Materialismionnellisuus

 

Wilson sai eilen Mustista ja Mirristä uudet Hurtan Y-valjaat sekä samalla uuden hihnan. M&M:ssä oli huipputarjous ota2maksa1, joten koko satsille tuli hintaa vain vähän reilu pari kymppiä. Valjaat on ihanan helppo käyttöiset ja hihna tuntuu hyvältä kädelle. Ja jos totta puhutaan, niin olihan se vaaleansininen timanttikaulapanta vähän mauton... ja pentuajasta ollut hihnakin jo vähän nuhjuinen... Aikuisen Ween makuun nämä ovat paljon coolimmat.

Niin ja mitä selkään tulee niin se on edelleen kipeänä, sairasloma jatkuu nyt toista viikkoa ja ihmeparantumista odotellaan. Lääkäriltä saatiin kuitenkin lupa tehdä kevyttä liikuntaa, mutta agility taitaa jäädä vielä tällä viikolla välistä... vai liekkö se laskettaisiin kevyeksi liikunnaksi. Sairasloman jälkeen jään kuitenki reilun kolmen viikon lomalle, joten sitten on aikaa aksata ja ratsastaa ja ehkä myös päivitellä vähän aktiivisemmin.

Ai niin ja huomenna arkeamme tulee sulostuttamaan Enni. Se majailee meillä hoidossa ainakin tuonne sunnuntaihin saakka!

HAHA... tajusin vasta nyt etten oo kertonutkaan tänne mitään tästä mun selästä... Tipuin siis viime torstaina Iriksen kyydistä suoraan selälleni ja sain aika mojovan tällin selkääni. Ja sitä nyt siis parannellaan. Tilanne meni kutakuinkin niin, että istuskelin tyytyväisenä alkukäynneillä kyydissä pitkin ohjin ilman jalkkareita ja nähtiin Iikun kanssa yhtäaikaa kissa, joka oli päättänyt hypätä puskasta meidän eteen. Minä vs. urheiluhevonen... minä tipuin kuin märkä rätti selälleni, enkä kerennyt kissaa sanoa teemaan kuuluvasti. ;D

Huippu viikonloppu!

MOI!

Meillä oli mamman kanssa ihan huippu viikonloppu. Tehtiin vaikka mitä ja meistä otettiin jostain syystä ihan kauheesti Enni-äiskän kanssa kuvia. Ihme dorka, kun hyppii kokoajan kameran kanssa edessä - antais meidän mielummin vaan juosta. Mutta itse asiaan. Meillä oli siis shelttien huippukokous meidän kasvismamman luona. Siellä oli hirveesti shelttejä ja kaikki tuntu olevan jonkun siskoja ja veljiä... Mäkin näin äitin lisäksi, mummon ja isomummonkin. Sisaruksia mä en vieläkään nähnyt... en oo nähnyt niitä vielä koskaan, missä lie piilossa.

Huippukokous.

Toi joka katsoo suoraan kameraan, on se mun isomummo Netta...  iso se ainakin on, mummosta en niin tiiä.

Tää on mun mummo Sani. 

Täs on mun varaisoveli. Ollaan aika samanlaisia luonteeltaan... pallosalamia.

 Äiti ja sen sisko Muru oli tosi samannäköisiä, en meinannut tunnistaa niitä ollenkaan. Ja oli se sen velikin - Piki - tosi samannäköinen, mut se oli kuitenkin poika... Mammakin vitsaili, että pitää kattoo tarkkaan, ettei oteta väärää koiraa mukaan. Onneksi ne otti kuitenkin oikeat koirat mukaan. Musta olisi näet ollut vähän ikävää joutua jonnekin Lahteen tai vieläkin kauemmas. 

Äiskä oikeella ja Muru vasemmalla.

Äiskä vasemmalla ja Piki oikeella...

Kun oltiin hoidettu näitä tärkeitä hommia jonkun aikaa, lähdettiin sitten mökille rentoutumaan. En tiiä oliko se rentoutumista, mutta ainakin aivot sai laittaa narikkaan ja kiusata äiskää ihan kunnolla.

Tässä mä ootan, että mamma viskaa mulle pallon...

Oltiin ainakin näin onnellisii mökillä.. Hymyilytti!

Joo, me jouduttiin myös pesulle, mikä ei ollut ihan niin kivaa. Vesi oli aika kylmää ja haistiin sen jälkeen vielä kiiville ja omenalle... miehekästä.

Äiskä komentaa mammaa....

Tässä tapellaan pallosta...

Täs tein yllätyshyökkäyksen äiskän kimppuun.

KarvaKasa.

Niinku näätte, äitistä ei oo mulle mitään vastusta enää.

Oltiin hirveen vihasia toisillemme... en muista enää miks.

Tätä se äiti jakso puuhailla... juosta tuota uima-allasta ympäri. En niin ymmärrä mitä hauskaa uivien lasten paimentamisessa on.

Hurmos!

Jos lähdetään tästä, niin ei liene kenellekään yllätys, että meillä meni eilen aika hyvin ohjatuissa Wilppiksen kanssa. Harri oli tehnyt meille 18 esteen mittaisen hyppyradan. Rata oli tasan 27 metriä pitkä, jolloin Harri pystyi laskemaan meille etenemät. Radalla oli paljon valsseja ja muutama tosi kinkkinen persjättö. Persjätöt on meille aina äärettömän vaikeita, koska mulla on kymmenen senttiä liian lyhyet jalat. Aluksi tuntui, että ei meinattu päästä minnekään ysin persjätöltä, kun ei onnistunut niin ei onnistunut. Oli pakko ennakoida, luottaa koiraan ja jättää se suorittamaan putkea itsekseen... ja sehän suoritti. HUIPPUA.

Ensimmäisellä kerralla kun olin kerrankin ajoissa tekemässä persjättöä mentiin ohi seuraavasta esteestä, ihan vaan sillä, että juoksin niin lujaa enkä muistanut pysähtyä pakkovalssaamaan. Nou hätä... positiivista! Toisella kerralla parempi ajoitus ja humps, sehän onnistui. Tästä sanoin kuvaamattoman helpottuneena melkein unohdin missä seuraava este oli ja siksi sinne tuli omia kiemuroita. Noh... uusi yritys ja sittenhän me päästiinkin jo maaliin yhtä ylimääräistä kiemuraa lukuunottamatta puhtaasti. Etenemä tällöin 4m/s... Olisin jo tyytynyt tähänkin, mutta tehtiin vielä kerran.

Radan alku meni kuin unelma, Wilson kurvasi tiukasti ja minä pysyin rytmissä mukana. Rytmin menettäminen on muuten syvältä... koko rata menee hirmuiseksi taisteluksi, jos rytmi häviää. Rytmi on hirveän vaikea saada takaisin, mutta kerran me onnistuttiin siinä. Kuitenkin, viimeinen keissi. Pistettiin molemmat kaikki peliin, yhtä ylimääräistä kiemuraa lukuunottamatta paras veto, nolla rata ja etenemä 4,3m/s... Voi taas olla Wilppikseen niin tyytyväinen... ja myös ehkä vähän itseenikin.

Aikoihin ei ole jalat olleet yhtä hapoilla ja paita niin hiestä märkä kuin eilisten treenien jälkeen. Mahtava fiilis pakko myöntää. Huippua! Kirjoittaminen on tänään vähän katkonaista, kun olen vieläkin vähän pilvissä. Tätä me just tarvittiin, hetken olikin jo tuntunut että junnattiin paikoillamme... Ollaan me sittenkin kehitytty ja kehitytään kokoajan!

Loppuun vielä misskesäkoira kilpailijat...

Pujottelua

Keppejä keppien perään... Käytiin tänään päiväreissulla mökillä koirien kanssa ja treenattiin siinä samalla vähän keppejä molempien kanssa. Me tosiaan tehtiin itse mökille aurauskepeistä kepit, jos en ole muistanut kertoa.

Ollaan nyt sit aina mökillä käydessä tehty muutamia toistoja ja yleensä myöskin ennen ohjattuja käyty muutamat kepit tekemässä. Molemmat koiran on alkaneet tehdä niitä tosi hyvin. Tähän asti ollaan tehty kahdeksaa keppiä, mutta tänään uskaltauduin kokeilemaan hyvän vireen takia ensin Ennillä 12, jotka se pujotteli vallan mainiosti. Välillä se vielä sekosi rytmissä, jolloin otettiin alusta, mutta vauhtiakin alkoi löytymään kivasti. Namilleko lie niin kova kiirus? Ennin isoin ongelma on laiskuus, se tasan tarkkaa tietää mitä siltä haetaan, mutta pitäähän se yrittää mistä aita on matalin. Jos pujottelee joka toisen kepin, niin se varmaan passaa ihan hyvin? Kunhan saadaan Ennin kanssa kepit hiottua hyvälle mallille niin otan ne kontaktit ihan kunnolla työn alle, nythän Enni jo menee puomin ja tekee avustettuna sen alastulonkin. Kontakteja ei kuitenkaan voi treenata liikaa ja niistä pitää saada paljon varmemmat. Ehkä meistä vielä joskus kisakuntoisiakin tulee...

Wilsonin kanssa kepittelin ensin ihan kahdeksaa ja sitten kuudella kepillä tein puolen vaihtoja ja ne onnistui yllättävän hyvin. Normaalisti Wilson on todella herkkä minun liikehdinnälleni ja nytkin ensimmäisellä kerralla se vilkaisi taakseen, mutta jatkoi kuitenkin pujottelua. Lopuksi tein Wilsoninkin kanssa 12 keppiä, kun se oli sopivasti kuumasta ilmasta johtuen vähän väsähtänyt. Wilsonin isoin ongelma on kepeillä se, että virtaa ja vauhtia on niin paljon, että sen suuntaaminen oikeen suuntaan on vähän vaikeaa. Kepit saattavat sujua ongelmitta, kunnes yhtäkkiä hermot eivät ihan riitäkään ja koira tekee jonkun hyppyhyppykoikkaloikan. Tämä toisaalta on ihan positiivista, eipähän vauhti lopu kesken ja tulee nopeat kepit, kunhan herneet pysyy oikeilla raiteillaan pikku pääkopassa...

Tehtiin tänään myös Wilsonin kanssa vähän kontaktien alastuloja. Häiriötä oli kerrakseen, kun pikkuveli pörräsi ympärillä mopollansa. Ja mitä teki Wilson, no pönötti takajalat laudalla ja etujalat nurmella... niinhän sitä namia helpoiten irtoaa. Ei voinut kuin ihailla pennun keskittymiskykyä, joka välillä muuten tuntuu olevan lähes olematon. Wilson saa kyllä aina ihmiset nauramaan, kun se näyttää niin hassulta alastuloa hakiessaan. Pylly pyörii kuin vimmattu, kun tassut tapailevat oikeaa kohtaa. Välillä eteen ja välillä taakse, sivullekin on hyvä koettaa, jos vaikka osuisi oikeaan.

Yhteenvetona mamman hienot Hauvat <3

Finnderby

Muutamia kuvia parin viikon takaisesta Finnderbystä!

Nivelkuolain....

Elämäni paras päätös oli kokeilla Irikselle ihan vaan tavallista nivelkuolainta. On se siinä aikaisemminkin mennyt, mutta minä olen mennyt sillä vain olympialla ja vipuvarrellisella nivelellä, koska se on meinannut ilman niitä juosta niin lujaa, että ei olla saatu mitään aikaiseksi. Nyt aika oli kuitenkin selvästi kypsä ja nivel toimii suussa äärettömän hyvin. Pikkaisen tamma oli tänään väsynyt ulkona nukutun yön jälkeen, mutta niin ihanan tasainen. Tässä vähän videota, jonka Joonas näpsäisi kentän laidalta... laittakaa isolle ruudulle niin näette edes jotain :D Niin ja joo, huomenna vaihdan meille ehjät ohjat, niin pysyvät kädessä liukumatta. Josko sitten olisi jotain rotia tuossa ohjien pituudessa...

Viisas koira

Välillä sitä unohtaa, että tuon alati leikkiä kerjäävän kahelin sisällä on jotain suurempaa. Sitä myös helposti unohtaa, kuinka hyvin ne aistivat tunnetiloja ja elävät hetkessä. Tällainen  pieni alustus meidän kertomukselle viisaasta Wilsonista. Minun on hieman vaikea pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta ajattelin kertoa teille tarinan siitä miten hienosti Wilson toimi.

Elettiin siis tämän viikon maanantaita. Olin töissä ratsastusleirillä yövalvojana ja tottahan toki Wilson oli myös mukana. Wilson viihdytti lapsia samalla kuin itseään, hengaili ja puuhasteli kaikkea mitä nyt koiran kuuluukin. Leirillä oli myös muutamia nuorempia tyttöjä (n. 9v), jotka kärsivät kovasta koti-ikävästä. Illalla eräs tytöistä tuli itkien luokseni, koska ei saanut ikävältään unta. Menimme yhdessä hänen huoneeseensa ja istahdin hänen sängylleen ja yritin jollain tapaa lohduttaa häntä. Tässä vaiheessa Wilson astuu kuvioihin ja hipsi hiljaa huoneeseen. Hetkessä Wilson oli tilanteen tasalla, hyppy tytön syliin, muutama lipaisu naamasta, vähän puskemista ja kiehnäämistä. Tyttö alkoi hymyillä ja ajattelin, että olen vain ihan hiljaa ja seuraan mitä tuleman pitää. Hetken rapsuteltuaan Wilsonia tytön itku rahuhoittui. Samalla Wilson käpertyi tytön tyynylle nukkumaan hieman kutsuvasti, että tulisitko sinäkin nukkumaan tähän minun viereeni. Tyttö pisti päänsä tyynyyn ja jäi rapsuttelemaan Wilsonia. Nousin varovasti sängyltä ja tein lähtöä ulos huoneesta. Wilsonilla ei ollut aikomustakaan jättää tyttöä, joka oli kuitenkin vielä äsken ihan tuntematon. Suljin oven perässäni ja kävin hakemassa Wilsonin hetkeä myöhemmin pois, kun tyttö oli jo sikeässä unessa.

Ja niinkuin tässä ei olisi ollut vielä riittävästi, tajusin tämän tapauksen jälkeen, että Wilson oli ollut koko eilisen päivän menossa erään toisen tytön huoneeseen, joka sanoi ikävöineensä myös äitiään ja joka oli muutenkin hiljaisempi ja siksi hieman ulkopuolisempi. Liekkö Wilson vaistonnut tämänkin.

Kyyneleet eivät olleen kaukana sillä ainakin minua tämä liikutti tosi kovasti. Wilson on kuitenkin tunnettu rämäpäänä ja vähän AD/HD-lapsenakin, joten tällainen käytös oli sille todella poikkeuksellista. Mamman mahtava terapiakoira <3