Varoitan jo heti alkuun, ettei tällä tekstillä ole välttämättä päätä eikä häntää. Oltiin eilen jännän äärellä treeneissä, kun pohdittiin Wilsonille parasta kontaktin suoritustapaa. Olisihan 2on-2off varma varsinkin ykkös ja kakkosluokkiin, jossa ajalla ei vielä ole niin paljon merkitystä. Juoksukontakti kiehtoisi nopeutensa vuoksi ja rasittaisihan se koiraa paljon vähemmän.
Tehtiin treeneissä ensin keinua, jossa ollaan vasta alkeisopeissa. Tänään tehtiin keinusta vain kivaa mestaa, josta saa paljon namia ja lopulta Wilson olisi suihkinut menemään sitä vaikka ees taas. Keinun varmuus on siis todellakin kasvanut, eikä liike jännitä enää juuri ollenkaan. Pitää vain varovasti edetä, jotta säikähdystä ei tulisikaan. Siitä tulee kyllä tosi hyvä.
No sitten nämä muut kontaktit ja lähinnä ehkä A-este. Wilson tekee tällä hetkellä A:lle pysärin, mutta ei vielä hallitse kehoaan kovin hyvin kovassa vauhdissa, joten pysähtyminen vähän venyy. Harri otti muutamalta A:lta videota, jonka sitten näytti minulle hidastettuna. Videon tarkoituksena oli näyttää lähinnä, mitä juuri ennen pyähdystä tapahtuu ja miksi koira pysähtyy askeleen liian myöhässä. Video kuitenkin toimi aivan äärettömän hyvin muistutuksena siitä, millaiseen rääkkiin koiran etupää joutuu kontaktille pysähtyessään (ja nyt puhun varsinkin A-esteestä). Minua harmittaa, ettei minulla nyt ole sitä videota teille näyttää, mutta joka tapauksessa koiran koko etupää sai todella kovan tällin, kun täydestä vauhdista tehtiin pysähdystä. Varsinkin lavat ja ranteet olivat kovassa työssä, kun koko koiran paino tulee monin kertaisena vauhdista johtuen niiden päälle.
Tästä lievästi järkyttyneenä olin entistä varmempi siitä, että en halua ainakaan A:lle pysäriä vaan juoksukontaktin. Miten se sitten opetetaan, oli seuraava kysymykseni Harrille. Tapoja on kuulemma monia, mutta koska meillä oli pysäri siellä jo taustalla, niin ajattelimme lähteä hyödyntämään sitä. Pysäri kontaktille, josta ihan tosi nopea vapautus. Tämä ei kuitenkaan lähtenyt oikein onnistumaan, sillä Wilson yritti hypätä aina vain korkeammalta pysähdyskohtaan, jolloin pysähtyminen ei luonnollisesti onnistunutkaan. Vaihdettiin siis tekniikkaa tai lähinnä annettiin koiran hoitaa.
Harrin mukaan jokaisella koiralla on oma tyypillinen tapansa tehdä asioita ja hänen mielestään juuri näitä luonnollisia liikemalleja olisi tärkeää hyödyntää myös koulutuksessa. Mitä siis teimme? Annoimme koiran rytmittää kontaktin niin kuin se sen itse parhaaksi näki. Ohjaajana käskytin sen vain kiipeämään A:lle ja tämän jälkeen putkeen. Harri vieressä analysoi, mitä Wilson sitten tekee. Huomion arvoinen asia oli tietysti se, että kertaakaan ei tullut kontaktivirhettä, koiran suoritusvarmuus parani ihan hetkessä ja sen lisäksi Wilson teki ihan yllättävän hyvin rytmitetyt juoksukontaktit. Harrin mielestä juoksuA olikin Wilsonilla veressä ja sille todella luonnollinen tapa suorittaa este.
Tästä eteenpäin vain jatkojalostetaan tuota, minkä koira jo luonnostaan tekee melko hyvin. Tarkoituksena saada koira juoksemaan alas asti täysillä, jolloin kaiken maailman hyppelehtimiset jäävät pois. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti