Pujottelua

Keppejä keppien perään... Käytiin tänään päiväreissulla mökillä koirien kanssa ja treenattiin siinä samalla vähän keppejä molempien kanssa. Me tosiaan tehtiin itse mökille aurauskepeistä kepit, jos en ole muistanut kertoa.

Ollaan nyt sit aina mökillä käydessä tehty muutamia toistoja ja yleensä myöskin ennen ohjattuja käyty muutamat kepit tekemässä. Molemmat koiran on alkaneet tehdä niitä tosi hyvin. Tähän asti ollaan tehty kahdeksaa keppiä, mutta tänään uskaltauduin kokeilemaan hyvän vireen takia ensin Ennillä 12, jotka se pujotteli vallan mainiosti. Välillä se vielä sekosi rytmissä, jolloin otettiin alusta, mutta vauhtiakin alkoi löytymään kivasti. Namilleko lie niin kova kiirus? Ennin isoin ongelma on laiskuus, se tasan tarkkaa tietää mitä siltä haetaan, mutta pitäähän se yrittää mistä aita on matalin. Jos pujottelee joka toisen kepin, niin se varmaan passaa ihan hyvin? Kunhan saadaan Ennin kanssa kepit hiottua hyvälle mallille niin otan ne kontaktit ihan kunnolla työn alle, nythän Enni jo menee puomin ja tekee avustettuna sen alastulonkin. Kontakteja ei kuitenkaan voi treenata liikaa ja niistä pitää saada paljon varmemmat. Ehkä meistä vielä joskus kisakuntoisiakin tulee...

Wilsonin kanssa kepittelin ensin ihan kahdeksaa ja sitten kuudella kepillä tein puolen vaihtoja ja ne onnistui yllättävän hyvin. Normaalisti Wilson on todella herkkä minun liikehdinnälleni ja nytkin ensimmäisellä kerralla se vilkaisi taakseen, mutta jatkoi kuitenkin pujottelua. Lopuksi tein Wilsoninkin kanssa 12 keppiä, kun se oli sopivasti kuumasta ilmasta johtuen vähän väsähtänyt. Wilsonin isoin ongelma on kepeillä se, että virtaa ja vauhtia on niin paljon, että sen suuntaaminen oikeen suuntaan on vähän vaikeaa. Kepit saattavat sujua ongelmitta, kunnes yhtäkkiä hermot eivät ihan riitäkään ja koira tekee jonkun hyppyhyppykoikkaloikan. Tämä toisaalta on ihan positiivista, eipähän vauhti lopu kesken ja tulee nopeat kepit, kunhan herneet pysyy oikeilla raiteillaan pikku pääkopassa...

Tehtiin tänään myös Wilsonin kanssa vähän kontaktien alastuloja. Häiriötä oli kerrakseen, kun pikkuveli pörräsi ympärillä mopollansa. Ja mitä teki Wilson, no pönötti takajalat laudalla ja etujalat nurmella... niinhän sitä namia helpoiten irtoaa. Ei voinut kuin ihailla pennun keskittymiskykyä, joka välillä muuten tuntuu olevan lähes olematon. Wilson saa kyllä aina ihmiset nauramaan, kun se näyttää niin hassulta alastuloa hakiessaan. Pylly pyörii kuin vimmattu, kun tassut tapailevat oikeaa kohtaa. Välillä eteen ja välillä taakse, sivullekin on hyvä koettaa, jos vaikka osuisi oikeaan.

Yhteenvetona mamman hienot Hauvat <3

Finnderby

Muutamia kuvia parin viikon takaisesta Finnderbystä!

Nivelkuolain....

Elämäni paras päätös oli kokeilla Irikselle ihan vaan tavallista nivelkuolainta. On se siinä aikaisemminkin mennyt, mutta minä olen mennyt sillä vain olympialla ja vipuvarrellisella nivelellä, koska se on meinannut ilman niitä juosta niin lujaa, että ei olla saatu mitään aikaiseksi. Nyt aika oli kuitenkin selvästi kypsä ja nivel toimii suussa äärettömän hyvin. Pikkaisen tamma oli tänään väsynyt ulkona nukutun yön jälkeen, mutta niin ihanan tasainen. Tässä vähän videota, jonka Joonas näpsäisi kentän laidalta... laittakaa isolle ruudulle niin näette edes jotain :D Niin ja joo, huomenna vaihdan meille ehjät ohjat, niin pysyvät kädessä liukumatta. Josko sitten olisi jotain rotia tuossa ohjien pituudessa...

Viisas koira

Välillä sitä unohtaa, että tuon alati leikkiä kerjäävän kahelin sisällä on jotain suurempaa. Sitä myös helposti unohtaa, kuinka hyvin ne aistivat tunnetiloja ja elävät hetkessä. Tällainen  pieni alustus meidän kertomukselle viisaasta Wilsonista. Minun on hieman vaikea pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta ajattelin kertoa teille tarinan siitä miten hienosti Wilson toimi.

Elettiin siis tämän viikon maanantaita. Olin töissä ratsastusleirillä yövalvojana ja tottahan toki Wilson oli myös mukana. Wilson viihdytti lapsia samalla kuin itseään, hengaili ja puuhasteli kaikkea mitä nyt koiran kuuluukin. Leirillä oli myös muutamia nuorempia tyttöjä (n. 9v), jotka kärsivät kovasta koti-ikävästä. Illalla eräs tytöistä tuli itkien luokseni, koska ei saanut ikävältään unta. Menimme yhdessä hänen huoneeseensa ja istahdin hänen sängylleen ja yritin jollain tapaa lohduttaa häntä. Tässä vaiheessa Wilson astuu kuvioihin ja hipsi hiljaa huoneeseen. Hetkessä Wilson oli tilanteen tasalla, hyppy tytön syliin, muutama lipaisu naamasta, vähän puskemista ja kiehnäämistä. Tyttö alkoi hymyillä ja ajattelin, että olen vain ihan hiljaa ja seuraan mitä tuleman pitää. Hetken rapsuteltuaan Wilsonia tytön itku rahuhoittui. Samalla Wilson käpertyi tytön tyynylle nukkumaan hieman kutsuvasti, että tulisitko sinäkin nukkumaan tähän minun viereeni. Tyttö pisti päänsä tyynyyn ja jäi rapsuttelemaan Wilsonia. Nousin varovasti sängyltä ja tein lähtöä ulos huoneesta. Wilsonilla ei ollut aikomustakaan jättää tyttöä, joka oli kuitenkin vielä äsken ihan tuntematon. Suljin oven perässäni ja kävin hakemassa Wilsonin hetkeä myöhemmin pois, kun tyttö oli jo sikeässä unessa.

Ja niinkuin tässä ei olisi ollut vielä riittävästi, tajusin tämän tapauksen jälkeen, että Wilson oli ollut koko eilisen päivän menossa erään toisen tytön huoneeseen, joka sanoi ikävöineensä myös äitiään ja joka oli muutenkin hiljaisempi ja siksi hieman ulkopuolisempi. Liekkö Wilson vaistonnut tämänkin.

Kyyneleet eivät olleen kaukana sillä ainakin minua tämä liikutti tosi kovasti. Wilson on kuitenkin tunnettu rämäpäänä ja vähän AD/HD-lapsenakin, joten tällainen käytös oli sille todella poikkeuksellista. Mamman mahtava terapiakoira <3

Viikonloppu kuvina