14. marraskuuta 2012

Haaste



Anne ja Laaban haastoivat meidät vastailemaan tällaiseen kyselyyn. Täältä pesee!


1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?

Katseltiin tästä Kuopion lähellä olevia kasvattajia ja Abundantia's vaikutti kaikista parhaimmalta. Soiteltiin myös Varkauteen, josta oltais varmaan otettu pentu, jos Maarikalle ei ois sopivaa syntynyt. Wilsonin kanssa päätös oli melko ilmeinen, Enni oli liisauksessa, haluttiin Ennin pentu, joten kasvattaja tuli vähän kuin kaupan päälle. Parasta on se, kun on kasvattajan tuki takana ja hän asuu vielä tässä lähistöllä.


2. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin?

Oon tosi tyytyväinen siihen, miten me pelataan Wilsonin kanssa yhteen. Wilsonin mielestä parasta on leikkiä mun kanssa, vaikka aluksi se ei ollut ihan itsestään selvyys. Myös muiden juttujen opettaminen on helpompaa kuin yhteispeli ja palkkaus toimivat. Koen siis onnistuneeni suhteen luomisessa. Huonoin puoleni on ehkä turha lepsuilu, kerjääminen kannattaa ainakin meidän perheessä, koska en voi vastustaa pienen herkun antoa aina kun itse syön jotain. Onneksi Wilson ei ole lihavuuteen taipuvainen, sillä muuten tämä olisi isompikin ongelma.


3. Mikä on koiranomistamisessa parasta?

Parasta on nähdä koira aina niin iloisena. Parasta on myös se, kun saat siltä sen koko sydämen. Parasta on myös se, että koira aina iltaisin asettuu nukkumaan jalkojasi vasten, huokaisee tyytyväisenä ja on onnellinen juuri siinä, eikä missään muualla.


4. Minkälaisia metodeja käytät koiriesi kouluttamiseen?

Kehun ja palkkaan (yleensä lelulla), huonon käytöksen jätän huomioimatta tai murahdan.

5. Oudoin kommentti koiraasi liittyen?

"Jännä kun se on alkanut vaihtaa väriään" "Hassua kun ne syntyvät tuollaisina harmaina ja muuttuvat sitten mustiksi"


6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?

Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.


7. Mistä keksit koirasi nimen?
Me pyöriteltiin vaikka mitä nimiä ennen Wilsonin keksimistä. Wilson oli aluksi vain huumorilla heitetty, mutta jostain syystä Joonaksen mielestä se oli ainoa mitä koiralle voisi antaa. Mä en siihen todellakaan aluksi lämmennyt, mutta pikku hiljaa nimi kasvoi koiraan kiinni. Luovutus iässä musta tuntui jo, että se ei mikään muu olisi voinut ollakaan. Sehän näyttikin Wilsonille!


8. Koirasi erikoisin lempinimi?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Wibe, Wilbu, Wilbukka, Pendolino, Pendo, Willi Poika Wilson, Mamman mussukka jne.


9. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?

Parhaita hetkiä on tullut jo monia. Ensimmäinen ja ehkä mieleenpainuvin on Wilsonin syntymä. Se kun sait pitää 130grammaista ensimmäistä ikiomaa koiraasi kämmenelläsi, silittää märkää turkkia ja nähdä kun se lussuttaa emältänsä maitoa. Jotenkin tuntuu, että Wilsoniin on syntynyt jo tämänkin takia tosi vahva side, kun on saanut olla sen kanssa ihan alusta alkaen.


10. Millä perusteella olet valinnut koirasi nykyisen ruokavalion?

Wilson syö Royal Caninin mini junioria ja RC:n mini sensibleä sekaisin. Mini junior on sen perusruokana ja sensible turkin ja ihon takia. Wilson söi RC:tä jo heti pentulootassa ja ollaan koettu se parhaaksi myös tälllä hetkellä. Mukaan laitetaan vaihtelevasti mitä kaapista sattuu löytymään kinkkua, piimää, caesareita, juustoa jne.


11. Yksi asia, minkä haluaisit koirasi ehdottomasti tietävän?

Se niin rakastaa agilitya ja täyttämättömiä pehmoeläimiä!


En taida haastaa tähän ketään, ne kopioikoon ketä tämä kiinnostaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti