Kuin ajatus...

Meillä oli eilen taas kerran agility treenit ja voi sitä tunnetta, kun koira toimii kuin ajatus. Tehtiin ensin radan pätkään, joka oli kolmos (!) luokan radasta. Ei toki tehty kuin kuutta estettä, koska kepit ikävästi pätkäisivät radan kesken. Näennäisesti helppo pätkä, jota kuitenkin pystyi viilaamaan vaikka miten pitkälle tahansa ja kerrankin me myös päästiin viilaamaan, eikä vain räpeltämään maaliin saakka!

Aloitettiin siis ensin renkaasta, jota ollaan Wilsonin kanssa treenattu nyt joka kerta pikkuisen muiden treenien ohella, jotta siitä tulisi ns. varma. Renkaalta suoraan putkeen. (Radalla ihan putken vieressä oli puomi, jonka olisi pitänyt lisätä radan vaikeutta, mutta onneksi Wee ei tajua niistä vielä mitään.) Putkelta tavallinen hyppy, josta tiukka käännös putkelle. Hypyltä olisi helposti voinut ajautua myös suoraan sen edessä olevalle hypylle, jota en kuvaan kuitenkaan piirtänyt. Putken jälkeen tiukka mutka toiselle putkelle ja sitten niin kovaa kuin kintuista pääsi suoran päähän palkkaamaan. Melkoista putkirallia siis tänään, mutta Wilson rallasikin tosi mallikkaasti.

Kataisen Harri oli vetämässä meille treenejä ja hänellä on ihanan kokonaisvaltainen tapa opettaa agilityä. Hän ei opeta ainoastaan esteitä, ohjauskuvioita ja radan suorittamista, vaan pitää todella tärkeänä myös perustottelevaisuutta ja sitä miten koira tilanteen näkee. Koira juoksee sinne minne se katsoo, se ajattelee kokoajan preesenssissä ja siksi focus on saatava esteisiin. Tämän takia saatiinkin Wilsonin kanssa tosi mielenkiintoinen kotiläksy. Wilsonin focus on vielä tosi voimakkaasti minussa ja se hakee kokoajan katsekontaktia minuun. (Tottakai koska minä olen sen sille opettanut.) Läksynä onkin nyt opettaa koira katsomaan aina samaan suuntaan minun kanssani eli jos minä tuijotan rengasta, koirakin tuijottaa. Harrin omat koirat osaavat kuulemma käskystä käydä jopa koskettamassa niitä esteitä, joita hän vuoron perää osoittelee. Saa nähdä kuinka me tässä onnistutaan. Tällä tavoin saadaan kuulemma ohjauksesta sujuvampaa.

Tämän radan pätkän jälkeen tehtiin toisenlainen harjoitus, sillä Harrin mielestä se oli hyödyllisempi, kuin radan jatkaminen. Harjoituksen ajatuksena oli pyrkiä seisomaan tuon violetin ympyrän sisällä, kun koira teki ympärillä rataa. Aluksi palkka laitettiin odottamaan kakkosesteen taakse, joka auttoi koiraa irtoamaan, sen jälkeen kolmosesteen, sieltä nelosesteen ja lopuksi heitin lelun vasta viimeisen putken jälkeen palkaksi.

Ajattelin, ettei tämä kyllä tulisi ikinä toimimaan, varsinkin tuo kolmonen tuntui olevan hurjan kaukana ohjattavaksi. Niin se vain silti toimi oikeinlaisen palkkauksen avulla. Wilsonia on helppo palkata, koska "raatovingut" ovat parasta, mitä se tietää. No tämä kuitenkin sujui yli odotusten jonka takia Harri kovensi panoksia. "Ohjaa sama ilman käsiä". "Aha... " Aluksi en itse hahmottanut sitä, miten sitä sitten ohjattaan, jos ei käsillä huitomalla, no jaloilla ja vartalolla tietty. Ensin koira lähetettiin putkeen ottamalla askel sitä kohta ja kääntämällä ylävartalo oikealle päin. Kun koira oli putkessa, käännyttiin kakkosestettä päin niin, että oikea jalka oli takana ja kun koira tuli putkesta ja oli melkein vierellä sillä otettiin askel samalla kun ylävartalo kääntyi vasemmalle. Ja niin koira vain meni ja teki jopa valssinkin ilman käsiä. Kyllä sai mamma olla ylpeä koirastaan ja lisäksi myös itsestään. Harri sanoi minun olleen selkeämpi ohjauksessani ilman käsiä, jonka takia Wilson toimi selvästi paremmin ilman käsiä kuin käsien kanssa. Tähän syy löytyy kuulemma koirien ja ihmiten erilaisesta ajattelutavasta. Ihmisille on todella tärkeää mitä suu ja kädet tekevät ja me oletamme, että koirakin ajattelee niin. Koirat puhuvat keskenään eleillä, joten niiden on paljon helpompi käsittää ihmisen elekieltä, kuin käsien huitomista oikeaan suuntaan. Tottakai vaikeammissa kuvioissa tarvitaan myös käsiä, mutta siitä huolimatta kehon elekieli pitäisi olla hyvin kuosissa. Suosittelen kaikkia kokeilemaan, minä ainakin yllätyin kovasti.