Tehtävä vaikutti aluksi aika yksinkertaiselta, tuosta vain heitetään koira yli ja tuosta kanssa... entä jos ei mene? Entä jos koira liikkuu suu kädessä kirjaimellisesti. Helpotettiin sitten tehtävää vähäsen tai oikeastaan Jari vaihtoi palkkaamiskohtaansa silleen, että Wilsonilla oli suora yhteys majavalle. Koutsi siis vastasi tavallaan Wilsonin ohjauksesta oikealle esteelle samalla kun minä pystyin keskittymään oman ylävartaloni pystyssä pitoon ja ohjauskäskyihin. Tämän avulla Wilson alkoi tajuta, että tuommoinen mamman käden heilautus ei ehkä olekaan sama kuin kädestä pureminen. Vaan se meinaakin sitä, että juostaan sinne suuntaan minne käsi osoittaa.
Saatiin Jarilta tosi hyviä vinkkejä kotiharjoitteluun ja kotiläksynä paljon irtoamisharjoituksia. Namien antaminen kädestä on boikotissa ja yritänkin saada Joonaksen mahdollisimman usein auttamaan palkkaamisessa. Irtoamis vinkkeinä saatiin mm. namin heittämistä vähän kauemmaksi, jos ulkopuolista apua ei ole saatavilla. Tai sitten namin laittamista kupin alle, jolloin koira palkkautuisi kupille. Kuppi siis käännettään, kun homma on hoidossa. Jarilla on kuulemma itselläänkin shelttejä ja sanoi, että paimenrotuisilla koirilla tuo kädessä roikkuminen johtuu osittain myös siitä, että ne kiintyvät omistajaansa ja haluavat olla koko ajan lähellä. Pienestä asti kun opettelee tavasta eroon, niin eiköhän tämä ala helpottaa.
Ennin kanssa harjoiteltiin ylläri ylläri niitä keppejä. Kurssin tavoitteena on siis saada koira suorittamaan kepit itsenäisesti. Tähän pyritään sillä, että nami odottaa aina keppien päässä, eikä koskaan kesken keppien. Namia ei myöskään tule, jos joku keppi on jäänyt tekemättä.
Enni joutui pitkästä aikaa käyttämään aivonystyröitään.Prinsessaksi nimetty koira meinannut tajuta, miksi nameja ei tule kuppiin, jos suoraan vaan juoksee sinne. Enni vaati nameja tosi ronskeilla otteilla, kun tuuppimalla ja raapimalla koutsi-Sannaa ja kuppiaan, namia ei silti vain ilmestynyt. Jo nyt on kumma! Tehtiin monta lyhyttä toistoa ja mentiin neljää keppiä. Kädellä ensin tottakai opastettiin missä pitäisi mennä ja pikku hiljaa käden eleitä alettiin pienentää. Enni hoksasi ensimmäisellä tunnilla sen verran, että jotenkin nuo kepit tuohon namin saantiin liittyvät ja osasi kulkea ensimmäisen kepin läpi itsenäisesti. Kyllä tämä varmasti tästä.
Ai niin... Wilson mitattiin eilen 37cm korkuiseksi ja nyt vain toivotaan, ettei se enää kasva paria senttiä enempää. Maksia siitä ei varmasti saa tekemälläkään. HUH!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti