Aksaa taas kerran...

Oltiin eilen aksaamassa molempien koirien voimin. Ennillä alkoi keppikurssi ja Wilson jatkoi edelleen Basci kurssin parissa. Wilsonin kanssa aiheena olivat tänään takaaohjaukset ja irtoamiset... noh ei irronnut. Wilsonin putkiaivoilla käden heilautus = kädestä pureminen. Tänään ei siis ihan sujunut edelliseen malliin, toki Jari-valmentajan avustuksella saatiin muutama kivakin pätkä aikaan. 

Tehtävä vaikutti aluksi aika yksinkertaiselta, tuosta vain heitetään koira yli ja tuosta kanssa... entä jos ei mene? Entä jos koira liikkuu suu kädessä kirjaimellisesti. Helpotettiin sitten tehtävää vähäsen tai oikeastaan Jari vaihtoi palkkaamiskohtaansa silleen, että Wilsonilla oli suora yhteys majavalle. Koutsi siis vastasi tavallaan Wilsonin ohjauksesta oikealle esteelle samalla kun minä pystyin keskittymään oman ylävartaloni pystyssä pitoon ja ohjauskäskyihin. Tämän avulla Wilson alkoi tajuta, että tuommoinen mamman käden heilautus ei ehkä olekaan sama kuin kädestä pureminen. Vaan se meinaakin sitä, että juostaan sinne suuntaan minne käsi osoittaa. 

Saatiin Jarilta tosi hyviä vinkkejä kotiharjoitteluun ja kotiläksynä paljon irtoamisharjoituksia. Namien antaminen kädestä on boikotissa ja yritänkin saada Joonaksen mahdollisimman usein auttamaan palkkaamisessa. Irtoamis vinkkeinä saatiin mm. namin heittämistä vähän kauemmaksi, jos ulkopuolista apua ei ole saatavilla. Tai sitten namin laittamista kupin alle, jolloin koira palkkautuisi kupille. Kuppi siis käännettään, kun homma on hoidossa. Jarilla on kuulemma itselläänkin shelttejä ja sanoi, että paimenrotuisilla koirilla tuo kädessä roikkuminen johtuu osittain myös siitä, että ne kiintyvät omistajaansa ja haluavat olla koko ajan lähellä. Pienestä asti kun opettelee tavasta eroon, niin eiköhän tämä ala helpottaa.

Ennin kanssa harjoiteltiin ylläri ylläri niitä keppejä. Kurssin tavoitteena on siis saada koira suorittamaan kepit itsenäisesti. Tähän pyritään sillä, että nami odottaa aina keppien päässä, eikä koskaan kesken keppien. Namia ei myöskään tule, jos joku keppi on jäänyt tekemättä. 

Enni joutui pitkästä aikaa käyttämään aivonystyröitään.Prinsessaksi nimetty koira meinannut tajuta, miksi nameja ei tule kuppiin, jos suoraan vaan juoksee sinne. Enni vaati nameja tosi ronskeilla otteilla, kun tuuppimalla ja raapimalla koutsi-Sannaa ja kuppiaan, namia ei silti vain ilmestynyt. Jo nyt on kumma! Tehtiin monta lyhyttä toistoa ja mentiin neljää keppiä. Kädellä ensin tottakai opastettiin missä pitäisi mennä ja pikku hiljaa käden eleitä alettiin pienentää. Enni hoksasi ensimmäisellä tunnilla sen verran, että jotenkin nuo kepit tuohon namin saantiin liittyvät ja osasi kulkea ensimmäisen kepin läpi itsenäisesti. Kyllä tämä varmasti tästä.

Ai niin... Wilson mitattiin eilen 37cm korkuiseksi ja nyt vain toivotaan, ettei se enää kasva paria senttiä enempää. Maksia siitä ei varmasti saa tekemälläkään. HUH!

Collieiden sukua?

...toivottavasti ei. Mittasin tänään tuon puolivuotiaan pallosalaman ja toivon todella, ettei kirjan ja lyijykynän avulla saanut oikeaa tulosta. Korkeutta oli sen mukaan huimat 37cm. Puolen vuoden iässähän koira vielä kasvaa sen nelisen senttiä ja Wilsonista huomaa hyvin, että se on kasvuvaiheessa. Käydään tänään aksatreeneissä ihan oikealla mittalaitteella mittaamassa, niin saadaan tarkemmin tietoa siitä, minkä kokoinen meijän pojasta oikeen tulee.

Itse tottakai haluaisin, että Wilson jäisi sen verran pieneksi, että näytelmät olisivat vielä avoimia. Rotumääritelmähän sanoo uros shelttien korkeudeksi sen 37cm, johon saa vielä lisätä sen 2,5cm ennen kuin se on virhe. Jos tuo minun mittaukseni on sinne päinkään niin läheltä liippaa, huhhuh että jännittää... Toisaalta jos tuo maaginen 39,5cm raja ylittyy, seuraava tavoite on pysyä alle 43cm. Medien suurin sallittu korkeus kun on 42,99cm. Eihän sillä koolla ole mitään väliä... sinänsä, mutta pienikokoisen maksikoiran on huomattavasti vaikeampi aksata kuin suurikokoisen medikoiran. Peukut pystyyn siis kaikille, että Wilsonin tavoite Collien urasta tyssää tähän ja kasvu hidastuu!

Ai niin... unohdin ehkä kertoa teille, että saatiin Wilsonin kanssa vakituinen aksapaikka Acelta keskiviikon trainig ryhmässä. Suunnittelin käyväni siellä vuorotellen Ennin ja Wilsonin kanssa sen aikaa, kun saadaan Ennillekin oma paikka samaisesta ryhmästä. Vielähän Ennillä ei ole mitään kiirusta, kun sillä alkaa vasta tänään keppikurssi, joka kestää kahdeksan viikkoa.

WWW

eli Wilsonin Wiikon Winkki kaikille koirakavereille.

Kämpän saa laitettua ihan uuteen uskoon, kun ensin murtautuu omistajan penaalille, pistää muutaman tussin palasiksi ja saman tien suuhun. Tassuissa ollut väri antaa kivaa kontrastia valkoiseen karvaan ja hyvälllä tuurilla jälkiä saattaa olla myös lattiassa. Seuraavana päivänä maha on kivasti ripulilla ja sillä voi sitten sotkea koko kämpän ja herätellä omistajia pitkin yötä. Voiko olla kivempaa!!

Omistajan kommentti: Onneksi on canikur!

Koiran vetämistä nenästä...

...suomeksi siis meidän agility treenien aiheena olivat niistot ja takaakierrot. Kun käytiin ensin kokeilemassa ilman koiraa rataa, ajattelin ettei tästä kyllä mitään tule. Niin pieniä käännöksiä, koiran piti olla kokoajan lapasessa ja muutenkin pikku tarkkaa hommaa. Viime kerralla kun oltiin vähän sinkoiltu vielä minne sattuu isoillakin kaarilla. No nyt meillä oli vain kolme estettä radalla ja hyvin lähekkäin, joten pyörittelyä oli suhteellisen paljon. Wilson kuitenkin yllätti mamman jälleen kerran positiivisesti.

Meillä oli edelliseltä viikolta kotiläksynä takaakierto ja pakko myöntää, että harjoittelu jäi luvattoman vähäiseksi. Kaksi kertaa taidettiin kotona pyöriä tuolia ympäri ja koko ajatus "tempun" esittämisestä julkisesti suorastaan hävetti. Yrittänyttä ei laiteta tässäkään tapauksessa ja kas kummaa, Wilson suoritti takaa kierron sellaisella varmuudella, että sivusta katsoja saattoi erehtyä luulemaan meidän harjoitelleen ihan tosissaan. Ykkös esteen jälkeen piti siis vetää koiraa nenästä, eli niistää se kulkemaan lähellä. Pitkästä nenästä on tunnetusti hyvä ottaa kiinni, joten niistokin onnistui yli odotusten. Kakkosella sama juttu, oikealla kädellä koiran tyrkkäys esteelle ja vasurilla niisto. Ensimmäisillä kerroilla tehtiin sitten kakkoselta suoraan heitto neloselle, ettei mennyt heti liian vaikeaksi. Kun tämä sujui ja koiralla oli selvästi kivaa, tehtiin sitten kolmas kierto+niisto yhdistelmä tuolle kolmoselle ja sieltä sitten neloselle. Wilson on nyt jo pidemmän aikaa palkkautunut pelkästään lelulla. Majava/orava/mikälie vinkuva raato saa sen käymään tosi kuumana ja se tekee kyllä ihan kaikkensa saadakseen metsästää vinkua. Kyllä Wilson palkkautuisi varmaan namillakin ihan hyvin, mutta mikäs siinä kun lujempaa kuljetaan lelupalkalla. Nami on tullut yleensä kyseeseen, kun tilannetta on pitänyt nollata ja rauhoitella.

Lopuksi treenattiin vielä Wilsonille tuntematonta rengasta ja aluksi se olikin hurjan jännä ja pelottava. Toisin sanoen ja rivien välistä lukien turhautuminen aiheutti hampaiden käyttöä ja haukkumista. Muutamilla toistoilla Wilson sai jutun juonesta kiinni ja alkoi itsekin hakea renkaalle vähän kauempaakin. Jätettiin tämä sitten muhimaan ja koutsin kanssa sovittiin, että harjoitellaan tätä nyt joka kerta treeneissä. Kaikin puolin tosi hyvät treenit ja puolivuotias pikku aikuinen oli niin tohkeissaan ja osaavana.

Loppuun vielä muutama kuva Wilsonin ja Ennin synttärilenkiltä: (huomatkaa että Enni on jo lopen kyllästynyt Wilsoniin, koska on joutunut katselemaan sitä jo kolme päivää peräkkäin - taukoamatta)

Äitin kiusaaminen on hauskaa!

Oon ku takiainen!

Mee nyt muualle siitä!

"Miks sä sanoit noin pahasti, auttaisko jos vähän pussaisin?"

"Saat anteeks"

Onnea Wilson!

Pallosalama täyttää tänään huikeat puoli vuotta. Ihmettelen vain miten nopeasti tämä aika oikein voi hujahtaa, vastahan se tuli meille tämän näköisenä:

Koitan ehtiä tänään ottamaan puoli vuotis kuvia ja kirjoittamaan myös Ennin eilisestä agilitystä sekä Wilsonin tämän päiväisistä liidoista.

Tulevaisuuden urasuunnitelmia

Aloitettiin tänään Wilsonin kanssa agilityn basic kurssi ja tehtävänä olivat irtoamiset suoralla estelinjalla sekä valssaaminen. Wilson teki vaihtelevasti, välillä onnistui juuri nappiin ja välillä taas sinkoiltiin minne sattuu. Tämä treenaaminen kuitenkin sai minut pohtimaan mitä haluan Wilsonin elämältä. Mikään kiire meillä ei ole, enkä halua treenata sen kanssa liian vaikeita juttuja. Tänään tuntui, että se työskenteli melkoisen äärirajoilla omiin taitoihinsa nähden. Käydään vielä ensi viikolla katsastamassa tunti ja jos edelleen tuntuu siltä, että tehtävät ovat Wilsonille haastavia, ajattelin käydä tunneilla Ennin kanssa. En halua, että Wilson kokee agilityn epämiellyttäväksi liian vaikeiden tehtävien takia. Tänäänkään Wilson ei pitänyt agilityä epämiellyttävänä, ei missään tapauksessa. Häntä heilui ja silmät paloivat esteille. Itselleni tuli vain tällainen hassu tunne.

Joka tapauksessa tämän kurssin jälkeen, Wilson saa pitää treenitauon ja sulatella oppimiaan asioita. Päätin, että hion perustottelevaisuutta talven ajan ihan kotosalla. Tähän päätökseen osa syynä myös alkanut koulu, pitkä pimeä matka hallille sekä muut kiireet. Itsellekään ei ole mielekästä pitkän koulupäivän jälkeen lähteä ajelemaan 25km hallille treenaamaan. Agility on silti ehdottomasti se Wilsonin juttu ja jos meillä on jossain vaiheessa mahdollisuus, käydään kyllä hallilla tai kentällä treenaamassa helpompia juttuja ihan itsenäisesti myös tällä treenitauolla. Ennin kanssa meneteltiin aikoinaan samalla tavalla, pentuna käytiin babe ja basic, pidettiin vuoden tauko ja palattiin kentille entistä ehompana ja vähän järkeäkin päässä. Ja ehkä juuri sitä Wilsonkin nyt kaipaa... edes herneen kokoisia aivoja.

Ennin kuulumisista sen verran, että sain tänään tosi miellyttävän sähköpostin. Meille oli vapautunut paikka KPSH:n agility harkkoihin sunnuntaille. Matka lyhenee noin 70% ja treenaaminen on muutenkin tuolla opiskelubudjetille sopivampaa. Mennään kokeilemaan sinne jo ensi sunnuntaina! Toivottavasti Enni esiintyy edukseen...

Näihin mietteisiin, näihin tunnelmiin...

Hullaantua juoksemisesta...

Olisi ihanaa joskus itse tuntea se, mitä koira tuntee päästessään pellolla vapaaksi. Se tunne, kun jalat vain kiitävät eteenpäin ja tuuli humisee korvissa. Ei mulla muuta, kuin että kadehdin...