoa ku, jihuuu! Onnistuminen lämmittää mieltä kovasti, kun viimeinen puoli vuotta on tullut kisoissa vain torjuntavoittoja. Wilson toimi radalla kuin unelma ja jotenkin me molemmat päästiin semmoiseen zenkuplaan ennen rataa!

Puomin alastulolle tuli loikka, mutta ei se ole vielä treeneissäkään onnistunut, joten ei haittaa! Kepit oli super hienot ja koira irtosi putkille. Nyt uudella pöhinällä treenaamaan! Laittaisinko vielä varmuudeksi pari huutomerkkiä (!!!), että tiedätte varmasti, miten iloinen oon!!

Super Wiiks!

19052015

Tylsääkin tylsempi treenipostaus taas. Kommentoikaa, jos haluaisitte välillä lukea jostain muustakin aiheesta!

Oltiin tänään poikkeuksellisesti treenaamassa jo tiistaina. Tiistaina treenit pitää Rönkön Sini ja ryhmät on tarkoitettu nuorille tai muuten kokemattomille koirille. Rata oli tänään sopivan vauhdikas, ilman suurempia jippoja. Perusjuttuja, joita me tällä hetkellä todellakin tarvittiin!

Treenin hailaitit oli ehdottomasti onnistuneet kontaktit ja kepit, jotka toimi tänään myös radan osana. Kontaktien ja keppien lisäksi radalla oli valsseja ja persjättöjä sekä muutama putki. Wilsonin kierrokset pysyi tänään syystä tai toisesta kohtalaisen hyvin hallinnassa eikä yli kuumenemista sattunut.

Analysoin ja taas analysoin treenien jälkeen sitä, miksi koiran kierrokset toisena kertana nousevat ja toisena eivät. Teidän arvauksenne on yhtä hyvä kuin minunkin, mutta erityisesti uskon sen johtuvan Wilsonin energiatasojen nousun lisäksi omasta toiminnastani. Sorrun ohjatessani helposti yli ohjaamiseen käsilläni ja äänelläni, jolloin koirasta näytän lähinnä tuulessa huojuvalta kiljuvalta linnunpelättimeltä. Saattaisi sitä itse kukin kiihtyä.

Erityisesti äänikäskyjen vähentäminen on tuntunut rauhoittavan Wilsonia. Tällä hetkellä pyrin antamaan korkeintaan yhden käskyn estettä kohden ja tavallisia hyppyjä en ohjaa äänellä ollenkaan. Erityisesti putkiin Wilson irtoaa yhdellä "putkeeen" käskyllä paremmin kuin "putkeenputkeenputkeenputkeen" käskyllä. Samoin kepit löytyvät sata kertaa paremmin yhdellä napakalla "kepit" käskyllä kuin "kepkepkepkepkep" käskyllä epämääräisten viittomien kera.

Täytynee siis löytää oma sisäinen zen, niin ehkä koirakin löytää omansa. Ommm!

Ps. Kohta on kesä <3

Valoa tunnelin päässä

Päätös kisatauosta on tavallaan aika helpottava, sillä meillä on taas aikaa palata perusteisiin ja hinkata paloja pikku hiljaa paikalleen. Ei tarvitse yrittää onnistua väkisin ja voi pilkkoa tehtäviä pienempiin palasiin.

Viime torstaina Sannan treenissä tehtiin pääasiassa puomia ja vähän keppejä. Palattiin takaisin etupalkkaan, sillä koiran katse piti saada pois minusta ja keskittyminen takaisin suoritukseen. Etupalkan laitolla kaikki ongelmat hävisivät sekä puomilta ja kepeiltä.

Wilson on hypännyt jo pidemmän aikaa puomilta liian aikaisin vailla aikomustakaan juosta päähän saakka - kääntynyt siis katsomaan minua. Torstaina laitettiin puomin jälkeen targetti ja minä lähinnä lähetin koiran kiipeämään. Puomilta ei tullut yhtäkään alastulovirhettä. Targetin avulla koiran katse ja keskittyminen pysyi loppuun asti ja millä vauhdilla!

Kepeillä ei mennyt juuri sen huonommin, yksi virhe sisään menossa, mutta niitä välillä sattuu. Ohjaaja pystyi jäämään keppien päähän, juoksemaan pois päin ja vedättämään edellä.

Tämä loi ainakin itselle uskoa, ettei tämän hetkinen probleema olekaan niin perustavan laatuinen ja pysyvä kuin pelkäsin. Pienellä takapakilla ja uudestaan treenaamisella saadaan toivottavasti pikku hiljaa nopea ja ennen kaikkea tarkka koira ja ohjaaja, joka saa sitä koiraa ohjattuakin!

Loppukevennyksenä muutama mökkikuva:

Vaikka läpi harmaan kiven...

... tai no tässä tapauksessa renkaan.

Rengas oli kovempaa tekoa, vaikka lähtikin ruuveja myöten irti. Ai, että oliko radalla rengasta, no ei ollut. Koira hepuloi ja karkasi ohjaajan selän takaa törmäämään päin estettä ilmeisesti silmäkulma edellä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja pienellä pintanaarmulla. Silmä säilyi ehjänä, jalat säilyi ehjänä, rengas saatiin ehjättyä ja ainoastaan ohjaaja meinasi saada hermoromahduksen ja lopettaa koko lajin.

Onneksi en lopettanut, sillä toinen veto vain toimi. Kaikki mikä oli edellisellä kerralla hankalaa, toimi ja kaikki mitä ei edellisellä vedolla edes viitsitty yrittää, toimi. Kepit, välistä vedot, päälle juoksut ja kaikki - TOIMI! Ohjasin koiraa Sannan ohjeesta mahdollisimman vähillä ääni ja käsimerkeillä, eivätkä kierrokset nousseet ihan pilviin saakka. Liekkö herneet kilahtivat tärskyn aikana oikeaan asentoon tai sitten minun käytökseni saa Wilsonin kiihtymisen aikaan tai sitten höyryt pääsi ensimmäisen vedon aikana pihalle....

Tänään tein kuitenkin päätöksen kisatauosta, sillä ei ole mitään järkeä lähteä katsomaan kisavireestä kiihtyvää koiraa, joka ei pysy edes treenivireessä lapasessa. Harjoitellaan nyt niin kauan rauhassa ilman paineita, kun tarvitsee ja kisaaminen jatkuu, kun paketti alkaa olla taas kasassa

Pään hakkaamista seinään

Pitkästä aikaa treeneissä tuntui, ettei mikään sujunut. Periaatteessa Wilson kyllä kulki ihan niin kuin aikaisemminkin, mutta ärsytti ja turhautti oikein urakalla.  Varmaan se turhautuminen johtui nimenomaan siitä, että Wilson on kulkenut tasaisen tappavasti monta viikkoa. Suoritukset on olleet ihan hyviä, mutta oikeita onnistumisia ei ole tullut - torjuntavoittoja ennemminkin.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, se paimentaminen/kiihtyminen on tällä hetkellä se isoin ongelma. Kepit toimii välillä hyvin ja suurimman osan ajoista koira kimpoaa viimeisestä välistä kuin sähköiskun saanut. Sähköiskuja tulee myös nopeissa suunnanmuutoksissa, putkilla ja aina jos rata syystä tai toisesta jää kesken.

Torstaina treenattiin ylimääräistä kiihtymistä pois sylikyydillä, mutta tämmöisenä kaikki-heti-minulle -tyyppinä tuloksiakin olisi suhteellisen kiva saada mahdollisimman pian tietty. Sylikyyti toimi ja koira oli aina seuraavalla vedolla hieman  rauhallisempi - sitten se taas unohti ja homma alkoi alusta.

Sylikyydin lisäksi Sanna käski minua ohjaamaan ilman äänikäskyjä, jottei Wilson kiihtyisi liikaa minun takiani. Merkittävänä havaintona, koira haukkui vähemmän ja yllättäen osasi lukea esteitä ilman huutamistakin. Mitä keppeihin tulee, niin yksi "kepit" käsky riitti ja Wilson aika pätevästi löysi ensimmäisen keppivälin sekä avokulmasta että suljetusta kulmasta. Viimeiseen keppiväliin asialla ei ollut vaikutusta.

Huomioitavana asiana, Wilson kepitteli aina loppuun saakka, kun tultiin kepit seinää kohden ja karkasi viimeisestä välistä, kun putkenpää siinsi horisontissa. Seinää päin ei ole kiirettä juosta, mutta putken vetovoimaa on vaikea vastustaa.

Jos jotain positiivista etsitään, niin putkiin Wilson irtosi huippu hyvin, kun en kiljunut sille putkikäskyä. Pitää ehkä seuraavallakin kerralla testata, josko toimisi yhtä hyvin. Juoksu A oli myös joka kerta ihan super hieno! <3

Pikakuulumiset

Mitään ihmeellistä ei ole oikeastaan koko viikolla tapahtunut. Wiikku on tapansa mukaam valloittanut koko sängyn itselleen, odottanut ruokaa ja näyttänyt hurmaavalta itseltään.

Niin ja onhan meillä operaatio syöttöporsas menossa. Wilson pääsi närästysepisodin aikaan laihtumaan ja asiaa ei tunnu helpottavan lihavien koirien diettinappula vähärasvaisin lisukkein... nyt siis syödään ja urakalla - onneksi Wilson on tilanteesta mielissään ;)

Koiran närästys

Ajattelin kertoa meidän "sairaskertomuksen" julkisesti, että saman ongelman kanssa painivat voivat saada tästä jotain apua tai vinkkejä.Wilsonilla siis todettiin eläinlääkärillä gastriitti eli suolistotulehdus muutama kuukausi takaperin. Tulehduksesta johtuen tai toisin päin Wilsonia närästi voimakkaasti yleensä aamuyöstä pitkän levon jäljiltä. Tulehdus siis saattoi johtua närästykseen liittyvästä oksentelusta tai sitten närästys ja oksentelu tulehduksesta.

 Wilsonilla oli monenlaisia oireita sairauteen liittyen ja osa oireista oli ollut läsnä jo niin pitkään, että pidimme niitä lähinnä koiran ominaisuuksina. Voimakkaimmat oireet olivat aamuöinen paksun keltaisen liman oksentelu, ruokahaluttomuus ja tästä johtuva laihtuminen. Koiran maha toimi muuten normaalisti ja koiran yleiskunto oli normaali, joten lääkärin puoleen kääntyminen otti oman aikansa - eihän koira vaikuttanut kärsivän aamuisesta pahoinvoinnista mitenkään. 

Jatkuvasta oksentelusta johtuen Wilsonin hengitys haisi pahalle ja luulimme sen johtuvan hammaskivestä, jota Wilsonille oli hieman kertynyt. Tämän takia Wilson kävi hammaskivenpoistossa. Hammaskivenpoistoon liittyvä nukutus oli koiran muutenkin jo ärtyneelle suolistolle liikaa. Oksentelusta tuli tämän jälkeen joka aamuista, ruoka maistui koiralle juuri ja juuri kerran päivässä, kun oikein houkutteli. Edelleen koira oli päivällä normaali itsensä vaikka aamulla nukkuikin paljon. Koiran paino kuitenkin alkoi tippua ja parissa kuukaudessa painoa lähti melkein puoli kiloa, joka on muutenkin laihalle koiralle aika paljon. 

Tässä vaiheessa nettiä tuli kulutettua paljon ja syitä oksentelulle etsittiin kuumeisesti. Vasta tällöin löysin juttua koiran refluksitaudista ja aloin päästä jyvälle koiran oireiden syystä. Yritettiin aluksi kotihoitoa ja muutettiin ruokavaliota useampaan otteeseen. Kokeiltiin erilaisia nappuloita, erilaisia lihoja erilaisilla lisukkeilla. Kaikki tuntui kuitenkin joko pitävän vaivan samanlaisena tai pahentavan sitä. Suurin osa ruoka kokeiluista meni suoraan roskikseen, sillä koira ei suostunut syömään niitä. 

Koska mieheni on ammatiltaan farmaseutti, uskalsimme kokeilla omatoimisesti Wilsonille närästyslääkekuuria vaivan helpottamiseksi. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, Wilson sai nukkua aamulla rauhassa ilman kurkkuun nousevaa mahanestettä. Syötimme närästyslääkettä (Pepcid) reilun viikon ajan. Tuona aikana koira ei oksentanut kertaakaan, joten diagnoosi tuntui oikealta. Lääkekuurin loputtua oireet kuitenkin palasivat samantien ja nyt oli aika kääntyä eläinlääkärin puoleen.

Oma eläinlääkärimme on erikoistunut koirien suolistosairauksiin, joten hänen puoleensa oli helppo kääntyä tässäkin tapauksessa. Hänen mukaansa Wilsonin oireet olivat klassisia närästysoireita, haima ei aristanut ja koiran yleistila oli muutenkin hyvä. Hänen ohjeillaan lähdettiin vielä kerran kokeilemaan uutta ruokavaliota. Ohjeeksi saatiin siis jättää kuivaruoka kokonaan pois joksikin aikaa ja siirtyä mahdollisimman vähärasvaiselle ruokavaliolle. Kaikki maitotuotteet menivät myös kieltolistalle. Käytännössä tämä tarkoitti keitettyä kanaa ja riisiä vaihtelevin kasvislisukkein. Ruokavalion lisäksi saatiin eläinlääkäriltä iso paketti närästyslääkettä (Ranixal), jota Wilson söi pari viikkoa kolmesti päivässä.

Ruokavalion muutos oli lopulta se tärkein komponentti Wilsonin tervehtymiseen. Pelkää riisiä ja kanaa Wilson söi suunnilleen pari kuukautta, jonka jälkeen  alkoi varovainen testailu eri ruoka-aineiden toimivuudesta. Wilson muuttui tässä vaiheessa aivan eri koiraksi. Minä ja kaikki muutkin Wilsonin tuntemat ihmiset luulivat vilpittömästi huonon ruokahalun johtuvan lähinnä siitä, että se nyt sattui olemaan nirso nuori uros. Närästyksen väistyttyä koira kuitenkin alkoi syömään. Ruokahalu oli aivan toista luokkaa kuin aikaisemmin - kaikki upposi ja Wilsonin vitsailtiinkin vaihtuneen toiseen koiraan. Ahne labradori nirson sheltin vaatteissa. 

Tällä hetkellä uskon, että olemme löytäneet aika hyvän tasapainon ruokinnan suhteen. Wilson syö aamuisin lihaville koirille tarkoitettua nappulaa, jossa on rasvaa vain yhdeksän prosenttia, kun aikaisemmissa ruuissa sitä oli lähes puolet enemmän. Nappulan kaverina aamulla vaihtelevasti keitettyä kanaa ja kalaa. Nyt testissä on ollut myös piimä, joka vaikuttaisi sopivan pieninä annoksina hyvin. Iltaruualla Wilson saa kevyttä helposti sulavaa ruokaa eikä ollenkaan nappulaa. Iltaruoka koostuu yleensä riisistä ja kanasta ja joskus olen keitellyt myös Wilsonin suurta herkkua eli Yrjölän puuroa. Kaikki ylimääräiset herkut on karsittu minimiin ja esimerkiksi juustoa koira saa vain silloin tällöin hyvin pieninä annoksina. Närästyslääkettä tarvitaan lähinnä silloin, kun tätä ruokavaliota ei syystä tai toisesta pysty noudattamaan - mökkireissulla, kylässä jne. 

Jos jaksoitte lukea loppuun saakka, Wilson kiittää ja kuittaa!