25. maaliskuuta 2013

Tärkeissä töissä

Wilson oli tänään toimittamassa tallikoiran tärkeää virkaa. Työn kuvaan kuului mm. lasten viihdyttämistä, paikkojen haistelua, tyttökoiran liehittelyä ja tottakai reviirin merkkaamista. Täydellistä pikkukoiran elämää siis. On niin äärettömän helppoa omistaa koira, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Ei tarvitse miettiä voiko sen ottaa jonnekin tai että onko se hankalaa, sillä Wilson on aina menossa mukana. (Asia erikseen jos vierailupaikassa ei koiria jostain syystä saisi olla.) 

Tänään Wilson ihastutti lapsia "PUM" tempullaan ja parasta lasten mielestä oli, kun namin avulla Wee totteli myös heitä oikein mallikkaasti. Testailin tänään myös vähän paikka-käskyä ja sitä tosiaan pitää treenata. Se on jäänyt vähän heikolle treenille ja siitä on alkanut tulla aksassa pikkuhiljaa ongelma. Vielä se ei varasta, mutta nousee jo seisomaan ja nykii lähtövalmiina. Treeniä vain lisää.

Treeneistä puheen ollen meidän juoksukausi on nyt korkattu. Käytiin eilen juoksemassa puolen tunnin lenkki. Kunto on melkolailla heikossa kunnossa, enkä ole juoksua aiemmin edes harrastanut kunnolla... toivottavasti tämä alkaa äkkiä kohota, niin päästään pidemmällekin lenkille. Tämä viikko näyttää meidän treenien osalta tältä:

Ma: Lihaskuntoa + venyttely kotona
Ti: Ratsastus + hölkkälenkki
Ke: Kuntosali (kädet) + agility Wilsonilla
To: Kuntosali (jalat) + hölkkälenkki
Pe: Vapaa (Pakollisia koiran lenkityksiä lukuunottamatta) 
La: Hölkkälenkki
Su: Vapaa  (Pakollisia koiran lenkityksiä lukuunottamatta) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti