26. lokakuuta 2012

Kuvia ja kuvan muokkausta

Olin tänään Wilsonin kanssa Neulamäessä lenkkeilemässä ja musta tuntuu, ettei paljon harmaampaa voisi olla. Päätinkin siis vähän muokkailla kuvia, ettei kaikki ois ihan sitä samaa harmaata.

Tämä kuva menisi melkein Hurtan mainoskuvasta.

Värejä muokkaamalla tästä sai aika kivan!

Tätä ei tarvinnut muokata, huomatkaa ihana etutassujen asento.

Tätä kuvaa on vain vähän rajattu, ettei joka kuvassa mainostettaisi Hurttaa...

Melkein pönötys kuva.

Pöhinää pelottavalle opasteelle.


Lenkkipolun maisemia.

Ja vielä yksi maisemakuva.

25. lokakuuta 2012

Kuin ajatus...

Meillä oli eilen taas kerran agility treenit ja voi sitä tunnetta, kun koira toimii kuin ajatus. Tehtiin ensin radan pätkään, joka oli kolmos (!) luokan radasta. Ei toki tehty kuin kuutta estettä, koska kepit ikävästi pätkäisivät radan kesken. Näennäisesti helppo pätkä, jota kuitenkin pystyi viilaamaan vaikka miten pitkälle tahansa ja kerrankin me myös päästiin viilaamaan, eikä vain räpeltämään maaliin saakka!

Aloitettiin siis ensin renkaasta, jota ollaan Wilsonin kanssa treenattu nyt joka kerta pikkuisen muiden treenien ohella, jotta siitä tulisi ns. varma. Renkaalta suoraan putkeen. (Radalla ihan putken vieressä oli puomi, jonka olisi pitänyt lisätä radan vaikeutta, mutta onneksi Wee ei tajua niistä vielä mitään.) Putkelta tavallinen hyppy, josta tiukka käännös putkelle. Hypyltä olisi helposti voinut ajautua myös suoraan sen edessä olevalle hypylle, jota en kuvaan kuitenkaan piirtänyt. Putken jälkeen tiukka mutka toiselle putkelle ja sitten niin kovaa kuin kintuista pääsi suoran päähän palkkaamaan. Melkoista putkirallia siis tänään, mutta Wilson rallasikin tosi mallikkaasti.

Kataisen Harri oli vetämässä meille treenejä ja hänellä on ihanan kokonaisvaltainen tapa opettaa agilityä. Hän ei opeta ainoastaan esteitä, ohjauskuvioita ja radan suorittamista, vaan pitää todella tärkeänä myös perustottelevaisuutta ja sitä miten koira tilanteen näkee. Koira juoksee sinne minne se katsoo, se ajattelee kokoajan preesenssissä ja siksi focus on saatava esteisiin. Tämän takia saatiinkin Wilsonin kanssa tosi mielenkiintoinen kotiläksy. Wilsonin focus on vielä tosi voimakkaasti minussa ja se hakee kokoajan katsekontaktia minuun. (Tottakai koska minä olen sen sille opettanut.) Läksynä onkin nyt opettaa koira katsomaan aina samaan suuntaan minun kanssani eli jos minä tuijotan rengasta, koirakin tuijottaa. Harrin omat koirat osaavat kuulemma käskystä käydä jopa koskettamassa niitä esteitä, joita hän vuoron perää osoittelee. Saa nähdä kuinka me tässä onnistutaan. Tällä tavoin saadaan kuulemma ohjauksesta sujuvampaa.

Tämän radan pätkän jälkeen tehtiin toisenlainen harjoitus, sillä Harrin mielestä se oli hyödyllisempi, kuin radan jatkaminen. Harjoituksen ajatuksena oli pyrkiä seisomaan tuon violetin ympyrän sisällä, kun koira teki ympärillä rataa. Aluksi palkka laitettiin odottamaan kakkosesteen taakse, joka auttoi koiraa irtoamaan, sen jälkeen kolmosesteen, sieltä nelosesteen ja lopuksi heitin lelun vasta viimeisen putken jälkeen palkaksi.

Ajattelin, ettei tämä kyllä tulisi ikinä toimimaan, varsinkin tuo kolmonen tuntui olevan hurjan kaukana ohjattavaksi. Niin se vain silti toimi oikeinlaisen palkkauksen avulla. Wilsonia on helppo palkata, koska "raatovingut" ovat parasta, mitä se tietää. No tämä kuitenkin sujui yli odotusten jonka takia Harri kovensi panoksia. "Ohjaa sama ilman käsiä". "Aha... " Aluksi en itse hahmottanut sitä, miten sitä sitten ohjattaan, jos ei käsillä huitomalla, no jaloilla ja vartalolla tietty. Ensin koira lähetettiin putkeen ottamalla askel sitä kohta ja kääntämällä ylävartalo oikealle päin. Kun koira oli putkessa, käännyttiin kakkosestettä päin niin, että oikea jalka oli takana ja kun koira tuli putkesta ja oli melkein vierellä sillä otettiin askel samalla kun ylävartalo kääntyi vasemmalle. Ja niin koira vain meni ja teki jopa valssinkin ilman käsiä. Kyllä sai mamma olla ylpeä koirastaan ja lisäksi myös itsestään. Harri sanoi minun olleen selkeämpi ohjauksessani ilman käsiä, jonka takia Wilson toimi selvästi paremmin ilman käsiä kuin käsien kanssa. Tähän syy löytyy kuulemma koirien ja ihmiten erilaisesta ajattelutavasta. Ihmisille on todella tärkeää mitä suu ja kädet tekevät ja me oletamme, että koirakin ajattelee niin. Koirat puhuvat keskenään eleillä, joten niiden on paljon helpompi käsittää ihmisen elekieltä, kuin käsien huitomista oikeaan suuntaan. Tottakai vaikeammissa kuvioissa tarvitaan myös käsiä, mutta siitä huolimatta kehon elekieli pitäisi olla hyvin kuosissa. Suosittelen kaikkia kokeilemaan, minä ainakin yllätyin kovasti.




23. lokakuuta 2012

Shetlanninlammaskoira, meillekö?

Kysymyspostaus ei ollut valtava suosio, mutta minulta haluttiin kuulla vastaus kysymykseen: Miksi juuri sheltti?

Kun lähdimme perheeni kanssa melkein kolme vuotta sitten miettimään koiran hankintaa, ei rodusta ollut vielä mitään käsitystä. Isäpuoleni oli omistanut aikaisemmin collieita, mutta kokonsa puolesta ne tuntuivat liian suurilta meille. Halusimme koiran olevan sopiva ensimmäiseksi koiraksi perheeseen, jossa on myös pienempiä lapsia. Koiran piti olla aktiivinen, sillä perheemme on todella liikunnallinen. Toisaalta turkki ei saisi viedä liikaa aikaa, koska kellään meistä ei ollut valtavaa kiinnostusta hoitaa sitä. Koiran pitäisi olla myös perusterve. Minulla oli ollut haaveena jo pitkään alkaa harrastaa agilityä. Luin kirjastosta varmaan kaikki rodun valintaan liittyvät kirjat ja pieni shetlantilainen hyppäsi jokaisesta kirjasta esille. Pieni, energinen, aktiivinen, helppo hoitoinen, ihmisystävällinen, suhteellisen terve ja helposti koulutettava. Hyvä ensimmäinen koira. Hetkeäkään en ole valintaamme katunut ja kuvittelisin sheltin olevan unelmieni rotu.

Miksi?

 Käyttö: Sheltti on äärimmäisen aktiivinen, välillä ihan riesaksi asti. Mielestäni ihanne koira on sopivasti aktiivinen, eikä koskaan kieltäydy pitkästä lenkistä, mutta osaa myös rauhoittua tarpeen vaatiessa. Enni on tätä kaikkea, Wilson oikeastaan vain osittain. Enni ei koskaan kieltäydy lähtemästä ulos tai leikkimästä, mutta se on myös tyytyväinen kun sade- tai pakkaspäivinä lenkki jääkin vähän lyhyemmäksi. Wilson on eri maata, se osaa kyllä rauhoittua ja nukkua sikeästikin, KUN se on ensin saanut purkaa energiansa pitkällä lenkillä tai agilityssä. Koirissakin on siis suuria eroja. Toisaalta Enni on enemmän harrastuskoira, kun taas Wilson selvästi urheilukoira. En osaa oikein sanoa, kummasta piirteestä pidän enemmän, Wilson on ainakin saanut myös meidät liikkumaan aktiivisemmin ja agilitykoirana se on omaa luokkaansa. Mielestäni koiran täytyy olla kuitenkin käyttökoira, enkä haluaisi itselleni vain sylikoiraa tai pelkkää näyttelykoiraa. Minulle on tärkeää, että koira saa elää koiran elämää ja esimerkiksi rymytä metsässä vapaana.


Paimenkoira: Paimenkoirissa on se hyvä puoli, että niille omalauma on kaikki kaikessa. Minulta on monesti kysytty miten Wilson on jo noin tottelevainen, noin nuorena. Yleensä olen vastannut siihen, että se on paimenkoira, se haluaa miellyttää omistajaansa ja sillä on korkea työmoraali. Paimenkoira haluaa työskennellä nimenomaan omistajansa kanssa, mikä edistää hirveästi koulutusprosessia. Siinä missä jotain muuta rotua pitää houkutella ja motivoida työntekoon, shelttiä en ole koskaan. Yksilöstä riippumatta työnteko on kivaa ja se tekee sheltistä aivan loistavan harrastuskoiran.



Koko: Ihanne kokoinen sheltti ei ole liian iso eikä myöskään liian pieni. Olen itse pieni kokoinen, joten minusta tuntuisi hurjalta, jos koira painaisi saman verran kanssani. Joskus pienempänä haaveilin berninpaimenkoirasta, mutta nykyään rotu on jäänyt unohduksiin lyhyen ikänsä ja suuren kokonsa vuoksi. Kauniita ne ovat siitä huolimatta! Toisaalta pienikään koira ei ole minun makuani, eikä kyllä ole koskaan ollutkaan. Pidän koirista, joita uskaltaa kunnolla rapsuttaa, jotka eivät tarvitse vaatteita toppapuvuista tossuihin ja pipoon. Pienellä koiralla tarkoitan nyt todella pieniä koiria, sillä onhan shelttikin aika pieni.


Turkki: Tuossa alussa jo vähän kerroinkin, olen äärimmäisen laiska hoitamaan koiran turkkia. En voisi siis kuvitellakaan omistavani minkäänlaista "turkkirotua". En toisaalta pidä myöskään lyhyt tai karkea karvaisista koirista, koska niistä tuntuu lähtevän ilman nyppimistä tuhottomasti pientä karvaa, jota ei saa edes imuroimalla pois ja onhan pitkä pehmeä karva mukavampi sängyssäkin. Sheltin turkki on siitä ihana, että vaikka se on pitkä, se pysyy puhtaana ja sileänä, eikä tarvitse hurjia harjaamisia.


Luonne: Shelttejä pidetään hyvin sulkeutuneina. Olen tekemisissä tällä hetkellä sulkeutuneen ja ylisosiaalisen sheltin kanssa. Enni vierastaa vieraita ihmisiä ja koiria, varsinkin miehiä ja uroksia. Wilson ei tunne sanaa "vierastaa", vaan olisi avosylin menossa jokaisen vieraan luokse rapsutettavaksi ja leikitettäväksi. On myös hyvin paljon itsestään kiinni, millainen koirasta loppujen lopuksi tulee. Enni oli toki nuorenakin arempi kuin Wilson, mutta omalla käytöksellämme (tyhmiä noviiseja kun olimme) vahvistimme sellaista käytöstä. Wilsonin kanssa osasin jo korjata virheitäni ja siitä tuli paljon avoimempi. Sheltti on kuitenkin yleisesti ottaen todella kiltti koira, sheltit harvoin rähisevät toisilleen ja tulevat hyvin toimeen myös muiden rotujen kanssa. Ne pitävät lapsista, jos ne on rauhassa niihin totutettu ja mukautuvat hämmästyttävän hyvin erilaisiin tilanteisiin. Toisaalta luonteita on yhtä monta kuin on shelttejäkin, mutta perusluonteeltaan ne ovat aina iloisia ja yhteystyökykyisiä.

(c) Berniitan
Dog breed insight
Voisinko sitten ottaa jonkun muunkin rotuisen koiran? Ehkäpä, mutta rodussa ja yksilössä pitäisi olla jotain hyvin erityistä. Tuntuu, että paimenkoirat ovat vieneet täysin sydämeni ja voi olla, että niistä en enää pois vaihtaisi. Olen haaveillut aikojen saatossa monenlaisista paimenista, kuten esimerkiksi corgeista, bordereista ja niistä berneistä. Tällä hetkellä kuitenkin haaveilen toisesta shetlantilaisesta, joten aika näyttää tuleeko meille koskaan muun rotuisia. Tämä pieni, urhea, aktiivinen ja yhteistyöhaluinen shetlantilainen on kuitenkin tällä hetkellä vienyt koko sydämeni!









18. lokakuuta 2012

Kysymyksiä, vastauksia.

KYSYKÄÄ...



Jäätiin Wilsonin kanssa kahdestaan kotiin, kun mies lähti risteilylle ja onnistuin vielä eilen rikkomaan aksassa jalkani. (Nivelsiteet vain nou hätä, ollaan taas kohta hallilla) ja ulkonakin sataa vettä. Tylsistytään siis suunnilleen kuoliaiksi ja jotain ajateltavaa olisi kiva saada. Eli siis jos teillä on jotain kysyttävää minusta, Wilsonista, meidän aksasta tai mistä tahansa muusta, vastailen kaikkiin mahdollisiin kysymyksin omassa postauksessa. Nyt vain kaikki innokkaasti kyselemään!

16. lokakuuta 2012

Tilannekatsaus vol.2

Kirjoittelin vähän vastaavan muutama kuukausi takaperin. Nyt ajattelin tehdä uuden päivityksen siitä mitä kaikkea ollaan opittukaan. Tässä vol. 1.


Wilson osaa:
1. Istua, mennä maate ja seisoa käskystä.
2. Kävellä vierellä kontaktissa tai ravata näyttelyravia vapaalla hihnalla.
3. Hyppätä sängylle, sohvalle ja tuolille.
4. Paikka käskyn, myös agilityssä.
5. On täysin sisäsiisti.
6. Mennä putkeen kuin putkeen agilityssä.
7. "Kierrä" -käskyn agilityssä.
8. "Irti" -käskyn.
9. Tulla luokse, vaikka toinen koira tulisi vastaan.
10. Nostaa jalkaansa.

Wilson harjoittelee:
1. Irtoamista agilityssä.
2. Huumekoiran hommia kahvin avulla.
3. Ennin kiinni saamista.
4. Pehmolelujen rikki repimistä.
5. Häkissä odottamista hallilla.
6. "Nätisti" -käskyä.
7. Remissä kävelyä ilman remmin puremista.
8. Rengasta ja pussia agilityssä.
9. (edelleen) hihnassa vetämättä kulkemista.
10. Vessan roskikselle murtautumista.

Wilson ei osaa: 
1. Kontakteja
2. Keppejä
3. Jättää edelleenkään vessapaperihylsyjä silppuamatta.
4. ... eikä myöskään nenäliinoja.
5. Käyttää kurapukua.
6. Olla haukkumatta toisille koirille.
7. Olla riehumatta
8. Keskittyä aksaamiseen, jos energiaa on liikaa.
9. Kieriä tai kuolla.
10. ... eikä myöskään antaa tassua.


Wilson puuhailee ja harrastaa:
1. Agilityä.
2. Sängyllä ja sohvalla nukkumista.
3. Missä myyrä -leikkiä.
4. Lelujen kantamista korista olohuoneen matolle.
5. Leo Lutusen (pehmolelu) kanssa painimista.
6. Kaiken hyvän syömistä.
7. Lenkkeilyä mm. Puijolla.
8. Varpaiden syömistä.
9. Komentamista agilityssä.
10. Paimentamista.

Wilson tykkää:
1. Ruuasta, oikeastaan mikä tahansa ruoka käy (nappulana Royal Canin mini junior + Royal Canin mini sensitive)
2. Majavavingun retuuttamisesta.
3. Lenkkeilystä ja vapaana juoksemisesta.
4. Koirakaverien kanssa leikkimisestä.
5. Kissojen kyttäämisestä tallilla.
6. Juustosta ja nakeista!
7. Agilitystä!
8. Äidin kanssa riehumisesta.
9. Sängyssä nukkumisesta.
10. Ulkona haistelusta.

Wilson ei tykkää:
1. Sateesta. (Missi mikä missi!)
2. Korvatakkujen selvittämisestä.
3. Harjauksesta yleensäkään.
4. Takeista tai muista tyhmistä vaatteista.
5. Lenkin loppumisesta.
6. Satsumista.
7. Ennin hepuleista.
8. Mopoista.
9. Raejuustosta.
10. Aikaisista aamuista, koska nukkuminen on paljon kivempaa.



 

15. lokakuuta 2012

Missitreenejä

Savo Karjalan sheltit järkkäsivät taas Musti ja Mirri areenalla näyttelyharkat. Harkat alkoivat heti kymmenenltä aamusta, joten ei oltu käyty Wilsonin kanssa pidemmällä aamulenkillä ollenkaan. Virhe! Viime keskiviikon agilitystä olisi kai pitänyt viisastua ja juoksuttaa tuo pentu aivan väsyksiin, mutta minkäs teet kun uni maittoi lenkkiä paremmin aamulla. Treenien alku oli melkoista hulabaloota meidän osalta, pallosalama suihki sen minkä kerkesi, eikä näyttelyremmin kanssa voi samalla tavalla komentaa. Toisaalta harkkojen vetäjä Taru, käski antaa Wilsonin vauhkota, koska liika kieltäminen laskee koiran esiintymishaluja. Eli me siis vauhkoiltiin, hypittiin, haukuttiin ja villittiin muita missejä.

Noin puolituntia siinä menikin, ettei Wee jaksanut keskittyä kunnolla ja sen jälkeen asenne työntekoa kohtaan onneksi muuttui. Lopuksi sekä seisomiset että ravit onnistuivat tosi hyvin. Wilson sai taas kehuja hienoista irtonaisista liikkeistä.

Treenien yhteydessä toinen ohjaaja näytti meille miten nuo shetlantilaiset sitten laitetaan näytelmä kuntoon. Wilsonilta trimmattiin korvat ja kyllähän ne nyt tulevat paremmin esille olematta kuitenkaan liian tyrkyllä. Ajattelin taas laittaa oman muistini tueksi pienen trimmausvinkkilistan:

Aloitetaan korvista:
1. Karvat korvan tyvestä asti korvan suuntaiseksi.
2. Karvat ohennetaan ohennus saksilla reilusti lyhyemmiksi, ei kuitenkaan korvan tasalle.
3. Korvan taitekohdasta karvat ohennussaksilla lyhyemmiksi, jolloin korvan muoto tulee paremmin esille.
4. Korvan pään lyhyet karvat siistitään tavallisilla saksilla pyöreäksi. Ei koko korvaa!
4. Lopuksi niskakarvoja vähän ohennetaan ohennusveitsellä "raaputtamalla".
5. Lopputulos: luonnollinen, mutta siisti.

Jalat:
1. Anturoiden välistä kasvavat karvat lyhyiksi.
2. Tassun yli tulevat karvat ovaalinmuotoisiksi.
3. Takajalan kintereen karvat harjataan ensin suoriksi...
4. ... leikataan hapsottavat karvat...
5. ... tarkistetaan että lopputulos on pyöreä. (Karvat yhtä pitkät joka suunnasta, ei kulmia)

Harjaus:
1. Koira suihkutetaan suihke pullolla.
2. Karvat harjataan vastapäivään.
3. Niskakarvat saavat jäädä vähän pystyyn (leijonanharja)
5. Loput karvat harjataan ilmavasti takaisin paikoilleen.

11. lokakuuta 2012

Lentoa ja liitoa

Huhhuh mikä viikko, mutta onneksi alkaa olla jo takana päin. Olen ollut Tarinan sairaalalla harjoittelemassa joten olen tehnyt seitsemän tuntista päivää siellä. Sen lisäksi joka ilta on ollut joko aksaa, tallia tai molempia. Tänään olen eka kertaa tällä viikolla ennen kymmentä kotona ja tuntuuhan se hyvältä! Mutta sitten Wilsoniin.

Maanantaina oltiin agilityssä viimeistä kertaa basic kurssilla ja Enni käy edelleen keppikurssia. Ei mitään uutta sillä saralla, edelleen mennään kepit-kep-kep ja sitä rataa. Wilsonin tunnilla oli harjoituksena takaa kierrot ja ne sujui kuta kuinkin mallikkaasti, en jaksa nyt tämän tarkemmin kertoa radasta. Wilson sai kotiläksyksi putkeen irtoamisia ja vaikka ei niitä yhtään ehditty harjoitella ennen keskiviikon trainigsia Wilson irtosi paremmin kuin oli suotavaa.

Sitten keskiviikkoon. Wilson oli ollut koko päivän itsekseen kotosalla ja lähdimme ilman kunnon lenkkiä aksaamaan, saisihan se siellä juosta. Elämäni pahin virhe. Tutustuttiin rauhassa rataan ja meille nasahti nakki olla ensimmäisenä yrittämässä sitä. No... Käskin Wilsonin paikalleen ja siinähän se sitten pysyikin melkomallikkaasti, mitä nyt tassu vähän vipatti juoksemaan. Fiasko alkoi, kun ohjasin (vapautin) Wilsonin ensimmäiselle esteelle. Tämän jälkeen olisi tullut suhteellisen helppo irtoaminen kakkoselle, mutta mitä Wilson päätti: HYPÄTÄ PUTKEN YLI! Putken yli päästyään koira jatkoi matkaansa surkeista kutsuistani välittämättä toiselle putkelle, jonka se tällä kertaa vain juoksi läpi, sieltä matka jatkui muutaman hypyn kautta pentuhepulin vauhdilla taas putken YLI ja sieltä sopivasti tielle osui kenttien välissä oleva aita, jonka alta oli hyvä möyriä toiselle puolelle. Tässä vaiheessa tiedostin, ettei korvia ollut enää ollenkaan, kun edes vinkulelun vetovoima ei riittänyt saamaan aikaan edes pientä korvan kääntöä. Tilanne meni lopulta siihen, että joku muu treenailija nappasi koiran kiinni ja kantoi sen minun luokseni. HEH HEH. Ei ole hävettänyt koskaan näin paljon!

No valmentaja sitten kyseli, että kokeilenko uudestaan, johon sitten vastasin käyväni ensin ulkona tuulettamassa omia ja koiran aivoja. Käytiin juoksemassa kymmenen minuuttia ihan täysia koira vapaana keskellä metsää ja jo auttoi. Wilson aksasi tämän jälkeen paremmin kuin koskaan. Irtosi putkiin, teki tiukat tiet, kuunteli ohjeet ja tuli luokse käskystä. Tilanteen nollaus siis toimii ainakin meillä ja valmentajakin totesi, ettei olisi uskonut meitä samaksi koirakoksi. Tämmöistä tuon hulivilin kanssa vaan välillä on. Loppuun vielä kuva meijän keskiviikkoisesta radasta:


SihteeriWilson palveluksessanne!


4. lokakuuta 2012

Aksattiinpas taas...

Aloitettiin eilen Wilsonin kanssa ihka ensimmäisessä valmennusryhmässä. Ryhmä treenaa siis säännöllisesti läpi vuoden. Treenikerta on kerrallaan aina puolitoista tuntia ja meitä oli eilenkin vain neljä (normaalisti viisi), joten töitä ehtii kyllä tehdä tosi kivasti. Lisäksi valmennusryhmäläiset saavat itsenäisen harjoittelun mahdollisuuden, jota me Wilsonin kanssa aiotaan hyödyntää mahdollisuuksien mukaan.

No tämän kertaiseen treeniin. Harri antoi meille heti alussa vaivaisen 15 esteen radan, jonka ohjauskuviot jouduttiin itse päättämään eli siis suunniteltiin itse rata. Rata tuli kyllä suunniteltua, vaikka lopulta me ei päästy Ween kanssa kutos estettä pidemmälle. Toisaalta hyvä niin. Harrin mielestä Wilsonin kanssa on ensin saatava perusjutut tosi huolella kuntoon ja koira irtoamaan kunnolla, ennen kuin radan menemistä pystyy edes yrittämään. Olisimme varmasti päässeet koko radan läpi, mutta se ei olisi ollut oppimisen kannalta järkevää. Harjoiteltiin siis tänään irtoamista ja oikeanlaista palkkaamista.


Rata vaikuttaa näin piirrettynä tosi yksinkertaiselta. Ja niinhän se olisi ollutkin, jos koira ei olisi juossut niin pirun lujaa. Kun tultiin tämä pätkä ekan kerran, minä olin niin auttamattoman myöhässä, että olisin joutunut juoksemaan samaa vauhtia Usain Boltin kanssa, että olisin ehtinyt napata koiran tuonne neloselle. Syy myöhästelyyni johtui lopulta siitä, että vein Wilsonia liian syvälle esteille, jolloin minun olisi pitänyt juosta yhtä kovaa kuin Wilsonin. Koira on kuitenkin ehkä pikkaisen nopeampi kuin ihminen... ehkä? Harri puhui siitä, että aliarvioin Wilsonin taitoa ja tottahan se varmaan onkin. Minun on kauhean vaikea uskoa, että siitä 130 grammaisesta pikkurääpäleestä on jo kasvanut niin iso poika, että se osaa aksata niin hyvin.

Tehtiin ensin ihan niin, että Harri oli palkkaamassa ennen tuota putkea, jolloin minä sain vain heittää koiran hypyille, en siis saanut edes viedä sitä läheltä. Kyllähän se Wilson monesti meni kakkosesta ohi, mutta ohjaajan mielestä se oli tosi tärkeää, että se saa myös epäonnistua. Kun Wilson epäonnistui, sen toimintaa pyrittiin sammuttamaan ja kun taas onnistui lelun avulla aktivoitiin kyseistä toimintaa. Koira ei muuten huomaa eroa tekemisissään, jos aina varmistetaan, että se onnistuu, näin kuulemma päästään pois sieltä "mukavuusalueelta". Monien epäonnistumisien ja onnistumisien jälkeen päästiinkin siihen tilanteeseen, että Wee irtosi ja ehdin jo melkein putken päähän ennen sitä. Omassa vauhdissa on vieläkin toivomisen varaa, mutta eteenpäin ollaan menossa.

Jonkinlaisena loppukevennyksenä treenattiin vielä takaa leikkausta putkella. No eihän tämäkään vielä ihan priimasti sujunut, kun Wilson ei yhtään hoksannut että miksi mamma jää tolleen tyhmästi, eikä juokse mukana putken vieressä. Sujui tämäkin sitten lopulta ja Harri sanoi sen olevan lähinnä estekokemattomuutta, ei niinkään arkuutta tai muutakaan. Wilson ei vain ole vielä ihan varma, onko putkeen oikeasti mentävä, jos mamma ei ole mukana vai kuuluuko siinä päässä käydä vain pyörähtämässä ja jatkaa matkaa.

Tästä tämä kuitenkin lähtee ja eka trainigs kokemus oli kyllä tosi positiivinen. Wilson pärjäsi ryhmän mukana mainiosti, vaikka koko rataa ei suoritettukaan.

3. lokakuuta 2012

Näyttelyharkat

Oltiin eilen Savo-Karjalan shettien järjestämässä näyttelytreeneissä. Mentiin sinne asenteella katsellaan, jos me nyt vaikka jotain osattaisiinkin. Ei olla siis Ween kanssa harjoiteltu pöydälä seisomista tai ravaamista ollenkaan kesän mätsäreiden jälkeen. Odotukset ei siis olleet korkealla ja oppimaanhan me sinne mentiin.

Aluksi meillä oli semmoinen väsytysleikki, jossa mentiin toisten koirien läheltä sikinsokin. Leikin tarkoituksena oli totuttaa koirat toistensa läheistyteen, että eivät menisi sekaisin siinä vaiheessa kun juostaan peräkkäin. Tässä vaiheessa Weellä ei ollut korvia ollenkaan ja paineistui aika kovasti tilanteesta, mutta pidemmän päälle se tosiaan kannatti! Loppu treeneissä ei tarvinnut yhtään niin aktiivisesti yrittää päästä kavereiden kanssa painimaan.

Alkutohinoiden jälkeen Taru näytti meille pöydällä esittämisen. Hän opetti tosi kattavasti mistä kohtaa koirasta pidettiin kiinni, mikä auttoi mihinkin ongelmaan. Wilson oli taad tapansa mukaan vieraskorea ja pönötti pöydällä sen näköisenä kuin olisi tehnyt honmaa koko ikänsä. Minä sain kuitenkin paljon varmuutta siihen, mitä minun pitää paikan päällä tehdä.

Pöydällä olon jälkeen Taru juoksutti meidät ympyrällä ja edes takaisin. Tässä tuli maininta siitä, että Wilsonilla on tosi hieno liike, jonka takia joudun itse juoksemaan melkoisen lujaa. Mikään kävely hölköttelu ei siis riitä. Myös narun tiukkuuden kanssa on oltava tarkkana, sillä shelttihän on vapaasti esitettävä rotu.

Lopuksi harjoiteltiin vielä kolmiota ja minun täytyy opettaa Wilsonille käskyt mennään (joka tarkoittaa näyttelyravia) ja käännös (joka luonnollisesti meinaa kääntymistä). Myös toinen ohjaajista pyöräytti Wilsonin muutamaan kertaan kolmiolla, jotta näkisin miten se toimii kun esittäjä osaa hommansa. Hienostihan se ravasi. Aiemmin pelkäämästäni hyppyhyppykoikkaloikasta ei ollut tänään tietoakaan. Hirveen hieno piski!

Laitan loppuun vielä omaa muistilistaa treeneissä saamistamme ohjeista:
1. Koira hieman liian laiha, pitää syöttää enemmän.
2. Oman nappulan lisäksi pitäisi antaa ruokaa jossa on yli 30000KY A-vitamiinia. Tämä edistää turkin kasvua.
3. Pöydällä koiran kauluksesta kiinni, niin kaula näyttää pidemmältä.
4. Pöydälle nosta ja pöydältä lasku HITAASTI ja niin että otetaan rinnasta ja takajalkojen välistä kiinni.
5. Juostessa käsi alhaalla, juokse riittävän lujaa.
6. Käännös aina ulkokautta, ettei koira jää alle.
7. Naru riittävän löysällä.
8. Seisottaessa koiran pää tarpeeksi alhaalla. Ei katse kontaktia!! Muuten tulee kurjenkaula.
9. Koiran voi pyöräyttää ympäri jos se liikkuu arvostelussa, älä korjaa asentoa käsin.
10. Juoksun voi aloittaa uudestaan, jos lähtee huonosti.
11. Rentoudu itse ja haukottele, älä lässytä tai kimitä koiralle!
12. Hiero ja venyttele koira ennen kehään menoa.