2. toukokuuta 2014

Huumorintaju koetuksella

Eilen oltiin vappupäivän treeneissä Harrin opissa. Koko päivä oli mennyt enemmän ja vähemmän nukkuessa, sekä ohjaajalta että koiralta, joten ei ollut mikään ihme, että koiralla oli virtaa - paljon. Ohjaajalla sitä vastoin oli pieniä käynnistymisvaikeuksia edellisen illan juhlimisesta johtuen. Lähtökohdat eivät siis olleet ehkä huippuluokkaa, joten huippu treenejäkään ei ollut lupaa odottaa.


Tehtiin treeneissä radan pätkää 1-16 ja hiottiin oikeastaan koko tunti tekniikkaa. Toiveistani huolimatta, Wilson ei päästänyt minua tänään helpolla ja hurjasta energiasta johtuen, teiden ohjaamisessa sai olla erityisen tarkkana tänään. Varmasti vaikein kohta oli tuo kutosputken jälkeen tuleva seiska hyppy. Wilson luukutti monta kertaa esteen ohi ihan täysillä minun kanssa kilpaa juosten ja kun sitten jäin varmistamaan hyppyä, olin myöhässä tuolla ysin takaakierrossa...

Huumoria kysyttiin tässä treenissä aika paljon, sillä koiralla oli niin omat moovssit tänään. Ysiltä kymppiputkelle oli varmaan maailman helpoin tie ja Wilson tehnyt niitä ihan tosi monesti... Tänään herra koirasta oli kuitenkin paljon hauskempaa juosta putken ohi joko Harrin luokse tai sitten vain kiertää koko putki ja hypätä putken vieressä oleva hyppy ihan huvikseen.

Kerran Wilson päätti juosta 12. esteeltä keinulle, hypätä puolessa välissä takaisin alas ja juosta kolmentoista alta seuraavalle esteelle. Vappuhattu ja pellenenä vain puuttui, tätä lajia ei kannata ottaa turhan vakavasti - ainakaan jos on tuollainen huumoriveikko treenikaverina. ;)

Mitä näistä treeneistä sitten jäi käteen? Vaikka Wilson kulkikin vähän omia polkujaan tänään, niin vauhtia oli taas yksi pykälä enemmän ja Harrin mielestä Wilson kulki tänään paremmin kuin koskaan. Hän ei ollut huolissaan tuosta tarkkuuden puutteesta - tulee kuulemma aikanaan. Saatiin myös kepeille jälleen kerran hyviä suorituksia alle ja sielläkin vauhti alkaa olla jo aika mallikasta.

Vappuillallista odottamassa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti