Treenit

Oodi Agilitylle!

Meillä oli eilen treenit ja ajattelinkin täsmällisen treenipostauksen sijaan pohtia hieman sitä, miksi agility on niin hauskaa. Mikä tekee agilitystä sen "meidän jutun"? Vaikka harrastan paljon kaikenlaista liikuntaa, agilityä teen vain siitä ilosta, että saan harrastaa. Oikeastaan kaikki muu liikunta vain parantaa kuntoa ja laihduttaa. Agility on siis itseisarvo. Agilityyn lähdetään aina mielellään, vaikka vähän jännittääkin miten tänään sujuu. 

Agility on parhaimmillaan niin saumatonta yhteistyötä koiran kanssa. Vauhti tekee lajista haastavan ja hurmaavan. Sitä tunnetta, kun koira saapuu maaliin puhtaan ja onnistuneen treenipätkän tai radankin jälkeen, ei vain voi kuvailla. Se on itsensä ylittämistä parhaimmillaan. Hienoa on myös nähdä, miten pennusta kasvaa rataa lukeva agilitykoira, miten pienestä pennusta saadaan putkiin sujahtava ohjus ja miten pienestä pennusta kehittyy nopea ja ketterä. Toisaalta on myös hienoa nähdä, miten arasta koirasta kuoriutuu agilitykentällä tarkka ja kuuliainen. Miten kotona vähän laiska koira innostuu heiluttamaan häntäänsä ja haukahtelemaan, ihan vain koska agility on niin kivaa. 

Entä se tunne, kun kuulet koirasi olevan hyvä, nopea, erityinen. Jokainenhan pitää oman lapsensa kehumisesta. On mahtavaa kuulla, että koira on erityisen nopea ja ketterä ikäisekseen ja se erityisen hyvin irtoaa ja hakee esteitä kauempaakin. 

On mahtavaa, että lajissa pystyy kehittymään nopeasti hyvässä valmennuksessa. Ei tarvita satoja tai tuhansia toistoja, että koira oppii. Koira osaa jo valmiiksi, toistoja tarvitaan, että omistajakin oppisi. Kunto nousee, vauhti kasvaa ja radat voivat olla yhä haastavampia. Koiran silmissä olevaa paloa ei vain voi selittää. Kaikki koirassa kertoo rakkaudesta lajiin ja vauhtiin. Koira vinkuu päästessään hallin pihalle, tärisee vuoroa odotettaessa ja tuijottaa silmä kovana toisten koirien suorituksia ja kentälle päästyään se tekee kaikkensa, vaikka yli-intoilu välillä kostautuukin. Hienot pätkät ovat aina upeita. 

Siksi agility on niin hauskaa!

Agility

Eilen oli taas tuttuun tapaan humpat molempien koirien kanssa. Päivän rata oli kaikkea muuta kuin helppo ja mukava. Vaikka kenttää oli käytössä millä mitalla, koko kymmenen esteen rata pyöri yhdellä neljänneksellä. Miksi, no tottakai siksi, että tulisi mahdollisimman paljon kimurantteja ohjauskuvioita. Teemana oli oikeastaan valssaus ja noh.. kuulostaahan se helpolta, mutta valssista saisi ainakin tuhat kertaa helpompia ratoja kuin mitä tämä meidän oli.

Tehtiin aluksi esteitä 1-5 ja sitten 6-10. Lopuksi yhdistettiin kokonaiseksi radaksi. Nopea selostus mitä siis oli tarkoitus tehdä. Koira ykkösen taakse istumaan, siitä sitten hyppy ja kakkoselle piti tehdä, joku sana hirviö (oisko ollut kulmavekki jaakotuksella tai sitten takavekki jaakotuksella). Kuitenkin tämän sanahirviön ideana oli kuitenkin parantaa koiran hyppylinjaa, eikä päästää sitä suoraan tuonne kakkoselle. Itse siis seisomaan tuohon kakkosen toiseen päähän ja siitä koiran heitto selän taakse vasemmalla kädellä. Koira kiertää siivekkeen ja ohjaus jatkuu vasemmalla kädellä. Sieltä okserille ja tekemään valssi. Kuvassa neloselle menevä viiva on näköjään missä sattuu, mutta kolmoselta neloselle ja sitten koiran pitäisi irrota putkeen. Esteet olivat tosiaan niin tiiviissä rykelmässä, ettei koiraa päässyt viemään putken suulle asti, tai edes lähellekään sitä (ja kuulemma ihan tarkoituksella). 

Putkelta jatkui siis seuraava pätkä. Kutonen normaalisti ja siihen valssi. Sitten kovaa kyytiä seiskalle ja tekemään tuon seiskan vieressä olevan hypyn viereen valssi. Koira on siis seiskalle mentäessä vasemmassa kädessä ja valssataan sitten oikeen käteen. Sitten piti pyöriä koiran kanssa kokonaan ympäri, koira kokoajan oikeassa kädessä ja hypyttää kasi ja irrottaa putkeen. Lopuksi kilpajuoksua koiran kanssa kympille ja palkka. Todennäköisesti ette saaneet mitään tolkkua selostuksesta, mutta teinpä ainakin itseäni varten. 

Tuolla tavalla siis olisi pitänyt mennä ja seuraavaksi sitä, miten ME mentiin. Enni aloitti ja Ennillä oli kamalasti intoa. Paljon enemmän kuin koskaan ennen ja se jopa HAUKKUI odottaessaan käskyjä. Mistähän lie viirannut.?!? No neloselle asti tosi kivasti ja sitten ylläripylläri, ei irtoa, ei sitten millään, ihan kuin tervassa juoksisi. Harrin kanssa sitten namipalkan avulla vahvistettiin irtoamista ja vasta sitten yritettiin uudestaan putkea. Koska koirani on ahne, niin sehän tottakai meni. Sitten muutaman kerran koko pätkä uudestaan ja vauhti sen kun kasvoi. Enni on selvästi pääsemässä tähän agilitykoiran mielentilaan (Oli se sitten hyvä tai huono asia)

Toinen pätkä oli meille odotuksista huolimatta vielä helpompi. Enni teki jopa tuon vaikean valssin hienosti ja Harrilta tuli kommentti "täyden kympin suorituksesta". Helppo oli hymyillä, vaikka ensin ei taas luotto meinannut riittää itseeni tai koiraan. Rataan tutustuessa Harri oli kuitenkin sanonut, ettei äkkiseltään keksi mitään vaikeampaa valssikuviota, kuin tuo mikä tuossa radalla oli... Ja me onnistuttiin siinä! 

Kokoradan teko onnistui hyvin siihen saakka kun kuppi ei ollut näkyvissä. Harri sanoi toisella kerralla jättävänsä sen tarkoituksella siihen. Enni kävikin aina sopivissa kohdissa radalla tarkistamassa josko namia olisi ilmaantunut. Ei ilmaantunut ei... ja tämä oli kuulemma ärsykekontrollia, jota Ennin pitäisi treenata myös kotona. Syynä tällaiseen käytökseen oli kuulemma naksuttelu ja vähän vääränlainen palkkaus. On toki hienoa, että koira tarjoaa temppuja naksun kanssa oma-aloitteisesti, mutta kuulemma pitäisi muistaa viedä kaikki temput loppuun asti. Siihen asti, että koira ei saa palkkaa tehdessään tempun, vaan vasta kun naksuttelija on pyytänyt koiraa tekemään tempun ja sitten se tekee sen. Tiedän syyllistyväni säälipalkkaukseen noiden molempien kanssa. Kun koira ei tiedä mitä se tekee, se näyttää kaikki valmiiksi osaamansa temput... sitten kun säälistä on pakko palkata... yrittäähän se niin kovasti. EI ENÄÄ! Ja pitää yrittää iskostaa tämä myös muille koirien käsittelijöille.

Sitten Willipoika Wilson estradille. Räkyräky ja vuhvuh... mutta se malttoi keskittyä silti. Kakkosella oli meillä _vähän_ ongelmia, kun koira meinasi hypätä takaisinkin päin eikä malttaa kiertää siivekettä. Aika kun siinä jankutettiin niin sekin onnistui tosi pienellä tiellä. Kolmoselle valssi ja megaloikka aina okserille... ihan vain varmuuden vuoksi. Myös Wilsonilla oli irtoamisongelmia putkelle ja sitä sitten taas namilla vahvistettiin. Ja sitten irtosi, irtosi hienommin kuin koskaan... Mamin ei tarvinnut edes jäädä vahtimaan, että menikö vaan ehti jo pinkoa uuteen suuntaan. 

Toinen pätkä oli myös Wilsonille helpompi... tai sitten se oli vain minulle. Wilsonillehan mikään ei ole vaikeaa, minä vain ohjaan miten sattuu. Noh... kerran Wilson meni seiskasta ohi ja ihan vain sen takia, että vauhti oli niin kova. Harri käski juosta yhtä kovaa, mutta vilkaista sitä estettä minne koiran haluan menevän. Ja se meni, ilman ylimääräisiä huitomisia, pelkästään katseen korjauksella. Wilsonille tuo vaikea valssi oli vaikeampi. Oikeastaan vain siitä syystä, että vauhtia oli enemmän ja minä sen takia vähän myöhässä valssaamassa... kertaakaan ei kuitenkaan tullut väärin päin estettä. Aina viime hetkellä sain sen napattua oikeaan käteen ja pyöräytettyä oikein päin. Sitten taas irrotus putkelle ja hienosti irtosi. Niin hienosti, että olin yhtä aikaa koiran kanssa kympillä kiljumassa onnesta. 

Sitten koko rata. Kakkosella edelleen vähän ongelmia, pientä ympäri pyörimistä jne. Sitten koko loppu rata, niiin hienosti, ettei tosikaan. Ihan täysillä, ihan upeasti, upea pieni koira! Ehkä vähän upea ohjaajakin! Mahtava koutsi jne... lista on loputon. Mutta sanomatta selvää, tyytyväisiä voidaan olla ja treeni into sen kun kasvaa!

Jäällä

Kerrankin kuvia... paljon!

Miten nää yhteiskuvat ei koskaan onnistu!

Wilson on selvästi tajunnut, että uroksilla kuuluu olla turkkia ja paljon!

Tanssia ja musiikki pohdintoja

Oltiin taas eilen tanssimassa Ponderan kurssilla. Aiheena oli liikkeiden ketjuttaminen ja uusien temppujen opettaminen. Ketjuttaminen sujui yllättävän kivasti ja Wilson kesti hyvin ilman palkkaa vähän pidempiäkin pätkiä, vaikka ei sitä olla kotona treenattukaan. Tehtiin lähinnä seuraamista, jalkojen välistä pujottelua ja pyörähdyksiä.

Uusina temppuina kokeiltiin ja testailtiin peruuttamista ja ison ympyrän juoksemista. Ympyrää lähdettiin opettamaan siten, että laitettiin ohjaaja aidoilla rajatun ympyrän sisälle ja käskettiin koiraa kiertää sen ympäri.  Wilsonista tämä varmaan vaikutti vähän aksalta ja siksi mentiinkin täysiä. En ehtinyt edes näyttää kiertämismerkkiä kun kehä oli jo kierretty. Kouluttaja kehuikin Wilsonia oikein näppäräksi shetlantilaiseksi, jolla on hirveä tekemisen meininki kokoajan. 

Peruutusta ei oikeastaan harjoiteltu sen kummemmin. Ohjaaja näytti minun ja Wilsonin kanssa muille esimerkin miten sitä kannattaisi lähteä opettamaan. Aidoista kapea kuja, jossa koira ei mahdu kääntymään. Itse kujan eteen seisomaan ja avustaja palkkaamaan koira kujan toiseen päähän. Ohjaaja kutsuu koiran kujaa pitkin luokseen, antaa peruutus käskyn ja avustaja palkkaa, kun koira peruuttaa targetille. Hyvin helppoa ja yksinkertaista, ainakin rohkealle pikku shetlantilaiselle. Muilla kurssilaisilla meinasi olla isoin ongelma saada koira kapeaan kujaan, Wilsonista se näytti vähän putkelta, jossa ei ole kattoa... eli täysillä sisään ja yhtä nopeasti peruuttamalla ulos. Namia ja Kivaa!

Tässä välissä puuhailtiin vähän kaikenlaisia temppuja eli vahvistettiin lähinnä vanhoja. Olen vähän mietiskellyt, että viimeisen kerran esitykseen otettaisiin mukaan tuota seuraamista, jalkojen välistä hyppy, kuoleminen, vähän pyörähdyksiä ja sitten tuota peruutusta tai kehän kiertoa (jos saadaan ne siihen kuosiin, että voi tehdä ilman aitausta). Musiikkina joko tämä (Seventh Wonder - Pieces)

tai tämä (David Guetta feat. Sia - She Wolf): 

Ihan varmaa ei siis vielä ole tanssahdellaanko kumman tahtiin. Seventh Wonderin biisi on tosi kaunis ja siihen saisi paljon kivoja irtoamiskohtia. Toisaalta David Guettan biisissä on paljon enemmän seurattavaa rytmiä... Saa nähdä, mitä mieltä te olette?

Väsyneitä koiria

Riekkumisella on aina seurauksensa!

Elämää kkahden shetlantilaisen kanssa

Meille meni työnjako siis niin, että muu perhe lähti Thaimaahan kahdeksi viikoksi ja me saatiin Joonaksen kanssa koira. Eli tässä nyt kahden viikon ajan saatte lukea Enninkin arjesta, ettekä pelkästään agi hommista. Vielä toki jännätään, ettei neiti päätä aloittaa juoksujaan. Helmikuulle niiden pitäisi mennä, mutta tuo meidän hormonihirviö on kyllä jo melko lailla kiinnostunut Ennin hännän alusesta. Peukut pystyyn, sillä muutoin etsitään toiselle koiralle hoitopaikkaa.

Tässä vähän painia aamulenkiltä: