Shetlanninlammaskoira, meillekö?

Kysymyspostaus ei ollut valtava suosio, mutta minulta haluttiin kuulla vastaus kysymykseen: Miksi juuri sheltti?

Kun lähdimme perheeni kanssa melkein kolme vuotta sitten miettimään koiran hankintaa, ei rodusta ollut vielä mitään käsitystä. Isäpuoleni oli omistanut aikaisemmin collieita, mutta kokonsa puolesta ne tuntuivat liian suurilta meille. Halusimme koiran olevan sopiva ensimmäiseksi koiraksi perheeseen, jossa on myös pienempiä lapsia. Koiran piti olla aktiivinen, sillä perheemme on todella liikunnallinen. Toisaalta turkki ei saisi viedä liikaa aikaa, koska kellään meistä ei ollut valtavaa kiinnostusta hoitaa sitä. Koiran pitäisi olla myös perusterve. Minulla oli ollut haaveena jo pitkään alkaa harrastaa agilityä. Luin kirjastosta varmaan kaikki rodun valintaan liittyvät kirjat ja pieni shetlantilainen hyppäsi jokaisesta kirjasta esille. Pieni, energinen, aktiivinen, helppo hoitoinen, ihmisystävällinen, suhteellisen terve ja helposti koulutettava. Hyvä ensimmäinen koira. Hetkeäkään en ole valintaamme katunut ja kuvittelisin sheltin olevan unelmieni rotu.

Miksi?

 Käyttö: Sheltti on äärimmäisen aktiivinen, välillä ihan riesaksi asti. Mielestäni ihanne koira on sopivasti aktiivinen, eikä koskaan kieltäydy pitkästä lenkistä, mutta osaa myös rauhoittua tarpeen vaatiessa. Enni on tätä kaikkea, Wilson oikeastaan vain osittain. Enni ei koskaan kieltäydy lähtemästä ulos tai leikkimästä, mutta se on myös tyytyväinen kun sade- tai pakkaspäivinä lenkki jääkin vähän lyhyemmäksi. Wilson on eri maata, se osaa kyllä rauhoittua ja nukkua sikeästikin, KUN se on ensin saanut purkaa energiansa pitkällä lenkillä tai agilityssä. Koirissakin on siis suuria eroja. Toisaalta Enni on enemmän harrastuskoira, kun taas Wilson selvästi urheilukoira. En osaa oikein sanoa, kummasta piirteestä pidän enemmän, Wilson on ainakin saanut myös meidät liikkumaan aktiivisemmin ja agilitykoirana se on omaa luokkaansa. Mielestäni koiran täytyy olla kuitenkin käyttökoira, enkä haluaisi itselleni vain sylikoiraa tai pelkkää näyttelykoiraa. Minulle on tärkeää, että koira saa elää koiran elämää ja esimerkiksi rymytä metsässä vapaana.

Paimenkoira: Paimenkoirissa on se hyvä puoli, että niille omalauma on kaikki kaikessa. Minulta on monesti kysytty miten Wilson on jo noin tottelevainen, noin nuorena. Yleensä olen vastannut siihen, että se on paimenkoira, se haluaa miellyttää omistajaansa ja sillä on korkea työmoraali. Paimenkoira haluaa työskennellä nimenomaan omistajansa kanssa, mikä edistää hirveästi koulutusprosessia. Siinä missä jotain muuta rotua pitää houkutella ja motivoida työntekoon, shelttiä en ole koskaan. Yksilöstä riippumatta työnteko on kivaa ja se tekee sheltistä aivan loistavan harrastuskoiran.

Koko: Ihanne kokoinen sheltti ei ole liian iso eikä myöskään liian pieni. Olen itse pieni kokoinen, joten minusta tuntuisi hurjalta, jos koira painaisi saman verran kanssani. Joskus pienempänä haaveilin berninpaimenkoirasta, mutta nykyään rotu on jäänyt unohduksiin lyhyen ikänsä ja suuren kokonsa vuoksi. Kauniita ne ovat siitä huolimatta! Toisaalta pienikään koira ei ole minun makuani, eikä kyllä ole koskaan ollutkaan. Pidän koirista, joita uskaltaa kunnolla rapsuttaa, jotka eivät tarvitse vaatteita toppapuvuista tossuihin ja pipoon. Pienellä koiralla tarkoitan nyt todella pieniä koiria, sillä onhan shelttikin aika pieni.

Turkki: Tuossa alussa jo vähän kerroinkin, olen äärimmäisen laiska hoitamaan koiran turkkia. En voisi siis kuvitellakaan omistavani minkäänlaista "turkkirotua". En toisaalta pidä myöskään lyhyt tai karkea karvaisista koirista, koska niistä tuntuu lähtevän ilman nyppimistä tuhottomasti pientä karvaa, jota ei saa edes imuroimalla pois ja onhan pitkä pehmeä karva mukavampi sängyssäkin. Sheltin turkki on siitä ihana, että vaikka se on pitkä, se pysyy puhtaana ja sileänä, eikä tarvitse hurjia harjaamisia.

Luonne: Shelttejä pidetään hyvin sulkeutuneina. Olen tekemisissä tällä hetkellä sulkeutuneen ja ylisosiaalisen sheltin kanssa. Enni vierastaa vieraita ihmisiä ja koiria, varsinkin miehiä ja uroksia. Wilson ei tunne sanaa "vierastaa", vaan olisi avosylin menossa jokaisen vieraan luokse rapsutettavaksi ja leikitettäväksi. On myös hyvin paljon itsestään kiinni, millainen koirasta loppujen lopuksi tulee. Enni oli toki nuorenakin arempi kuin Wilson, mutta omalla käytöksellämme (tyhmiä noviiseja kun olimme) vahvistimme sellaista käytöstä. Wilsonin kanssa osasin jo korjata virheitäni ja siitä tuli paljon avoimempi. Sheltti on kuitenkin yleisesti ottaen todella kiltti koira, sheltit harvoin rähisevät toisilleen ja tulevat hyvin toimeen myös muiden rotujen kanssa. Ne pitävät lapsista, jos ne on rauhassa niihin totutettu ja mukautuvat hämmästyttävän hyvin erilaisiin tilanteisiin. Toisaalta luonteita on yhtä monta kuin on shelttejäkin, mutta perusluonteeltaan ne ovat aina iloisia ja yhteystyökykyisiä.

(c) Berniitan

Dog breed insight

Voisinko sitten ottaa jonkun muunkin rotuisen koiran? Ehkäpä, mutta rodussa ja yksilössä pitäisi olla jotain hyvin erityistä. Tuntuu, että paimenkoirat ovat vieneet täysin sydämeni ja voi olla, että niistä en enää pois vaihtaisi. Olen haaveillut aikojen saatossa monenlaisista paimenista, kuten esimerkiksi corgeista, bordereista ja niistä berneistä. Tällä hetkellä kuitenkin haaveilen toisesta shetlantilaisesta, joten aika näyttää tuleeko meille koskaan muun rotuisia. Tämä pieni, urhea, aktiivinen ja yhteistyöhaluinen shetlantilainen on kuitenkin tällä hetkellä vienyt koko sydämeni!