30. toukokuuta 2013

Huh hellettä...

Eilen oltiin ACE:lla Ennin kanssa ohjatuissa ja voi että kun oli niin kuuma. Hallissa tuntui lähinnä tropiikilta ja koira oli sitä mieltä, että musta ja paksu turkki antoi sille etuoikeuden olla tekemättä yhtään mitään. Tai no teki se vähän ja HITAASTI. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin tyytyväinen treeneihin, vaikka Enni ei radalla edennytkään tai tehnytkään oikein mitään, niin se teki parhaat keppinsä ikinä ja sen lisäksi se teki myös hienon puomin!

Keppejä tehtiin muutamia toistoja ja kahdeksan keppiä meni kivasti vauhdilla, kahteentoista keppiin Ennin rytmitaju ei vielä riittänyt, mutta treeniä treeniä lissee. Puomia ollaan harjoiteltu about kolmesti ja sen lisäksi alastuloa tietty enemmänkin. Enni kuitenkin tykkää puomista ja kontakteista yleensäkin ihan kamalan paljon. Kaiken kaikkiaan onnistuneet treenit, jos vain sää olisi ollut hiukan armollisempi (eilen siis mittarissa +24 astetta).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti