Ensin mentiin Wilsonin kanssa ja kuten ratapiirroksesta huomaa, se oli todella juoksu painotteinen. Mielummin olisin tehnyt vaikka mitä vaikeita saksalaisia ja kiekuroita, mutta tämä juokseminen... ÄH.Vaikein kohta oli tuo pituuden jälkeinen juoksusuora ja siinä jäinkin auttamattomasti jälkeen. Päästiin rata kuitenkin ilman hyllyjä maaliin 15 virhepisteellä. Wilson jopa kepitteli kepit oikein toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla piti jäädä katselemaan kiviä, jotka jaloista lensivät metalliseen keppitelineeseen. Miten niin hallissa tekonurmella treenattu koira? Kepeitä siis yksi vitonen, toinen vitonen tuli hypyn ohi juoksemisesta, pussi veti koiraa paljon enemmän ja sain sen juuri ja juuri pysymään sieltä poissa. Kolmas vitonen tulikin sitten muurilta, kun en mitenkään ehtinyt ennen muuria tekemään persjättöä, mitä siihen olin suunnitellut. Noh.. paremmin kuitenkin kuin viime kerralla, jolloin ei päästy kakkosestettä pidemmälle ilman hyllyä. Loppurata menikin sitten ilman virheitä ja hyvällä meinigillä.
Wilsonin rata:
Seuraavaksi Enni, jota jännitti IHAN älyttömästi. Oltiin ulkona, oli vieraita agilityesteitä, toisia koiria, ihmisiä ja kaikkea mitkä saattavat syödä pieniä shelttejä. Taas voisin mainita, miten niin hallissa treenattu koira? No paskajäykkänä lähdettiin sitten radalle. Putkiin mentiin H Y V I N varovasti, keppejä ei saatu tehtyä lopulta ollenkaan joten sieltä sitten yhteensä 20 vp. Sitten meni taas hetken aikaa hyvin, ennen seuraavaa putkea, johon oli jostain syystä päästävä ihan ehdottomasti väärästä päästä. No taas 15 vp lisää, eihän näitä vielä ollutkaan. Enni meni yllättäen ihan hyvin pussiin ja teki koko loppuradan kivasti, ennen viimeistä putkea, jonne se pysähtyi (?). Se oli jo menossa, mutta sitten ei huvittanutkaan ja piti käydä minun uudestaan tyrkkäämässä... sieltä vielä yksi vitonen ja lopputuloksena komea 40vp. Tuomarikin taisi todeta, että Enni ja Renja viimeinkin maalissa... Huumorilla kuitenkin eteenpäin ja kokemustahan näissä kisoissa vaan haetaan...
Ennin rata:
No, minimölleillä ei ollut kuitenkaan kovin kummoinen tasokaan, joten lopulta Wilson oli ykkönen ja Enni kolmonen. Vähänhän se huvitti tuollaisten ratojen jälkeen. Wilson sai palkinnoksi ihan huipun frisbeen, josta tuli heti ihan ykköslelu. Ennikin sai luun ja herkkutikun, joita se varmasti osaa arvostaa.
Mitä me tästä opimme... no sen ainakin, että treeniä tarvitaan vielä paljon. Ja sitä ei saa muuten kuin käymällä. Lisäksi opimme, että Wilson on kehittynyt ainakin paljon ja ehkä myös minäkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuulemisiin!
