Se on syksy nyt.

Wilson päätti kiivetä 2m korkealle kivelle, tottakai siitä sivusta, mikä oli pysty suora.

Meidän viikko

Luvassa tänään vähän sekalaisia kuulumisia niin agilityn, ratsastuksen kuin muidenkin aktiviteettien saralta. Viikko on ollut varsin monipuolinen ja aktiivinen. Paljon on kokeiltu uutta ja treenattu vanhaa, onnistumisia ja epäonnistumisia, mustelmia, kipeitä lihaksia ja hyvänolontunnetta.

Maanantai lähti käyntiin varsin räväkästi lajikokeilun parissa koulussa. Suuntasimme siis luokkana kokeilemaan potkunyrkkeilyä. Laji oli minulle entuudestaan täysin vieras, mitä nyt nyrkkeilyä oli joskus tullut ohi mennen uutisista nähtyä.

Ensimmäinen ajatus nyrkkeilysalille saapuaessani oli, että onpa äijää. Sali haisi hielle ja maan alla olevan sijaintinsa takia paikka oli kolkko ja seinillä oli lihaksikkaiden miesten kuvia nyrkkeilyhanskat kädessään.

Ohjaajamme kuitenkin kertoi potkunyrkkeilyn oleva suosittu laji myös naisten keskuudessa, joten eikun kokeilemaan. Alkulämmittelyjen jälkeen hiottiin hieman liikkumistekniikkaa ja suojauksia. Näiden jälkeen päästiin nyrkkeilysäkkien pariin haskat heiluen. 

Laji oli kaiken kaikkiaan älyttömän rankka. Säkkejä oli tarkoitus sekä lyödä että potkia ja varsinkin potkiminen teki oikeasti kipeää. Sääri oli seuraavana aamuna mustelmilla ja ihan uudet lihakset kipeänä. Toisaalta potkunyrkkeily oli ihan älyttömän hyvää liikuntaa niska-hartiaseudulle ja minä, niskajuminenkin, heräsin aamulla niskat pehmeinä ja rentoina. Ja älyttömän hauskaahan tämä oli kanssa! Sai oikeasti purkaa kaiken ylimääräisen energian ja hikoilla oikein olan takaa.

Tiistaina oli vuorossa ratsastusta ja Villen ihka ensimmäinen valmennus. Vartiaisen Terhi tuli pitämään meille valmennusta omalle tallille. En ollut itsekään ollut aiemmin Terhin opissa ja voin kyllä kertoa, että tykkäsin kovasti. 

Ville toimi yllättävän hienosti ja jaksoi koko puolistuntisen sisukkaasti. Saatiin Terhiltä paljon hyviä kotiläksyjä ja tsemppiä treeneihin. 

Keskiviikkona agiliideltiin Wilkun kanssa tuttuun tapaan ohjatuissa. Koutsina oli tänään Kataisen Harri. Rata oli suht kimurantti, mutta Wilson yllätti mamman jälleen kerrab positiivisesti. Etupalkka alkaa tuottamaan tulosta ja Wilsonin fokus oli tänään paljon paremmin esteissä ja radassa kuin minun käsien napsimisessa. 

Radalla oli paljon kohtia, jossa koiran piti irrota hyvin, jotta ohjaajalla oli mitään mahkuja ehtiä seuraavaan tilanteeseen. Näissä kohdissa Wilson yllätti kaikista eniten, käsiä räksyttävä perskärpänen irtosi putkeen, vaikka jouduin ohjaamaan sen sinne puomin takaa pelkällä "putkiputki" käskyllä.

Toinen haastava, mutta onnistunut kohta oli hyppy ja pimeä putkikulma. Koiran piti käydä hyppäämässä omatoimisesti hyppy ja löytää vielä putken pääkin ilman ohjaajaa. Vau sitä tunnetta kun Willis teki sen!

Torstaina oli taas vuorossa jotain ihan uutta ja ihmeellistä, nimittäin tankotanssia! Aluksi tuntui, että ei tästä mitään tule. Tanssista ei uskaltanut edes puhua, vaan lähinnä olo oli kuin elefantilla nuoralla. 

Oikea tekniikka on kuitenkin kaiken a ja o. Voimaa ei tarvittukaan ihan niin paljon, kun kädet ja jalat olivat oikein päin. Tunnilla kokeiltiin erilaisia pyörähdyksiä ja pitoja.

Voin suositella tätäkin kaikille, jotka haluavat haastaa itsensä. Ei ole todellakaan helppolaji, mutta kun onnistuu vääntämään itsensä johonkin vaikeaan temppuun, niin olo on mahtava.   

Torstaina oli myös heppailu päivä ja käytiin Villen kanssa maastoilemassa ihan keskenämme, koska maastokaveriltamme heilui kenkä. Hauskaa meillä ainakin oli, kun laukattiin metsäautotietä tuuli korvissa vinkuen ja vedet silmistä valuen. Ei paljoo stressi painanut! 

Ps. Pahoittelen kirjoitusvirheistä... Kännykällä on niin kauhean vaikeaa kirjoittaa :) 

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

Anna mä autan!

"Mami, mä voin tehdä sun kouluhommat. Tai oikeestaan sun ei tarvii tehdä niitä ollenkaan, kun makaan tässä läppärin päällä ja kerjään rapsutuksia!"

Treeniä

Keskiviikkona oltiin Sannan ohjaamalla tunnilla. Tehtiin aikas mukavaa radan pätkää, jossa ei ollut mitään yksittäistä teemaa vaan enemmän ihan ratatreeniä. Alkuun rataantutustumisessa tuntui, ettei tästä voi tulla yhtään mitään, jokainen este tuntui olevan juuri väärin päin... tai ehkä pikemminkin ohjaaja tuntui olevan aina tuhannen mutkalla ja ohjaamassa koiraa väärällä kädellä. Kun Sanna kertoi meille kuinka tässä pitäisi toimia, homma alkoi tuntua jo paljon selvemmältä... takana leikkauksia, valsseja ja takaa kiertoja... peruskauraa siis.

Radassa oli myös kepit ja A-este. Me ei olla vielä Wilsonin kanssa tehty keppejä ja Aa:ta kauheasti radan osana, vaikka se tekee ne jo varsin mallikkaasti yksittäisinä. Ajattelin siis testata. A onnistui, kepit ei. Kepeillä ainut ongelma oli keskittyminen. Wilson hakee kepit hyvin yksittäisenä ja yhden hypynkin takaa, mutta kun radalla vauhti kiihtyy ja herneet kolisevat aivoissa vieläkin hurjemmin, on kepeille suorastaan mahdotonta osua. Minua suorastaan hävetti, kun olin sanonut Sannalle aiemmin, että nyt se hakee ne hienosti... Vaan ei tänään. Wilson näytti lähinnä tältä :O silloin kun käskin sitä kepittelemään... Ja sitten kun sain sen lopulta tajuamaan mitä se KEPKEPKEP oikein tarkoittikaan, mitä tekee koira? No tietty lähtee kepittelemään väärältä puolelta keppejä, vaikka se ei ole koskaan saanut niin tehdä. Sekaisin pieni reppana, kun Agility on niiiiiin kivaa! Kepit jää nyt tauolle radan osana tai voiko sanoa tauolle, jos ne on otettu ensimmäisen kerran äsken. Keppikulmien treenausta yksittäin, hiomista ja hienosäätöä.

Mutta sitten siihen parhaaseen osaan treenejä. A-este. Se oli bueno... tai no niin bueno kuin 1,5 vuotiaalta tättähäärältä voi olettaa. Se juoksi ylös ja juoksi alas ja mikä parasta pysähtyi alastulossa ja mikä vielä parasta, Wilson antoi minun valssata ja odotti vapautusta. Mamma oli taas niin ylpeä!

Toinen asia kontakteihin liittyen on meidän keinu. Keinua ollaan treenattu kolme kertaa ja Wilson taitaa olla luonnonlahjakaskeinuja. Keinuun kyllä mennään pikkaisen vielä varovasti ja tunnustellen, mutta se keinun alastuloa ei jännitä yhtään. Namit on niin hyviä ja keinuminen on niin hauskaa. <3 Näihin tunnelmiin, agility on vaan hauskaa, kun se sujuu.

"Naiset! Olisinpa lähtenyt yksin. Ajatella nyt kanelia kun tuntematon kutsuu!"

Otsikon sitaatti Muumipapalta kuvastaa hyvin minun ja Wilsonin päivää. Minä olen miettinyt vain kanelia ja omenia ja Wilson on haikaillut pitkän metsälenkin perään...

No feelings.

Syksy tuo mukanaan uusia tuulia ja vähän myös sateitakin. Mistähän sitä aloittaisi? Voisin vaikka ensin kertoa, että pitkä aikainen harrastukseni ratsastus saa lokakuusta eteenpäin väistyä taka-alalle. Vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja, jos yrittää ratsastaa päivittäin, käydä koulua, tehdä töitä ja nukkua. Jouduin siis priorisoimaan elämääni ja tallihommat saivat vähentyä huomattavasti. Ratsastan siis enää pari kertaa viikossa Ville nimisellä suomenhevosvauvalla. Elämäni vaikein päätös, mutta toisaalta niin helpottava.

Toinen syksyn muutostuuli koskee agilityä. Luovutin, annoin periksi, en jaksanut enää... Enni saa jäädä kotikoiraksi. Ainakin uuteen innostuksen puuskaan saakka. En enää jaksanut yrittää innostaa Enniä, kun koiraa ei yhtään kiinnostanut. Eilen kun oltiin lähdössä treeneihin, Enni meni portaiden alle piiloon korvat luimussa. Kiitos, mutta ei kiitos. Antaa Wilsonin tehdä, kun sillä on intoa pienen kylän verran.

Wilson siis oli eilen ohjatuissa ja Enni mukana vähän leikkimässä hallilla ja hyppäämässä muutaman kivan esteen... pitämässä siis hauskaa ilman mitään paineita. Ohjatut antoivat taas paljon ajattelemisen aihetta. Treenikerta ei ollut yhtään tavallinen. Keskityttiin enemmän mentaalipuolen valmennukseen, mikä tuli ainakin minulle todella tarpeeseen. Sanna painotti tänään todella vahvasti otsikossakin tullutta, NO FEELINGS teemaa. Vaikka se Wilson kuinka räkyttää ja komentaa ja sinkoilee minne sattuu, no feelings. Ei koira ymmärrä, miksi ohjaajaa vituttaa. Kotona tunteillaan ja treeneissä koulutetaan. Voi kun se olisikin noin helppoa.

Toisena pointtina oli koiran kouluttaminen täydelliseksi. Meistä ohjaajista ei tule koskaan täydellisiä, joten on parasta tehdä koirista täydellisiä. Koira suorittaa, ohjaaja tunteilee... aina. Koiran käytökselle löytyy aina syy ja yleensä se syy on ihan looginenkin. Miksi koira karkailee putkiin? No koska treeneissä koira palkataan yleensä putken jälkeen ja putki vahvistuu joka kerralla.

Sanna käski meitä jatkossa itsenäisesti treenatessa pitämään selvää kirjanpitoa, jossa on ideana +/-. Ensin määrätään tavoite treenille, vaikkapa koira kepittelee kaikki 12 keppiä. Tehdään esimerkiksi kymmenen toistoa, joista jokaisesta merkitään paperiin +/-, sen mukaan onko onnistunut vai ei. Treenin lopuksi nähdään, miten treeni on mennyt. Jos plussia on enemmän kuin miinuksia, voidaan treeniä pikku hiljaa vaikeuttaa, onnistuneita toistoja on jo niin paljon. Tämä lähtee ainakin meillä testiin.

Ai niin, vielä lopuksi. Wilson ei osaa vielä hakea kepeille... sitä pitää treenata kovasti. Räkyttäminen on paljon hauskempaa, mutta NO FEELINGS.

Eläinkokeidenuhri Enni

Keskiviikkona oli taas ohjatut ja tällä kertaa ohjaajana oli Harri. Harri oli kuulemma jo pidemmän aikaa mietiskellyt, mistä tuo koirien hitaus radalla voisi johtua. Enni ei ole kuulemma ainut "hiimailija". Ongelma on siis tämä... Koira osaa kaiken, mutta ei tee sitä kaikkea nopeasti, ei edes aina laukassa. 

No keskiviikkona Harri sitten kysyi minulta, että haluaisinko tehdä vähän eläinkokeita... Mitä vain nopeuden eteeb. Harrin teoria siis oli, jos oikein ymmärsin, että Enni odottaa vain namia ja ei sen takia viitsi tehdä asioita nopeampaan. Toisin sanoen, Enni tietää, että nami on joka tapauksessa tulossa! 

Miten tähän asiaan sitten lähdettiin pureutumaan. Kanakursseilta opituilla metodeilla tietty... Enniä alettiin palkkaamaan suorituksen lisäksi ajasta. Jos vauhtia ei ollut tarpeeksi, kuppi vietiin nenän edestä pois. Toimii kanoilla, miksi ei meidän Ennillä. Nähtäväksi siis jää, mitä tuleman pitää.

Uskon kyllä, että Enni hoksaa tuon ajan kanssa, mutta toistoja toki tarvitaan. Informoin kyllä täällä, jos edistystä tapahtuu!

Möllikisat Maaninka

Eilen startattiin sekä Ennin että Wilsonin kanssa toista kertaa ikinä möllikisoissa. Pientä paniikkia aiheuttivat radalla olleet kepit, sillä olin ajatellut, ettei niitä siellä olisi ollut.

Ensin mentiin Wilsonin kanssa ja kuten ratapiirroksesta huomaa, se oli todella juoksu painotteinen. Mielummin olisin tehnyt vaikka mitä vaikeita saksalaisia ja kiekuroita, mutta tämä juokseminen... ÄH.Vaikein kohta oli tuo pituuden jälkeinen juoksusuora ja siinä jäinkin auttamattomasti jälkeen. Päästiin rata kuitenkin ilman hyllyjä maaliin 15 virhepisteellä. Wilson jopa kepitteli kepit oikein toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla piti jäädä katselemaan kiviä, jotka jaloista lensivät metalliseen keppitelineeseen. Miten niin hallissa tekonurmella treenattu koira? Kepeitä siis yksi vitonen, toinen vitonen tuli hypyn ohi juoksemisesta, pussi veti koiraa paljon enemmän ja sain sen juuri ja juuri pysymään sieltä poissa. Kolmas vitonen tulikin sitten muurilta, kun en mitenkään ehtinyt ennen muuria tekemään persjättöä, mitä siihen olin suunnitellut. Noh.. paremmin kuitenkin kuin viime kerralla, jolloin ei päästy kakkosestettä pidemmälle ilman hyllyä. Loppurata menikin sitten ilman virheitä ja hyvällä meinigillä. 

Wilsonin rata:

Seuraavaksi Enni, jota jännitti IHAN älyttömästi. Oltiin ulkona, oli vieraita agilityesteitä, toisia koiria, ihmisiä ja kaikkea mitkä saattavat syödä pieniä shelttejä. Taas voisin mainita, miten niin hallissa treenattu koira? No paskajäykkänä lähdettiin sitten radalle. Putkiin mentiin H Y V I N varovasti, keppejä ei saatu tehtyä lopulta ollenkaan joten sieltä sitten yhteensä 20 vp. Sitten meni taas hetken aikaa hyvin, ennen seuraavaa putkea, johon oli jostain syystä päästävä ihan ehdottomasti väärästä päästä. No taas 15 vp lisää, eihän näitä vielä ollutkaan. Enni meni yllättäen ihan hyvin pussiin ja teki koko loppuradan kivasti, ennen viimeistä putkea, jonne se pysähtyi (?). Se oli jo menossa, mutta sitten ei huvittanutkaan ja piti käydä minun uudestaan tyrkkäämässä... sieltä vielä yksi vitonen ja lopputuloksena komea 40vp. Tuomarikin taisi todeta, että Enni ja Renja viimeinkin maalissa... Huumorilla kuitenkin eteenpäin ja kokemustahan näissä kisoissa vaan haetaan...

Ennin rata:

No, minimölleillä ei ollut kuitenkaan kovin kummoinen tasokaan, joten lopulta Wilson oli ykkönen ja Enni kolmonen. Vähänhän se huvitti tuollaisten ratojen jälkeen. Wilson sai palkinnoksi ihan huipun frisbeen, josta tuli heti ihan ykköslelu. Ennikin sai luun ja herkkutikun, joita se varmasti osaa arvostaa. 

Mitä me tästä opimme... no sen ainakin, että treeniä tarvitaan vielä paljon. Ja sitä ei saa muuten kuin käymällä. Lisäksi opimme, että Wilson on kehittynyt ainakin paljon ja ehkä myös minäkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuulemisiin!

Jaiks!

 

Jaiks! Huomenna ei suunnatakaan ohjattuihin vaan mölleilemään. Tästä lisää heti huomenna!

Blogin kohtalo

Kellään ei tuntunut olevan mielipidettä blogin sisällöstä, joten otan päätäntävallan itselleni. Tulen siis tekemään kaksi erillistä blogia, sillä itselleni se on varmasti selkeämpää ja toisekseen blogin lukijoiden on helpompi valita oma kiinnostuksenkohteensa. Toivon tottakai vanhoja lukijoita myös Iriksen blogia seuraamaan. Laitan tänne Iikun blogin osoitetta, kunhan ensin kerkeän sen tehdä. Kuulumisiin!

Muoks: http://irisunikko.blogspot.fi/

Känkkäränkkä

Kun ei suju, niin ei suju. Ratsastus on siinö mielessä yhtä herkkä laji, kuin agilitykin. Hevonen ja koira vaistoavat ohjaajan mielialan todella nopeasti... Ärsyttävän nopeasti. 

Minulla alkoi eilen vakioryhmien pidot ja alku oli tuttuun tapaan melkoista kaaosta. Uusia ratsastajia, uusi maksutapa jne. Kiire jatkui koko päivän, eikä siitä ollut niin helppo luopua sitten, kun nousin hevosen selkään. Iristä ärsytti alusta alkaen ja minua ärsytti kun Iris ei toiminut. Näin jälkeen päin ajatellen, ei se tietenkään toimi, jos yrittää itse väkisin kiskoa ja kiukuttelee hevoselle omaa turhautuneisuuttaan. 

Eli tunti meni siis tapellessa. Iris on hevosena äärimmäisen herkkä ja lähtee heti juoksemaan kättä vasten pakoon, jos käsi on yhtään kova. Tässä vaiheessa joudutaan yleensä oravanpyörään... Iris juoksee, minä pidätän, Iris juoksee kovempaa ja minä pidätän lisää... 

Oikein harmittaa miten tunti menikin niin huonosti. Ensin mietin oliko hevosella joku paikka kipeänä, kun käyttäytyi niin poikkeuksellisesti, mutta enpä usko. Varmasti ongelma oli jälleen kerran satulan päällä.

Tänään lähdetään illalla agilityn jälkeen rauhassa puhtaalta pöydältä anteeksi pyydellen ja toivotaan, ettei hevonen ole edelleen näreissään eilisestä. Pitäkää peukkuja! 

Back to business

Niinkuin moni on varmasti huomannut, blogi on viettänyt melkoista hiljaiseloa koko kesän. Syy tähän on ollut yksinkertaisesti se, ettei ole kiinnostanut kirjoittaa, kun omien loukkaantumisten takia ei ole pystynyt treenaamaankaan. Iris siis onnistui kiidättämään minut maan kamaralle kahteen otteeseen parin viikon sisällä heinäkuun puolessa välin. Ensimmäinen kerta päättyi 1,5 viikon sairaslomaan pitkän selkälihaksen revähdyksen takia. Kun tästä alettiin toipua ja selkä alkoi taas kestää agilitya ja ratsastusta, Iris loikki uudemman kerran ja tällä kertaa vuorossa olivat nilkan nivelsiteet. Könkkäsin pari päivää kepeillä ja yhä edelleenkin, pari viikkoa tapahtuneesta, nilkkaa kuumottaa ja se on turvoksissa. Onneksi se kuitenkin nyt pikku hiljaa alkaa kestämään normaalia käyttöä ja päästiin jo viime keskiviikkona aksaamaankin.

Wilsonille kuuluu pelkkää hyvää. Se on kesän aikana oppinut mm. kepittelemään vallan hyvin ja päästiin jo viime treeneissä tekemään keppejä radan osana. Lisäksi se on opetellut puomia ja 2on2off sujuu jo hienosti. Kisa ikään Wilson tulee syyskuussa, mutta ajattelin odotella ensi vuoden puolelle ennen virallisiin kisoihin osallistumista. Nyt siis tarkoituksena kierrellä möllejä, jos niitä vain kohdalle sattuu tulemaan.

Iriskin on mennyt kesän aikana huimasti eteenpäin. Se kulkee nivelessä mukavan tasaisesti ja käynti ja ravi ovat tosi hyvällä mallilla. Laukassa on vielä paljon tekemistä, koska Iris mielellään laukkaa liian lujaa, koska se on niin hirmuisen kivaa. Iriksenkin kanssa olisi tarkoitus suunnata koulukisoihin kunhan sopivia luokkia tulee kohdalle. Ja ei se tietenkään ole sanottua, etteikö me joskus mentäisiin niihin hurjiin keppien ylitys kisoihinkin - sitäkin on jo vähän treenattu.

Mutta sitten kysymys lukijoille, luetteko blogia mielummin tällaisena sekametelisoppana vai olisiko parempi, jos tekisin kaksi erillistä blogia Irikselle omansa ja koirille omansa?

Materialismionnellisuus

 

Wilson sai eilen Mustista ja Mirristä uudet Hurtan Y-valjaat sekä samalla uuden hihnan. M&M:ssä oli huipputarjous ota2maksa1, joten koko satsille tuli hintaa vain vähän reilu pari kymppiä. Valjaat on ihanan helppo käyttöiset ja hihna tuntuu hyvältä kädelle. Ja jos totta puhutaan, niin olihan se vaaleansininen timanttikaulapanta vähän mauton... ja pentuajasta ollut hihnakin jo vähän nuhjuinen... Aikuisen Ween makuun nämä ovat paljon coolimmat.

Niin ja mitä selkään tulee niin se on edelleen kipeänä, sairasloma jatkuu nyt toista viikkoa ja ihmeparantumista odotellaan. Lääkäriltä saatiin kuitenkin lupa tehdä kevyttä liikuntaa, mutta agility taitaa jäädä vielä tällä viikolla välistä... vai liekkö se laskettaisiin kevyeksi liikunnaksi. Sairasloman jälkeen jään kuitenki reilun kolmen viikon lomalle, joten sitten on aikaa aksata ja ratsastaa ja ehkä myös päivitellä vähän aktiivisemmin.

Ai niin ja huomenna arkeamme tulee sulostuttamaan Enni. Se majailee meillä hoidossa ainakin tuonne sunnuntaihin saakka!

HAHA... tajusin vasta nyt etten oo kertonutkaan tänne mitään tästä mun selästä... Tipuin siis viime torstaina Iriksen kyydistä suoraan selälleni ja sain aika mojovan tällin selkääni. Ja sitä nyt siis parannellaan. Tilanne meni kutakuinkin niin, että istuskelin tyytyväisenä alkukäynneillä kyydissä pitkin ohjin ilman jalkkareita ja nähtiin Iikun kanssa yhtäaikaa kissa, joka oli päättänyt hypätä puskasta meidän eteen. Minä vs. urheiluhevonen... minä tipuin kuin märkä rätti selälleni, enkä kerennyt kissaa sanoa teemaan kuuluvasti. ;D

Huippu viikonloppu!

MOI!

Meillä oli mamman kanssa ihan huippu viikonloppu. Tehtiin vaikka mitä ja meistä otettiin jostain syystä ihan kauheesti Enni-äiskän kanssa kuvia. Ihme dorka, kun hyppii kokoajan kameran kanssa edessä - antais meidän mielummin vaan juosta. Mutta itse asiaan. Meillä oli siis shelttien huippukokous meidän kasvismamman luona. Siellä oli hirveesti shelttejä ja kaikki tuntu olevan jonkun siskoja ja veljiä... Mäkin näin äitin lisäksi, mummon ja isomummonkin. Sisaruksia mä en vieläkään nähnyt... en oo nähnyt niitä vielä koskaan, missä lie piilossa.

Huippukokous.

Toi joka katsoo suoraan kameraan, on se mun isomummo Netta...  iso se ainakin on, mummosta en niin tiiä.

Tää on mun mummo Sani. 

Täs on mun varaisoveli. Ollaan aika samanlaisia luonteeltaan... pallosalamia.

 Äiti ja sen sisko Muru oli tosi samannäköisiä, en meinannut tunnistaa niitä ollenkaan. Ja oli se sen velikin - Piki - tosi samannäköinen, mut se oli kuitenkin poika... Mammakin vitsaili, että pitää kattoo tarkkaan, ettei oteta väärää koiraa mukaan. Onneksi ne otti kuitenkin oikeat koirat mukaan. Musta olisi näet ollut vähän ikävää joutua jonnekin Lahteen tai vieläkin kauemmas. 

Äiskä oikeella ja Muru vasemmalla.

Äiskä vasemmalla ja Piki oikeella...

Kun oltiin hoidettu näitä tärkeitä hommia jonkun aikaa, lähdettiin sitten mökille rentoutumaan. En tiiä oliko se rentoutumista, mutta ainakin aivot sai laittaa narikkaan ja kiusata äiskää ihan kunnolla.

Tässä mä ootan, että mamma viskaa mulle pallon...

Oltiin ainakin näin onnellisii mökillä.. Hymyilytti!

Joo, me jouduttiin myös pesulle, mikä ei ollut ihan niin kivaa. Vesi oli aika kylmää ja haistiin sen jälkeen vielä kiiville ja omenalle... miehekästä.

Äiskä komentaa mammaa....

Tässä tapellaan pallosta...

Täs tein yllätyshyökkäyksen äiskän kimppuun.

KarvaKasa.

Niinku näätte, äitistä ei oo mulle mitään vastusta enää.

Oltiin hirveen vihasia toisillemme... en muista enää miks.

Tätä se äiti jakso puuhailla... juosta tuota uima-allasta ympäri. En niin ymmärrä mitä hauskaa uivien lasten paimentamisessa on.

Hurmos!

Jos lähdetään tästä, niin ei liene kenellekään yllätys, että meillä meni eilen aika hyvin ohjatuissa Wilppiksen kanssa. Harri oli tehnyt meille 18 esteen mittaisen hyppyradan. Rata oli tasan 27 metriä pitkä, jolloin Harri pystyi laskemaan meille etenemät. Radalla oli paljon valsseja ja muutama tosi kinkkinen persjättö. Persjätöt on meille aina äärettömän vaikeita, koska mulla on kymmenen senttiä liian lyhyet jalat. Aluksi tuntui, että ei meinattu päästä minnekään ysin persjätöltä, kun ei onnistunut niin ei onnistunut. Oli pakko ennakoida, luottaa koiraan ja jättää se suorittamaan putkea itsekseen... ja sehän suoritti. HUIPPUA.

Ensimmäisellä kerralla kun olin kerrankin ajoissa tekemässä persjättöä mentiin ohi seuraavasta esteestä, ihan vaan sillä, että juoksin niin lujaa enkä muistanut pysähtyä pakkovalssaamaan. Nou hätä... positiivista! Toisella kerralla parempi ajoitus ja humps, sehän onnistui. Tästä sanoin kuvaamattoman helpottuneena melkein unohdin missä seuraava este oli ja siksi sinne tuli omia kiemuroita. Noh... uusi yritys ja sittenhän me päästiinkin jo maaliin yhtä ylimääräistä kiemuraa lukuunottamatta puhtaasti. Etenemä tällöin 4m/s... Olisin jo tyytynyt tähänkin, mutta tehtiin vielä kerran.

Radan alku meni kuin unelma, Wilson kurvasi tiukasti ja minä pysyin rytmissä mukana. Rytmin menettäminen on muuten syvältä... koko rata menee hirmuiseksi taisteluksi, jos rytmi häviää. Rytmi on hirveän vaikea saada takaisin, mutta kerran me onnistuttiin siinä. Kuitenkin, viimeinen keissi. Pistettiin molemmat kaikki peliin, yhtä ylimääräistä kiemuraa lukuunottamatta paras veto, nolla rata ja etenemä 4,3m/s... Voi taas olla Wilppikseen niin tyytyväinen... ja myös ehkä vähän itseenikin.

Aikoihin ei ole jalat olleet yhtä hapoilla ja paita niin hiestä märkä kuin eilisten treenien jälkeen. Mahtava fiilis pakko myöntää. Huippua! Kirjoittaminen on tänään vähän katkonaista, kun olen vieläkin vähän pilvissä. Tätä me just tarvittiin, hetken olikin jo tuntunut että junnattiin paikoillamme... Ollaan me sittenkin kehitytty ja kehitytään kokoajan!

Loppuun vielä misskesäkoira kilpailijat...