Luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Luukku 5

Rakas joulupukki...

Oon ollut hirmu kilttinä tänäkin vuonna. Tai no tää on mun ensimmäinen vuos, joten et voi oikein verrata. En oo kuitenkaan tehnyt juuri mitään pahaa tai ilkeetä.. jos niitä Joonaksen kuulokkeita ei lasketa, tai niitä mamman kenkiä... siis niitä kaikkia kenkiä, tai sitä meijän kuumemittaria... tai niitä mamman rintsikoita... tai sitä yhtä vetoketjua... ja ja ja  Ansaitsen siis ainakin kasapäin lahjoja ja ajattelin, kun kuulin että olet jo tosi vanha (vanhempi ku äiti), niin kirjoittelen sulle vähän listaa niin muistat ottaa kaiken sit mukaan jouluaattona.

 
  
Mamma huutelee tuolla olkkarin puolella jotain, että voisin muka pyytää jotain hyödyllistäkin. Pyh sanon minä. En tiiä mitään hyödyllisempää kuin namit ja täyttämättömät vinkupehmot... niitä aina kuluu ja häviää. Mitä sekin muka tekee tommosella näyttelypannalla tai tollasella takilla tai treeniliivillä mitään... EI SIIS MITÄÄN. Joten jos matkaan ei pukkiseni mahdu... jätä nää seuraavat pois. Mamma ei oo ollut ees niin kovin kilttinä tänä vuonna... tai siis en tiedä jos vertaa viime vuoteen, mutta mun mielestä leikkiä ja namia ois voinut olla enemmän... Mutta koska mä oon niin kauheen kiltti, niin tässä nyt on nää mammankin toiveet...

 

Nähdään siis jouluaattona. Mä odottelen jo täällä!

Luukku 4

Nelos luukun takaa löytyy jälleen Enni talvitunnelmissa. Nyt ikää onkin jo kaksi vuotta ja kuva on otettu viime talvelta. 

Luukku 3

HEVOSET

En tiedä kuinka moni edes tietää minun harrastavan koirien lisäksi vähän isompia eläimiä... siis hevosia. Olen ratsastanut kahdeksan vuotiaasta saakka säännöllisesti ja harrastus on kuulunut elämääni aina tosi tiiviisti. Lapsena kävin ensin mökkimme vieressä olevalla tallilla, jossa asusti entinen laukkaponi Sanni. Sannia kierompaa ponia saa varmasti hakea. Jos sitä ei huvittanut, se saattoi hypätä kentän aidan yli ja laukata talliin. Tai sitten vaihtoehtoisesti pukittaa minut kyydistään ja laukata talliin... tai sitten vain laukata talliin minä kyydissään. Silti jaksoin kerta toisensa jälkeen kiivetä kumisaappaat jalassa urheasti ponin selkään. Hoitaessa Sanni oli kiltti tai ainakaan en muista sen hoitamisesta mitään erityistä.

con. r. Jappelup

Sanni asui melko kaukana, joten oli luonnollista vaihtaa harrastuksen jatkuessa vähän lähemmäksi. Ratsastin Rauhalahden ratsastuskoululla vajaan vuoden. Täältä minä en löytänyt itselleni yhtä lempihevosta. Tykkäsin ainakin Jeppe nimisestä ja taas vaihteeksi itsepäisestä ponista. Samalla kun pelkäsin sitä kuollakseni, olin niin hirveän ylpeä itsestäni, kun sain sille suitset päähän. Toinen hevonen minkä muistan selvästi on Jelinda tai Jellu, jolla jouduin syystä tai toisesta ratsastamaan melkein aina. Jellu oli kanssa vähän hankala hoitaessa, joten opettaja laittoi sen aina kuntoon tunnille. Näihin aikoihin tutustuin koulussa kahteen siskokseen, jotka ratsastivat eri tallilla. Ystävystymisen jälkeen halusin tietty vaihtaa samalle tallille heidän kanssaan... sille tielle olen sitten jäänytkin.

pv. r. Aamori

Olen ratsastanut silloisella Heppahovilla nykyisellä Koivumäen kartanon tallilla reilu kymmenen vuotta. Siihen aikaan on mahtunut enemmän ja vähemmän tärkeitä hevosia. Toiset ylitse muiden. Ensimmäinen hoitohevoseni oli tallin "pienin" puoliverinen Aamori. Aamorilla oli säkää melkein 180cm ja minulla pituutta ehkä 130cm. Aamorin etujalka oli saman mittainen kuin minä, mutta se oli silti Minun oma hoitohevoseni. Sain Aamorin hädin tuskin varusteisiin... sisuahan siinä tarvittiin aivan hirveästi. Aamori oli onneksi maailman kiltein hevonen karsinassa, se laski päänsä suitsia laitettaessa ja kannatteli itse kavioitansa. Ehdin hoitaa Aamoria ehkä vuoden, jos sitäkään ennen kuin se myytiin yksityiseksi. Olen kirjoittanut Aamorin myymisestä varmaan jokaiseen päiväkirjaani, koska se oli minulle tosi vaikea paikka. Ei silloin pienenä tajunnut, että hevosella voisi olla parempi jossain muualla kuin tuntiratsuna. 

sh r. Taajantoivo

Seuraava hoitohevoseni oli Taajantoivo eli Topi. Isopäinen ja rehti suomenhevonen. Tämän hevosen kanssa pääsin ensimmäistä kertaa kisoihin hoitamaan ja olin NIIN ylpeä itsestäni. Topin kanssa kuitenkin oli turvallista opetella kisahoitajan hommia jne. Samaan aikaan kun hoidin Topia aloin ratsastamaan valmennusryhmässä. Silloinen valmennusponini oli Sira, syötävän suloinen welsh poni tamma. Ponina Sira oli järkyttävän itsepäinen. Sen kanssa pääsin ensimmäistä kertaa seurakisoihin. Poni oli niin kokenut kisaaja, että se muisti kaikki kouluradatkin suunnilleen ulkoa. Se tiesi missä kohtaa radan alussa tuli pysähtyä ja pysähtyi, vaikka miten sille koitti väittää, ettei sitä pysähdystä tällä kertaa tule. Ratsastukseni päättyi Siralla samalla tavalla kuin monella muullakin pikkutytöllä... jalkani venähtivät vain 130cm pikkuponille liian pitkiksi. 

welsh t. Siradus

Siran ja seuraavan elämäni hevosen välillä oli useampia hevosia joilla ratsastin säännöllisen epäsäännöllisesti. Sitten tuli Kingis. Tallimme toiseksi vanhimman ponin Millan varsa. Kingis oli kaikkea mitä ratsuponin kuuluu olla, herkkä, hyvä liikkeinen, kiltti ja ihmisystävällinen. Ensimmäisellä kertaa, kun istuin ponin selkään Kingiksellä oli ikää vasta viisi vuotta. Yhteistyömme jatkui monen monta vuotta. Ja voin sanoa, että se on edelleen elämäni hevonen. Sen kanssa saimme ensimmäisen ruusukkeen ulkopuolisista kisoista. Kingiksen kanssa koin paljon ahaa elämyksiä. Mikä sitten tuli, ettemme enää työskentele yhdessä. Minun piti pitää Kingiksestä vähän aikaa taukoa ja voi hyvinkin olla että palaan sinne vielä jossain vaiheessa. Meillä alkoi keväänä olla niin paljon yhteisiä ongelmia, joista emme päässeet eteenpäin. Tämän takia sovimme valmentajani kanssa, että Kingis menee opettelemaan asioita toisen ratsastajan kanssa ja minä toisen hevosen kanssa. 

rist. r Sun King

Samaan aikaan Kingiksen kanssa elämääni tuli mukaan myös vanha rouva Odi. Odi oli muutama vuosi takaperin todella huonossa kunnossa, selkä oli kipeänä ja lihakset käytännössä olemattomat. Ratsastin ja hoidin Odin melkein päivittäin yhden talven ajan. Me maastoilimme, kävelimme, kahlasimme hangessa, maastoilimme vähän lisää ja välillä ihan ratsastimmekin. Oli mahtavaa nähdä miten hevonen sai uuden elämän ja pääsi takaisin tunneille ja muuttui muutenkin ystävällisemmäksi ja tyytyväisemmäksi. Voisin sanoa, että vaikka en Odin kanssa ole enää paljon ehtinytkään puuhailla, sillä on mielettömän iso paikka sydämessäni. Ehkä isompi kuin millään muulla. Odin kanssa työskentely oli todella antoisaa ja meille syntyi tänä aikana erityinen suhde. Tiedän myös tasan tarkkaan, että kun Odi joskus lähitulevaisuudessa laukkaa vihreämmille niityille, se tulee olemaan minulle todella vaikea paikka. Hevosella on kuitenkin ikää jo 23 vuotta.

lv t. World's Girl

Tässä tämmöinen pintaraapaisu hevosharrastuksestani tai no elämän tavastani. Moni minulle tärkeä hevonen katselee jo tällä hetkellä pilven reunalta, mutta onneksi elämääni on tullut myös uusia ihania hevostuttavuuksia.   Vaikka hevoset eivät ikinä unohdu, niiden pois menon oppii hyväksymään ja joka kerta se on helpompaa, koska tietää hevosella olevan parempi. Tällä hetkellä treenailen mustalla poniherra Maxilla. 

rist. r Malciks

Luukku 2

Toisen luukun takaa aukeaa muistoja Ennin pentuajalta. Enni on syntynyt helmikuussa ja tässä hän ulkoilee uudessa kodissa ensimmäistä kertaa. Miten se voi kohta jo olla kolme... kun vastahan se tuli...

Match show

Oltiin tosiaan tänään pyörähtämässä Musti ja Mirri areenalla mätsäreissä. Wilson esiintyi hyvin ja voitti oman parinsa, mutta ei enää sijoittunut loppukisassa. Tuomari taisi tykätä isoista koirista kun viiden parhaan koiran joukossa oli mm. Tanskan doggi, saluki ja jotain muitakin isoja koiria. Wilson sai kuitenkin kehuja pöytä käyttäytymisestä ja iloisuudestaan. Itsenäisyyspäivänä olisi seuraavat, jos vaan jaksetaan mennä. ;)

Luukku 1

Tämän päivän luukusta aukeaa uusi ulkoasu. Tällä kertaa melko hillityn värinen ja tottakai talvinen.

Tänään meillä on Wilsonin kanssa myös mätsärit, jos vain suinkin jaksan tuonne tuiskuun lähteä autoilemaan. Siitä lisää myöhemmin (: