27. helmikuuta 2013

Ennin hieronta

Maanantaina suunnattiin Ennin kanssa Lila's Dogcaren Lintan käsittelyyn. Hieronta oli sekä minulle että koiralle ensimmäinen, joten vähän alkuun jännitti miten koko homma sujuisi. Ensi alkuun Linta pyysi minua ravauttamaan Enniä edes takaisin pihalla, jotta hän näkisi onko liikkeessä epäsymmetrisyyttä. Liikkeet olivat kuulemma hyvät ja varsin laadukkaatkin. Tämän jälkeen mentiin itse hoitohuoneeseen, täyteltiin vähän esitietoja ja annettiin Ennin tutustua ympäristöönsä. Linta tunnusteli Ennin rangan ja jalat päällisin puolin, ettei sieltä löytyisi mitään rakenteellista vikaa. Kaikki kunnossa. Linta kehui Enniä varsin rohkeaksi sheltiksi (!). Harvoin meidän Ennistä kuulee tuollaista kommenttia. Ehkä rohkeus on niin suhteellista, Wilsoniin verraten kun Enni on oikea arkajalka.

Sitten itse hierontaan. Alkuksi Ennistä oli ihan kamalaa, kun jonkun ventovieraan edessä pitäisi alkaa kellimään. No väkisin ja jaloista kiinni pitäen saatiin Enni sopivaan asentoon, että päästiin rentouttamaan sitä. Linta käsittelee koiria todella hyvin ja käytti paljon aikaa ihan vain Ennin silittelemiseen ja tutustumiseen. Kun Enni alkoi vähän rentoutua, Linta käsitteli ensin rangan. Itse rangassa ei löytynyt jumeja ja kaikki nikamat olivat hyvin omilla paikoillaan. Rangan vierestä lihaksia hieroessaan löytyi kuitenkin useammastakin kohdasta jäykkyyttä. Varsinkin alaselkä oli kuulemma kipeä ja sen kyllä huomasikin muuten rennon Ennin käytöksestä. Kun kipeää kohtaa käsiteltiin ja pehmiteltiin, meinasi tyttö väkisin kiemurrella itsensä pois tilanteesta.

Lopuksi Linta hieroi vielä Ennin jalat ja venytteli ne. Etujaloissa ei ollut mitään sanomista, mutta takajalat olivat todella jumissa. Tämä on kuulemma tyypillistä nimenomaan agilitykoirille. Onneksi nekin lähtivät pehmenemään hyvin ja venyttely auttoi. Hieronnan jälkeen Linta sanoi kaikkien lihasten tuntuvan normaaleilta, eli jumit olivat sulaneet käsittelyssä hyvin. Uusinta käsittelyä ei siis vaadittu ja suunnataankin sitten uudestaan hierontaan vasta kesällä... ja silloin varmasti molempien koirien kera.

Tänään illalla mennään agilityyn ja Enni saa hypätä tänään ihan pienillä korkeuksilla. Katsotaan josko hyppääminen maistuisi paremmalta, kun selkään ei enää kolota.

21. helmikuuta 2013

Urheilukoiria.

Ensin treeniselostusta haluaisin kertoa, että syy Ennin haluttomuuteen saattoi nyt vihdoin löytyä. Eilen se oli treeneissä muuten super hyvä, mutta hypyille tullessaan vauhti meinasi pysähtyä kokonaan. Kaikki hypyt olivat väkinäisiä ja tekikin monia kieltojakin. Sanna on paitsi loistava agilitykoutsi niin myös urheilukoirahieroja ja hän epäili koiran olevan hieronnan tarpeessa. Hyppy ei kuulemma lähtenyt selästä asti ja ravikin näytti sidotulta. Nyt pidetään treeneistä taukoa siihen saakka, kunnes selkä on taas kunnossa ja hoidossa. Hierojalle meillä on aika ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla, riippuu vähän aikatauluista.

Itseäni harmittaa, etten aikaisemmin tajunnut tuota mahdollisuutta. Koirien hyvinvointi on kuitenkin aina numerolla yksi. Usein pääsee unohtumaan, että ne verryttely ja jäähdyttely lenkit ovat äärettömän tärkeitä ja sen lisäksi koiran lihaksistoa pitää hoitaa ihan siinä missä omaakin. Ennillä ja Wilsonilla alkaakin nyt keväällä ns. kuntokuuri. Wilsonille tavoitteena on opettaa hihnassa ravaaminen, sillä tällä hetkellä se peitsaa, jos minä kävelen ja laukkaa jos hölkkään. Ravi on kuitenkin koiran selälle äärettömän hyvää jumppaa ja siksi lämmittely ja jäähdyttely askellajina tärkeää. Lisäksi olisi tarkoitus aloittaa intervalli harjoitukset molempien koirien kanssa. Sanna antoi ohjeeksi: 10 min reipasta ravia, muutamia nopeita spurtteja, välissä aina reipasta ravia ja lopuksi 10 min reipasta ravia. Sanna sanoi myös, että minun on todennäköisesti itse hölkättävä koirien kanssa, sillä ne eivät muute pysty ravaamaan kunnolla.

Tällainen lihashuolto osio ensin. Jatketaan sitten itse treeneihin. Teemana olivat putkijarru, poispäinkäännös ja backflip tai flap (takaakierto-sylkkäri yhdistelmä). Rata näytti tältä:


RATA:
1. Muurin taakse sopivaan linjaan.
2. Putkelle.
3. Putkijarru!
4. Takaakierto.
5. Koiran heitto esteen yli. Käsi jää suoraksi.
6. Koiran veto yli.
7. Irtoaminen putkelle, jotta saa itse etumatkaa juosta...
8. Juoksu kilpaa koiran kanssa.
9. Putkijarru.
10. Takanaleikkaus.
11. Koira oikeassa kädessä. Itse esteiden keskellä.
12. Sama jatkuu...
13. Poispäinkäännös heti kun koira lukinnut hypyn, ettei ehdi hujahtaa putkeen.
14. Hyppy normaalisti.
15. Sama jatkuu...
16. Irtoaminen! Ja poispäinkäännös, ettei koira hyppää samalla tavalla kuin ensimmäisellä kierroksella.
17. Putkeen.
18. Putkijarru.
19. Backflipflapflop.
20. Putkeen...
21. Ja putkeen! Palkka!

ENNI:
1. Irtosi tänään hyvin putkiin.
2. Putkissa vauhti oli todella hyvä!
3. Takaakiertoa pitää harjoitella.
4. Ohjaus 4.-5. onnistui joka kerta oikein.
5. Ensimmäinen poispäinkäännös (13.) onnistui hyvin, eikä koira hävinnyt putkeen.
6. Toinen poispäinkäännös oli vaikeampi. Olin siinä aina liian lähellä 12. ja siksi koira karkasi tuon viimeisen hypyn taakse.
7. Putkijarrua ei kestänyt käyttää, koska otti sen "rankaisuna". Pitää keksiä Ennille joku lempeämpi jarruääni kuin oma nimi.

WILSON:
1. Putkijarru toimi! Näitä pitää kuitenkin treenata paljon, jotta koira tietää eron.
2. Takaakierto on jo aika varma.
3. Ohjaus 4.-5. ei sujunut kertaakaan, koska ei malttanut odottaa lähellä seuraavaa ohjetta.
4. Irtosi putkille mielettömän hyvin!
5. Poispäinkäännöksessä ajoitus on tärkeintä! Ja siinä pitää olla nopea!
6. Luota enemmän koiraan, se osaa jo hienosti! Aina ei tarvitse viedä sitä esteen viereen saakka vaan antaa sen mennä itse!
7. Sylkkäri treeniä ihan kotosallakin, niin tuo backflipflapflop onnistuu hyvin.

18. helmikuuta 2013

Harrastekoira vai kotikoira

Treenasin tänään HukkaHallilla molemmat koirat. Treenit menivät sikäli hyvin, mutta jäin pohtimaan Ennin agilityharrastuksen kohtaloa. On kai sanomattakin selvää, ettei se koskaan tule olemaan yhtä nopea kuin Wilson eikä myöskään tykkäämään agilitystä yhtä paljon kuin Wilson. Missä menee se raja, kun agilitystä tulee pelkästään ohjaajan harrastus, kun koiraa viedään väkisin? Olisiko Enni onnellisempi kotikoirana kuin harrastekoirana, onko se liian pehmeä agilityyn, liian herkkä, liian mukavuuden haluinen? Olen aina aikaisemmin ajatellut, että koiran täytyy saada harrastaa, täytyy saada aktiviteetteja ja virikkeitä, täytyykö? Ennin kohdalla olen alkanut miettiä, että olisiko se kuitenkin onnellisimmillaan ihan vain kotikoirana. Täytyykö sen olla agilitykoira, jos homma ei sitä täysillä kiinnosta.

 Mistä sitten tietää, kiinnostaako koiraa? Entä jos käytös on opittua, niin kuin Tiia viime viikolla sanoi. Enni on oppinut ottamaan rangaistuksena minun hymähdykseni... Pitäisikö katsella lähtisikö innostus taas löytymään, jos tehtäisiin helppoja juttuja hyvällä fiiliksellä. Voi kun koirat osaisivat puhua! Entä jos Enni on luonnostaan vähän hitaampi liikkeissään, eihän se muitakaan tunnu haittaavan. Osaanko minä harrastaa vain harrastus mielessä, ilman tavoitteita kilpailuista? Kasvaako vauhti kokemuksen karttuessa? Osaisipa joku antaa valmiita vastauksia.

Ei ole helppoa ohjata ja kouluttaa kahta täysin toistensa vastakohtaa - yötä ja päivää. Siinä missä toista pitää hillitä, niin toista pitäisi innostaa. Siinä missä toista pitää komentaa liiasta hötkyilystä, toista ei saa komentaa missään tilanteessa. Oppiikohan siihen jossain vaiheessa, vai joutuuko toinen aina sijaskärsijäksi.

En voi edes vaihtaa lajia Ennin kanssa, koska minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen. Viikossa eivät riitä päivät eikä vuorokaudessa tunnit.

Kysyisinkin nyt teiltä lukijoilta: Onko teillä ollut vähän tympääntyneen oloista harrastekoiraa? Mitä olette tehneet innostaaksenne sitä? Nami ja lelu toimivat molemmat palkkana, mutta vauhti on silti kateissa? Ohjauskuviot onnistuvat, mutta tietynlainen palo lajia kohtaan on kokonaan kateissa. Ottakaa kantaa, jättääkö harrastus vai jatkaako... Wilsonin kanssa asia on niin ilmeinen, että harmittaa kun Ennin kohdalla joutuu tällaista miettimään...


17. helmikuuta 2013

Kissa!

Käytiin eilen tutustumassa Peppi kisuun. En tiedä kumpi oli enemmän kauhuissaan, Wilson vai Peppi! Wilson ainakin piti korvat hyvin visusti luimussa ja säännöllisen urinan päällä. Kissa tyytyi tuijottamaan niskakarvat pystyssä. :D




13. helmikuuta 2013

Agilityä yllärivalmentajan opissa.

Tänään mentiin pahaa aavistamatta treenihallille, oletuksena, että meitä koutsaisi joku vanhoista tutuista. Meitä oli kuitenkin tullut koutsaamaan Vitikaisen Tiia, joka normaalisti vetää ACE:lla vain noita kaikista taitavimpia koirakoita. (Ja onpa hän toiminut toissa vuonna agility mm-joukkueen toisena joukkueenjohtajana). Luu kurkussa lähdettiin sitten tutustumaan rataan. Tiia halusi ensin nähdä meidän kaikkien tason, eli hän ei neuvonut radan suorituksessa vaan katsoi vain koiraa. No Wilsonin rata nyt oli yhtä räkyttämistä, ylläri.

Tämän testi kierroksen jälkeen hiottiin tekniikkaa, voi että hiottiin ja voi miten hyvää se tekikin! Koirat saivat odottaa kentänlaidalla, kun ohjaajat kuivaharjoittelivat, viilasivat pilkkua ja tekivät ohjauskuvioita. Viilattiin pakkovalssia, valssia, persjättöä ja merkkaamista... kaikkea sitä minkä jo luulin osaavani, mutta ei sinne päinkään. Mitä kaikkea niissäkin voi vielä ottaa huomioon sen perusajatuksen lisäksi. Puhuttiin rinnassa olevasta laserista, focuksesta, linjauksista jne. Teki ihan älyttömän hyvää! Ja Tiia suoraan sanoikin, että ei ne MM-tasolla koiriensa kanssa kilpaa juokse vaan voittavat aikaa ohjauskuvioilla. Eli meille Wilsonin kanssa enemmän kuin tarpeellista!


Sitten itse rataan, ensin hyppy, putki ja hyppy. Neljännelle hypylle piti tehdä pakkovalssi jaakotuksella. Sitten koiran kanssa kilpajuoksua seiskalle ja vaihdettiin suunta ja juostiin kilpaa kympille. Kymppiä ennen joko persjättö tai sitten poispäin käännöksellä yli. Taas putkeen ja 12. ja 13. väliin persjättö. Putkeen, takaakierto, valssi + vastaanotto valssi, putkeen, putkeen, merkkaus ja vielä kerran putkeen. Huh!

Ensin mentiin Ennin kanssa, alku sujui mallikkaasti, mutta vain renkaalle asti. Enni ei vain yhtään tykkää siitä, se tietää mitä sen pitää tehdä, mutta sitä ei huvita. Tiia halusi vahvistaa rengasta ja salaa tehdä Ennille pienen kokeen. Kokeesta ei tietenkään minulle kerrottu, jotta tuntisin oloni varmasti hölmöksi! Mentiin siis istumaan renkaan molemmille puolille, molemmilla namia ja sitten vain kutsuttiin "Enni... Rengas!" ja aina kun koira tuli läpi, kehuja ja namia... Noh... Enni hyppäsi aina yli kun Tiia kutsui sitä, mutta ei kertaakaan kun minä kutsuin sitä... Missä vika? No ylläripylläri minussa... minä huomaamattani olen antanut Ennille negatiivista vahvistetta, rankaissut tietämättäni sitä vääristä kuvioista. Ai mitenkö? No tietenkin huokailemalla, tuhahtelemalla ja veltostumalla. Kaikille varmaan tuli mieleen... minullekin.

Tiia sanoi Ennin olevan äärimmäisen herkkä koira, niin herkkä, että lukee ihmisessä kaikkea. Mikä tahansa turhautumisen ele minulta ja Enni kokee sen rangaistukseksi. Vaikka minähän aina tuhisen itselleni! Tehtiin sitten loppu rataa ja ilman tuhinaa ja johan kulki. Kun vain jaksoi hymyillä ja kehua, niin koirahan liikkui ja teki. Kotiläksynä paljon tuhinatonta treeniä, paljon kehuja vaikka koira ei aina menisikään just sinne minne pitää. Ja mikä tärkeintä, ei koskaan toruja, teki se miten väärin tahansa!

Sitten Wilson... koira jota tuhinat ei paljoo kiinnosta. Muuten meni tosi kivasti, mutta taas tuli useampaan otteeseen mietittyä... MIKSI EN JUOKSE KUIN USAIN BOLT!?!? Agility olisi paljon helpompaa, jos koira ei menisi kuin tuulispää tai vaihtoehtoisesti jos itse menisi vielä lujempaa kuin tuulispää. Ei toivoakaan ehtiä mihinkään persjättöihin, Wilson on sitä mieltä että edellä on parempi. Sinänsä ohjauskuviot ja kaikki radan osat sujuivat aina kun olin oikeassa paikassa ennen koiraa. Jollain hyviä vinkkejä omien jalkojen vikkelöittämiseksi?

Tiian kommentit koirasta olivat, että siinä on sulla mahtava sheltti. Mieletön korvienväli ja mikä palo agilityyn. Nuoresta iästä huolimatta todella nopea ja estehakuinen. Tarkemmin eriteltynä tuo korvienväli meinasi sitä, että Wilsonia ei haittaa vaikka ohjaaja lopettaisi ohjauksen, muutama ylimääräinen pyrähdys ja kohta mennään. Samoin vaikka ohjaaja turhautuisi, niin ei paljoo haittaa. Agility is so fun!

Tällaista analyysiä tällä kertaa. Olen täällä kotona niin fiiliksissäni, että teksti on varmaan vähintään yhtä sekavaa. Koittakaa kestää, en ole kauhean hyvä jäsentämään ajatuksiani. Tiivistettynä, on mulla vaan mahtavia koiria, voi kun itsekin olisin!

12. helmikuuta 2013

Ikkunakyylä

Wilsonilla on uusi lempiharrastus, nimittäin sohvan selkänojalla istuminen, seisominen ja nukkuminen... Ai miksikö? Keksitkö itse parempaa paikkaa katsella naapurikoirien touhuja!



9. helmikuuta 2013

Match show

Oltiin tänään Wilsonin kanssa pitkästä aikaa mätsäröimässä Musti ja Mirri areenalla Kuopion kaverikoirien järjestämässä tapahtumassa. Koira esiintyi taas varsin mallikkaasti (pun. ei sijoituttu), mutta miten järkyttävän ärsyttäviä toiset ihmiset voi olla!

Wilson ja minä odoteltiin kehän laidalla. Wilson oli lähinnä keskittynyt juuston kyttäämiseen. Niin eiköhän joku älykääpiö päästä oman pikku puudelinsa hyppäämään sylistään (huom sylistään) Wilsonin kimppuun. Ei se kiinni asti ehtinyt kun olin sen jo potkaissut siitä pois, mutta miten voi olla edes mahdollista! Onneksi Wilson on sen verran yksinkertainen, että jännitti sen jälkeen vain sitä yhtä koiraa ja unohti senkin kun käytiin vähän pihalla rauhoittumassa.

Kaikista pöyristyttävintä tässä oli se, että nainen vaivautui hädin tuskin pyytämään anteeksi. Minä en viitsinyt kyllä edes vastata, sen verran raivoissani olin. Onni onnettomuudessa, että Wilson ei ole arka tai varautunut... Kouluttaisivat koiransa paremmin!

Mutta itse mätsäriin... Wilson jaksoi esiintyä ensimmäisen kerran hyvin. Seisoi, juoksi ja seisoi taas oikein mallikaasti. Ei sillä, meidän pari ei muuta tehnyt kuin nuuskutti (mitä nyt beaglen pennulta voi odottaa :D). Joten siis melko helpolla irtosi punainen nauha.

Punaisten kehässä oli ihan liikaa porukkaa. Yhteensä pieniä pentuja oli yli 50! Ja kehä oli vielä todella pieni. No siinä sitten ensin häntä hännässä yritettiin juosta, Wilsonia jo väsytti ja ei kiinnostanut edes namit. Sitten kun piti seisoa edelleen häntähännässä, niin eiköhän meidän edellä oleva pentu päättänyt pistää elämän risaiseksi. Vähän koikkaloikkaa ja lopulta törmäys meidän pönöttäjään. Pänöttäjältä pasmat sekaisin ja jalat solmuun. Ei siis enää seisottu ei!

Tällaista tällä kertaa, onneksi mätsäreistä vaan haetaan kokemusta ja oikeat näyttelyt on sitten erikseen! Ja siis ei, vaikka siltä saattoi kuulostaa, vaikka mitään näistä epäkohdista ei olisi sattunutkaan, niin tuskin oltais sijoituttu silti. Sattumuksia sattuu ja koiran on tommoisiinkin vaan totuttava, jos mielii sen kehässä pärjäävän. Häiriökontrolli on taas avainsanamme!









7. helmikuuta 2013

Takaakierto ja twist...

Sain kerrankin vähän videota meidän treeneistä, kun käytiin hiomassa vähän meidän viime viikon treeniä itsenäisesti. Ei se ihan vieläkään sujunut, mutta jo paremmin.


4. helmikuuta 2013

Myöhästynyt synttäripostaus!

Jotenkin unohdin kokonaan päivittää tämän tänne! Enni siis täytti 1.2 jo kolme vuotta. Tässä vähän kuvia synttäri päivältä.

















1. helmikuuta 2013

Kaunespäivä

Imuroin kotona eilen ja taas tänään karvaa oli joka paikassa - älyttömästi. Miten se edes on mahdollista, kun kummastakaan koirasta ei lähde karvaa...

Tänään sitten päätin ottaa selvää karvojen levittelijästä... Syypää löytyi... Wilsonin muhkeat perskarvat ja oikeastaan niiden sisus. Tässä vähän kuvasaastetta :D







Syypää sun kodin karvoihin...


Kaunis numero yksi


Komea numero kaksi. 




Ennin maaninen nami-ilme.