19. elokuuta 2015

Juoksupuomi


Juoksupuomi näyttää tällä hetkellä enemmän ja vähemmän tältä. Mielipiteitä jatkon suhteen on yhtä paljon kuin ohjaajiakin. Olen nyt jutellut meidän kolmen eri ohjaajan kanssa ja kaksi olivat suunnilleen samoilla linjoilla kuin minäkin, joten päätettiin aloittaa puomin tekeminen kokonaan alusta. Back to Basic - ja sitä rataa.

Suunnitelma on seuraavanlainen ja todennäköisesti elää vielä hyvinkin moneen kertaan.


1. Vahvistetaan alastulopaikkaa naksuttelemalla. Koiran focus edessä päin!
2. Juoksutetaan alastuloa ja naksautetaan silloin, kun koira juoksee suoraan katsomatta ohjaajaa.
3. Edetään pikku hiljaa korkeammalle ja lopulta juoksutetaan koko puomi.
4. Happy Ending...

Kuulostipa helpolta, kuhan suit sait sukkelaan ja valmis. Katsotaan josko me joskus muutaman kuukauden päästä tehdään taas puomia radan osana ja päästään takaisin agilityluokkiinkin.

Ja hei! Kaikki vinkit tähän ongelmaan liittyen on älyttömän tervetulleita! Koskaan ei voi tietää ja osata liikaa ja omat keinot on vähissä, jos tämä ei syystä tai toisesta toimikaan.

12. elokuuta 2015

Juuka

Kesä näyttää vihdoin saapuneen ja pohjoisemmassakin päästiin nauttimaan auringosta. Oltiin viikonloppuna käymässä Juukassa isäni mökillä, jossa useampana vuonna peräkkäin on ollut enemmän tai vähemmän sateista vierailuidemme aikaan. Tänä vuonna hyvästä kelistä otettiin kaikki ilo irti ja puuhailtiin vaikka sun mitä.


Pohjois-Karjala on tunnettu hillasoistaan ja kun meillä kerrankin oli setäni oppaana, suunnattiin heti aamutuimaan suolle rämpimään. Vaikka me kaupunkilaiset muka herättiinkin kauhean ajoissa ja matkaan lähdettiin heti, kun aamupala oli syöty, olivat maalla asuvat aamuvirkut käyneet tyhjentämässä parhaat palat päältä. Onneksi yhdeltä suolta löydettiin melkein neljä litraa lakkaa, niin kotona päästiin herkuttelemaan lakkahillolla. Nams! Wilson odotteli marjastuksen ajan mökillä, sillä suolla liikkui kuulemma paljon kärmeksiä, joiden kanssa en halunnut Wilsonin tekevän lähempää tuttavuutta. (Onneksi käärmeitä ei lopulta reissulla näkynyt, sillä tämän tytön marjareissu olisi saattanut muuten loppua lyhyeen, käärmeet ovat inhokkilistallani kirkkaassa kärjessä.)


Koska aikaa vietettiin mökillä todellisten kalamiesten kanssa, järvelle oli lähdettävä reippaasta tuulesta huolimatta. Ensimmäisen päivän kalareissu me jätettiin välistä, vaikka kerrankin olisi kannattanut olla mukana. Kalaa oli tullut reippaanlaisesti ja koukkuun oli napsahtanut peräti 19 kuhaa. Sunnuntaina pakkasimme eväät reppuun, koiralle pelastusliivit päälle ja vesille. Kalaa ei tullut tällä reissulla, mutta Wilson pääsi haistelemaan Pielisen tuulahduksia ja me muut nauttimaan auringonpaisteesta. Wilson oli veneessä yllättävän rauhallinen, vaikka sen sai vähän väkipakolla sinne aluksi nostaa - vesihommat on Wilsonin inhokkilistalla ykkösenä.


  

Marjastuksen ja kalastuksen lisäksi suoritettiin vielä maakuntamatkailua tutustumalla Juuan lähellä olevaan Paalasmaan saareen. Paalasmaa on Suomen korkein saari ja sen korkeimpaan kohtaan oli rakennettu näköalatorni. Ennen tornille pääsyä oltiin nähty kyy tiellä, joten minä olin enemmän tai vähemmän hysteerinen, eikä koira todellakaan saanut haistella puskia vapaana. Teki melkein mieli pomppia tasajalkaa koko matka autolta tornille, että kyyt varmasti osaisivat pysyä poissa. Itse torni oli noin 15metriä korkea puuhökötys, jonne vievät portaat olivat melko vaikea kulkuiset. Koiran olisi ollut parempi jäädä haistelemaan alas, mutta pelkäsin edelleen käärmeitä niin paljon, että se ei tullut kuuloonkaan. Wilson oli siis raahattava ylös ja alas kantovoimin.


 Maisemat olivat hienot, Pielinen avautui ympärille katsoipa mihin suuntaan tahansa. Ja vaikka minulla ei tietääkseni sen kummempaa korkeanpaikankammoa olekaan, oltiin kyllä sen verta ylhäällä, että vähän hirvitti ja kädet tutisi.Wilson ei tykännyt paikasta sitten yhtään, korkea ja tuulinen paikka pelotti ja etenkin alastullessa koiran ilme oli todella kauhistunut. Onneksi yläilmoissa ei tarvinnut viettää kuin tovi, ennen kuin päästiin takaisin maankamaralle.


Meillä oli oikein mukava viikonloppu, vaikka kotiin onkin aina ihana palata. Enkä voi tarpeeksi korostaa, miten helppoa reissaaminen on Wilsonin kanssa. Koira ei kummastele uusia paikkoja, rakastaa uusia ihmisiä, viihtyy myös itsekseen ja on kaiken kaikkiaan "kaikki käy" -tyyppi. <3

Mitä tykkäsitte tämän tyylisestä kuulumispostauksesta? 

7. elokuuta 2015

Fiiliksissä!

Ensimmäiset ohjatut treenit kahteen kuukauteen. Wilson meinasi mennä jo pitkin seiniä, kun otin agilitykassin ja agilitykengät eteisestä, ei sillä minäkään en meinannut pysyä nahoissani. Vaikka Wilson on yleensä ollut taukojen jälkeen parempi kuin ennen niitä, ei oltu koskaan pidetty näin pitkää taukoa ja siksi pieni epäilys koiran pimahtamisesta kummitteli takaraivossa. Varsinkin kun menneen kauden loppu oltiin painittu liian kovien kierrosten kanssa.


Ja olihan Wilson innoissaan kun pääsi alkulämmittelyjen jälkeen tosi toimiin ja niin pitää ollakin. Koiran koko olemus huusi: vihdoin! Päästin sen kentällä valjaistaan ja johan läksi, parit ylimääräiset hypyt ja muutama riemukas pyörähdys ennen kuin malttoi asettua paikalleen lähtöön. Radalla oli todella pitkä alkusuora ja olin a. varma että Wilson ei pysy lähdössä ja b. ettei se hyppää ensimmäisenä olevaa rengasta, koska se on ollut sille vähän jännä paikka ennenkin. Mutta Wilson yllätti ja odotti nätisti tule -käskyä ja hyppäsi vielä kaikki esteetkin matkan varrella. Sitten koira ampui tuhatta ja sataa putkeen, ennen kuin ehdin edes keppikäskyä sanoa. Lähinnä nauratti, kun koira oli niin uskomattoman innoissaan, että putki vain yksinkertaisesti vei mennessään.

Kuva keppikohdasta


Kepit olivat suoran viimeiseltä hypyltä kohtisuorassa linjassa ja tänään treeneissä ei menty helpoimman ja varmimman kautta vaan oikeastaan sieltä, mistä aita oli korkein. Treeneissä treenataan ja kisoissa näytetään mitä ollaan opittu, oli Sannan ja Harrin motto tälle kaudelle. Tiedossa oli siis haastavia ohjauskuvioita, jotta kisoissa tiukan paikan tullen olisi varaa mistä valita. Siis takanaleikkaus kepeille ja keppien päähän poispäinkääntö. Aluksi ongelmia tuotti oma ajoitus ja myöhässä oleva keppikäsky. Wilson on siitä vinka koira, että se löytää kepit, kun huudan sille keppikäskyn muutaman metrin päästä ja jään odottamaan, että se löytää ensimmäisen välin itse. Jos menen ensimmäisen keppivälin luokse heilumaan, koiran paimennusmoodi menee päälle eikä keppejä tasan löydy ollenkaan. Pysähtyminen on myrkkyä Wilsonille ja siksi en saa olla liian ajoissa itse kepeillä. Kun tämä ajoituksellinen ongelma oli kunnossa, koira kepitteli ä-lyt-tö-män hienosti! Vaikka keppien loppupää oli seinän vieressä, Wilson meni joka kerta myös viimeisen välin.

Sitten se poispäinkääntö. Ajattelin sen olevan paimenkoiralle haastava, varsinkin kun paikka oli keppien jälkeen ja ohjaajan täytyi jäädä keppien toiselle puolelle. Ensimmäisellä yrityksellä ohjaaja taisi ohjata tanskandoggia, kun antoi käsimerkit yläilmoissa. Kun käsimerkit tuotiin myös Wilsonin näkyville, alkoi koira pelittää. Poispäinkääntö onnistui ja koira haki tulevan putken älyttömän hienosti. Erityisen hienoa oli kuitenkin se, että koiran kepittely ei häiriintynyt, vaikka se tiesi, minne rata tulisi jatkumaan. Ehkä tämä on sitä kuuluisaa iän tuomaa viisautta eli malttia!


Keppien jälkeen treenit jatkuivat muutaman putken ja hypyn kautta minulle kokonaan vieraaseen ohjauskuvioon eli Vippaukseen. Kun harjoiteltiin tätä rataantutustumisessa, olin jo suunnilleen lyömässä hanskat tiskiin. Tämä ohjauskuvio jos mikä, saisi koiran kiihtymään ja paimentamaan. Sanna kuitenkin tsemppasi meitä kaikkia, että kellään ei ollut lupa sanoa onnistumisesta yhtään mitään, ennen kuin oli kokeillut. Wilson hoksasi homman aivan älyttömän nopeasti ja isoin ongelma oli saada koira tarpeeksi lähelle käännöstä varten. Koira mielummin luukutti putkesta suoraan hypylle ja tuli vasta sitten namien toivossa lähelle, kun homma olisi pitänyt mennä juuri toisin päin. Tiukalla ohjauksella saatiin kuitenkin vippaukset onnistumaan ja vaikka ohjaajan jalat meinasi olla väkisinkin ristissä, oli koira niiiin hieno. <3
Tämän piti selkiyttää tekstiä, mutta eihän tästä mitään tolkkua saa.


Näihin tunnelmiin ja jos ennen taukoa agilityfiilis oli vähän kadoksissa paikallaan junnaamisen takia, nyt intoa on kuin pienessä kylässä! Vielä kun saadaan puomi handlattua, niin meitä ei pysäytä kisoissa mikään. (Ei ehkä pysäytä nytkään, mutta tuloskin saattaisi olla toivotunlainen, jos puomilta ei tulisi aina virhettä)

4. elokuuta 2015

Kesäloma


Aletaan palailla pikku hiljaa kesälomalta arkeen. Kuukauden agilitytauko venyikin todellisuudessa kahden kuukauden mittaiseksi, kun ohjaajan lonkka ei ottanut toipuakseen. Nyt jalka alkaa olla pikku hiljaa kunnossa ja huomenna päästään vihdoin aksaamaan! En tiedä kumpi meistä on enemmän innoissaan, koira vai ohjaaja.

Viime viikon loppu ja tämän viikon alku on eletty mökillä kahden koiran kanssa. Wilsonin emä Enni tuli meille hoitoon vanhempieni lähtiessä kesälomareissulle Etelä-Suomeen.

Mökillä ollessa ollaan tehty just niitä asioita, mitkä on tuntunut sillä hetkellä hyvältä. Ollaan nukuttu pitkään, käyty lenkillä, marjastettu (ja ihmetelty mustikoiden suurta määrää ja kokoa), vähän remontoitukin, suunniteltu uutta olohuoneen pöytää, nähty koira- ja ihmiskavereita ja tietty syöty hyvin ja otettu aurinkoa (silloin kun se on sattunut näyttäytymään) !















Miten teidän kesä on sujunut vaihtelevasta säästä huolimatta? Oletteko treenanneet, mökkeilleet vai onko kesä kenties kulunut töitä tehden?

24. kesäkuuta 2015

Mikä kesä?!

Kuopio pääsi eilen oikein uutisiin saakka, koska vettä oli satanut yli 60mm vuorokauden aikana. Tänään tulee lisää ja niin taitaa tulla koko viikon - ihan kun ei jo riittäisi. Koska ulkona on niin ankea keli, ajattelin jakaa teille muutamia kuvia viime viikolta, jolloin myös aurinko näyttäytyi parina päivänä. On Kuopiossakin välillä hyvä keli, ainakin kolmena päivänä kesäkuussa!







10. kesäkuuta 2015

Voihan lonkka...

Onneksi otsikko meinaa omistajan lonkkaa ja koiran lonkat on edelleen priimat. Oikea lonkkani on ollut nyt kolmisen viikkoa kipeänä. Aksata on voinut lähinnä kipulääkkeen voimalla. Urheilu kaiken kaikkiaan on ollut kivuliasta ja tänään oli nöyrryttävä lääkärille kipulääkekuurin toivossa. Vaikka kyseessä ei ollutkaan arvauskeskuksen lääkäri, melkoista arvailua homma silti oli ja melkein valmiina fyssarina voinen sanoa, että olin tutkinut ja diagnosoinut itse itseni paremmin.

Lääkäri kuitenkin määräsi kipulääkettä oikein olan takaa ja useamman ihmisen tarpeiksi ja kehotti lepuuttamaan jalkaa. Kuulemma neljän viikon päästä sopii tulla takaisin, jos jalka on edelleen kipeä. Kolmen viikon toimettomuus alkaisi jo riittää ja tällä hetkellä meillä kotona minä olen se, joka menee pitkin seiniä.

Onneksi agility ja ratsastus molemmat ovat eläinten suorittamaa urheilua, joten niitähän ei lasketa ;)

Loppuun vielä parit pätkät viime viikon itsenäisistä treeneistä. 



25. toukokuuta 2015

Swau mölliagility


Ei kai tässä muuta tarvii sanoa ku, jihuuu! Onnistuminen lämmittää mieltä kovasti, kun viimeinen puoli vuotta on tullut kisoissa vain torjuntavoittoja. Wilson toimi radalla kuin unelma ja jotenkin me molemmat päästiin semmoiseen zenkuplaan ennen rataa!

Puomin alastulolle tuli loikka, mutta ei se ole vielä treeneissäkään onnistunut, joten ei haittaa! Kepit oli super hienot ja koira irtosi putkille. Nyt uudella pöhinällä treenaamaan! Laittaisinko vielä varmuudeksi pari huutomerkkiä (!!!), että tiedätte varmasti, miten iloinen oon!!

Super Wiiks!

19. toukokuuta 2015

19052015

Tylsääkin tylsempi treenipostaus taas. Kommentoikaa, jos haluaisitte välillä lukea jostain muustakin aiheesta!

Oltiin tänään poikkeuksellisesti treenaamassa jo tiistaina. Tiistaina treenit pitää Rönkön Sini ja ryhmät on tarkoitettu nuorille tai muuten kokemattomille koirille. Rata oli tänään sopivan vauhdikas, ilman suurempia jippoja. Perusjuttuja, joita me tällä hetkellä todellakin tarvittiin!

Treenin hailaitit oli ehdottomasti onnistuneet kontaktit ja kepit, jotka toimi tänään myös radan osana. Kontaktien ja keppien lisäksi radalla oli valsseja ja persjättöjä sekä muutama putki. Wilsonin kierrokset pysyi tänään syystä tai toisesta kohtalaisen hyvin hallinnassa eikä yli kuumenemista sattunut.

Analysoin ja taas analysoin treenien jälkeen sitä, miksi koiran kierrokset toisena kertana nousevat ja toisena eivät. Teidän arvauksenne on yhtä hyvä kuin minunkin, mutta erityisesti uskon sen johtuvan Wilsonin energiatasojen nousun lisäksi omasta toiminnastani. Sorrun ohjatessani helposti yli ohjaamiseen käsilläni ja äänelläni, jolloin koirasta näytän lähinnä tuulessa huojuvalta kiljuvalta linnunpelättimeltä. Saattaisi sitä itse kukin kiihtyä.

Erityisesti äänikäskyjen vähentäminen on tuntunut rauhoittavan Wilsonia. Tällä hetkellä pyrin antamaan korkeintaan yhden käskyn estettä kohden ja tavallisia hyppyjä en ohjaa äänellä ollenkaan. Erityisesti putkiin Wilson irtoaa yhdellä "putkeeen" käskyllä paremmin kuin "putkeenputkeenputkeenputkeen" käskyllä. Samoin kepit löytyvät sata kertaa paremmin yhdellä napakalla "kepit" käskyllä kuin "kepkepkepkepkep" käskyllä epämääräisten viittomien kera.

Täytynee siis löytää oma sisäinen zen, niin ehkä koirakin löytää omansa. Ommm!

Ps. Kohta on kesä <3

16. toukokuuta 2015

Valoa tunnelin päässä

Päätös kisatauosta on tavallaan aika helpottava, sillä meillä on taas aikaa palata perusteisiin ja hinkata paloja pikku hiljaa paikalleen. Ei tarvitse yrittää onnistua väkisin ja voi pilkkoa tehtäviä pienempiin palasiin.

Viime torstaina Sannan treenissä tehtiin pääasiassa puomia ja vähän keppejä. Palattiin takaisin etupalkkaan, sillä koiran katse piti saada pois minusta ja keskittyminen takaisin suoritukseen. Etupalkan laitolla kaikki ongelmat hävisivät sekä puomilta ja kepeiltä.

Wilson on hypännyt jo pidemmän aikaa puomilta liian aikaisin vailla aikomustakaan juosta päähän saakka - kääntynyt siis katsomaan minua. Torstaina laitettiin puomin jälkeen targetti ja minä lähinnä lähetin koiran kiipeämään. Puomilta ei tullut yhtäkään alastulovirhettä. Targetin avulla koiran katse ja keskittyminen pysyi loppuun asti ja millä vauhdilla!

Kepeillä ei mennyt juuri sen huonommin, yksi virhe sisään menossa, mutta niitä välillä sattuu. Ohjaaja pystyi jäämään keppien päähän, juoksemaan pois päin ja vedättämään edellä.

Tämä loi ainakin itselle uskoa, ettei tämän hetkinen probleema olekaan niin perustavan laatuinen ja pysyvä kuin pelkäsin. Pienellä takapakilla ja uudestaan treenaamisella saadaan toivottavasti pikku hiljaa nopea ja ennen kaikkea tarkka koira ja ohjaaja, joka saa sitä koiraa ohjattuakin!

Loppukevennyksenä muutama mökkikuva:

5. toukokuuta 2015

Vaikka läpi harmaan kiven...

... tai no tässä tapauksessa renkaan.


Rengas oli kovempaa tekoa, vaikka lähtikin ruuveja myöten irti. Ai, että oliko radalla rengasta, no ei ollut. Koira hepuloi ja karkasi ohjaajan selän takaa törmäämään päin estettä ilmeisesti silmäkulma edellä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja pienellä pintanaarmulla. Silmä säilyi ehjänä, jalat säilyi ehjänä, rengas saatiin ehjättyä ja ainoastaan ohjaaja meinasi saada hermoromahduksen ja lopettaa koko lajin.

Onneksi en lopettanut, sillä toinen veto vain toimi. Kaikki mikä oli edellisellä kerralla hankalaa, toimi ja kaikki mitä ei edellisellä vedolla edes viitsitty yrittää, toimi. Kepit, välistä vedot, päälle juoksut ja kaikki - TOIMI! Ohjasin koiraa Sannan ohjeesta mahdollisimman vähillä ääni ja käsimerkeillä, eivätkä kierrokset nousseet ihan pilviin saakka. Liekkö herneet kilahtivat tärskyn aikana oikeaan asentoon tai sitten minun käytökseni saa Wilsonin kiihtymisen aikaan tai sitten höyryt pääsi ensimmäisen vedon aikana pihalle....

Tänään tein kuitenkin päätöksen kisatauosta, sillä ei ole mitään järkeä lähteä katsomaan kisavireestä kiihtyvää koiraa, joka ei pysy edes treenivireessä lapasessa. Harjoitellaan nyt niin kauan rauhassa ilman paineita, kun tarvitsee ja kisaaminen jatkuu, kun paketti alkaa olla taas kasassa

26. huhtikuuta 2015

Pään hakkaamista seinään

Pitkästä aikaa treeneissä tuntui, ettei mikään sujunut. Periaatteessa Wilson kyllä kulki ihan niin kuin aikaisemminkin, mutta ärsytti ja turhautti oikein urakalla.  Varmaan se turhautuminen johtui nimenomaan siitä, että Wilson on kulkenut tasaisen tappavasti monta viikkoa. Suoritukset on olleet ihan hyviä, mutta oikeita onnistumisia ei ole tullut - torjuntavoittoja ennemminkin.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, se paimentaminen/kiihtyminen on tällä hetkellä se isoin ongelma. Kepit toimii välillä hyvin ja suurimman osan ajoista koira kimpoaa viimeisestä välistä kuin sähköiskun saanut. Sähköiskuja tulee myös nopeissa suunnanmuutoksissa, putkilla ja aina jos rata syystä tai toisesta jää kesken.

Torstaina treenattiin ylimääräistä kiihtymistä pois sylikyydillä, mutta tämmöisenä kaikki-heti-minulle -tyyppinä tuloksiakin olisi suhteellisen kiva saada mahdollisimman pian tietty. Sylikyyti toimi ja koira oli aina seuraavalla vedolla hieman  rauhallisempi - sitten se taas unohti ja homma alkoi alusta.

Sylikyydin lisäksi Sanna käski minua ohjaamaan ilman äänikäskyjä, jottei Wilson kiihtyisi liikaa minun takiani. Merkittävänä havaintona, koira haukkui vähemmän ja yllättäen osasi lukea esteitä ilman huutamistakin. Mitä keppeihin tulee, niin yksi "kepit" käsky riitti ja Wilson aika pätevästi löysi ensimmäisen keppivälin sekä avokulmasta että suljetusta kulmasta. Viimeiseen keppiväliin asialla ei ollut vaikutusta.

Huomioitavana asiana, Wilson kepitteli aina loppuun saakka, kun tultiin kepit seinää kohden ja karkasi viimeisestä välistä, kun putkenpää siinsi horisontissa. Seinää päin ei ole kiirettä juosta, mutta putken vetovoimaa on vaikea vastustaa.

Jos jotain positiivista etsitään, niin putkiin Wilson irtosi huippu hyvin, kun en kiljunut sille putkikäskyä. Pitää ehkä seuraavallakin kerralla testata, josko toimisi yhtä hyvin. Juoksu A oli myös joka kerta ihan super hieno! <3

23. huhtikuuta 2015

Pikakuulumiset

Mitään ihmeellistä ei ole oikeastaan koko viikolla tapahtunut. Wiikku on tapansa mukaam valloittanut koko sängyn itselleen, odottanut ruokaa ja näyttänyt hurmaavalta itseltään.

Niin ja onhan meillä operaatio syöttöporsas menossa. Wilson pääsi närästysepisodin aikaan laihtumaan ja asiaa ei tunnu helpottavan lihavien koirien diettinappula vähärasvaisin lisukkein... nyt siis syödään ja urakalla - onneksi Wilson on tilanteesta mielissään ;)

15. huhtikuuta 2015

Koiran närästys

Ajattelin kertoa meidän "sairaskertomuksen" julkisesti, että saman ongelman kanssa painivat voivat saada tästä jotain apua tai vinkkejä.Wilsonilla siis todettiin eläinlääkärillä gastriitti eli suolistotulehdus muutama kuukausi takaperin. Tulehduksesta johtuen tai toisin päin Wilsonia närästi voimakkaasti yleensä aamuyöstä pitkän levon jäljiltä. Tulehdus siis saattoi johtua närästykseen liittyvästä oksentelusta tai sitten närästys ja oksentelu tulehduksesta.


 Wilsonilla oli monenlaisia oireita sairauteen liittyen ja osa oireista oli ollut läsnä jo niin pitkään, että pidimme niitä lähinnä koiran ominaisuuksina. Voimakkaimmat oireet olivat aamuöinen paksun keltaisen liman oksentelu, ruokahaluttomuus ja tästä johtuva laihtuminen. Koiran maha toimi muuten normaalisti ja koiran yleiskunto oli normaali, joten lääkärin puoleen kääntyminen otti oman aikansa - eihän koira vaikuttanut kärsivän aamuisesta pahoinvoinnista mitenkään. 

Jatkuvasta oksentelusta johtuen Wilsonin hengitys haisi pahalle ja luulimme sen johtuvan hammaskivestä, jota Wilsonille oli hieman kertynyt. Tämän takia Wilson kävi hammaskivenpoistossa. Hammaskivenpoistoon liittyvä nukutus oli koiran muutenkin jo ärtyneelle suolistolle liikaa. Oksentelusta tuli tämän jälkeen joka aamuista, ruoka maistui koiralle juuri ja juuri kerran päivässä, kun oikein houkutteli. Edelleen koira oli päivällä normaali itsensä vaikka aamulla nukkuikin paljon. Koiran paino kuitenkin alkoi tippua ja parissa kuukaudessa painoa lähti melkein puoli kiloa, joka on muutenkin laihalle koiralle aika paljon. 

Tässä vaiheessa nettiä tuli kulutettua paljon ja syitä oksentelulle etsittiin kuumeisesti. Vasta tällöin löysin juttua koiran refluksitaudista ja aloin päästä jyvälle koiran oireiden syystä. Yritettiin aluksi kotihoitoa ja muutettiin ruokavaliota useampaan otteeseen. Kokeiltiin erilaisia nappuloita, erilaisia lihoja erilaisilla lisukkeilla. Kaikki tuntui kuitenkin joko pitävän vaivan samanlaisena tai pahentavan sitä. Suurin osa ruoka kokeiluista meni suoraan roskikseen, sillä koira ei suostunut syömään niitä. 


Koska mieheni on ammatiltaan farmaseutti, uskalsimme kokeilla omatoimisesti Wilsonille närästyslääkekuuria vaivan helpottamiseksi. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, Wilson sai nukkua aamulla rauhassa ilman kurkkuun nousevaa mahanestettä. Syötimme närästyslääkettä (Pepcid) reilun viikon ajan. Tuona aikana koira ei oksentanut kertaakaan, joten diagnoosi tuntui oikealta. Lääkekuurin loputtua oireet kuitenkin palasivat samantien ja nyt oli aika kääntyä eläinlääkärin puoleen.

Oma eläinlääkärimme on erikoistunut koirien suolistosairauksiin, joten hänen puoleensa oli helppo kääntyä tässäkin tapauksessa. Hänen mukaansa Wilsonin oireet olivat klassisia närästysoireita, haima ei aristanut ja koiran yleistila oli muutenkin hyvä. Hänen ohjeillaan lähdettiin vielä kerran kokeilemaan uutta ruokavaliota. Ohjeeksi saatiin siis jättää kuivaruoka kokonaan pois joksikin aikaa ja siirtyä mahdollisimman vähärasvaiselle ruokavaliolle. Kaikki maitotuotteet menivät myös kieltolistalle. Käytännössä tämä tarkoitti keitettyä kanaa ja riisiä vaihtelevin kasvislisukkein. Ruokavalion lisäksi saatiin eläinlääkäriltä iso paketti närästyslääkettä (Ranixal), jota Wilson söi pari viikkoa kolmesti päivässä.

Ruokavalion muutos oli lopulta se tärkein komponentti Wilsonin tervehtymiseen. Pelkää riisiä ja kanaa Wilson söi suunnilleen pari kuukautta, jonka jälkeen  alkoi varovainen testailu eri ruoka-aineiden toimivuudesta. Wilson muuttui tässä vaiheessa aivan eri koiraksi. Minä ja kaikki muutkin Wilsonin tuntemat ihmiset luulivat vilpittömästi huonon ruokahalun johtuvan lähinnä siitä, että se nyt sattui olemaan nirso nuori uros. Närästyksen väistyttyä koira kuitenkin alkoi syömään. Ruokahalu oli aivan toista luokkaa kuin aikaisemmin - kaikki upposi ja Wilsonin vitsailtiinkin vaihtuneen toiseen koiraan. Ahne labradori nirson sheltin vaatteissa. 


Tällä hetkellä uskon, että olemme löytäneet aika hyvän tasapainon ruokinnan suhteen. Wilson syö aamuisin lihaville koirille tarkoitettua nappulaa, jossa on rasvaa vain yhdeksän prosenttia, kun aikaisemmissa ruuissa sitä oli lähes puolet enemmän. Nappulan kaverina aamulla vaihtelevasti keitettyä kanaa ja kalaa. Nyt testissä on ollut myös piimä, joka vaikuttaisi sopivan pieninä annoksina hyvin. Iltaruualla Wilson saa kevyttä helposti sulavaa ruokaa eikä ollenkaan nappulaa. Iltaruoka koostuu yleensä riisistä ja kanasta ja joskus olen keitellyt myös Wilsonin suurta herkkua eli Yrjölän puuroa. Kaikki ylimääräiset herkut on karsittu minimiin ja esimerkiksi juustoa koira saa vain silloin tällöin hyvin pieninä annoksina. Närästyslääkettä tarvitaan lähinnä silloin, kun tätä ruokavaliota ei syystä tai toisesta pysty noudattamaan - mökkireissulla, kylässä jne. 

Jos jaksoitte lukea loppuun saakka, Wilson kiittää ja kuittaa!


12. huhtikuuta 2015

Kevätretki kuvina




Wilsonin bff Kiki
Leikki hommia...


Makkaran paistumista odotellessa...

Retki Wibe


Kaverikuva

Rinta rottingilla!