No feelings.

Syksy tuo mukanaan uusia tuulia ja vähän myös sateitakin. Mistähän sitä aloittaisi? Voisin vaikka ensin kertoa, että pitkä aikainen harrastukseni ratsastus saa lokakuusta eteenpäin väistyä taka-alalle. Vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja, jos yrittää ratsastaa päivittäin, käydä koulua, tehdä töitä ja nukkua. Jouduin siis priorisoimaan elämääni ja tallihommat saivat vähentyä huomattavasti. Ratsastan siis enää pari kertaa viikossa Ville nimisellä suomenhevosvauvalla. Elämäni vaikein päätös, mutta toisaalta niin helpottava.

Toinen syksyn muutostuuli koskee agilityä. Luovutin, annoin periksi, en jaksanut enää... Enni saa jäädä kotikoiraksi. Ainakin uuteen innostuksen puuskaan saakka. En enää jaksanut yrittää innostaa Enniä, kun koiraa ei yhtään kiinnostanut. Eilen kun oltiin lähdössä treeneihin, Enni meni portaiden alle piiloon korvat luimussa. Kiitos, mutta ei kiitos. Antaa Wilsonin tehdä, kun sillä on intoa pienen kylän verran.

Wilson siis oli eilen ohjatuissa ja Enni mukana vähän leikkimässä hallilla ja hyppäämässä muutaman kivan esteen... pitämässä siis hauskaa ilman mitään paineita. Ohjatut antoivat taas paljon ajattelemisen aihetta. Treenikerta ei ollut yhtään tavallinen. Keskityttiin enemmän mentaalipuolen valmennukseen, mikä tuli ainakin minulle todella tarpeeseen. Sanna painotti tänään todella vahvasti otsikossakin tullutta, NO FEELINGS teemaa. Vaikka se Wilson kuinka räkyttää ja komentaa ja sinkoilee minne sattuu, no feelings. Ei koira ymmärrä, miksi ohjaajaa vituttaa. Kotona tunteillaan ja treeneissä koulutetaan. Voi kun se olisikin noin helppoa.

Toisena pointtina oli koiran kouluttaminen täydelliseksi. Meistä ohjaajista ei tule koskaan täydellisiä, joten on parasta tehdä koirista täydellisiä. Koira suorittaa, ohjaaja tunteilee... aina. Koiran käytökselle löytyy aina syy ja yleensä se syy on ihan looginenkin. Miksi koira karkailee putkiin? No koska treeneissä koira palkataan yleensä putken jälkeen ja putki vahvistuu joka kerralla.

Sanna käski meitä jatkossa itsenäisesti treenatessa pitämään selvää kirjanpitoa, jossa on ideana +/-. Ensin määrätään tavoite treenille, vaikkapa koira kepittelee kaikki 12 keppiä. Tehdään esimerkiksi kymmenen toistoa, joista jokaisesta merkitään paperiin +/-, sen mukaan onko onnistunut vai ei. Treenin lopuksi nähdään, miten treeni on mennyt. Jos plussia on enemmän kuin miinuksia, voidaan treeniä pikku hiljaa vaikeuttaa, onnistuneita toistoja on jo niin paljon. Tämä lähtee ainakin meillä testiin.

Ai niin, vielä lopuksi. Wilson ei osaa vielä hakea kepeille... sitä pitää treenata kovasti. Räkyttäminen on paljon hauskempaa, mutta NO FEELINGS.

Eläinkokeidenuhri Enni

Keskiviikkona oli taas ohjatut ja tällä kertaa ohjaajana oli Harri. Harri oli kuulemma jo pidemmän aikaa mietiskellyt, mistä tuo koirien hitaus radalla voisi johtua. Enni ei ole kuulemma ainut "hiimailija". Ongelma on siis tämä... Koira osaa kaiken, mutta ei tee sitä kaikkea nopeasti, ei edes aina laukassa. 

No keskiviikkona Harri sitten kysyi minulta, että haluaisinko tehdä vähän eläinkokeita... Mitä vain nopeuden eteeb. Harrin teoria siis oli, jos oikein ymmärsin, että Enni odottaa vain namia ja ei sen takia viitsi tehdä asioita nopeampaan. Toisin sanoen, Enni tietää, että nami on joka tapauksessa tulossa! 

Miten tähän asiaan sitten lähdettiin pureutumaan. Kanakursseilta opituilla metodeilla tietty... Enniä alettiin palkkaamaan suorituksen lisäksi ajasta. Jos vauhtia ei ollut tarpeeksi, kuppi vietiin nenän edestä pois. Toimii kanoilla, miksi ei meidän Ennillä. Nähtäväksi siis jää, mitä tuleman pitää.

Uskon kyllä, että Enni hoksaa tuon ajan kanssa, mutta toistoja toki tarvitaan. Informoin kyllä täällä, jos edistystä tapahtuu!

Möllikisat Maaninka

Eilen startattiin sekä Ennin että Wilsonin kanssa toista kertaa ikinä möllikisoissa. Pientä paniikkia aiheuttivat radalla olleet kepit, sillä olin ajatellut, ettei niitä siellä olisi ollut.

Ensin mentiin Wilsonin kanssa ja kuten ratapiirroksesta huomaa, se oli todella juoksu painotteinen. Mielummin olisin tehnyt vaikka mitä vaikeita saksalaisia ja kiekuroita, mutta tämä juokseminen... ÄH.Vaikein kohta oli tuo pituuden jälkeinen juoksusuora ja siinä jäinkin auttamattomasti jälkeen. Päästiin rata kuitenkin ilman hyllyjä maaliin 15 virhepisteellä. Wilson jopa kepitteli kepit oikein toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla piti jäädä katselemaan kiviä, jotka jaloista lensivät metalliseen keppitelineeseen. Miten niin hallissa tekonurmella treenattu koira? Kepeitä siis yksi vitonen, toinen vitonen tuli hypyn ohi juoksemisesta, pussi veti koiraa paljon enemmän ja sain sen juuri ja juuri pysymään sieltä poissa. Kolmas vitonen tulikin sitten muurilta, kun en mitenkään ehtinyt ennen muuria tekemään persjättöä, mitä siihen olin suunnitellut. Noh.. paremmin kuitenkin kuin viime kerralla, jolloin ei päästy kakkosestettä pidemmälle ilman hyllyä. Loppurata menikin sitten ilman virheitä ja hyvällä meinigillä. 

Wilsonin rata:

Seuraavaksi Enni, jota jännitti IHAN älyttömästi. Oltiin ulkona, oli vieraita agilityesteitä, toisia koiria, ihmisiä ja kaikkea mitkä saattavat syödä pieniä shelttejä. Taas voisin mainita, miten niin hallissa treenattu koira? No paskajäykkänä lähdettiin sitten radalle. Putkiin mentiin H Y V I N varovasti, keppejä ei saatu tehtyä lopulta ollenkaan joten sieltä sitten yhteensä 20 vp. Sitten meni taas hetken aikaa hyvin, ennen seuraavaa putkea, johon oli jostain syystä päästävä ihan ehdottomasti väärästä päästä. No taas 15 vp lisää, eihän näitä vielä ollutkaan. Enni meni yllättäen ihan hyvin pussiin ja teki koko loppuradan kivasti, ennen viimeistä putkea, jonne se pysähtyi (?). Se oli jo menossa, mutta sitten ei huvittanutkaan ja piti käydä minun uudestaan tyrkkäämässä... sieltä vielä yksi vitonen ja lopputuloksena komea 40vp. Tuomarikin taisi todeta, että Enni ja Renja viimeinkin maalissa... Huumorilla kuitenkin eteenpäin ja kokemustahan näissä kisoissa vaan haetaan...

Ennin rata:

No, minimölleillä ei ollut kuitenkaan kovin kummoinen tasokaan, joten lopulta Wilson oli ykkönen ja Enni kolmonen. Vähänhän se huvitti tuollaisten ratojen jälkeen. Wilson sai palkinnoksi ihan huipun frisbeen, josta tuli heti ihan ykköslelu. Ennikin sai luun ja herkkutikun, joita se varmasti osaa arvostaa. 

Mitä me tästä opimme... no sen ainakin, että treeniä tarvitaan vielä paljon. Ja sitä ei saa muuten kuin käymällä. Lisäksi opimme, että Wilson on kehittynyt ainakin paljon ja ehkä myös minäkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuulemisiin!

Jaiks!

 

Jaiks! Huomenna ei suunnatakaan ohjattuihin vaan mölleilemään. Tästä lisää heti huomenna!

Blogin kohtalo

Kellään ei tuntunut olevan mielipidettä blogin sisällöstä, joten otan päätäntävallan itselleni. Tulen siis tekemään kaksi erillistä blogia, sillä itselleni se on varmasti selkeämpää ja toisekseen blogin lukijoiden on helpompi valita oma kiinnostuksenkohteensa. Toivon tottakai vanhoja lukijoita myös Iriksen blogia seuraamaan. Laitan tänne Iikun blogin osoitetta, kunhan ensin kerkeän sen tehdä. Kuulumisiin!

Muoks: http://irisunikko.blogspot.fi/

Känkkäränkkä

Kun ei suju, niin ei suju. Ratsastus on siinö mielessä yhtä herkkä laji, kuin agilitykin. Hevonen ja koira vaistoavat ohjaajan mielialan todella nopeasti... Ärsyttävän nopeasti. 

Minulla alkoi eilen vakioryhmien pidot ja alku oli tuttuun tapaan melkoista kaaosta. Uusia ratsastajia, uusi maksutapa jne. Kiire jatkui koko päivän, eikä siitä ollut niin helppo luopua sitten, kun nousin hevosen selkään. Iristä ärsytti alusta alkaen ja minua ärsytti kun Iris ei toiminut. Näin jälkeen päin ajatellen, ei se tietenkään toimi, jos yrittää itse väkisin kiskoa ja kiukuttelee hevoselle omaa turhautuneisuuttaan. 

Eli tunti meni siis tapellessa. Iris on hevosena äärimmäisen herkkä ja lähtee heti juoksemaan kättä vasten pakoon, jos käsi on yhtään kova. Tässä vaiheessa joudutaan yleensä oravanpyörään... Iris juoksee, minä pidätän, Iris juoksee kovempaa ja minä pidätän lisää... 

Oikein harmittaa miten tunti menikin niin huonosti. Ensin mietin oliko hevosella joku paikka kipeänä, kun käyttäytyi niin poikkeuksellisesti, mutta enpä usko. Varmasti ongelma oli jälleen kerran satulan päällä.

Tänään lähdetään illalla agilityn jälkeen rauhassa puhtaalta pöydältä anteeksi pyydellen ja toivotaan, ettei hevonen ole edelleen näreissään eilisestä. Pitäkää peukkuja! 

Back to business

Niinkuin moni on varmasti huomannut, blogi on viettänyt melkoista hiljaiseloa koko kesän. Syy tähän on ollut yksinkertaisesti se, ettei ole kiinnostanut kirjoittaa, kun omien loukkaantumisten takia ei ole pystynyt treenaamaankaan. Iris siis onnistui kiidättämään minut maan kamaralle kahteen otteeseen parin viikon sisällä heinäkuun puolessa välin. Ensimmäinen kerta päättyi 1,5 viikon sairaslomaan pitkän selkälihaksen revähdyksen takia. Kun tästä alettiin toipua ja selkä alkoi taas kestää agilitya ja ratsastusta, Iris loikki uudemman kerran ja tällä kertaa vuorossa olivat nilkan nivelsiteet. Könkkäsin pari päivää kepeillä ja yhä edelleenkin, pari viikkoa tapahtuneesta, nilkkaa kuumottaa ja se on turvoksissa. Onneksi se kuitenkin nyt pikku hiljaa alkaa kestämään normaalia käyttöä ja päästiin jo viime keskiviikkona aksaamaankin.

Wilsonille kuuluu pelkkää hyvää. Se on kesän aikana oppinut mm. kepittelemään vallan hyvin ja päästiin jo viime treeneissä tekemään keppejä radan osana. Lisäksi se on opetellut puomia ja 2on2off sujuu jo hienosti. Kisa ikään Wilson tulee syyskuussa, mutta ajattelin odotella ensi vuoden puolelle ennen virallisiin kisoihin osallistumista. Nyt siis tarkoituksena kierrellä möllejä, jos niitä vain kohdalle sattuu tulemaan.

Iriskin on mennyt kesän aikana huimasti eteenpäin. Se kulkee nivelessä mukavan tasaisesti ja käynti ja ravi ovat tosi hyvällä mallilla. Laukassa on vielä paljon tekemistä, koska Iris mielellään laukkaa liian lujaa, koska se on niin hirmuisen kivaa. Iriksenkin kanssa olisi tarkoitus suunnata koulukisoihin kunhan sopivia luokkia tulee kohdalle. Ja ei se tietenkään ole sanottua, etteikö me joskus mentäisiin niihin hurjiin keppien ylitys kisoihinkin - sitäkin on jo vähän treenattu.

Mutta sitten kysymys lukijoille, luetteko blogia mielummin tällaisena sekametelisoppana vai olisiko parempi, jos tekisin kaksi erillistä blogia Irikselle omansa ja koirille omansa?