Treenit

Oodi Agilitylle!

Meillä oli eilen treenit ja ajattelinkin täsmällisen treenipostauksen sijaan pohtia hieman sitä, miksi agility on niin hauskaa. Mikä tekee agilitystä sen "meidän jutun"? Vaikka harrastan paljon kaikenlaista liikuntaa, agilityä teen vain siitä ilosta, että saan harrastaa. Oikeastaan kaikki muu liikunta vain parantaa kuntoa ja laihduttaa. Agility on siis itseisarvo. Agilityyn lähdetään aina mielellään, vaikka vähän jännittääkin miten tänään sujuu. 

Agility on parhaimmillaan niin saumatonta yhteistyötä koiran kanssa. Vauhti tekee lajista haastavan ja hurmaavan. Sitä tunnetta, kun koira saapuu maaliin puhtaan ja onnistuneen treenipätkän tai radankin jälkeen, ei vain voi kuvailla. Se on itsensä ylittämistä parhaimmillaan. Hienoa on myös nähdä, miten pennusta kasvaa rataa lukeva agilitykoira, miten pienestä pennusta saadaan putkiin sujahtava ohjus ja miten pienestä pennusta kehittyy nopea ja ketterä. Toisaalta on myös hienoa nähdä, miten arasta koirasta kuoriutuu agilitykentällä tarkka ja kuuliainen. Miten kotona vähän laiska koira innostuu heiluttamaan häntäänsä ja haukahtelemaan, ihan vain koska agility on niin kivaa. 

Entä se tunne, kun kuulet koirasi olevan hyvä, nopea, erityinen. Jokainenhan pitää oman lapsensa kehumisesta. On mahtavaa kuulla, että koira on erityisen nopea ja ketterä ikäisekseen ja se erityisen hyvin irtoaa ja hakee esteitä kauempaakin. 

On mahtavaa, että lajissa pystyy kehittymään nopeasti hyvässä valmennuksessa. Ei tarvita satoja tai tuhansia toistoja, että koira oppii. Koira osaa jo valmiiksi, toistoja tarvitaan, että omistajakin oppisi. Kunto nousee, vauhti kasvaa ja radat voivat olla yhä haastavampia. Koiran silmissä olevaa paloa ei vain voi selittää. Kaikki koirassa kertoo rakkaudesta lajiin ja vauhtiin. Koira vinkuu päästessään hallin pihalle, tärisee vuoroa odotettaessa ja tuijottaa silmä kovana toisten koirien suorituksia ja kentälle päästyään se tekee kaikkensa, vaikka yli-intoilu välillä kostautuukin. Hienot pätkät ovat aina upeita. 

Siksi agility on niin hauskaa!

Agility

Eilen oli taas tuttuun tapaan humpat molempien koirien kanssa. Päivän rata oli kaikkea muuta kuin helppo ja mukava. Vaikka kenttää oli käytössä millä mitalla, koko kymmenen esteen rata pyöri yhdellä neljänneksellä. Miksi, no tottakai siksi, että tulisi mahdollisimman paljon kimurantteja ohjauskuvioita. Teemana oli oikeastaan valssaus ja noh.. kuulostaahan se helpolta, mutta valssista saisi ainakin tuhat kertaa helpompia ratoja kuin mitä tämä meidän oli.

Tehtiin aluksi esteitä 1-5 ja sitten 6-10. Lopuksi yhdistettiin kokonaiseksi radaksi. Nopea selostus mitä siis oli tarkoitus tehdä. Koira ykkösen taakse istumaan, siitä sitten hyppy ja kakkoselle piti tehdä, joku sana hirviö (oisko ollut kulmavekki jaakotuksella tai sitten takavekki jaakotuksella). Kuitenkin tämän sanahirviön ideana oli kuitenkin parantaa koiran hyppylinjaa, eikä päästää sitä suoraan tuonne kakkoselle. Itse siis seisomaan tuohon kakkosen toiseen päähän ja siitä koiran heitto selän taakse vasemmalla kädellä. Koira kiertää siivekkeen ja ohjaus jatkuu vasemmalla kädellä. Sieltä okserille ja tekemään valssi. Kuvassa neloselle menevä viiva on näköjään missä sattuu, mutta kolmoselta neloselle ja sitten koiran pitäisi irrota putkeen. Esteet olivat tosiaan niin tiiviissä rykelmässä, ettei koiraa päässyt viemään putken suulle asti, tai edes lähellekään sitä (ja kuulemma ihan tarkoituksella). 

Putkelta jatkui siis seuraava pätkä. Kutonen normaalisti ja siihen valssi. Sitten kovaa kyytiä seiskalle ja tekemään tuon seiskan vieressä olevan hypyn viereen valssi. Koira on siis seiskalle mentäessä vasemmassa kädessä ja valssataan sitten oikeen käteen. Sitten piti pyöriä koiran kanssa kokonaan ympäri, koira kokoajan oikeassa kädessä ja hypyttää kasi ja irrottaa putkeen. Lopuksi kilpajuoksua koiran kanssa kympille ja palkka. Todennäköisesti ette saaneet mitään tolkkua selostuksesta, mutta teinpä ainakin itseäni varten. 

Tuolla tavalla siis olisi pitänyt mennä ja seuraavaksi sitä, miten ME mentiin. Enni aloitti ja Ennillä oli kamalasti intoa. Paljon enemmän kuin koskaan ennen ja se jopa HAUKKUI odottaessaan käskyjä. Mistähän lie viirannut.?!? No neloselle asti tosi kivasti ja sitten ylläripylläri, ei irtoa, ei sitten millään, ihan kuin tervassa juoksisi. Harrin kanssa sitten namipalkan avulla vahvistettiin irtoamista ja vasta sitten yritettiin uudestaan putkea. Koska koirani on ahne, niin sehän tottakai meni. Sitten muutaman kerran koko pätkä uudestaan ja vauhti sen kun kasvoi. Enni on selvästi pääsemässä tähän agilitykoiran mielentilaan (Oli se sitten hyvä tai huono asia)

Toinen pätkä oli meille odotuksista huolimatta vielä helpompi. Enni teki jopa tuon vaikean valssin hienosti ja Harrilta tuli kommentti "täyden kympin suorituksesta". Helppo oli hymyillä, vaikka ensin ei taas luotto meinannut riittää itseeni tai koiraan. Rataan tutustuessa Harri oli kuitenkin sanonut, ettei äkkiseltään keksi mitään vaikeampaa valssikuviota, kuin tuo mikä tuossa radalla oli... Ja me onnistuttiin siinä! 

Kokoradan teko onnistui hyvin siihen saakka kun kuppi ei ollut näkyvissä. Harri sanoi toisella kerralla jättävänsä sen tarkoituksella siihen. Enni kävikin aina sopivissa kohdissa radalla tarkistamassa josko namia olisi ilmaantunut. Ei ilmaantunut ei... ja tämä oli kuulemma ärsykekontrollia, jota Ennin pitäisi treenata myös kotona. Syynä tällaiseen käytökseen oli kuulemma naksuttelu ja vähän vääränlainen palkkaus. On toki hienoa, että koira tarjoaa temppuja naksun kanssa oma-aloitteisesti, mutta kuulemma pitäisi muistaa viedä kaikki temput loppuun asti. Siihen asti, että koira ei saa palkkaa tehdessään tempun, vaan vasta kun naksuttelija on pyytänyt koiraa tekemään tempun ja sitten se tekee sen. Tiedän syyllistyväni säälipalkkaukseen noiden molempien kanssa. Kun koira ei tiedä mitä se tekee, se näyttää kaikki valmiiksi osaamansa temput... sitten kun säälistä on pakko palkata... yrittäähän se niin kovasti. EI ENÄÄ! Ja pitää yrittää iskostaa tämä myös muille koirien käsittelijöille.

Sitten Willipoika Wilson estradille. Räkyräky ja vuhvuh... mutta se malttoi keskittyä silti. Kakkosella oli meillä _vähän_ ongelmia, kun koira meinasi hypätä takaisinkin päin eikä malttaa kiertää siivekettä. Aika kun siinä jankutettiin niin sekin onnistui tosi pienellä tiellä. Kolmoselle valssi ja megaloikka aina okserille... ihan vain varmuuden vuoksi. Myös Wilsonilla oli irtoamisongelmia putkelle ja sitä sitten taas namilla vahvistettiin. Ja sitten irtosi, irtosi hienommin kuin koskaan... Mamin ei tarvinnut edes jäädä vahtimaan, että menikö vaan ehti jo pinkoa uuteen suuntaan. 

Toinen pätkä oli myös Wilsonille helpompi... tai sitten se oli vain minulle. Wilsonillehan mikään ei ole vaikeaa, minä vain ohjaan miten sattuu. Noh... kerran Wilson meni seiskasta ohi ja ihan vain sen takia, että vauhti oli niin kova. Harri käski juosta yhtä kovaa, mutta vilkaista sitä estettä minne koiran haluan menevän. Ja se meni, ilman ylimääräisiä huitomisia, pelkästään katseen korjauksella. Wilsonille tuo vaikea valssi oli vaikeampi. Oikeastaan vain siitä syystä, että vauhtia oli enemmän ja minä sen takia vähän myöhässä valssaamassa... kertaakaan ei kuitenkaan tullut väärin päin estettä. Aina viime hetkellä sain sen napattua oikeaan käteen ja pyöräytettyä oikein päin. Sitten taas irrotus putkelle ja hienosti irtosi. Niin hienosti, että olin yhtä aikaa koiran kanssa kympillä kiljumassa onnesta. 

Sitten koko rata. Kakkosella edelleen vähän ongelmia, pientä ympäri pyörimistä jne. Sitten koko loppu rata, niiin hienosti, ettei tosikaan. Ihan täysillä, ihan upeasti, upea pieni koira! Ehkä vähän upea ohjaajakin! Mahtava koutsi jne... lista on loputon. Mutta sanomatta selvää, tyytyväisiä voidaan olla ja treeni into sen kun kasvaa!

Jäällä

Kerrankin kuvia... paljon!

Miten nää yhteiskuvat ei koskaan onnistu!

Wilson on selvästi tajunnut, että uroksilla kuuluu olla turkkia ja paljon!

Tanssia ja musiikki pohdintoja

Oltiin taas eilen tanssimassa Ponderan kurssilla. Aiheena oli liikkeiden ketjuttaminen ja uusien temppujen opettaminen. Ketjuttaminen sujui yllättävän kivasti ja Wilson kesti hyvin ilman palkkaa vähän pidempiäkin pätkiä, vaikka ei sitä olla kotona treenattukaan. Tehtiin lähinnä seuraamista, jalkojen välistä pujottelua ja pyörähdyksiä.

Uusina temppuina kokeiltiin ja testailtiin peruuttamista ja ison ympyrän juoksemista. Ympyrää lähdettiin opettamaan siten, että laitettiin ohjaaja aidoilla rajatun ympyrän sisälle ja käskettiin koiraa kiertää sen ympäri.  Wilsonista tämä varmaan vaikutti vähän aksalta ja siksi mentiinkin täysiä. En ehtinyt edes näyttää kiertämismerkkiä kun kehä oli jo kierretty. Kouluttaja kehuikin Wilsonia oikein näppäräksi shetlantilaiseksi, jolla on hirveä tekemisen meininki kokoajan. 

Peruutusta ei oikeastaan harjoiteltu sen kummemmin. Ohjaaja näytti minun ja Wilsonin kanssa muille esimerkin miten sitä kannattaisi lähteä opettamaan. Aidoista kapea kuja, jossa koira ei mahdu kääntymään. Itse kujan eteen seisomaan ja avustaja palkkaamaan koira kujan toiseen päähän. Ohjaaja kutsuu koiran kujaa pitkin luokseen, antaa peruutus käskyn ja avustaja palkkaa, kun koira peruuttaa targetille. Hyvin helppoa ja yksinkertaista, ainakin rohkealle pikku shetlantilaiselle. Muilla kurssilaisilla meinasi olla isoin ongelma saada koira kapeaan kujaan, Wilsonista se näytti vähän putkelta, jossa ei ole kattoa... eli täysillä sisään ja yhtä nopeasti peruuttamalla ulos. Namia ja Kivaa!

Tässä välissä puuhailtiin vähän kaikenlaisia temppuja eli vahvistettiin lähinnä vanhoja. Olen vähän mietiskellyt, että viimeisen kerran esitykseen otettaisiin mukaan tuota seuraamista, jalkojen välistä hyppy, kuoleminen, vähän pyörähdyksiä ja sitten tuota peruutusta tai kehän kiertoa (jos saadaan ne siihen kuosiin, että voi tehdä ilman aitausta). Musiikkina joko tämä (Seventh Wonder - Pieces)

tai tämä (David Guetta feat. Sia - She Wolf): 

Ihan varmaa ei siis vielä ole tanssahdellaanko kumman tahtiin. Seventh Wonderin biisi on tosi kaunis ja siihen saisi paljon kivoja irtoamiskohtia. Toisaalta David Guettan biisissä on paljon enemmän seurattavaa rytmiä... Saa nähdä, mitä mieltä te olette?

Väsyneitä koiria

Riekkumisella on aina seurauksensa!

Elämää kkahden shetlantilaisen kanssa

Meille meni työnjako siis niin, että muu perhe lähti Thaimaahan kahdeksi viikoksi ja me saatiin Joonaksen kanssa koira. Eli tässä nyt kahden viikon ajan saatte lukea Enninkin arjesta, ettekä pelkästään agi hommista. Vielä toki jännätään, ettei neiti päätä aloittaa juoksujaan. Helmikuulle niiden pitäisi mennä, mutta tuo meidän hormonihirviö on kyllä jo melko lailla kiinnostunut Ennin hännän alusesta. Peukut pystyyn, sillä muutoin etsitään toiselle koiralle hoitopaikkaa.

Tässä vähän painia aamulenkiltä:

Kylymää!

Lenkkeily kovilla pakkasilla on vaan varustelukysymys ja jos kylmä meinaa iskeä niin sit mennään lujempaa!

T. Kaksi Micheliniä

Ps. Kuopiossa siis -25 pakkasta.

Treeniä

Keskiviikon treenit jatkuivat vähän samalla teemalla kuin tuo meidän aikaisempikin postaus. Keskittyminen ei millään meinannut riittää. Varsinkin kun tuli vaikea kohta niin turhauduttiin molemmat, Wilson räkytti ja minun teki mieli kiljua. Onneksi tosi hyviäkin pätkiä tuli ja persjättö on ollut meille aina ihan kauheen vaikea, niin myös tänään. Pitää käydä itsenäisesti sitä vähän hiomassa joko huomenna tai sitten viikonloppuna. Ja Enni oli taas tappavan tasainen itsensä, eli ihan hyvä!

Ensimmäinen pätkä meni molempien koirien kanssa aika kivasti. Muutaman kerran Wilson ehti pyörähtää kakkoselta takaisin päin, mutta kun muistin seurata koiraa katseellani ei tätä ongelmaa silloin tullut. Putket löytyivät hyvin, paitsi että Enni ei vielä irtoa riittävän hyvin niille (pitää siis treenata). Sinänsä tosi onnistuneita pätkiä molemmilla. Wilsonin kuurous tuli tässä vaiheessa esiin oikeastaan vain "paikka" käskyn tottelemisessa. Kun on niin kivaa, niin varmaan mami antaa varastaa. Jos ihan pikkuisen hiippailen tai nousen edes seisomaan... Mutta kun ei, ei ja ei, muutaman kerran tahkottiin sitä, että kumpi päättää tuon lähtöajan. Onneksi se olin lopulta minä!

Tämä toinen pätkä olikin sitten se probleema. Oikeastaan tuo kolmoseste. Wilson lähti hyvin takaakiertoon, mutta kun minä yritin tehdä persjättöä, se ampui aina esteen ohi. Tottakai, koska minä olin liian hidas ja minun rintamasuuntani oli taas ties missä. Mutta kun ei niin ei. Lopulta kasvattaja-koutsi Maarika ohjasi Wilsonin muutamaan kertaan ja sitten minäkin samalla tavalla lelulla houkutellen niin saatiin tämäkin onnistumaan. Tätä kohtaa käydään ehkä vähän hiomassa itsenäisesti ;D Takanaleikkauskin meinasi tuottaa tuskaa, mutta onneksi Wilson aika nopeasti muisti, että ollaanhan me näitä treenattu aiemminkin. Niin siitä ei tullut samanlaista pään seinään hakkaamista.

Enni meni tämänkin pätkän tosi tosi hyvin. Ainut "huonompi" kohta oli tuo renkaan hyppääminen. Hallille oli tullut uusi tosi väljä rengas. Kumirengas joka roikkuu kettingeillä ilmassa, vanhassa renkaassa oli paljon selvempää, mistä pitää hypätä. No tätä sitten vahvistettiin ihan vain yksittäisenä esteenä ja sekin rupesi lopulta sujumaan. Enni tarvitsee vain paljon kokemusta myös noilta erikoisesteiltä, niin sitä ei pysäytä mikään. 

Enni tulee meille huomisesta lähtien kahdeksi viikoksi hoitoon ja toivon todella, että Enni saa Wilsoninkin ajatuksia vähän noista hajuista muualle. Me ollaan niin taannuttu, mitään ei viitsi vaatia, kun mitään ei kuitenkaan tapahdu. Onneksi Agility on Wilsonin mielestä niin kivaa, että siinä kannattaa kuunnella ohjaajaa eikä mennä hajujen perässä... samoin tanssi. Kotona temput ja kaikki sujuu kuin vettä vaan, mutta ulkona on turha edes toivoa. Yritetään pärjätä ja toivotaan pikaista "paranemista"

Mamin murupulla studiolla

Sain tänään näitä studiossa otettuja kuvia. Kiitos maailman parhaalle ystävälle Jonnalle näistä kuvista!

Voihan hajut sentään!

(c) Nettiapaja.net

Meidän perheessä hajut on nyt vallalla. Murkku on niin murkku, kuin murkku voi vaan olla. Korvat ovat todennäköisesti menossa jossain tuolla Atlantin suunnilla. Hajuja siellä, hajuja täällä, hajuja kesken luoksetulon, hajuja kesken namipalkan. Ja sitten on vielä se pöhinä ja puhina, voi että menee hermot! Ei se varmaan sitä ilkeyttään tee, ehkä. Se on vaan niin hajujen vietävissä. Jos hyvä haju löytyy, on ihan ok karata sen perässä ja olla kuuntelematta omistajaa. Tottakai se on ok?

(c) http://www.wired.com

Mutta siis, kauanko teidän koirilla tämä vaihe on kestänyt, miten ihmeessä ootte kestäneet tätä? Millä keinoilla ootte saaneet korvat takaisin koiran päähän. Apuja kaivataan!

Tanssii tähtien kanssa...

Tai oikeastaan yhden tähden. Meillä oli siis tänään ensimmäiset koiratanssi harkat. Kurssi järjestetään Ponderalla Neulamäessä ja se kestää yhteensä neljä kertaa. Tänään oli tarkoitus harjoitella perusliikkeitä kuten pyörähdyksiä, seuraamista, jalkojen välistä pujottelua jne. Lisäksi päästiin näyttämään muutama oma temppu, sekä harjoittelemaan paria ihan uuttakin temppua.

Wilson oli ollut Ennin kanssa leikkimässä koko eilispäivän ja tämän aamun, joten se oli vähän väsynyt. Kyllä sen hallilla huomasikin, kun hajut veivät miestä. Onneksi hetken haistelun jälkeen pystyi taas keskittymään, kun nami oli niin hurjan hyvää. Ei oltu ikinä tehty pyörähdyksiä, mutta onneksi Wilson pätevänä oppi ne tosi nopeasti. Jouduin toki auttamaan kädellä oikeaan suuntaan, mutta uskon, että siitäkin päästään nopeasti eroon. Pyörähdys harjoitusten jälkeen harjoiteltiin kosketuskepin käyttöä ja totesin että pitää käydä huomenna kaupasta sellainen hakemassa kotiinkin. Wilsonista kosketuskepin päässä oleva pallo oli suorastaan hurmaava, joten pääsin heti kehumaan sitä kosketuksesta.

Kosketuskepin jälkeen oli vuorossa Talentti. Jokaisen piti näyttää muutama temppu, joita koira osaa ja joista muut sitten voisivat ottaa vinkkejä. Wilson näytti kuolemisen pienen alkukankeuden jälkeen ja meidän bravuurin läpyn. Ohjaaja sanoi näitä hyviksi aloitus ja loputus tempuiksi ja että läpyn tekeminen ohjelman välissä palkkaisi koiran, koska se tykkää tempusta niin kovasti. Saatiin tältä kiekalta kivoja ideoita varsinkin pujotteluun ja seuraamiseen.

Lopuksi harjoiteltiin vielä vähän uusia juttuja, joihin kuului jalkojen läpi hyppääminen ja jalkojen välissä käveleminen. Wilson oli tuossa hyppäämisessä oikea luonnonlahjakkuus (Ylläri) ja jalkojen välissä kävelykin alkoi näyttää jo ihan hyvältä. Aikaisemmin Wilson ei ole tykännyt olla yhtään jalkojeni alla, vaan on aina livahtanut vain jalkojen välistä. Onneksi ohjaajalla oli hyvät niksit tähän niin saadaan sekin varmaan pikkuhiljaa haltuun. Jalkojen välistä hyppely tosiaan sujui kuin rasvattu, samoin kuin jalan yli hyppääminen ja jalan alta ryömiminen. Agilitykoira mikä agilitykoira... kierrokset alkoivat nousta kummasti kun mukaan tuli käsky "hyppy". Oikeastaan koko olemus muuttui ja Ween ilme alkoi näyttää taas tältä 8D.

Meidän pitäisi ensi kerraksi miettiä musiikkia meidän viimeisen kerran ohjelmaan (n. 1 minuutin mittainen pätkä). Pää lyö ihan tyhjää, mitähän sitä keksisi. Pitää inspiroitua ja kuunnella vähän sitä sun tätä.

Yllättäviä onnistumisia

Meillä oli eilen agilitytreenit tuttuun tapaan ACE:lla. Wilsonin ja Ennin kasvattaja Maarika veti treenit tällä kertaa ja tokihan se aina jännittää vähän enempi kuin tavalliset treenit. Vielä enemmän alkoi jännittää, kun tutustuttiin rataan, kolme eri pätkää, kolme harjoitusta, kaikissa sama teema: häiriöputket! Putkia ei siis ollut itse radalla missään pätkässä, mutta niitä oli ripoteltu häiriöksi vähän sinne tänne. Koiran piti siis kuunnella ohjaajalta hyppykäsky, sen sijaan, että se olisi toiminut helpoimman kautta, helpon olisi ollut siis kaikissa tehtävissä putkeen meno. 

Wilson tunnettuna putkiaivona jännitti kaikista eniten. Olin ihan varma, että se juoksee ainakin kaikkiin putkiin  suunnileen tällaisella ilmeellä 8D. Ennillä saattaisi vaikka onnistuakin, jos vain vauhti ei loppuisi kokonaan. Enni oli tähän mennessä hypännyt minikorkeuksilla, mutta tänään rimoja sitten nostettiinkin jo medeiksi. Ajatuksena oli tottakai - aina niitä saa alaspäin, jos ei suju. Wilson "hyppää" siis edelleen nanoja, eli rimat ovat pikkuisen ilmassa. 

No mutta itse treeneihin. Kerron aina yhden treenin kerrallaan molempien koirien kanssa.

Pätkä numero ykkösen oli tarkoitus mennää kuta kuinkin näin: Koira ykkösen taakse istumaan, itse kakkoselle pakkovalssaamaan. Kolmosen yli normaalista ja sitten kaukaa lähetys neloselle hyppykäskyllä. Lopuksi vielä paljon ongelmaa ja harmaita hiuksia tuottanut rengas. Ja tosiaan kolmoselta oli koiralle suora näkyvyys putken suulle. Ennin kanssa vaikeinta oli yllättävästi kakkosen pakkovalssi, joko minä käännyin liian aikaisin, joko Enni ei muistanut kuunnella, tai sitten ohjaus oli myöhässä. Kun päästiin kakkosesta hyvin yli tuo kolmonen ja nelonen eivät aiheuttaneet ongelmia. Enni ei tainnut kertaakaan juosta vahingossa tuolle putkelle. Rengasta sen sijaan jouduttiin vahvistelemaan aika tavalla, koska Enni oli tehnyt sitä viimeksi pentukurssilla. Siinä ei siis ollut mitään sen kummempaa ongelmaa, kuin hyppykokemattomuus. Lopulta saatiinkin ihan puhdaskin radan pätkä. Enni hyppäsi hienosti mediäkin, jopa innokkaammin kuin minejä!

Sitten putkiaivo putkihullu Wilson. Wilsonilla viittaan tuossa otsikossa. Yllättävä onnistuminen. Heti ekalla yrittämällä nelosen yli ilman putkea, renkaasta mentiin taas ohi, kun kaarros meni vähän pitkäksi. Wilsoninkin kanssa isoin probleema oli tuo kakkosen pakkovalssi, ajoitus on niin pirun tarkka. Ensin liian myöhässä, sitten liian ajoissa, sitten ei ollenkaan ja lopulta myös ihan nappiin. Wilson on siitä erilainen kuin Enni, ettei se malta jäädä odottamaan ollenkaan, jos käsky ei tule oikeaan aikaan tai liian myöhässä, se alkaa kieppumaan ja räkyttämään omiaan. Vastaavasti Wilson reagoi todella voimakkaasti liian ajoissa tehtyihin ohjauskuvioihin ja tekee siis just niinku mami käskee! Mutta siis putkihullu jaksoikin kuunnella yllättävän hyvin.

Kakkospätkä oli takaa kiertoa, koko homman ajan koiraa ohjattiin vasemmalla kädellä ja ohjaajan oli tämä kamalan vaikea aluksi sisäistää. Pienen kuivaharjoittelun jälkeen onneksi tyhmempikin tajusi. Tässä pätkässä Ennillä meinasi olla vähän vauhtiongelmia, ei kovin paljon. Tämä saattoi kuitenkin johtua minun liikkumattomuudestani. Tässä kohtaa Ennikin hairahtui muutamaan kertaan tuolle otolliselle putkelle. Toistettiin pätkää sen aikaa, että koira ymmärsi kokeilla jotain muutakin kuin putkea ja sitten heti palkka ja hirmuiset kehut. Ei mennyt enää tämän "oivalluksen" jälkeen ja teki tosi superisti. 

Wilsonilla ei vauhtia puuttunut (ylläri) ja kaaho kaahottikin muutamaan otteeseen putkeen, ennen kuin tajusi edes miettiä muita hommia. Mistä olen tässä harjoituksessa erityisen onnellinen, Wilson ei kertaakaan hypännyt estettä takaisin päin vaan kiersi aina siivekkeen. Kotitreeneistä on näköjään ollut apua. Mikä tuohon putkiongelmaan oli sitten ratkaisu? Minun piti jäädä vähän kauemmaksi kierrättämään Wilson ja mennä lähemmäksi hypyn ulkoreunaa, jolloin Wilson teki kierron tosi tarkasti, vilkaisemattakaan putkeen. (Tai saattoi se vilkaista ja vähän haikailla putkirallista) 

Viimeinen pätkä oli sitten näistä kolmesta se hankalin. Tai ei ehkä muuten olisi ollut, mutta Wilson ei vielä ihan irtoa riittävän hyvin (irtoaakohan ne koskaan?). Ennille isoin suden kuoppa oli tuo kakkoseste. Ruokakippo odotti jo tuolla pätkän lopulla ja vielä niin huippu kasvistätikin seisoi siellä, sinne vielä pääsi kivasti tuosta putken ja esteen välistä, tai sitten putken läpi. Sain ihan tosissani komentaa Enniä kuuntelemaan, että ohjautui kakkoselle ja vielä sen jälkeen tuonne kolmostakin kohti. Kolmonen ja nelonen meni tosi kivasti, eikä tuo kaariputki houkutellut yhtään. Enni on muutenkin aina niin hassu, että ne vaikeat paikat ei yleensä tuota ongelmaa, mutta joku perus helppo ohjausjuttu on sitten ylivoimaisen vaikea. 

Wilsonilla ongelma oli juurikin tuo kolmonen. Ykköseltä kakkoselle sujui kuin ajatus ja kolmosta ei enää hoksannut hakea. Jäi räkyttämään käteen ja ei muka ymmärtänyt. Sitten kun hoksasi minne sen halusin, niin livahti hypyn jälkeen putkeen. Saatiin me muutama ihan onnistunutkin pätkä, mutta se edellytti minulta tosi nopeaa reaktiota. Heti kun Wilson lukitti hypyn, minun piti olla jo menossa neloselle.

Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä mieli, tehtävä ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta mielestäni molemmat koirat selviytyivät yli odotusten. Olen erityisen tyytyväinen Enniin, jonka vire pysyi tosi hyvänä läpi treenien, se jopa hyppi ja haukkui päästessään radalla... ja yritti jopa varastaa lähdössä! Tietenkään nämä eivät ole kovin positiivisia juttuja, mutta jos koira on ollut alunperin flekmaattinen niin kyllä tämmöinen käytös saa hymyn huulille... vaikka varastaa ei saakaan! 

Ai niin Wilson täyttää tänään 10 kk ja yritän huomenna ehtiä ottaa siitä vähän tuoretta kuvaa. Turkkia on tullut ihan hirweesti ja uhmaikä on juuri nyt pahimmillaan!

Niin ja vielä, haluatteko te lukea myös näitä Ennin juttuja, vaikka päätähti blogissa onkin Wilson? 

Yöllinen varas

Eilen yöllä kahden ja kolmen välillä heräsin ihmeelliseen rapinaan ja rouskeeseen. Hetken ääntä mietittyäni tajusin Wilsonin olevan varkaissa, se oli ollut jo päivällä vähän turhankin kiinnostunut lounaastamme ja varsinkin siitä jääneistä rippeistä. Rippeet olivat roskiksessa ja Wilson myös. Ikävä kyllä nämä rippeet kuuluivat kanan horneteille ja rouske kuului pienen pienistä luista, JOITA KOIRA EI SAA SYÖDÄ! Onneksi hornetteja ei ollut roskiksessa kuin muutama kappale ja omien laskujeni mukaan Wilson ehti syödä niistä vain yhden ja senkin luut vain puoliksi.

Minä tottakai paniikissa itku silmässä ajattelin jo kaiken maailman kauhuskenaarioita, kuinka luut lävistävät suolen ja koira vähintäänkin kuolee siihen. Netistä ei löytynyt juuri mitään apua tai ainakaan mitään sellaista mistä olisi meille ollut apua. Syötä tankoparsaa, parafiini öljyä, oksennuta, älä tee mitään, toivo parasta jne. Parsaa tai parafiinia ei ollut, oksennuttaminen kuulosti vähän hurjalta, joten päädyttiin jälkimmäisiin. Ei tehty mitään ja toivottiin parasta. Wilson vaikutti hyvin tyytyväiseltä onnistuneeseen ryöstöretkeensä ja maiskutteli vielä pitkään suutaan nukkumaan käydessään. (Toki janohan siinä tuli lopulta, kun hornetit olivat chili marinoituja.) Koira kuitenkin nukkui koko yön rauhassa, vaikka emäntä vähän väliä heräsikin asiaa tarkistamaan... kiittämätön!

Näiltä näkymin siis selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja ainut oire mitä retkestä tuli, oli pienimuotoinen ripuli, mikä johtuu varmaan ihan siitä chilistä... Koira on ollut normaali oma itsensä ja sai vielä aamuruuan seassa extra annoksen rypsiöljyä, että kakka varmasti luistaa ja luut tulee näppärästi ulos. Ehdin myös yön aikana perehtyä netistä vinkkejä etsiessäni melko jännään faktaan, broilerin luut eivät ole niin vaarallisia kuin kanan luut, koska ne ovat niin paljon hauraampia, eivätkä sälöile niin voimakkaasti. Väitettä perusteltiin sillä, että broileri teurastetaan jo 5-6 viikkoisena, kun taas kana voi elää 2-3 vuotiaaksi, luut eivät ole siis ehtineet kehittyä kunnolla. Onneksi meille oli valittu ruuaksi nimenomaan broileria... muuten olisin varmaan kiikuttanut tuon otuksen saman tien Tuhatjalkaan.

Näihin tunnelmiin - edelleen toivotaan parasta!

Naksuttelusta

"Vadille"

Me ollaan siis tässä nyt muutama päivä naksuteltu ahkerasti. On meillä aina ollut naksu jossain määrin käytössä, mutta jotenkin se on aina tuntunut turhalta. Ajattelin aluksi, että eikö ole sama työntää se nami suuhun kuin ensin naksauttaa ja työntää se vasta sitten sinne. Eihän se näköjään ole. Wilson on nyt parissa päivässä oppinut liudan uusia temppuja ja ihan kokonaan naksun avulla. Peruskäskyt toki voi opettaa ilman naksuakin, mutta kun halutaan koiran tekevän jotain haastavampaa, eikä niin luonnollista sille, niin naksu on mainio! Wilson on ehdollistunut naksulle tosi kivasti, häntä alkaa heilua ja temppuja löytyä heti kun naksu otetaan laatikosta esille. Koirastakin on kivaa naksuilla.

"UPP"

Wilson on siis oppinut nyt kuolemaan, nousemaan takajaloilleen, pujottelemaan jalkojen välistä ja nousemaan vadille. Vati on ehkä sen suosikki, sillä se on heti siellä kun otan naksun esille. Ei se siinä vielä osaa pyöriä, kuin silloin kun minäkin kierrän kehää, mutta alku on jo lupaava. En vain ole vielä keksinyt, miten saisin sen pyörimään itsenäisesti. Naksuttimen parhaus on ehkä se, että koira alkaa tarjota omia temppujaan, joista voi sitten niin halutessaan palkata ja oppia taas uutta. Jos jollain on vinkkejä tuohon pyörimiseen tai sitten tuohon ylösnousemiseen (miten koiran saa jäämään ylös kahdelle tassulle vähän pidemmäksi aikaa) niin otetaan kiitollisina vastaan!

"PAM"

Hyppyrata

Eilen meillä oli uuden vuoden kunniaksi 17 esteen ykkösten hyppyrata. Radassa oli paljon paikkoja joissa oli oltava tosi tarkkana ja keskittynyt. Varsinkin putken päihin ohjaukset piti tehdä tosi tarkasti, ettei koira hujahtanut väärään päähän. Menin taas molemmilla koirilla ja jo rataan tutustumisessa mietin, ettei Wilsonin keskittyminen riitä koko rataan. Liikaa maailman kivimpiä putkita joihin hävitä. Ennin kohdalla vähän arvelutti, miten se lähtisi hakemaan noita tsiljoonia putkia, kun viime treeneissä ei niihin oikein mennyt. Onneksi oltiin käyty itsenäisesti vähän putkittelemassa, joten ne eivät tuottaneetkaan ongelmia. Tässä tämä rata, väri vaihtuu puolessa välissä, kun tultiin samoja esteitä toisesta suunnasta.

Rata meni nopeasti kerrottuna näin. Ykkösen taakse koira istumaan, itse kakkosputken ensimmäisen pään eteen seisomaan, ettei koira hujahda sinne, kun se oli suoraan ykkösen perään. Ohjaus oikealle putkelle, heitto kolmoselle. Koira vasemmassa kädessä putkelle ja sieltä oikealla kädellä heitto putkeen (tempulla jonka nimessä oli joku maa ja putkiohjaus). Persjättö vitoselle. Koira vasempaan käteen kutonen ja seiska normaalisti, kasille heitto ja saman tien takaaleikkaus ja kohti ysiä. Ysin jälkeen kiihdytyssuora kahdelletoista.  Taas persjättö kolmelletoista samalla uudestaan nuo keskellä olevat hypyt ja seitsemäntoista takaakierrolla. Tehtiin ensimmäisellä kierroksella 1-8 ja 8-17 ja toisella kierroksella koko homma. 

Wilsonilla ei tosiaan keskittyminen ihan riittänyt. Putket vetivät niin pirusti puoleensa, että vaikka konkreettisesti seisoin putken suun edessä tukkeena, poika työnsi itsensä silti läpi. No ohjasin Wilsonin putkesta ohi muutaman kerran lelu kädessä ja päästiin jatkamaan hommaa. Kolmonen hyvin ja nelosella Wilson juoksi putken ympäri ja tuli sitten oikeaan päähän. Tämä johtui oikeastaan omasta ohjauksestani, kun rintamasuunta on menossa ohi putkesta, koira menee ohi putkesta. Minun piti kääntyä tosi villin tuntuisesti pois päin putkesta, että Wilson tuli mukana putken oikealle päälle. Persjättö onnistui! Ensimmäisen kerran ikinä! Oikea putkenpää löytyi ja sitten tuli taas ongelmaksi ehtiä oikeaan paikkaan. Seiska meinasi jäädä välistä, kun oli pikkaisen vaikeassa hyppykulmassa enkä ehtinyt ihan täysin ohjata Weetä sinne. Paloissa tehtynä päästiin kuitenkin myös näistä hankalista kohdista. 

Sanna kehui Wilsonin estehakuisuutta todella hyväksi ja sitä se kyllä onkin. Loppupätkä onnistui tosi kivasti. Kaikki esteet ylitettiin ongelmitta, jos maltettiin keskittyä. Välillä vauhti oli niin kova, että ei vaan kääntynyt, mutta hieno pentu kuitenkin. Isoin ongelma oli ehkä tuo ihan viimeinen "helppo" kaarre. Se meni joko liian pitkäksi tai sitten Wilson kääntyi ennen hyppyä. Tätä sitten treenattiin vielä lopuksi pelkästään ja saatiin myös kotiläksyjä, jos käydään hallilla itsenäisesti. 

Sitten päivän yllättäjään. Ennillä oli tosiaan vielä viime treeneissä vähän ongelmia putkien kanssa ja se ei hakenut niitä yhtään itsenäisesti. Käytiin sitten välipäivinä itsenäisesti tekemässä vähän putkea, mutta silloinkin putki oli suora, joten en ajatellut sen vaikuttavan NÄIN suuresti. Ensimmäisillä kerroilla oli taas ongelmana ehkä eniten se, että minä olin sekaisin siitä kummalla kädellä ja minne päin. Enni sinänsä teki hyvin, vähän hitaasti vain. Mitään erityisen vaikeaa kohtaa ei Ennin kanssa ollut ja kaikki sujui tasaisen varmasti. Toisella kierroksella tehtiin sitten tosiaan koko rataa. Alku lähti tosi hyvin, Enni haki esteen ja vauhti vain kiihtyi. Takana leikkauksen kohdalla, Enni melkein kääntyi väärään suuntaan, mutta ei kuitenkaan. Me oltiin ns. liekeissä. Puolessa välissä tuntui, että tätäkö tämä agility voi olla, että kaikki sujuu ja pelataan niin hyvin yhteen. Loppuun asti täysillä ja sieltä... meidän eka ihan oikea nolla! Mamma on niin ylpeä! 

Lopuksi tehtiin Ennin kanssa vielä vähän keppejä ja Enni oli taas liekeissä. Kahdeksan keppiä tosi kivalla rytmillä. Toki vielä tulee vähän virheitäkin, mutta ehkä se annetaan anteeksi. Ehkä Ennistä sittenkin tulee agiliitokoira ja ehkä päästään senkin kanssa korkkaamaan ensimmäiset möllit tämän vuoden puolella.

UUSI VUOSI

Wilson oli tosiaan bailaamassa Ennin kanssa vanhempieni luona ja kuulemma hienosti oli mennyt. Enniä oli jännittänyt kovin kovasti, muta Wilson ei ollut ollut milläänsäkään. Ei ollut pauke haitannut edes ulkona käydessä. Niin reipas pentu ja kuulemma Ennikin oli ollut tavallista rauhallisempi, kun Wilson ei ollut ollut moksiskaan.

Tämä päivä on mennyt lähinnä loikoillessa. Koira kotiutui iltapäivällä ja siitä asti sen on vain lähinnä vaihtanut nukkumapaikkaa. Vaikka hoidossa ei ollut malttanut nukkua kunnolla edes öisin, kotona uni on maistunut paremmin kuin hyvin! Hyvää uutta vuotta siis vielä kaikille lukijoille!