8. huhtikuuta 2013

Voihan kakat!

Tämä on se aika vuodesta kun yleisöosastot käyvät kuumina. Miksi koiran omistajat eivät siivoa koiransa jätöksiä? Koirien pito pitäisi kieltää! Taas on joku huono-onninen liannut kenkänsä ja toista vähintäänkin ärsyttää väistellä. Kysymys kuuluukin mikä tässä on niin vaikeaa? Mielestäni jokaisen koiranomistajan pitäisi tiedostaa jo pentua hankkiessaan, että se kakkaa ja toivottavasti hieman kasvaessaan kakat tulevat pääsääntöisesti ulos. Jotain siis pitäisi tehdä, mutta miten ihmiset kehtaavat jättää sen silti tekemättä.

"Kyllähän se maatuu!" Niin, mutta parhaassa tapauksessa siinä saattaa mennä kuukausia, riippuen koiran ravinnosta. Kuukauden aikana se ehtii ärsyttää monia ja taas monia ulkoilijoita, varsinkin jos se on keskellä tietä. Metsässähän kakat saavat maatua rauhassa, eikä niitä sieltä tarvitse pois kerätäkään (paitsi keskeltä polkua). Toista on kuitenkin sorateillä, asfalteilla jne. Ei se kakka asfaltin läpi sula pois.


En yhtään ihmettele, että koirattomat ovat näreissään, mutta ei siitä kannata koiraa syyttää. Ei se voi sille minkään, jos omistaja on täysi moukka. Myös koirallisena voin sanoa, että mitta alkaa olla melkolailla täysi. Koko talven olen tästä valittanut sisäisesti, mutta näin keväällä kaikkien niiden kakkojen tullessa esille, on pakko avautua myös ihan julkisesti. Mikä ihmisiä vaivaa!

Koirakin sen osaa...

Koottuja selityksiä on paljon ja suurin näistä on "Kakkapussit unohtui kotiin." Varmaan ovat unohtuneet useampiakin kertoja itse kullakin, tunnollinen ihminen keksii muita keinoja ja muista piittaamaton jättää kakan keräämättä. Jos koira on kakkansa tehnyt keskelle tietä, sen voi vaikka kengän kärjellä potkaista lähimpään pusikkoon tai nostaa taskusta löytyneellä nenäliinalla jonnekin missä se ei häiritse muita ihmisiä. Testattu on ja toimii!

Haastankin kaikki lukijat siivoamaan koiransa kakat seuraavan kerran ulkona käydessään ja miksi ei samalla nappaisi myös viereisiä kakkoja samaan pussiin tai samaan pöpelikköön. Se mitä koiranomistajista ajatellaan on meistä kaikista kiinni! 


2 kommenttia:

  1. "Tunniolinen ihminen keksii muita keinoja ja muista piittaamaton jättää kakan keräämättä."
    Aamen!

    VastaaPoista
  2. Itse tänään lenkillä miten ihan samaa, mitä ihmisten päässä liikkuu? Kyllä se inhottaa koiranomistajaakin lenkkeillä koiranpaska lenkkarin pohjassa.

    VastaaPoista