Treenasin tänään HukkaHallilla molemmat koirat. Treenit menivät sikäli hyvin, mutta jäin pohtimaan Ennin agilityharrastuksen kohtaloa. On kai sanomattakin selvää, ettei se koskaan tule olemaan yhtä nopea kuin Wilson eikä myöskään tykkäämään agilitystä yhtä paljon kuin Wilson. Missä menee se raja, kun agilitystä tulee pelkästään ohjaajan harrastus, kun koiraa viedään väkisin? Olisiko Enni onnellisempi kotikoirana kuin harrastekoirana, onko se liian pehmeä agilityyn, liian herkkä, liian mukavuuden haluinen? Olen aina aikaisemmin ajatellut, että koiran täytyy saada harrastaa, täytyy saada aktiviteetteja ja virikkeitä, täytyykö? Ennin kohdalla olen alkanut miettiä, että olisiko se kuitenkin onnellisimmillaan ihan vain kotikoirana. Täytyykö sen olla agilitykoira, jos homma ei sitä täysillä kiinnosta.Mistä sitten tietää, kiinnostaako koiraa? Entä jos käytös on opittua, niin kuin Tiia viime viikolla sanoi. Enni on oppinut ottamaan rangaistuksena minun hymähdykseni... Pitäisikö katsella lähtisikö innostus taas löytymään, jos tehtäisiin helppoja juttuja hyvällä fiiliksellä. Voi kun koirat osaisivat puhua! Entä jos Enni on luonnostaan vähän hitaampi liikkeissään, eihän se muitakaan tunnu haittaavan. Osaanko minä harrastaa vain harrastus mielessä, ilman tavoitteita kilpailuista? Kasvaako vauhti kokemuksen karttuessa? Osaisipa joku antaa valmiita vastauksia.
Ei ole helppoa ohjata ja kouluttaa kahta täysin toistensa vastakohtaa - yötä ja päivää. Siinä missä toista pitää hillitä, niin toista pitäisi innostaa. Siinä missä toista pitää komentaa liiasta hötkyilystä, toista ei saa komentaa missään tilanteessa. Oppiikohan siihen jossain vaiheessa, vai joutuuko toinen aina sijaskärsijäksi.En voi edes vaihtaa lajia Ennin kanssa, koska minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen. Viikossa eivät riitä päivät eikä vuorokaudessa tunnit.
Kysyisinkin nyt teiltä lukijoilta: Onko teillä ollut vähän tympääntyneen oloista harrastekoiraa? Mitä olette tehneet innostaaksenne sitä? Nami ja lelu toimivat molemmat palkkana, mutta vauhti on silti kateissa? Ohjauskuviot onnistuvat, mutta tietynlainen palo lajia kohtaan on kokonaan kateissa. Ottakaa kantaa, jättääkö harrastus vai jatkaako... Wilsonin kanssa asia on niin ilmeinen, että harmittaa kun Ennin kohdalla joutuu tällaista miettimään...
Miulla oli edesmennyt sheltti juurikin semmoinen, että vauhti oli kateissa.. Rakasti varmasti yli kaiken agia, mutta vauhtia ei vain löytynyt. Lelut eivät kiinnostaneet mutta namit kiinnostivat. Mutta tiesin että meistä ei tule mitään maailmanhuippuja, joten pidettiin agikentillä kivaa ilman minkäänlaisia tavoitteita :-) Mutta ehkä se oli myös miun osaamattomuudesta/asenteesta kiinni olin tuolloin vain 10 v :-D
VastaaPoistaMutta jos tunnet yhtään, että Enni tykkää lajista niin ei sitä minusta kokonaan kannata lopettaa :-)
Toi mun lappalainen on just samanlainen, sitä kyllä kiinnostaa lelut ja namit, kontaktit se tekee suurella innolla, mutta muuten vauhtia vaan ei oo. Meidän aiempi tavoite oli päästä ees ykkösiin kisaamaan, mutta nykyään treenataan vaan silloin tällöin (meillä ei oo vakitreenipaikkaa, mut vapaavuoroilla Hups on mukana ja tekee jotain pikkujuttuja joskus myös Myrnin treeneissä) ja pidetään hauskaa. Palkka tulee vaikka vähän menisikin jutut väärin, kunhan koiralla on kivaa. Helpot ohjauskuviot onnistuu, mutta esim. kepit on tolle niin haastavat, et en tiedä päästäänkö koskaan sinne kisoihin :'D Luultavasti taukoillaan enemmän tai vähemmän kevään ajan ja katsellaan sit uusiksi.
VastaaPoistaMeillä ei aikaisemmin ollut vauhtiongelmaa ja nyt ollaankin menossa hierojalle kun koutsi alkoi epäillä sitä meidän haluttomuuden syyksi. Toivottavasti se helpottaisi!
Poista