Mökkeilyä

Oltiin tosiaan viikonloppu mökkeilemässä, mutta huonoksi onnekseni unohdin kameran kotiin. Varsinkin sunnuntaina asia harmitti suuresti, kun oli niin aurinkoinen ja lämmin keli. Kerron nyt kuitenkin vähän sanallisesti miten mökkiviikonloppu sujui, niin ette jää kokonaan pimentoon.

Saavuttiin mökille siis lauantai-ilta päivästä. Wilson oli taas matkustanut hienosti ja jäi jopa häkkiinsä odottelemaan kun käytiin ABC:llä. Kun tultiin takaisin kaupasta, Wilson nukkui sikeästi pehmolelu seepransa kanssa. Mökin pihalla Enni jo odottelikin leikkikaveriaan ja sitä kamalaa riekkumistahan se koko ilta oli. Ihmettelen suuresti, miten Enni antoi Wilsonin roikkua turkissaan niin kovasti. Yleensä Enni on heti komentamassa muita koiria, jos joku käy liian tunkeilevaksi. Ja Wilson tosiaan oli liian tunkeileva. Varmaan Enni vielä muistaa, että tuo on sen pentu ja sallii siksi enemmän.

Kun me kaikki ihmiset jo käytiin nukkumaan, Wilson sai hepulikohtauksen ja Enni ei ainakaan auttanut asiaa. Ralli olisi jatkunut varmasti vaikka miten pitkälle yöhön, mutta otin Wilsonin sitten viereeni "jäähylle". Silmät seisoen se siitä huolimatta yritti lähteä äitinsä kanssa riehumaan. Hetki pakkolepoa sai Wilsonin lopulta nukahtamaankin. Nostin W:n nukahtamisen jälkeen lattialle nukkumaan, koska Enni nukkui jo valmiiksi jalkopäässä, eikä sänky muutenkaan ollut kovin iso. Suodaan äidillekin pieniä etuoikeuksia.

Sunnuntaiaamu valkeni tosiaan kirkkaana ja aurinkoisena. Heti kun koirat olivat syöneet aamuruokansa, riekkuminen alkoi uudestaan. Teimme itse koko päivän puutarha töitä ja voin kertoa, että Wilson näytti juuri siltä. Se ei tietenkään malttanut pysyä kaukana mielenkiintoisista multapaakuista, joten valkoinen nenä ja tassut olivat lähinnä mustan ruskeat. Multa kuitenkin kuivuessaan rapisi pois aika kivasti, enkä kotiin tultuamme joutunut W:tä edes pesemään. Sen pituinen mökki reissu siis, toivottavasti ensi kerralla muistaisin ottaa kamerani mukaan. Parin viikon päästä suuntaammekin toiselle mökille Juukaan ja tutustumaan suomenlapinkoira Iinaan.

9 viikkoa

Pönötystä

Wilson tavoittelee saksanpaimenkoirien muotovaliota

"Kallistanko päätäni, niin saat hyvän kuvan?"

"vai kallistunko kokonaan"

Wilson kiittää ja kuittaa tältä viikonlopulta! Me lähdetään mökkeilemään!

Rinsessa W

 Kuopiossa sataa kaatamalla vettä, eikä helpotusta ole tulossa ennen kuin huomenna. Wilsonin kannalta sääli, koska W inhoaa vesisadetta ja kastumista. Ja jos Wilson saisi päättää, sadetta ei olisi olemassakaan tai jos olisi pakko sataa, tarpeet saisi ainakin tehdä vain ja ainoastaan sisälle. Parempi, jos ulkona ei tarvitsisi käydäkään.

Harmaat ja sadetta, mutta myös lehtiä!

Tätä mieltä Wilson tosiaan on vesisateesta. Toissa aamuna W oli miehen kanssa kääntynyt ovelta takaisin ja pissinyt rappukäytävään, kun oli huomannut vesisateen. Tänäänkin jouduin suostuttelemalla suostuttelemaan Wilsonin pois katoksesta nurmikolle, koska vettä satoi aika rankasti. Kierrettiin tuo normaali pihalenkki ja rinsessa sai jopa pissin aikaiseksi. Ajattelin siinä tyytyväisenä, että voitinpas! Mitä vielä, kun pääsimme sisälle W alkoi samantien kyykkiä paperilla. W vs. R 1-1. Taistelu jatkuu!

Tänään on sitten tiedossa melkoinen sisäilypäivä. Seisomisharjoituksia, luoksetuloa ja kynsien leikkuuta. Wilson antaa muuten tosi mallikkaasti leikata kyntensä ja harjata turkkinsa. Tottakai se tapoihinsa uskollisena yrittää purra kaikkea mikä sattuu olemaan hampaiden ulottuvilla, mutta minkäänlaista rimpuilua ei esiinny. W:n kynnet on muutenkin niin helppo leikata, kun ovat valkoiset. Ennin kanssa kynsien leikkuu oli aikoinaan sellaista arpomista: mustien kynsien ja aloittelijoiden kombinaatio ei sovi kovin hyvin yhteen. Antaa Ennikin nykyään kyntensä ihan hyvin leikata, mutta pariin kertaan se on ollut tuppo jalassa, kun sakset ovat napanneet liian ison palan.

Voi olla, jos saan Joonaksen vähän avustamaan kuvauksessa laitan vielä tänään toisenkin postauksen töiden jälkeen, koska Wilson on tänään täydet 9vko!

Kuulumisia viime päiviltä...

Toissa päivänä käytiin vanhempieni luona testaamassa postissa tullutta autohäkkiä. Ensin Wilson meinasi vähän itkeä auton peräkonttiin sijoitetussa häkissä, mutta kun oltiin ajettu ehkä 300m poika kävi nukkumaan seepra pehmolelun kainaloon. Vanhempieni luona Wilson tottakai pisti leikiksi Ennin kanssa, eikä uusi paikka hillinnyt menoa yhtään. Vauhti oli niin hurja, että koko koira kävi välillä äitinsä juomakupissa, kun jarrut ei toimineetkaan ajoissa. Kun oltiin lähdössä kotiin, pihalla sattui olemaan parikin koiran omistajaa. Kaikki halusivat sitten tottakai ihailla ja pusutella Wilsonia. Poitsusta se oli tietty maailman kivointa! Samalla tutustuttiin kaniinimäykky Melissaan. Melissa ei ollut yhtä innoissaan leikkimisestä kuin Wilson, joten tuttavuus jäi nuuskimisasteelle.

Naapurit pääsivät myös vakiokysymyksiin Wilsonin väristä: Tummuuko se  tuosta? Miksi sen silmät ovat siniset? Miten se voi olla tuon värinen, kun emä on musta? Onko tuo sallittu väri? Onko tuo harvinainen väri? Ei sillä, Wilson on minustakin tosi kauniin värinen merle, mutta eihän se mikään kummajainen sentään ole. Blue merleä ehkä esiintyy vähemmän yleisesti eri rotuisilla koirilla, niin tuommoinen harmaa-valko-ruskea ei "tavis" ihmisten silmään näytä niin tutulta kuin vaikka musta tai ruskea. Minusta on hassua, miten silmä tottuu johonkin väriin. Silloin kun Enni tuli meille, minusta merlet näyttivät aina jotenkin epäsiisteiltä ja suttuisilta. Parin vuoden päästä tästä, Ennin synnytystä odotellessa huomasin jo toivovani meille merleä. Moni muukin on puhunut tästä samasta ilmiöstä.

Saman päivän iltana, meillä oli kotona vielä Suomi-Sveitsi kisakatsomo, kun meillä on kaveriporukasta ainoastaan Canal+. Äänekästä porukkaa oli paljon, mutta W esiintyi taas edukseen. Kaikki uudet naamat tervehdittiin, vanhojen tuttujen sylissä käytiin järsimässä sormia. Kun muodollisuuksista oli päästy, W otti paikkansa sohvalta ja nukahti. Vaikka pelijännitys sai volyymin nousemaan ajoittain korkeaksikin, W korkeintaan nosti vähän päätään ja vaihtoi asentoaan. Hieno vauva!

Ilmoitin Wilsonin myös eilen pentukurssille. Se alkaa 27.7. ja sen järjestää Lila's Dogcare. Suunnittelin, että käydään ensin ainakin tuo pentukurssi I ja sitten lähtisimme koittamaan siipiämme agilityn babe kurssilla ACE:lla, jossa myös Wilsonin kasvattaja treenaa ja valmentaa.

Roskisdyykkarin karu kohtalo...

Viime yö meni sitten siitä rattoisissa tunnelmissa, että poitsu oli dyykannut roskiksesta lähes tyhjän maitorahka purkin. Rahka oli selvästi maistunut hyvin, kun ennätettiin hätiin, ei rahkasta enää ollut tietoakaan. No mietittiin siinä sitten yhdentoista maissa, että eihän tommoinen hapanmaitotuote välttämättä mahan päälle käy. Toisin kuitenkin kävi, oksentaminen alkoi suunnilleen yhden aikoihin, eikä loppua näkynyt. Oksennus oli lähinnä pelkkää limaa ja maha selvästi ärtynyt. Keittelin sitten vauvalle yöllä vielä riisipuurot ja sitä se sitten vähän maistelikin. Ei tässä vaiheessa tullut mieleen tökätä canikuria nassuun. Wilson kävi nukkumaan riisit massussa ja minä sitten heräsin joskus puoli kolmen aikaan, kun taas oksennellaan. Näin jälkeen päin ajateltuna se riisi ei ehkä ollut paras ideani. Loppu yö sujui kuitenkin rauhallisesti, eikä masu tainnut enää vaivata.

Aamulla sitten syötin Wilsonille canikuria ja pienen annoksen omaa nappua hyvin turvotettuna. Ainakin tähän mennessä on hyvin pysynyt sisällä. Riisit ovat myös keitetty, että voi sitä antaa pikku annoksina pitkin päivää. Olemme ehkä selvinneet ensimmäisestä koitoksesta! Pakko kuitenkin myöntää, että väsyksissä koiran oksennuksia siivoillessani meinasi itku päästä. Olin silloin ihan varma, että kyseessä on jotain vakavaa ja mietin jo kuumeisesti eläinlääkärille soittoa. Onneksi odotin aamuun ja osasin sitten ajatella järkevästi.

Sitten vähän myös iloisempaa asiaa, Wilson poseerasi eilen äitien päiväkortteja varten oikein mallikkaasti. Lopputulos näytti tältä:

Äitienpäiväkortti

Tämä kun olisi ollut tarkka...

Saattoihan tietty tuo ruusunlehtien natustelukin sekoittaa pientä massua...

 Käytiin siis viikonloppuna eka kertaa mökkeilemässä Vehmasmäessä ja kuvia tuli niin paljon, etten oikeastaan osannut päätää vain muutamaa. Tässä siis mökkeilyä kuvina:

"Jos pakkaan ite itteni, niin en unohdu..."

"Heti kun oltiin perillä, näytin äidille kaapin paikan"

"...se oli suunnilleen tossa mun alla."

"Sit vielä varmuuden vuoksi selätin sen..."

"Sit mua jo väsyttikin..."

"... ja vieläkin. En meinannut millään jaksaa herätä."

"Seuraavana aamuna pelasin vähän jalista..."

"Mamma"

"Äiskä"

"Täs oon kai mä... "

"Täs tarkkailen mun huudeja"

"Ajattelin näytellä jänistä, että saisin oikeita kiinni..."

"Sit kyl väsähdin ja nukuin koko automatkan takas kotiin."

Wilson kiittää ja kuittaa!

Luoksetuloharjoituksia ja kyläilyä

Käytiin eilen illalla Wilsonin kanssa tuossa meidän pihan nurmialueella harjoittelemassa vähän luokse tulemista. Wilson toimi ihan tosi hyvin. Meille on vahingossa tullut "tänne" käskyksi ikään kuin maiskutus. Wilson jostain syystä reagoi siihen ihan älyttömän tarkasti, vaikka sitä en sille tarkoituksella edes opettanut. Kesken villin juoksunkin vaihtaa suuntaansa ja tulee hurjalla vauhdilla luokse. Pitää pikku hiljaa alkaa opettamaan maiskutuksen lisäksi "täällä" sanaakin, koska onhan sitä helpompi pidemmän päälle käyttää.

 

Luoksetuloa

Agility koiran ainesta?

Käytiin tänään myös eka kertaa kyläilemässä. Ei olla saatu vielä postissa Wilsonin autohäkkiä, joten poistu matkusti tämän kerran sylissä. Jotenkin kun takaraivossa hakkasi vielä Ennin ensimmäinen automatka, Wilson tuntui jopa liian helpolta. Enni oksensi ja huusi koko lyhyen matkan mitä ajettiin, mutta Wilson pisti tyytyväisenä silmää kiinni ja nukahti. Ei tietoakaan mistään matkapahoinvoinnista! Mentiin siis kyläilemään Joonaksen vanhempien luokse. Wilson matkusti hienosti hissillä oikeaan kerrokseen ja sieltä saman tien tutkimaan uutta valloitettavaa aluetta. Joonaksen vanhemmat eivät olleet vielä tulleet töistä, joten meillä oli hyvää aikaa käydä moikkaamassa marsuja ja nuuhkuttaa koko huoneista läpi ennen heidän saapumistaan. Marsuista Wilson ei oikein tajunnut mitään, vähän se päätään käänteli kun nostin sen pällistelemään Eetua, Leeviä ja Aaronia. Liekkö edes tajusi, että olivat eläviä.

Kun Joonaksen vanhemmat ja hänen pikkusiskonsa sitten saapuivat, ei Wilsonilla ollut muuta mahdollisuutta kuin hurmata kaikki. Reippaasti siis uusien ihmisten kimppuun vähän muodon vuoksi pusuttelua ja sitten maistelua. Kun muodollisuuksista oli päästy, pystyi taas riehumaan kuin viimeistä päivää. Erityisesti Sannan kanssa oli huippua leikkiä. Hetken touhuiltuaan ja riehuttuaan väsy alkoi kuitenkin painaa ja mamman jalan viereen oli hyvä nukahtaa. Niin reipas poika! Kotimatka sujui samaan tapaan kuin menomatkakin, silmät ummessa.