16. joulukuuta 2012
15. joulukuuta 2012
Luukku 15
Ajattelin tänään kirjoittaa tällaisen arvostelun pätkän. Wilsonilla siis tassut on olleet tosi kuivat ja ihan halkeilleet pakkasten takia. Ompelin Wilsonille fleecestä ensin tossut ja kävin sitten apteekista kysymässä apua. Siellä suosittelivat talvitassuille Maxim tassuvahaa. Tuubin takana lukee näin:
"Suojaava tassuvaha koirille. Voitele Maxim Tassuvahaa koiran anturoihin. Tassuihin muodostuu vahva filmimäinen kalvo, joka suojaa anturoita vedeltä ja lumelta. Suojaa myös suolalta, soralta ja muilta teräviltä esineiltä, jotka voivat tehdä pienen mutta kiusallisen naarmun anturaan. Koostumus: Adua, Cera Alba, Propylene Glykol, Dimethicone, PEG-40 Hydrogenated Gastor Oil, Sodium Carbomer, Benzyl Alcohol Methylchloroisothiazolinone, Methylisothiazolinone"
Olen nyt Wilsonin kanssa laittanut tuota tassuihin aamuisin ja illalla sitten tavallista bepanthenia halkeamiin. Tämä vaha ei kostuta tassua vaan pelkästään suojaa. En ensin huomannut vahan käytöllä mitään vaikutusta, halkeamiin tuntui auttavan enemmän bepanthen, kuin tuo itse vaha. Tänään olin kuitenkin sekä Ennin että Wilsonin kanssa hankilenkillä ja sieltä takaisin tullessani huomasin eron. Ennin tassuihin (joissa ei ollut vahaa) oli jäänyt hirveät lumipaakut kaikkien varpaiden väliin sekä anturoihin. Wilsonilla taas ei ollut kuin vähän kintereiden karvoissa, tassuihin siis ei oikeasti ollut jäänyt kiinni lunta. Voin siis suositella, jos koiralle jää tassuihin lunta paakuiksi!
Hintakaan ei ollut kovin tyyris ja tuntuu ihan riittoisalta aineelta. Apteekissa taisi olla vähän vajaa 9€ tuo 50 ml tuubi. Emme siis tarvitse niitä tekemiäni tossuja ainakaan näillä pienemmillä pakkasilla.
"Suojaava tassuvaha koirille. Voitele Maxim Tassuvahaa koiran anturoihin. Tassuihin muodostuu vahva filmimäinen kalvo, joka suojaa anturoita vedeltä ja lumelta. Suojaa myös suolalta, soralta ja muilta teräviltä esineiltä, jotka voivat tehdä pienen mutta kiusallisen naarmun anturaan. Koostumus: Adua, Cera Alba, Propylene Glykol, Dimethicone, PEG-40 Hydrogenated Gastor Oil, Sodium Carbomer, Benzyl Alcohol Methylchloroisothiazolinone, Methylisothiazolinone"Olen nyt Wilsonin kanssa laittanut tuota tassuihin aamuisin ja illalla sitten tavallista bepanthenia halkeamiin. Tämä vaha ei kostuta tassua vaan pelkästään suojaa. En ensin huomannut vahan käytöllä mitään vaikutusta, halkeamiin tuntui auttavan enemmän bepanthen, kuin tuo itse vaha. Tänään olin kuitenkin sekä Ennin että Wilsonin kanssa hankilenkillä ja sieltä takaisin tullessani huomasin eron. Ennin tassuihin (joissa ei ollut vahaa) oli jäänyt hirveät lumipaakut kaikkien varpaiden väliin sekä anturoihin. Wilsonilla taas ei ollut kuin vähän kintereiden karvoissa, tassuihin siis ei oikeasti ollut jäänyt kiinni lunta. Voin siis suositella, jos koiralle jää tassuihin lunta paakuiksi!
Hintakaan ei ollut kovin tyyris ja tuntuu ihan riittoisalta aineelta. Apteekissa taisi olla vähän vajaa 9€ tuo 50 ml tuubi. Emme siis tarvitse niitä tekemiäni tossuja ainakaan näillä pienemmillä pakkasilla.
14. joulukuuta 2012
Luukku 14
Lapsuuteni koirat:
Kuten olen monesti jaksanut toitottaa, en ole omistanut ennen Ennin tuloa yhtäkään lemmikkiä. Jos kaloja ei lasketa. Silti elämääni on kuulunut moniakin koiria ja muutama kissakin vuosien saatossa ja löysin niistä kuvia kun siivoilin kaappeja joulua varten. Tässä niitä tulee!
Tämä kuva on yksi mun ehdottomista lemppareista kun mietitään lapsuusajan kuva kavalkadia. Miten onnellisen näköinen voi olla lapsi... ja koira. :D Kuvassa siis nöffi tyttö Jade, joka oli meillä muutamaan otteeseen hoidossa. Tästä koirasta en muista muuten juuri mitään muuta, kuin mitä äiti on kertonut. Jade oli todella kiltti koira ja antoi minun roikkua miten sattuu sen turkissa (vaikka minähän toki vain paijasin ja hoidin sitä). Se oli kerran yöllä mennyt meillä sängyn alle ja jäänyt sinne jumiin. Äiti oli joutunut nostamaan koko sängyn ylös, että koira pääsi pois piilostaan.
Tiibetinspanieli Tintsu. Tintsusta en muista oikeastaan mitään muuta kuin että se oli ahne ja kauhean kiltti. Vanhakin se jo oli, silloin kun minä olin vasta ihan pieni. Rapsutuksistakin se tykkäsi kovasti ja sillä oli kaverina chihu, jonka nimeä en muista, mutta se osasi pomppia kauhean korkealle... tai sitten se oli pinseri... En kyllä yhtään muista.
Tästä koirasta olin niin kateellinen. Kaverini sai koiran ja minä en tietenkään, jouduin tyytymään kaloihin. Tyhmät kalat! Tämä tyttönen oli cottoni ja nimeltään Pörrö, nimetty tietty Harry Potterin Pörrön mukaan. Aivan ihana koira, jota käytettiin ihan älyttömästi lenkillä.
Muista lapsuuden koirista en löytänyt kuvia. Liekkö ne jossain äidin piilossa tai sitten niitä ei yksinkertaisesti ole edes otettu. Muita elämääni ns. vaikuttaneita koiria olivat ainakin isäni naisystävän suomenlapinkoira Emma, joka oli hurjan kova karkailemaan ja taisipa se kerran päätyä koiraputkaankin omistajiaan odottelemaan. Isän luota lähteminen oli aina tosi kova paikka nimen omaan Emman takia, viikonlopun ajan sai aina leikkiä omistavansa koiran. Emman ja isäni toisen lappalaisen Iinan takia minulle on iskostunut päähän hurjan vahvasti ajatus, että haluan joskus ihan omankin lappalaisen... ehkä joskus.
Toinen aina elämässäni ollut koira on Essi. Tallin omistajan samojedi, joka on ollut tallilla aina kun minä olen siellä käynyt. Suunnilleen kaksitoista vuotta siis. On hassua ajatella, ettei se joskus siellä enää olekaan... ainahan se on ollut. Se on siis taustalla vaikuttanut aina elämääni, olemalla vain olemassa. En sen kanssa ole koskaan mitään puuhaillut, aina lähinnä komentanut pois roskiksilta tai kissan ruuilta... siitä huolimatta se on tärkeä osa tallia.
Sitten on vielä satunnainen liuta koiria, joiden nimiä en nyt satu muistamaan. Lähinnä naapureiden koiria, joita kävin melkein päivittäin lenkkeilyttämässä. Yksi taisi olla jonkun sortin seisoja ja toinen sekarotuinen. Ne olivat kaikki tosi kilttejä ja pikkutyttönäkin pystyin taluttelemaan niitä ihan itse. Ja se se vasta olikin hienoa. Aina jos olimme kylässä jossain missä oli koira, halusin käyttää sitä ulkona... taluttaa sitä ihan itse. Halusin aina taluttaa koiraa, jos vain mahdollista... ihan kuin omistaisin koiran. Nykyään saatan jo antaa Wilsonin välillä muillekin talutettavaksi... ehkä.
13. joulukuuta 2012
Luukku 13
Eilisen treenipostaus
Meillä oli siis eilen treenit molempien koirien kanssa. Ajattelin aluksi, että ihan hyvin jaksan juosta kahden koiran kanssa, kun Enni on muutenkin hitaampi ja Wilson tekee niin paljon omia kuvioitaan. No entäpäs jos Enni juoksikin kovaa ja Wilson vielä kutakuinkin puhtaasti... Kyllä jaloissa tuntuu tänään ja tuntui jo oikeastaan eilenkin. Hetkeäkään en silti vaihtaisi. Eiliset treenit olivat niitä ns. hyvän mielen treenejä, vaikka kaikki ei ihan sujunutkaan kympillä, molemmat koirat ylittivät itsensä, minä ylitin itseni ja tehtiin juuri niin hienosti kuin tällä hetkellä osataan. No alkuhehkutuksesta itse treeniin:
Kerron ensin kokonaisuudessaan Ennin treenin ja sen jälkeen Wilsonin treenin, vaikka tosiasiassa humppasin molempien kanssa vuorotellen. Me harjoiteltiin tänään kisaamista, oli ajanottolaitteet ja kaikki. Esteitä kaksitoista, mikä on minimi ykkösluokan rata. Rata oli muutenkin tehty vastaamaan ykkösluokan rataa. Aluksi koko ajanotto vähän kauhistutti, kun eihän me ikinä edes päästä radan viimeiselle esteelle asti. Ensin Ennin kanssa räpellettiin rata läpi, mentiin ohi melkein jokaisesta ja törmäiltiin ja oltiin päällekkäin ja missä sattuu. Tämän jälkeen Harrin kanssa mietittiin yhdessä ongelmakohtia, jotka Ennillä olivat: 1. Heikko estehakuisuus 2. Putkiin menon jännittäminen. Näitä sitten treenailtiin, muutettiin ohjausta helpottamaan koiraa ja mentiin uudestaan. Tällä kertaa jo vähän paremmin, mutta edelleen osa oikeastaan melko helpoista esteistä jäi hyppäämättä. Tämän jälkeen jäätiin vähäksi aikaa tauolle miettimään mistä edellinen johtui. Harri tuli siihen päätökseen muiden koirien aikana, että minulla ei ole tarpeeksi intensiteettiä ohjata Enniä, ohjaan vähän sinne päin ja suunnilleen. Tästä suivaantuneena se sitten tapahtui. Mentiin täysillä ja puhtaasti koko ykkösluokan rata. Harri kehui kisapäätäni ja totesi, että minua pitää vähän potkia ennen kuin teen parhaani.
Tästä Ennin osiosta ei voi muuta sanoa, kuin että MIELETÖNTÄ! Koira on ollut nyt kaksi kertaa mukana trainigs ryhmässä, sitä ennen vähän kepitellyt ja pitänyt mammalomaa. Enni on vain niin fiksu ja tänään se vielä etenikin, mikä on yleensä ollut vähintäänkin puutteellista. Ai niin... meidän nolla-aika oli n. 30sekuntia ja kohta tiedätte miksi tämä pitää mainita. Ihan tunnin lopuksi tehtiin Ennin kanssa vielä vähän putkea, sillä tavalla, että en liikaa auttanut sitä sinne, vaan yritin vahvistaa Putki käskyä ja sen oma aloitteisuutta. Tämä jäi meille kotiläksyksi ja ehkä se sieltä pikkuhiljaa.
No sitten illan suurimpaan yllättäjään Wilsoniin. Ajattelin ensimmäiselle radalle lähtiessäni, ettei tästä tule kyllä yhtään mitään. Wilson ei vaan voi pysyä lapasessa ja minä sen perässä. No siltä tuo aluksi näyttikin. Kaksi ekaa estettä hyvin, ohi putkesta, uudelleen putkeen sieltä kohtuu hyvä tie seuraavalle ja hieno irtoaminen putkeen. Sitten ohi ja vähän räkyttämistä ja hyppimistä, hieno takaakierto, mutta siivekkeen kierto unohtui ja Wilson hyppäsi esteen uudestaan erisuunnasta, sitten putkeen ja sitten kaksi seuraavaa estettä miten sattuu ja viivana maaliin. No ihan hyvinhän se meni....kai? Harri taas analysoi radan, muutti ohjausta (on muuten hankalaa ohjata kahta koiraa samalla radalla ihan eritavalla) ja sitten ei ku uudestaan. Mentiin rata yhteensä kuusi kertaa, kaksi kertaa ensimmäisellä kierroksella ja NELJÄSTI toisella. Kokoajan Wilson vain parani ja parani ja tämä neljäs kierros oli tällainen "Haluaisin nähdä sen vielä kerran, jaksaisitko juosta. Otan aikaa miten nopea se on." "No kai minä vielä jaksan." "Ai niin, jotta tää näyttää koiran nopeuden, sen radan pitäisi olla puhdas, ei paineita" "Okei..."
Viimeinen rata ei ollut ihan puhdas, sinne tuli yksi kiemura, joka tosiaan rokotti vähän aikaa. No maalissa sain kuulla melko (!?!?!) lämmittäviä uutisia. Rataan oli mennyt n. 24 sekuntia, koiran nopeus oli ollut 3,5 m/s, kiemurasta huolimatta ja ilman sitä reilu 4m/s. Harrin mukaan kokemuksen kasvaessa päästään helposti 5m/s ja sivuhuomautuksena hän mainitsi, että maailman huippujen koiran painaa suunnillen 5,5m/s... Fiilis oli suoraan sanottuna huikea, oli huikeaa kuulla taitavalta valmentajalta, että koirani on lahjakas ja nopea ja siitä voi tulla vaikka mitä! Ehkä siitä tuleekin joskus muutakin kuin mammanmuotovalio. Hyvää joulukuun kolmattatoista päivää!
Meillä oli siis eilen treenit molempien koirien kanssa. Ajattelin aluksi, että ihan hyvin jaksan juosta kahden koiran kanssa, kun Enni on muutenkin hitaampi ja Wilson tekee niin paljon omia kuvioitaan. No entäpäs jos Enni juoksikin kovaa ja Wilson vielä kutakuinkin puhtaasti... Kyllä jaloissa tuntuu tänään ja tuntui jo oikeastaan eilenkin. Hetkeäkään en silti vaihtaisi. Eiliset treenit olivat niitä ns. hyvän mielen treenejä, vaikka kaikki ei ihan sujunutkaan kympillä, molemmat koirat ylittivät itsensä, minä ylitin itseni ja tehtiin juuri niin hienosti kuin tällä hetkellä osataan. No alkuhehkutuksesta itse treeniin:
Kerron ensin kokonaisuudessaan Ennin treenin ja sen jälkeen Wilsonin treenin, vaikka tosiasiassa humppasin molempien kanssa vuorotellen. Me harjoiteltiin tänään kisaamista, oli ajanottolaitteet ja kaikki. Esteitä kaksitoista, mikä on minimi ykkösluokan rata. Rata oli muutenkin tehty vastaamaan ykkösluokan rataa. Aluksi koko ajanotto vähän kauhistutti, kun eihän me ikinä edes päästä radan viimeiselle esteelle asti. Ensin Ennin kanssa räpellettiin rata läpi, mentiin ohi melkein jokaisesta ja törmäiltiin ja oltiin päällekkäin ja missä sattuu. Tämän jälkeen Harrin kanssa mietittiin yhdessä ongelmakohtia, jotka Ennillä olivat: 1. Heikko estehakuisuus 2. Putkiin menon jännittäminen. Näitä sitten treenailtiin, muutettiin ohjausta helpottamaan koiraa ja mentiin uudestaan. Tällä kertaa jo vähän paremmin, mutta edelleen osa oikeastaan melko helpoista esteistä jäi hyppäämättä. Tämän jälkeen jäätiin vähäksi aikaa tauolle miettimään mistä edellinen johtui. Harri tuli siihen päätökseen muiden koirien aikana, että minulla ei ole tarpeeksi intensiteettiä ohjata Enniä, ohjaan vähän sinne päin ja suunnilleen. Tästä suivaantuneena se sitten tapahtui. Mentiin täysillä ja puhtaasti koko ykkösluokan rata. Harri kehui kisapäätäni ja totesi, että minua pitää vähän potkia ennen kuin teen parhaani.Tästä Ennin osiosta ei voi muuta sanoa, kuin että MIELETÖNTÄ! Koira on ollut nyt kaksi kertaa mukana trainigs ryhmässä, sitä ennen vähän kepitellyt ja pitänyt mammalomaa. Enni on vain niin fiksu ja tänään se vielä etenikin, mikä on yleensä ollut vähintäänkin puutteellista. Ai niin... meidän nolla-aika oli n. 30sekuntia ja kohta tiedätte miksi tämä pitää mainita. Ihan tunnin lopuksi tehtiin Ennin kanssa vielä vähän putkea, sillä tavalla, että en liikaa auttanut sitä sinne, vaan yritin vahvistaa Putki käskyä ja sen oma aloitteisuutta. Tämä jäi meille kotiläksyksi ja ehkä se sieltä pikkuhiljaa.
No sitten illan suurimpaan yllättäjään Wilsoniin. Ajattelin ensimmäiselle radalle lähtiessäni, ettei tästä tule kyllä yhtään mitään. Wilson ei vaan voi pysyä lapasessa ja minä sen perässä. No siltä tuo aluksi näyttikin. Kaksi ekaa estettä hyvin, ohi putkesta, uudelleen putkeen sieltä kohtuu hyvä tie seuraavalle ja hieno irtoaminen putkeen. Sitten ohi ja vähän räkyttämistä ja hyppimistä, hieno takaakierto, mutta siivekkeen kierto unohtui ja Wilson hyppäsi esteen uudestaan erisuunnasta, sitten putkeen ja sitten kaksi seuraavaa estettä miten sattuu ja viivana maaliin. No ihan hyvinhän se meni....kai? Harri taas analysoi radan, muutti ohjausta (on muuten hankalaa ohjata kahta koiraa samalla radalla ihan eritavalla) ja sitten ei ku uudestaan. Mentiin rata yhteensä kuusi kertaa, kaksi kertaa ensimmäisellä kierroksella ja NELJÄSTI toisella. Kokoajan Wilson vain parani ja parani ja tämä neljäs kierros oli tällainen "Haluaisin nähdä sen vielä kerran, jaksaisitko juosta. Otan aikaa miten nopea se on." "No kai minä vielä jaksan." "Ai niin, jotta tää näyttää koiran nopeuden, sen radan pitäisi olla puhdas, ei paineita" "Okei..."Viimeinen rata ei ollut ihan puhdas, sinne tuli yksi kiemura, joka tosiaan rokotti vähän aikaa. No maalissa sain kuulla melko (!?!?!) lämmittäviä uutisia. Rataan oli mennyt n. 24 sekuntia, koiran nopeus oli ollut 3,5 m/s, kiemurasta huolimatta ja ilman sitä reilu 4m/s. Harrin mukaan kokemuksen kasvaessa päästään helposti 5m/s ja sivuhuomautuksena hän mainitsi, että maailman huippujen koiran painaa suunnillen 5,5m/s... Fiilis oli suoraan sanottuna huikea, oli huikeaa kuulla taitavalta valmentajalta, että koirani on lahjakas ja nopea ja siitä voi tulla vaikka mitä! Ehkä siitä tuleekin joskus muutakin kuin mammanmuotovalio. Hyvää joulukuun kolmattatoista päivää!
12. joulukuuta 2012
Luukku 12
Kampanjan ideana on, että jokaisesta kuvan ja linkin sisältävästä postauksesta lahjoitetaan barffi sapuskaa kodittomilla koirille ja kissoille. Ja tottakai mekin halutaan olla mukana auttamassa!
11. joulukuuta 2012
10. joulukuuta 2012
Luukku 10
Kuvia Puijolta. Käytiin eilen lenkkeilemässä Puijolla ihanan raikkaassa talvisäässä ja kyllähän siellä taas sielu lepäsi, kun katseli noita maisemia. Ja ehkä tota koiraakin :D Meillä oli muuten testissä tänään Enniltä ylimääräiseksi jääneet valjaat. Ne on y:n malliset ja niissä on paksu fleece kauttaaltaan remmien ympärillä. Wilson ainakin tuntui viihtyvän myös näissä.
 |
| Hei kuuraparta! |
 |
| Maisemia Puijon hyppyrimäkien juurelta. |
 |
| Mamma, leikitään jo! |
 |
| Mähän vaan ravistelen itseäni... |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)