Voihan hajut sentään!

(c) Nettiapaja.net

Meidän perheessä hajut on nyt vallalla. Murkku on niin murkku, kuin murkku voi vaan olla. Korvat ovat todennäköisesti menossa jossain tuolla Atlantin suunnilla. Hajuja siellä, hajuja täällä, hajuja kesken luoksetulon, hajuja kesken namipalkan. Ja sitten on vielä se pöhinä ja puhina, voi että menee hermot! Ei se varmaan sitä ilkeyttään tee, ehkä. Se on vaan niin hajujen vietävissä. Jos hyvä haju löytyy, on ihan ok karata sen perässä ja olla kuuntelematta omistajaa. Tottakai se on ok?

(c) http://www.wired.com

Mutta siis, kauanko teidän koirilla tämä vaihe on kestänyt, miten ihmeessä ootte kestäneet tätä? Millä keinoilla ootte saaneet korvat takaisin koiran päähän. Apuja kaivataan!

Tanssii tähtien kanssa...

Tai oikeastaan yhden tähden. Meillä oli siis tänään ensimmäiset koiratanssi harkat. Kurssi järjestetään Ponderalla Neulamäessä ja se kestää yhteensä neljä kertaa. Tänään oli tarkoitus harjoitella perusliikkeitä kuten pyörähdyksiä, seuraamista, jalkojen välistä pujottelua jne. Lisäksi päästiin näyttämään muutama oma temppu, sekä harjoittelemaan paria ihan uuttakin temppua.

Wilson oli ollut Ennin kanssa leikkimässä koko eilispäivän ja tämän aamun, joten se oli vähän väsynyt. Kyllä sen hallilla huomasikin, kun hajut veivät miestä. Onneksi hetken haistelun jälkeen pystyi taas keskittymään, kun nami oli niin hurjan hyvää. Ei oltu ikinä tehty pyörähdyksiä, mutta onneksi Wilson pätevänä oppi ne tosi nopeasti. Jouduin toki auttamaan kädellä oikeaan suuntaan, mutta uskon, että siitäkin päästään nopeasti eroon. Pyörähdys harjoitusten jälkeen harjoiteltiin kosketuskepin käyttöä ja totesin että pitää käydä huomenna kaupasta sellainen hakemassa kotiinkin. Wilsonista kosketuskepin päässä oleva pallo oli suorastaan hurmaava, joten pääsin heti kehumaan sitä kosketuksesta.

Kosketuskepin jälkeen oli vuorossa Talentti. Jokaisen piti näyttää muutama temppu, joita koira osaa ja joista muut sitten voisivat ottaa vinkkejä. Wilson näytti kuolemisen pienen alkukankeuden jälkeen ja meidän bravuurin läpyn. Ohjaaja sanoi näitä hyviksi aloitus ja loputus tempuiksi ja että läpyn tekeminen ohjelman välissä palkkaisi koiran, koska se tykkää tempusta niin kovasti. Saatiin tältä kiekalta kivoja ideoita varsinkin pujotteluun ja seuraamiseen.

Lopuksi harjoiteltiin vielä vähän uusia juttuja, joihin kuului jalkojen läpi hyppääminen ja jalkojen välissä käveleminen. Wilson oli tuossa hyppäämisessä oikea luonnonlahjakkuus (Ylläri) ja jalkojen välissä kävelykin alkoi näyttää jo ihan hyvältä. Aikaisemmin Wilson ei ole tykännyt olla yhtään jalkojeni alla, vaan on aina livahtanut vain jalkojen välistä. Onneksi ohjaajalla oli hyvät niksit tähän niin saadaan sekin varmaan pikkuhiljaa haltuun. Jalkojen välistä hyppely tosiaan sujui kuin rasvattu, samoin kuin jalan yli hyppääminen ja jalan alta ryömiminen. Agilitykoira mikä agilitykoira... kierrokset alkoivat nousta kummasti kun mukaan tuli käsky "hyppy". Oikeastaan koko olemus muuttui ja Ween ilme alkoi näyttää taas tältä 8D.

Meidän pitäisi ensi kerraksi miettiä musiikkia meidän viimeisen kerran ohjelmaan (n. 1 minuutin mittainen pätkä). Pää lyö ihan tyhjää, mitähän sitä keksisi. Pitää inspiroitua ja kuunnella vähän sitä sun tätä.

Yllättäviä onnistumisia

Meillä oli eilen agilitytreenit tuttuun tapaan ACE:lla. Wilsonin ja Ennin kasvattaja Maarika veti treenit tällä kertaa ja tokihan se aina jännittää vähän enempi kuin tavalliset treenit. Vielä enemmän alkoi jännittää, kun tutustuttiin rataan, kolme eri pätkää, kolme harjoitusta, kaikissa sama teema: häiriöputket! Putkia ei siis ollut itse radalla missään pätkässä, mutta niitä oli ripoteltu häiriöksi vähän sinne tänne. Koiran piti siis kuunnella ohjaajalta hyppykäsky, sen sijaan, että se olisi toiminut helpoimman kautta, helpon olisi ollut siis kaikissa tehtävissä putkeen meno. 

Wilson tunnettuna putkiaivona jännitti kaikista eniten. Olin ihan varma, että se juoksee ainakin kaikkiin putkiin  suunnileen tällaisella ilmeellä 8D. Ennillä saattaisi vaikka onnistuakin, jos vain vauhti ei loppuisi kokonaan. Enni oli tähän mennessä hypännyt minikorkeuksilla, mutta tänään rimoja sitten nostettiinkin jo medeiksi. Ajatuksena oli tottakai - aina niitä saa alaspäin, jos ei suju. Wilson "hyppää" siis edelleen nanoja, eli rimat ovat pikkuisen ilmassa. 

No mutta itse treeneihin. Kerron aina yhden treenin kerrallaan molempien koirien kanssa.

Pätkä numero ykkösen oli tarkoitus mennää kuta kuinkin näin: Koira ykkösen taakse istumaan, itse kakkoselle pakkovalssaamaan. Kolmosen yli normaalista ja sitten kaukaa lähetys neloselle hyppykäskyllä. Lopuksi vielä paljon ongelmaa ja harmaita hiuksia tuottanut rengas. Ja tosiaan kolmoselta oli koiralle suora näkyvyys putken suulle. Ennin kanssa vaikeinta oli yllättävästi kakkosen pakkovalssi, joko minä käännyin liian aikaisin, joko Enni ei muistanut kuunnella, tai sitten ohjaus oli myöhässä. Kun päästiin kakkosesta hyvin yli tuo kolmonen ja nelonen eivät aiheuttaneet ongelmia. Enni ei tainnut kertaakaan juosta vahingossa tuolle putkelle. Rengasta sen sijaan jouduttiin vahvistelemaan aika tavalla, koska Enni oli tehnyt sitä viimeksi pentukurssilla. Siinä ei siis ollut mitään sen kummempaa ongelmaa, kuin hyppykokemattomuus. Lopulta saatiinkin ihan puhdaskin radan pätkä. Enni hyppäsi hienosti mediäkin, jopa innokkaammin kuin minejä!

Sitten putkiaivo putkihullu Wilson. Wilsonilla viittaan tuossa otsikossa. Yllättävä onnistuminen. Heti ekalla yrittämällä nelosen yli ilman putkea, renkaasta mentiin taas ohi, kun kaarros meni vähän pitkäksi. Wilsoninkin kanssa isoin probleema oli tuo kakkosen pakkovalssi, ajoitus on niin pirun tarkka. Ensin liian myöhässä, sitten liian ajoissa, sitten ei ollenkaan ja lopulta myös ihan nappiin. Wilson on siitä erilainen kuin Enni, ettei se malta jäädä odottamaan ollenkaan, jos käsky ei tule oikeaan aikaan tai liian myöhässä, se alkaa kieppumaan ja räkyttämään omiaan. Vastaavasti Wilson reagoi todella voimakkaasti liian ajoissa tehtyihin ohjauskuvioihin ja tekee siis just niinku mami käskee! Mutta siis putkihullu jaksoikin kuunnella yllättävän hyvin.

Kakkospätkä oli takaa kiertoa, koko homman ajan koiraa ohjattiin vasemmalla kädellä ja ohjaajan oli tämä kamalan vaikea aluksi sisäistää. Pienen kuivaharjoittelun jälkeen onneksi tyhmempikin tajusi. Tässä pätkässä Ennillä meinasi olla vähän vauhtiongelmia, ei kovin paljon. Tämä saattoi kuitenkin johtua minun liikkumattomuudestani. Tässä kohtaa Ennikin hairahtui muutamaan kertaan tuolle otolliselle putkelle. Toistettiin pätkää sen aikaa, että koira ymmärsi kokeilla jotain muutakin kuin putkea ja sitten heti palkka ja hirmuiset kehut. Ei mennyt enää tämän "oivalluksen" jälkeen ja teki tosi superisti. 

Wilsonilla ei vauhtia puuttunut (ylläri) ja kaaho kaahottikin muutamaan otteeseen putkeen, ennen kuin tajusi edes miettiä muita hommia. Mistä olen tässä harjoituksessa erityisen onnellinen, Wilson ei kertaakaan hypännyt estettä takaisin päin vaan kiersi aina siivekkeen. Kotitreeneistä on näköjään ollut apua. Mikä tuohon putkiongelmaan oli sitten ratkaisu? Minun piti jäädä vähän kauemmaksi kierrättämään Wilson ja mennä lähemmäksi hypyn ulkoreunaa, jolloin Wilson teki kierron tosi tarkasti, vilkaisemattakaan putkeen. (Tai saattoi se vilkaista ja vähän haikailla putkirallista) 

Viimeinen pätkä oli sitten näistä kolmesta se hankalin. Tai ei ehkä muuten olisi ollut, mutta Wilson ei vielä ihan irtoa riittävän hyvin (irtoaakohan ne koskaan?). Ennille isoin suden kuoppa oli tuo kakkoseste. Ruokakippo odotti jo tuolla pätkän lopulla ja vielä niin huippu kasvistätikin seisoi siellä, sinne vielä pääsi kivasti tuosta putken ja esteen välistä, tai sitten putken läpi. Sain ihan tosissani komentaa Enniä kuuntelemaan, että ohjautui kakkoselle ja vielä sen jälkeen tuonne kolmostakin kohti. Kolmonen ja nelonen meni tosi kivasti, eikä tuo kaariputki houkutellut yhtään. Enni on muutenkin aina niin hassu, että ne vaikeat paikat ei yleensä tuota ongelmaa, mutta joku perus helppo ohjausjuttu on sitten ylivoimaisen vaikea. 

Wilsonilla ongelma oli juurikin tuo kolmonen. Ykköseltä kakkoselle sujui kuin ajatus ja kolmosta ei enää hoksannut hakea. Jäi räkyttämään käteen ja ei muka ymmärtänyt. Sitten kun hoksasi minne sen halusin, niin livahti hypyn jälkeen putkeen. Saatiin me muutama ihan onnistunutkin pätkä, mutta se edellytti minulta tosi nopeaa reaktiota. Heti kun Wilson lukitti hypyn, minun piti olla jo menossa neloselle.

Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä mieli, tehtävä ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta mielestäni molemmat koirat selviytyivät yli odotusten. Olen erityisen tyytyväinen Enniin, jonka vire pysyi tosi hyvänä läpi treenien, se jopa hyppi ja haukkui päästessään radalla... ja yritti jopa varastaa lähdössä! Tietenkään nämä eivät ole kovin positiivisia juttuja, mutta jos koira on ollut alunperin flekmaattinen niin kyllä tämmöinen käytös saa hymyn huulille... vaikka varastaa ei saakaan! 

Ai niin Wilson täyttää tänään 10 kk ja yritän huomenna ehtiä ottaa siitä vähän tuoretta kuvaa. Turkkia on tullut ihan hirweesti ja uhmaikä on juuri nyt pahimmillaan!

Niin ja vielä, haluatteko te lukea myös näitä Ennin juttuja, vaikka päätähti blogissa onkin Wilson? 

Yöllinen varas

Eilen yöllä kahden ja kolmen välillä heräsin ihmeelliseen rapinaan ja rouskeeseen. Hetken ääntä mietittyäni tajusin Wilsonin olevan varkaissa, se oli ollut jo päivällä vähän turhankin kiinnostunut lounaastamme ja varsinkin siitä jääneistä rippeistä. Rippeet olivat roskiksessa ja Wilson myös. Ikävä kyllä nämä rippeet kuuluivat kanan horneteille ja rouske kuului pienen pienistä luista, JOITA KOIRA EI SAA SYÖDÄ! Onneksi hornetteja ei ollut roskiksessa kuin muutama kappale ja omien laskujeni mukaan Wilson ehti syödä niistä vain yhden ja senkin luut vain puoliksi.

Minä tottakai paniikissa itku silmässä ajattelin jo kaiken maailman kauhuskenaarioita, kuinka luut lävistävät suolen ja koira vähintäänkin kuolee siihen. Netistä ei löytynyt juuri mitään apua tai ainakaan mitään sellaista mistä olisi meille ollut apua. Syötä tankoparsaa, parafiini öljyä, oksennuta, älä tee mitään, toivo parasta jne. Parsaa tai parafiinia ei ollut, oksennuttaminen kuulosti vähän hurjalta, joten päädyttiin jälkimmäisiin. Ei tehty mitään ja toivottiin parasta. Wilson vaikutti hyvin tyytyväiseltä onnistuneeseen ryöstöretkeensä ja maiskutteli vielä pitkään suutaan nukkumaan käydessään. (Toki janohan siinä tuli lopulta, kun hornetit olivat chili marinoituja.) Koira kuitenkin nukkui koko yön rauhassa, vaikka emäntä vähän väliä heräsikin asiaa tarkistamaan... kiittämätön!

Näiltä näkymin siis selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja ainut oire mitä retkestä tuli, oli pienimuotoinen ripuli, mikä johtuu varmaan ihan siitä chilistä... Koira on ollut normaali oma itsensä ja sai vielä aamuruuan seassa extra annoksen rypsiöljyä, että kakka varmasti luistaa ja luut tulee näppärästi ulos. Ehdin myös yön aikana perehtyä netistä vinkkejä etsiessäni melko jännään faktaan, broilerin luut eivät ole niin vaarallisia kuin kanan luut, koska ne ovat niin paljon hauraampia, eivätkä sälöile niin voimakkaasti. Väitettä perusteltiin sillä, että broileri teurastetaan jo 5-6 viikkoisena, kun taas kana voi elää 2-3 vuotiaaksi, luut eivät ole siis ehtineet kehittyä kunnolla. Onneksi meille oli valittu ruuaksi nimenomaan broileria... muuten olisin varmaan kiikuttanut tuon otuksen saman tien Tuhatjalkaan.

Näihin tunnelmiin - edelleen toivotaan parasta!

Naksuttelusta

"Vadille"

Me ollaan siis tässä nyt muutama päivä naksuteltu ahkerasti. On meillä aina ollut naksu jossain määrin käytössä, mutta jotenkin se on aina tuntunut turhalta. Ajattelin aluksi, että eikö ole sama työntää se nami suuhun kuin ensin naksauttaa ja työntää se vasta sitten sinne. Eihän se näköjään ole. Wilson on nyt parissa päivässä oppinut liudan uusia temppuja ja ihan kokonaan naksun avulla. Peruskäskyt toki voi opettaa ilman naksuakin, mutta kun halutaan koiran tekevän jotain haastavampaa, eikä niin luonnollista sille, niin naksu on mainio! Wilson on ehdollistunut naksulle tosi kivasti, häntä alkaa heilua ja temppuja löytyä heti kun naksu otetaan laatikosta esille. Koirastakin on kivaa naksuilla.

"UPP"

Wilson on siis oppinut nyt kuolemaan, nousemaan takajaloilleen, pujottelemaan jalkojen välistä ja nousemaan vadille. Vati on ehkä sen suosikki, sillä se on heti siellä kun otan naksun esille. Ei se siinä vielä osaa pyöriä, kuin silloin kun minäkin kierrän kehää, mutta alku on jo lupaava. En vain ole vielä keksinyt, miten saisin sen pyörimään itsenäisesti. Naksuttimen parhaus on ehkä se, että koira alkaa tarjota omia temppujaan, joista voi sitten niin halutessaan palkata ja oppia taas uutta. Jos jollain on vinkkejä tuohon pyörimiseen tai sitten tuohon ylösnousemiseen (miten koiran saa jäämään ylös kahdelle tassulle vähän pidemmäksi aikaa) niin otetaan kiitollisina vastaan!

"PAM"

Hyppyrata

Eilen meillä oli uuden vuoden kunniaksi 17 esteen ykkösten hyppyrata. Radassa oli paljon paikkoja joissa oli oltava tosi tarkkana ja keskittynyt. Varsinkin putken päihin ohjaukset piti tehdä tosi tarkasti, ettei koira hujahtanut väärään päähän. Menin taas molemmilla koirilla ja jo rataan tutustumisessa mietin, ettei Wilsonin keskittyminen riitä koko rataan. Liikaa maailman kivimpiä putkita joihin hävitä. Ennin kohdalla vähän arvelutti, miten se lähtisi hakemaan noita tsiljoonia putkia, kun viime treeneissä ei niihin oikein mennyt. Onneksi oltiin käyty itsenäisesti vähän putkittelemassa, joten ne eivät tuottaneetkaan ongelmia. Tässä tämä rata, väri vaihtuu puolessa välissä, kun tultiin samoja esteitä toisesta suunnasta.

Rata meni nopeasti kerrottuna näin. Ykkösen taakse koira istumaan, itse kakkosputken ensimmäisen pään eteen seisomaan, ettei koira hujahda sinne, kun se oli suoraan ykkösen perään. Ohjaus oikealle putkelle, heitto kolmoselle. Koira vasemmassa kädessä putkelle ja sieltä oikealla kädellä heitto putkeen (tempulla jonka nimessä oli joku maa ja putkiohjaus). Persjättö vitoselle. Koira vasempaan käteen kutonen ja seiska normaalisti, kasille heitto ja saman tien takaaleikkaus ja kohti ysiä. Ysin jälkeen kiihdytyssuora kahdelletoista.  Taas persjättö kolmelletoista samalla uudestaan nuo keskellä olevat hypyt ja seitsemäntoista takaakierrolla. Tehtiin ensimmäisellä kierroksella 1-8 ja 8-17 ja toisella kierroksella koko homma. 

Wilsonilla ei tosiaan keskittyminen ihan riittänyt. Putket vetivät niin pirusti puoleensa, että vaikka konkreettisesti seisoin putken suun edessä tukkeena, poika työnsi itsensä silti läpi. No ohjasin Wilsonin putkesta ohi muutaman kerran lelu kädessä ja päästiin jatkamaan hommaa. Kolmonen hyvin ja nelosella Wilson juoksi putken ympäri ja tuli sitten oikeaan päähän. Tämä johtui oikeastaan omasta ohjauksestani, kun rintamasuunta on menossa ohi putkesta, koira menee ohi putkesta. Minun piti kääntyä tosi villin tuntuisesti pois päin putkesta, että Wilson tuli mukana putken oikealle päälle. Persjättö onnistui! Ensimmäisen kerran ikinä! Oikea putkenpää löytyi ja sitten tuli taas ongelmaksi ehtiä oikeaan paikkaan. Seiska meinasi jäädä välistä, kun oli pikkaisen vaikeassa hyppykulmassa enkä ehtinyt ihan täysin ohjata Weetä sinne. Paloissa tehtynä päästiin kuitenkin myös näistä hankalista kohdista. 

Sanna kehui Wilsonin estehakuisuutta todella hyväksi ja sitä se kyllä onkin. Loppupätkä onnistui tosi kivasti. Kaikki esteet ylitettiin ongelmitta, jos maltettiin keskittyä. Välillä vauhti oli niin kova, että ei vaan kääntynyt, mutta hieno pentu kuitenkin. Isoin ongelma oli ehkä tuo ihan viimeinen "helppo" kaarre. Se meni joko liian pitkäksi tai sitten Wilson kääntyi ennen hyppyä. Tätä sitten treenattiin vielä lopuksi pelkästään ja saatiin myös kotiläksyjä, jos käydään hallilla itsenäisesti. 

Sitten päivän yllättäjään. Ennillä oli tosiaan vielä viime treeneissä vähän ongelmia putkien kanssa ja se ei hakenut niitä yhtään itsenäisesti. Käytiin sitten välipäivinä itsenäisesti tekemässä vähän putkea, mutta silloinkin putki oli suora, joten en ajatellut sen vaikuttavan NÄIN suuresti. Ensimmäisillä kerroilla oli taas ongelmana ehkä eniten se, että minä olin sekaisin siitä kummalla kädellä ja minne päin. Enni sinänsä teki hyvin, vähän hitaasti vain. Mitään erityisen vaikeaa kohtaa ei Ennin kanssa ollut ja kaikki sujui tasaisen varmasti. Toisella kierroksella tehtiin sitten tosiaan koko rataa. Alku lähti tosi hyvin, Enni haki esteen ja vauhti vain kiihtyi. Takana leikkauksen kohdalla, Enni melkein kääntyi väärään suuntaan, mutta ei kuitenkaan. Me oltiin ns. liekeissä. Puolessa välissä tuntui, että tätäkö tämä agility voi olla, että kaikki sujuu ja pelataan niin hyvin yhteen. Loppuun asti täysillä ja sieltä... meidän eka ihan oikea nolla! Mamma on niin ylpeä! 

Lopuksi tehtiin Ennin kanssa vielä vähän keppejä ja Enni oli taas liekeissä. Kahdeksan keppiä tosi kivalla rytmillä. Toki vielä tulee vähän virheitäkin, mutta ehkä se annetaan anteeksi. Ehkä Ennistä sittenkin tulee agiliitokoira ja ehkä päästään senkin kanssa korkkaamaan ensimmäiset möllit tämän vuoden puolella.

UUSI VUOSI

Wilson oli tosiaan bailaamassa Ennin kanssa vanhempieni luona ja kuulemma hienosti oli mennyt. Enniä oli jännittänyt kovin kovasti, muta Wilson ei ollut ollut milläänsäkään. Ei ollut pauke haitannut edes ulkona käydessä. Niin reipas pentu ja kuulemma Ennikin oli ollut tavallista rauhallisempi, kun Wilson ei ollut ollut moksiskaan.

Tämä päivä on mennyt lähinnä loikoillessa. Koira kotiutui iltapäivällä ja siitä asti sen on vain lähinnä vaihtanut nukkumapaikkaa. Vaikka hoidossa ei ollut malttanut nukkua kunnolla edes öisin, kotona uni on maistunut paremmin kuin hyvin! Hyvää uutta vuotta siis vielä kaikille lukijoille!