Juuka

Kesä näyttää vihdoin saapuneen ja pohjoisemmassakin päästiin nauttimaan auringosta. Oltiin viikonloppuna käymässä Juukassa isäni mökillä, jossa useampana vuonna peräkkäin on ollut enemmän tai vähemmän sateista vierailuidemme aikaan. Tänä vuonna hyvästä kelistä otettiin kaikki ilo irti ja puuhailtiin vaikka sun mitä.

Pohjois-Karjala on tunnettu hillasoistaan ja kun meillä kerrankin oli setäni oppaana, suunnattiin heti aamutuimaan suolle rämpimään. Vaikka me kaupunkilaiset muka herättiinkin kauhean ajoissa ja matkaan lähdettiin heti, kun aamupala oli syöty, olivat maalla asuvat aamuvirkut käyneet tyhjentämässä parhaat palat päältä. Onneksi yhdeltä suolta löydettiin melkein neljä litraa lakkaa, niin kotona päästiin herkuttelemaan lakkahillolla. Nams! Wilson odotteli marjastuksen ajan mökillä, sillä suolla liikkui kuulemma paljon kärmeksiä, joiden kanssa en halunnut Wilsonin tekevän lähempää tuttavuutta. (Onneksi käärmeitä ei lopulta reissulla näkynyt, sillä tämän tytön marjareissu olisi saattanut muuten loppua lyhyeen, käärmeet ovat inhokkilistallani kirkkaassa kärjessä.)

Koska aikaa vietettiin mökillä todellisten kalamiesten kanssa, järvelle oli lähdettävä reippaasta tuulesta huolimatta. Ensimmäisen päivän kalareissu me jätettiin välistä, vaikka kerrankin olisi kannattanut olla mukana. Kalaa oli tullut reippaanlaisesti ja koukkuun oli napsahtanut peräti 19 kuhaa. Sunnuntaina pakkasimme eväät reppuun, koiralle pelastusliivit päälle ja vesille. Kalaa ei tullut tällä reissulla, mutta Wilson pääsi haistelemaan Pielisen tuulahduksia ja me muut nauttimaan auringonpaisteesta. Wilson oli veneessä yllättävän rauhallinen, vaikka sen sai vähän väkipakolla sinne aluksi nostaa - vesihommat on Wilsonin inhokkilistalla ykkösenä.

 

  

Marjastuksen ja kalastuksen lisäksi suoritettiin vielä maakuntamatkailua tutustumalla Juuan lähellä olevaan Paalasmaan saareen. Paalasmaa on Suomen korkein saari ja sen korkeimpaan kohtaan oli rakennettu näköalatorni. Ennen tornille pääsyä oltiin nähty kyy tiellä, joten minä olin enemmän tai vähemmän hysteerinen, eikä koira todellakaan saanut haistella puskia vapaana. Teki melkein mieli pomppia tasajalkaa koko matka autolta tornille, että kyyt varmasti osaisivat pysyä poissa. Itse torni oli noin 15metriä korkea puuhökötys, jonne vievät portaat olivat melko vaikea kulkuiset. Koiran olisi ollut parempi jäädä haistelemaan alas, mutta pelkäsin edelleen käärmeitä niin paljon, että se ei tullut kuuloonkaan. Wilson oli siis raahattava ylös ja alas kantovoimin.

 Maisemat olivat hienot, Pielinen avautui ympärille katsoipa mihin suuntaan tahansa. Ja vaikka minulla ei tietääkseni sen kummempaa korkeanpaikankammoa olekaan, oltiin kyllä sen verta ylhäällä, että vähän hirvitti ja kädet tutisi.Wilson ei tykännyt paikasta sitten yhtään, korkea ja tuulinen paikka pelotti ja etenkin alastullessa koiran ilme oli todella kauhistunut. Onneksi yläilmoissa ei tarvinnut viettää kuin tovi, ennen kuin päästiin takaisin maankamaralle.


Meillä oli oikein mukava viikonloppu, vaikka kotiin onkin aina ihana palata. Enkä voi tarpeeksi korostaa, miten helppoa reissaaminen on Wilsonin kanssa. Koira ei kummastele uusia paikkoja, rakastaa uusia ihmisiä, viihtyy myös itsekseen ja on kaiken kaikkiaan "kaikki käy" -tyyppi. <3

Mitä tykkäsitte tämän tyylisestä kuulumispostauksesta?