Agilityä yllärivalmentajan opissa.

Tänään mentiin pahaa aavistamatta treenihallille, oletuksena, että meitä koutsaisi joku vanhoista tutuista. Meitä oli kuitenkin tullut koutsaamaan Vitikaisen Tiia, joka normaalisti vetää ACE:lla vain noita kaikista taitavimpia koirakoita. (Ja onpa hän toiminut toissa vuonna agility mm-joukkueen toisena joukkueenjohtajana). Luu kurkussa lähdettiin sitten tutustumaan rataan. Tiia halusi ensin nähdä meidän kaikkien tason, eli hän ei neuvonut radan suorituksessa vaan katsoi vain koiraa. No Wilsonin rata nyt oli yhtä räkyttämistä, ylläri.

Tämän testi kierroksen jälkeen hiottiin tekniikkaa, voi että hiottiin ja voi miten hyvää se tekikin! Koirat saivat odottaa kentänlaidalla, kun ohjaajat kuivaharjoittelivat, viilasivat pilkkua ja tekivät ohjauskuvioita. Viilattiin pakkovalssia, valssia, persjättöä ja merkkaamista... kaikkea sitä minkä jo luulin osaavani, mutta ei sinne päinkään. Mitä kaikkea niissäkin voi vielä ottaa huomioon sen perusajatuksen lisäksi. Puhuttiin rinnassa olevasta laserista, focuksesta, linjauksista jne. Teki ihan älyttömän hyvää! Ja Tiia suoraan sanoikin, että ei ne MM-tasolla koiriensa kanssa kilpaa juokse vaan voittavat aikaa ohjauskuvioilla. Eli meille Wilsonin kanssa enemmän kuin tarpeellista!

Sitten itse rataan, ensin hyppy, putki ja hyppy. Neljännelle hypylle piti tehdä pakkovalssi jaakotuksella. Sitten koiran kanssa kilpajuoksua seiskalle ja vaihdettiin suunta ja juostiin kilpaa kympille. Kymppiä ennen joko persjättö tai sitten poispäin käännöksellä yli. Taas putkeen ja 12. ja 13. väliin persjättö. Putkeen, takaakierto, valssi + vastaanotto valssi, putkeen, putkeen, merkkaus ja vielä kerran putkeen. Huh!

Ensin mentiin Ennin kanssa, alku sujui mallikkaasti, mutta vain renkaalle asti. Enni ei vain yhtään tykkää siitä, se tietää mitä sen pitää tehdä, mutta sitä ei huvita. Tiia halusi vahvistaa rengasta ja salaa tehdä Ennille pienen kokeen. Kokeesta ei tietenkään minulle kerrottu, jotta tuntisin oloni varmasti hölmöksi! Mentiin siis istumaan renkaan molemmille puolille, molemmilla namia ja sitten vain kutsuttiin "Enni... Rengas!" ja aina kun koira tuli läpi, kehuja ja namia... Noh... Enni hyppäsi aina yli kun Tiia kutsui sitä, mutta ei kertaakaan kun minä kutsuin sitä... Missä vika? No ylläripylläri minussa... minä huomaamattani olen antanut Ennille negatiivista vahvistetta, rankaissut tietämättäni sitä vääristä kuvioista. Ai mitenkö? No tietenkin huokailemalla, tuhahtelemalla ja veltostumalla. Kaikille varmaan tuli mieleen... minullekin.

Tiia sanoi Ennin olevan äärimmäisen herkkä koira, niin herkkä, että lukee ihmisessä kaikkea. Mikä tahansa turhautumisen ele minulta ja Enni kokee sen rangaistukseksi. Vaikka minähän aina tuhisen itselleni! Tehtiin sitten loppu rataa ja ilman tuhinaa ja johan kulki. Kun vain jaksoi hymyillä ja kehua, niin koirahan liikkui ja teki. Kotiläksynä paljon tuhinatonta treeniä, paljon kehuja vaikka koira ei aina menisikään just sinne minne pitää. Ja mikä tärkeintä, ei koskaan toruja, teki se miten väärin tahansa!

Sitten Wilson... koira jota tuhinat ei paljoo kiinnosta. Muuten meni tosi kivasti, mutta taas tuli useampaan otteeseen mietittyä... MIKSI EN JUOKSE KUIN USAIN BOLT!?!? Agility olisi paljon helpompaa, jos koira ei menisi kuin tuulispää tai vaihtoehtoisesti jos itse menisi vielä lujempaa kuin tuulispää. Ei toivoakaan ehtiä mihinkään persjättöihin, Wilson on sitä mieltä että edellä on parempi. Sinänsä ohjauskuviot ja kaikki radan osat sujuivat aina kun olin oikeassa paikassa ennen koiraa. Jollain hyviä vinkkejä omien jalkojen vikkelöittämiseksi?

Tiian kommentit koirasta olivat, että siinä on sulla mahtava sheltti. Mieletön korvienväli ja mikä palo agilityyn. Nuoresta iästä huolimatta todella nopea ja estehakuinen. Tarkemmin eriteltynä tuo korvienväli meinasi sitä, että Wilsonia ei haittaa vaikka ohjaaja lopettaisi ohjauksen, muutama ylimääräinen pyrähdys ja kohta mennään. Samoin vaikka ohjaaja turhautuisi, niin ei paljoo haittaa. Agility is so fun!

Tällaista analyysiä tällä kertaa. Olen täällä kotona niin fiiliksissäni, että teksti on varmaan vähintään yhtä sekavaa. Koittakaa kestää, en ole kauhean hyvä jäsentämään ajatuksiani. Tiivistettynä, on mulla vaan mahtavia koiria, voi kun itsekin olisin!