23. syyskuuta 2012

Ruokinnasta

Barf, kuivaruoka, sekaruoka, kasvisruoka... mitä näitä nyt on. Pienen ihmisen pää on pyörällään valtavasta tarjonnan määrästä. Netistä löytyy kaikkien ruokavalioiden kannattajia... ja myös vastustajia. Milloin koira on saanut aivohalvausta kuivanappulasta ja milloin suoliston toiminta on häiriintynyt barffauksesta. No selvää on kuitenkin se, että kaikki ei sovi kaikille. Yleensä suurin kriteeri on omistajan mieltymys johonkin tiettyyn diettiin.


Wilson on ollut oikeastaan pennusta asti kaikki ruokainen, maha ei ole mennyt sekaisin kuin kerran ja silloinkin ruokana oli huopatussi. Olen syöttänyt Wilsonille melkolailla sekaruokaa, nappula on aina ollut pohjalla, lisukkeeksi ja mauksi olen sitten laittanut mukaan milloin mitäkin. Caesarin mini fileet, raejuusto, kermaviili, paistettu kana ja raaka jauheliha, niistä Wee tykkää. Nyt olen kuitenkin mietiskellyt rupeaisinko osittain myös barffaamaan. Saatiin Muschilta ilmainen näyte kanabarf ateriaa ja se saavutti meillä suuren suosion. Laiton sitä iltaruualle nappulan kanssa noin puolet ja puolet, kaikki meni ja hyvin näytti maistuvan. Wilson ei valittanut.
MUSCH uusi BARF Kana-ateria

Toisaalta haluan säilyttää tasokkaan nappulan osana ruokavaliota, että koira saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit siitä. Muschin näytepaketti oli ainakin äärettömän helppo käyttöinen. Ensin hirvittelin isoa pakettia, mutta sen sai aika kätevästi leipäveitsellä pienempiin osiin, jolloin pakkasesta ei tarvinnut sulattaa kuin sen hetkisen tarpeen mukaan. Raakaruoka ei myöskään haissut, niin kuin kuivamuonalla on tapana. Hirveän helpon tuntuista ja saattaa hyvinkin olla, että ostetaan pakkaseen lisääkin tuota. Ainakin jos Wilson näyttää voivan hyvin tuon aterian jälkeen, yhden päivän kokeilulla kun ei voi vielä tietää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti